Jo neljäs joulu peräkkäin ilman miestä. Yli kolmekymppisenä haluaisi luoda jo omia joulunviettotraditioita, mutta se ei onnistu tuosta vain. Sukujoulua ei ole koskaan vietetty, ystävät ovat enimmäkseen perheellisiä ja vaihtoehtona on siksi ollut vain olla vanhempien luona kuin vankilassa. Mielessä on useampana vuonna peräkkäin ollut matka jonnekin. Matkat lämpimään ovat yksin matkustavalle kalliita. Olen miettinyt myös risteilyä, mutta ankea olisi majoittua yhden hengen hyttiin, jossa mahtuu hädin tuskin kääntymään (komero). Kyse ei ole nyt rohkeudesta, vaan siitä, että mieluiten kuitenkin ihmisten ilmoilla liikkuessa olisi jonkun toisen kanssa; Lapin erämökkiin sen sijaan voisi mennä yksinkin...
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia lapsettomia sinkkuja?
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia lapsettomia sinkkuja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onhan täällä sellaisia juu. Mutta mä ainakin tykkään ihan rauhaisasta joulusta. Ensin käyn siskon luona ja sieltä vanhempien luokse joulusapuskalle ja katsomaan josko se joulupukkikin olisi käynyt. Ei nappaa istua jossain aurinkorannalla paahtamassa kroppaa ja tuhlata rahoja rihkamaan tai jossain laivalla katsoa kännisiä sekopäitä jotka yrittää vokotella hyttiin vetämään lärvit ja vonkaavat pimpsaa.
montako joulua olen viettänyt yksin. Minulla on kyllä lapsi (nyt aikuinen), mutta useimmiten hän on viettänyt joulut joko isällään tai isovanhemmillaan (minun tai isänsä vanhemmilla). Silloin, kun hän oli pieni, matkustin hänen kanssaan omille vanhemmilleni joulun viettoon, mutta en ole tehnyt sitä enää moneen vuoteen. Matkaa on satoja kilometrejä ja inhoan jouluruuhkassa matkustamista ja ylipäänsä koko joulua. Enkä kestä olla lapsuudenkodissani kovin montaa päivää peräjälkeen, etenkään kun jouluna se yhdessäolo vielä oikein korostuu, kun nyhjätään vain kotona.
Olen ratkaissut asian olemalla viettämättä joulua enää millään tavalla. Hankin ja lähetän lahjat omalle lapselleni ja veljen lapsille, aikuisten kesken meillä ei lahjoja vaihdella. Sitten hankin itselleni kotiin hyvää lukemista ja syömistä ja filmejä, ja vietän pyhät kuten minkä tahansa vapaan viikonlopun. Yhtäkään joulukoristetta, jouluvaloa saati joulukuusta tässä huushollissa ei ole nähty eikä tulla näkemään.
Rantalomista en ole oikein kiinnostunut, joten ne eivät ole omalla kohdallani ratkaisu. Erämaamökki tai hiljaisuuden retriitti sen sijaan voisi ollakin.
edes vietetään, hämärästi muistan lapsuudessa vietetyn joulua...