Mies, mitä kadut?

Sinä mies ehkä jo elämää nähnyt ja kokemuksista
oppinut kerro mitä tekisit toisin jos voisit?
Mitä olet matkasi varella oppinut?
Esim.Työstä? Naisista? parisuhteesta? Ystävistä?
81042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

etten uisi niin kovaa vauhtia munasolua päin

Äänestä
  • vaarallisia ajatuksia tällaisella marraskuun vesisateella, varsinkin yksinäiselle miehelle.

    Koetetaan Jaksaa!

    Äänestä

En ole niin kehuttavasti vielä elämää nähnyt, mutta vastaan silti. En katumuksesta tai sen puutteesta, vaan muuten vaan :)

Työstä.
Olen saanut perinteisen kasvatuksen, johon kuuluu se, että on parempi hankkia elantonsa omalla työllään rehellisesti, vaikka olisi mahdollisuus saada yltäkylläinen elämä toisten kustannuksella. Eräs tuttuni, joka on saanut kotonaan ihan samat arvot, kertoi oppineensa sen, että opettaa lapselleen toisin. Hän aikoo opettaa lapselleen, että hyödy kaikesta mistä voit, koska vain siten pärjää tässä maailmassa. Minun mielestäni se ei ole pärjäämistä, vaan tärkeiden periaatteiden myymistä oman edun tavoittelun nimissä. Leivän syöminen puhtaalla omallatunnolla on mielestäni tärkeämpää kuin pullan syöminen omatunto soimaten. Ilman meitä periaatteita suosivia ei voisi olla meistä hyötyjiäkään :)

Naisista.
Sen ettei naisista voi sanoa mitään yleistäen. Nainen voi olla maan päällä vaeltavista olennoista kaikkein julmin tai kaikkein ihanin.

Parisuhteesta.
Sen, että parisuhde on äärimmäisen arvokas asia ja sen kautta saavutetaan suurin onnellisuuden kokeminen. Sen takia parisuhteen takia täytyy olla valmis kärsimään vaikka suurimmat surutkin (kohtuudella). Olisi hyvä saada kestävä parisuhde nuorena, koska samanlainen yhteen kasvaminen, joka nuorena onnistuu, ei ole niin helppoa myöhemmin. Ilman tasa-arvoista suhdetta ei ole parisuhdetta sanan syvemmässä merkityksessä.

Ystävistä.
Jokainen tarvitsee ystävyyttä, ilman parisuhdetta voi elää, mutta ilman yhtään luotettua ystävää eläminen on vaikeaa. Ihannetilanteessa nämä yhdistyvät, jolloin paras ja luotetuin ystävä on rakastettu ja hän jolta saa rakkautta.

Ihmisten välisestä yhteydestä.
Joillekin ihmisille saman asian saa sanoa niin monta kertaa kuin haluaa ja niin monella tavalla kuin mahdollista, eivätkä he silti ymmärrä. Toiselle ei tarvitse kuin aloittaa lause, ja hän tietää jo mistä on kysymys. Vika ei ole sanojassa tai kuulijassa, kaikkien välille ei vain synny yhteyttä/yhteisymmärrystä, mutta joidenkin välillä se voi olla sanoinkuvaamattoman syvä.

Kohtuudesta.
kohtuus kaikessa –on äärimmäisen hyvä ja käyttökelpoinen ajatus, mutta kohtuullisuuden täytyy olla aidosti kohtuullista, ei vain yksittäisen ihmisen henkilökohtaisten käsitysten mukaista.

Äänestä

huomannut että oppia ikä kaikki.

Äänestä

Sitä voi asioita katua jos niitä miettimään alkaa mut miksi moista murehtia. Mennyt on mennyttä ja tuleva se kaiken ratkaisee.

Äänestä
  • samaa mieltä kannattaa keskittyä tulevaisuuteen.

    Äänestä

... en käyttänyt kaikkia mahdollisuuksiani saada naista. Tyhmä kun olin niin pidin jonkinmoista ritarillisuutta ja naisen kunnioitusta hyvinä asioina - sillä seurauksella että naiset etsivät aina jonkun rentun minun tilalleni. Olis vaan pitänyt käydä aina käsiksi kun mahis oli.

Ja vaimoksi olisin voinut valita jonkun niistä joita oli paremmin tyrkyllä.

Ja koulutuksen olisin vaihtanut eri alaan ja hommannut ihan eri duunin ja mennyt töihin aikaisemmin.

Ja että olisin alkanut sijoittamaan heti ekoista vikkorahoista pörssiin...

Äänestä

suuri viisaus ja elämänkokemus kaikelta 24 vuodelta puhuu :D

Toisin jos voisin... Eipä tuu mieleen. Kaikki ratkasut on kannettu pää pystyssä, niin hyvät kuin pahatki.

mitä olen oppinut.....
Naisista vois varmaan kirjoittaa kirjan. mut tärkeimmät. Nainen on kuin luonnovoimat ennalta aavistamattomia ja tuhoisia joista meteorologitkin erehtyvät. Jos myrskyn merkit on ilmassa on hyvä pistää ikkunat kiinni ja pyykit sisälle, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Jos niitä oppii ymmärtämään, niin välittömästi niiden on muutettava käyttäytymismalliaan, sekä vielä tärkein. Nainen ei aina ymmärrä itseäänkään.

Työstä. Tekijöiltä ei työt lopu, mut ei sillä pääse rikastumaankaan.

Ystävistä... Naisia tulee ja menee mut ystävät on ikuisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rippituoli kirjoitti:

Sinä mies ehkä jo elämää nähnyt ja kokemuksista
oppinut kerro mitä tekisit toisin jos voisit?
Mitä olet matkasi varella oppinut?
Esim.Työstä? Naisista? parisuhteesta? Ystävistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu