Yhen kanssa viestiteltiin, kaks oli yhen illan juttuja,yhen kanssa tavattiin pari kertaa, yks oli yötä pari kertaa ja yks on ollut puolen vuoden vakipano. Miehistä ei oo mihinkään ja kukaan ei ole napannut tosissaan. Kaikki nämä on ollu yhtäaikaa. Aina löytyy joku vika. Juoppoja, ex-narkkareita, pitkä välimatka, mies uskoton tai jäänyt vaan viestittelyyn taai pariin yhteydenottoon. miten saada mies pysymään vakisuhteessa. Kaikki on pitänyt yhteyksiä jälkikäteenkin, mutta joku kipinä puuttuu ja yhteinen tekeminen. Ei parin kerran näkemisellä voi toiseen tutustua kunnolla. Sitäpaitsi itse olen tullut vuosien varrella varovaiseksi pitkistä suhteista niin paljon etten tiedä haluanko edes että kukaan oppii minua tuntemaan kunnolla.
Kuusi yhtäaikaa
kiikarissa
91577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos menisit vähän ittees ja miettisit voisko sinussa olla se vika ?! Muistathan että sellainenkin mahdollisuus on ?
HÄPPEISIT!
Kyllä sä silti näytit mielelläsi pimpsaa heille antavan vaikka olivatkin mitälie narkkareita, juoppoja, ja muita luusereita.
"Miehistä ei oo mihinkään ja kukaan ei ole napannut tosissaan. Kaikki nämä (6) on ollu yhtäaikaa. Aina löytyy joku vika."
Sinustakin voi löytyä jokin vika, oletko ajatellut?
pimppiä vaikka kelle. Kuka muuta väittää ei vaan ole saanut ihanaa vaginaa..
haluat "iskeä miehen" kun se ei näytä tuottavan sulle huvia ollenkaan, Et halua suhdetta, mitä sitten haluat? Miehiä näyt saavan miten paljon kerkiät käyttää. Ootko nyt väärällä palstalla kysymässä neuvoja, vai ootko vaan vedättämässä kokemuksiasi miesten tiedostoon? Näinhän me miehet ollaan tehty kautta aikojen, eli mahdollisimman monia suhteita jokapuolelle. Ei kukaan mies halua vakisuhdetta naiseen jolla on monia yhteyksiä toisiin miehiin. Tässä asiassa miehet ja naiset on kai aika samanlaisia?
siitä etten ymmärrä itseäni, miksi en pysty seurustelemaan vakituisesti. vaadin ilmeisesti mahdottomia toiselta.
Oletko vielä aika nuori? Käytä miehiä ihmeessä niin paljon kun haluat, mutta älä itsellesi väkisin. Eli mieti miksi monta kerralla, onko sinulla vielä näyttämisen pakko (haluat itselle näyttää että saat ketä vaan ja monia.) Pidä taukoa välillä etä mieli saa levätä. Jospa se vielä nappaakin. Vaadit toiselta todella jotain, mitä et itse kuitenkaan ole valmis antamaan.. Anna ajan kulua.. älä väkisin etsi, älä ainakaan monelta taholta samanaikaisesti.. Mies kyllä huomaa, jos nainen ei ole kokonaan mukana ja alkaa itsekin vilkuilla KOKOnaisempia naisia.. Onnea kuitenkin toivotan, mita sitten etsitkin..
Nyt niitä on enää kolme jotka pitää yhteyttä ja yks niistä on ihan fiksu. Yks on petturi ja yks on paljastunut juopoks ja mielenterveysongelmaiseksi. Tän fiksun kanssa ei olla tavattu kun kerran ja muuten monta kuukautta sillon tällön viestitelty.