MANOWAR

kannattaa ehdottomasti ostaa manowarin uusilevy warriors of the world. kitaristi Karl logan on paneutunut entistäkin raskaampaan kitaravalliin.Ericin lauluääni on entistäkin paremmassa vedossa.kappaleissa on hyvät kertosäkeet ja näyttää siltä että manowar haki suosiota suomenkeikallaan.välillä manowar lyö hanskat tiskiin akustisella biiseillä.muutamia kappaleita levyltä:call to arms, hand of doom, house of death,fight until we die,valhalla. levyllä on paljon sooloja ja fillejä. manowar on sankarimetallin ykkösbändejä.manowarin levy ansaitsee viisi kirkasta tähteä. VASTAILKAA!!!
432158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Joo, hyvä levyhän se on, mutta kaikki biisit ei ihan uponnu meikäläiseen, kuten Nessun Dorma tai An American Trilogy... Jäähallin keikka sitä vastoin oli LOISTAVA! Äijät rokkaa vieläkin kunnolla vaikka onkin jo vanhoja partoja!

Äänestä

Tutustuin Manowariin vasta tämän levyn myötä, ja todellakin, se on loistava. Täynnä positiivista energiaa ja elämänkokoisia tunteita. Vaikutteita perus-heavy metallista, klassisesta musiikista ja elokuvamusiikista. Vahva oma tyyli ja persoonallisuus. Lämpöä ja tunnetta. Täytyy tunnustaa, että minulla oli Manowaria kohtaan tiettyjä ennakkoluuloja, mutta tämä levy väänsi asian rautalangasta kristallinkirkkaaksi, eli siis ... toooooooodella upea levy ... :)

Äänestä

Kyllä olet oikeassa warriors of the world on huippu levy, se on raskaampaa kun aikasemmat ja muutenkin on aivan HUIPPU!!! EI VOI MUUTA SANOA KUIN HAILL AND KILL!!!MANOWAR RULEZ

Äänestä

Juu kylläpä se on todella mahtava levy manowarilta, karl soittaa paljon synkemmin siinä ja muutenkin on meno vähän muuttunut=) mutta parempaan suuntaan vaan..itse olen ollut jo 15 v bändin fani.. sun kannattaa ostaa manowarin dvd fire and blood siinä on tota noin warriors of the world biisi ja house of death ne on mahtavia ja helsingin keikka oli silloin todella mahtava..

Äänestä

Miten joku voi kuunnella nauramatta jotain Manowaria? Minä en kuuntele mitään, jonka cd:n kannessa on lihaksikas boastaaja amerikan lipun kanssa. Ja kappaleet kuulostaa kelttifantasialta.

"Hear the pounding army of the night.
The call of metal summons us tonight
And gather we on this site
To behold the power and the might
We wear leather, we wear spikes, we rule the night."

Kunnia sanotaan joka kappaleessa ainakin kolme kertaa. Ja sitä kuunnellaan vapaaehtoisesti. Manowarin kävi minusta samalla tavalla kuin Iron Maidenin; itse bändi on syvältä, mutta coverit niitten kappaleista on hyviä.

Äänestä
  • Minun mielestäni Manowarin lyriikat ovat erittäin hyviä. On helppoa olla synkkä ja kirjoittaa sanoituksia tuskasta ja kuolemasta, se ei vaadi muuta kuin valmiiseen muottiin astumista. Sensijaan on haasteellista pitää kiinni omasta persoonallisesta sanoitusmaailmastaan, symbolisesta taistelusta ja fantasiasta. Manowar on läpikotaisin teatraalinen yhtye, mikä ei suinkaan ole huono asia. Tummasävyinen, tekotaiteellinen levykansi ja persoonatonta toivottomuutta huokuvat sanoitukset eivät sitävastoin kerro muusta kuin laumasieluisuudesta. Tosin toisaalta on myös totta, etteivät Manowarin kansikuvat tee oikeutta musiikille. Kansien sarjakuvatyyli ja musiikin sisältö, esim. uuden levyn ooppera-standardi Nessun Dorma, ovat usein ristiriidassa keskenään. Manowar ei siinä suhteessa kuitenkaan ole mikään poikkeus. Ilmeisesti Iron Maiden aloitti metallimusiikissa lapsellisten kansikuvien tulvan, jolle ei koskaan tullut loppua. Eli ... lienee sitten kohtuullista olettaa, että useimmat metallifanit pitävät kansikuvista, jotka muistuttavat heitä lapsuuden kivoista piirretyistä ... :)

    Äänestä

  • Chantel L kirjoitti:

    Minun mielestäni Manowarin lyriikat ovat erittäin hyviä. On helppoa olla synkkä ja kirjoittaa sanoituksia tuskasta ja kuolemasta, se ei vaadi muuta kuin valmiiseen muottiin astumista. Sensijaan on haasteellista pitää kiinni omasta persoonallisesta sanoitusmaailmastaan, symbolisesta taistelusta ja fantasiasta. Manowar on läpikotaisin teatraalinen yhtye, mikä ei suinkaan ole huono asia. Tummasävyinen, tekotaiteellinen levykansi ja persoonatonta toivottomuutta huokuvat sanoitukset eivät sitävastoin kerro muusta kuin laumasieluisuudesta. Tosin toisaalta on myös totta, etteivät Manowarin kansikuvat tee oikeutta musiikille. Kansien sarjakuvatyyli ja musiikin sisältö, esim. uuden levyn ooppera-standardi Nessun Dorma, ovat usein ristiriidassa keskenään. Manowar ei siinä suhteessa kuitenkaan ole mikään poikkeus. Ilmeisesti Iron Maiden aloitti metallimusiikissa lapsellisten kansikuvien tulvan, jolle ei koskaan tullut loppua. Eli ... lienee sitten kohtuullista olettaa, että useimmat metallifanit pitävät kansikuvista, jotka muistuttavat heitä lapsuuden kivoista piirretyistä ... :)

    Mielipiteille en ala vastaan väittämään. Niitä kuitenkaan mikään muuta. Mutta, mitä persoonallista on kertoa kunniakkaasta taistelusta joka kappaleessa? Myönnän, että useimmat, tai ainakin monet, black- ja death metal bändit laulavat kaikki samasta aiheesta, mutta en minä niitä kuuntele. Symfooniset Cradle of Filth ja Graveworm kertovat jos jonkinlaista tarinaa kappaleissaan. Cof ainakin on monipuolisin bändi, jonka tiedän.

    Minulle ei ainakaan cd:n kannella ole niin suurta väliä. Kannesta minä tunnistan, mikä cd sinne kuuluu, kun vaihtelen niitä. Mutta liika boastaus on pahasta ja tekee koko bändistä naurettavan. Mainostetaan nyt vielä kerran cd:tä Midian, joka on symfoonisen metallin vastine hero matallille.

    Äänestä

  • Daneon kirjoitti:

    Ai siis Manowar ON naurettava, mutta Cradle of Filth EI ole ? COF on niittänyt mainetta pornahtavilla paitakuvillaan ja viihteellisellä " saatananpalvonnallaan." Laulajan nimi on Dani Filth, ja promokuvissa hänellä on pelottavan näköiset piilolinssit silmillään ja muoviset vampyyrihampaat suussaan. Sanoitukset kertovat saatanasta ja vampyyreista, onhan COF " vampyyrimetallin " uranuurtaja. Eli, jos Manowarin soittajat poikkeaisivat lelukaupassa ja ostaisivat itselleen vampyyrihampaat, bändi ei enää olisikaan naurettava ? :D ( ilman teräviä kulmahampaita )

    Kyllä, Manowar on naurettava, mutta Cof ei ole. Minusta Cof oli paras bändi jo ennen kuin näin ensimmäisen "Touched By Jesus"-paidan. Laulaja todellakin on Dani Filth, mutta vampyyrinhampaita en ole hänellä missään nähnyt. Pitäisi varmaan etsiä tarkemmin. Ne piilolinssit ovat kyllä hienot, ajattelin hankkia jotain samaa tyyliä, kunhan jaksan.

    Olen kuunnellut lähes jokaisen kappaleen Cofilta, enkä muista yhtäkään, jossa Saatanasta oikein laulettaisiin. Tokihan Hänet mainitaan parissa kappaleessa ihan ohimennen, mutta se tuo vain uuden säväyksen. Enkä vampryyteitakaan muistaisi kuulleeni. Vempiressa nyt korkeintaan. Kertoisitko, missä kappaleessa lauletaan Saatanasta? Kuuntelen sen, ja tulen sanomaan, olitko oikeassa. Mutta Arkkienkeli kyllä löytyy. Kelpaisiko se?

    Ja jos Manowar poikkeaisi kulmakauppaan ja ostaisi koko poppoolle vampyyrin hampaat, niin sehän vasta typeriä heistä tekisi. Heille se ei sovi, koska he soittavat hero metallia ja laulavat kunniasta. Cof laulaa sanojesi mukaan vampyyreistä, joten heille sellaiset sopivat kuin Amerikan lippu Manowarille.

    Eikä ! Ite oot ! * potkaisee varmuuden vuoksi Daneonia nilkkaan *

    Äänestä

  • Chantel L kirjoitti:

    Eikä ! Ite oot ! * potkaisee varmuuden vuoksi Daneonia nilkkaan *

    Onko tuo väittelyä? Minusta se näyttäisi olevan oman kannan painottamista ja muiden ideoiden hylkäämistä. Narsismi kukkii, vai mitä? ;)

    Äänestä

  • Daneon kirjoitti:

    Onko tuo väittelyä? Minusta se näyttäisi olevan oman kannan painottamista ja muiden ideoiden hylkäämistä. Narsismi kukkii, vai mitä? ;)

    Ei, tuo ei ole väittelyä. Minusta se näyttäisi olevan huumoria. Eikä narsissi kuki helmikuussa. Mutta, puoliksi vakavasti puhuen : Jonkun pitäisi opettaa sinulle keskustelutaitoa. Sinulla on outo taipumus puhua itseäsi vastaan. Manowar on naurettava, sanot, ja sen jälkeen ylistät Cradle of Filthiä. Se ei ole johdonmukaista. Se on naurettavaa. Ja nyt sitten puhut " oman kannan painottamisesta ja muiden ideoiden hylkäämisestä." Sekin on naurettavaa. Honey, sinähän liityit tähän keskusteluun juuri siten : Joku kirjoitti että Manowar on loistava, mihin sinun piti saada sanoa että ei ole. Eli siis Manowar ei voi olla loistava siksi, että sinä et pidä siitä, ymmärsinkö oikein ? Manowar oli olemassa jo ennen sinun syntymääsi, luulisin. Ei sinulla ole mitään syytä arvostella yhtyettä, jota et ymmärrä. Ehkä sinun pitäisi nyt mennä tunnin ajaksi nurkkaan häpeämään, ja miettiä siellä ilkeyttäsi. Hyyyi ... hyh, hyh ... :D

    Narsisseista en tiedä, mutta narsismi on tuttua. Ja jos joku yrittää opettaa minulle keskustelutaitoa, hän tuhlaa aikaansa. Filosofian opettaja yritti sitä jo, mutta kaikki tieto valui minusta kuin vesi ankan selästä.

    En ehkä ole johdonmukainen. En ikinä ajattele mitä sanon, ja se taitaa näkyä turhankin selvästi. Koitin edelliseen viestiin saada hieman itseironisen sävyn, tietäen omat heikkouteni ja kehnon kirjoitustaitoni. Kuten tämäkin viesti taas selvästi osoittaa.

    Liityin keskusteluun sanoakseni oman surkean mielipiteeni; Manowar on naurettava, mutta ei sentään huono. Muistaakseni kommentoin kansikuvia ja sanoitusta. En jaksa tarkistaa. En tiedä kauanko Manowarin vaarit ovat heviä soittaneet, joten paha sanoa siihen mitään.

    Ja jos minun pitäisi olla nurkassa kaiken pahan tekemäni johdosta, niin en ehtisi muuta tehdäkään ;) Mutta edelleen olen sitä mieltä, että Mano on naurettava ja Cof loistava. Mutta nyt alan kuunnella japanilaista goottirockia.

    Daneon, tuntuuko sinusta koskaan siltä, kuin pääsi ympärillä olisi kiristävä vanne ? Entä oletko koskaan kysynyt itseltäsi, miksi tunnet Manowar-yhtyeen uhkaavan ja vainoavan itseäsi ? Nyt meidän olisi aika yhdessä miettiä keinoja, joiden avulla pääsisimme eroon tästä sinua kuluttavasta pakkomielteestä. Sinulla olisi niin paljon parempi olla, jos vain myöntäisit itsellesi, että todellisuudessa Manowar on loistava yhtye. Ehkä on syytä aloittaa varovasti : Osta Warriors of the world levy, ja kuuntele siltä aluksi vain YKSI kappale päivässä. Kun sitten olet kuunnellut koko levyn tällä tavalla, voit yrittää kohdata ongelmasi kasvoista kasvoihin ja kuunnella sen yhtäjaksoisesti alusta loppuun asti. Muista pysyä rauhallisena. Ajattele mukavia asioita. Yritä rentoutua. Ole kärsivällinen. Manowar haluaa auttaa sinua. Sinun täytyy vain antaa itsellesi mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen. :)

    Että silleen....

    Minun pääni ympärillä on vanne, mutta otan sen aina yöksi pois. Ja minulla on kyllä pari Manon kappaletta mp3sina koneellani, joten tiedän kyllä miltä se kuulostaa, enkä pidä siitäkään. Itse ne kappaleet ovat minulla vain siksi, kun löysin niistä kappaleista tehdyt coverit, joten halusin kuulla myös alkuperäiset.

    Mutta minusta alkaa tuntua, ettei ongelma ole minun ja Manon välillä vaan sinun ja Cofin välillä. Ettei vain vanne puristaisi sinua, Honey.

    No niin, Daneon. Nyt me alamme edistyä. Ensimmäisessä viestissäsi lainasit Manowarin Gloves of metal kappaletta Into glory ride levyltä, ja se meni ihan oikein. Ja nyt jo myönnät kuuntelevasi Manowaria. Iiihan pikkuisen, mutta kuitenkin. Lisäksi myönnät jopa pitäväsi Manowarin kappaleista muiden bändien esittäminä. Nämä ovat selviä merkkejä kaipuusta. Pyrit alitajuisesti Manowarin läheisyyteen, kiertoteitä käyttämällä. Syvällä sisimmässäsi tiedät rakastavasi Manowaria, mutta et ole vielä valmis myöntämään sitä itsellesi. Ensimmäinen Manowaria koskeva viestisi oli kuitenkin päänavaus. Prosessi on nyt käynnissä. Pato tulee murtumaan. Hiljenny ja kuuntele itseäsi kaikessa rauhassa. Anna itsellesi aikaa. Sisäinen Manowarfanisi vain haluaa tulla esille, siinä kaikki. Lisäinformaatiota osoitteessa www.metal-rules.com ( Manowarin laulajan Eric Adamsin haastattelu & arvostelu Manowarin viime vuotisesta Helsingin konsertista. )

    En tiedä miltä levyltä Gloves of Metal on. Manowar teki huonon kappaleen. Anal Cunt teki siitä kappaleesta loistavan coverin. Ehkei pitäisi käyttää sanoja 'Anal Cunt' ja 'loistava' samassa lauseessa muuta kuin kielteisenä, mutta ihan sama. Parempi se kuitenkin oli. Ja on vieläkin. Mutta... noudatin neuvoasi, ja pidän hallussani Manon levyä Louder than Hell. En ole vielä alottanut kuuntelemaan, mutta enköhän tässä jossain välissä ala masokistisoimaan (sanoo huonlla suomella).

    Yleisesti ottaen, Mano on ihan liian hilpeää minun makuuni. Bändi hakkaa hilpeydessä Rhapsodyn, ja se on paljon. Ja muuten, jos minussa on Manowarfani sisällä, niin revin kaikki sisuskalut ulos saastuneesta ruumiistani. Synkkä mieleni ei kestäisi sitä. Manosta en ikinä tule pitämään, siihen se on liian surkea, liian hilpeä, liian "kunniagloria", liian... sitä paitsi se laulaja on melkein yhtä huono kuin System of a Downin puolalaishomo.

    Kommentoin bändiä paremmin, kun oon kuunnellut cdeen läpi.

    Ja miksi pirussa sä kirjottelet viestejä aina joskus kuuden aikaan?

    Jaa. Jaa ? Jaa ! Haluat siis tietää, mitkä ovat parhaimmat Manowar-levyt ? Että voisit tilata ne yhdellä kertaa levykaupasta ? Noh. Kaikki Manowarin levyt ovat hyviä, se on itsestäänselvää, mutta sinuna hankkisin alkajaisiksi seuraavat : Into glory ride, Fighting the world, Kings of metal, The triumph of steel, Hell on stage, Warriors of the world ja The dawn of battle. Louder than hell sinulla jo onkin, joten asiasi alkavat olla hyvällä mallilla. Kuuntele sitä, älä Anal Cuntia. Jos yhtyeen nimi on Anal Cunt, sillä voi olla sinuun ainoastaan vahingollinen vaikutus. Ja että miksikö kirjoittelen kuuden aikaan aamulla ? Koska herään kuuden aikaan aamulla, ja haluan aloittaa päiväni opettamalla sinua. On selvää, että kärsit masennuksesta ja musiikillisista harhakuvitelmista. Tarvitset hyviä neuvoja, ja minä olen tässä neuvomassa sinua. Ja muistathan : Manowar hymyilee sinulle. Manowar haluaa auttaa sinua. :)

    Äänestä

  • Manowarin ansioita ei saata liikaa korostaa,
    mutta sanottakoon että tämä uusin saattaisi
    kaivata parannusta biisijärjestyksen suhteen:
    Pyhä sota - jota pari tietämäämme biisiä lietsovat - huntupäisien pellepartaveikkojen hävittämiseksi herättää hilpeää mielikuvaa amerikkalaisen imperialismin naiviudesta, joten olisi ehkä
    ollut reilumpaa niputtaa nuo kaksi kappaletta yhteen myös albumilla.

    Toisaalta WTC:n tapahtuma selvästikin oli henkilökohtainen hyökkäys myös Manowaria vastaan - annettakoon idealisminsa toteuttaminen heille anteeksi.

    Äänestä

  • Chantel L kirjoitti:

    Minun mielestäni Manowarin lyriikat ovat erittäin hyviä. On helppoa olla synkkä ja kirjoittaa sanoituksia tuskasta ja kuolemasta, se ei vaadi muuta kuin valmiiseen muottiin astumista. Sensijaan on haasteellista pitää kiinni omasta persoonallisesta sanoitusmaailmastaan, symbolisesta taistelusta ja fantasiasta. Manowar on läpikotaisin teatraalinen yhtye, mikä ei suinkaan ole huono asia. Tummasävyinen, tekotaiteellinen levykansi ja persoonatonta toivottomuutta huokuvat sanoitukset eivät sitävastoin kerro muusta kuin laumasieluisuudesta. Tosin toisaalta on myös totta, etteivät Manowarin kansikuvat tee oikeutta musiikille. Kansien sarjakuvatyyli ja musiikin sisältö, esim. uuden levyn ooppera-standardi Nessun Dorma, ovat usein ristiriidassa keskenään. Manowar ei siinä suhteessa kuitenkaan ole mikään poikkeus. Ilmeisesti Iron Maiden aloitti metallimusiikissa lapsellisten kansikuvien tulvan, jolle ei koskaan tullut loppua. Eli ... lienee sitten kohtuullista olettaa, että useimmat metallifanit pitävät kansikuvista, jotka muistuttavat heitä lapsuuden kivoista piirretyistä ... :)

    Minun täytyy olla suurinpiirtein samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja: Manowarin lyriikat eivät ole suurta runoutta mutta ne ajavat tehokkaasti asiansa ja ovat totuudellisia omalla tavallaan.

    Äänestä

  • Chantel L kirjoitti:

    Jaa. Jaa ? Jaa ! Haluat siis tietää, mitkä ovat parhaimmat Manowar-levyt ? Että voisit tilata ne yhdellä kertaa levykaupasta ? Noh. Kaikki Manowarin levyt ovat hyviä, se on itsestäänselvää, mutta sinuna hankkisin alkajaisiksi seuraavat : Into glory ride, Fighting the world, Kings of metal, The triumph of steel, Hell on stage, Warriors of the world ja The dawn of battle. Louder than hell sinulla jo onkin, joten asiasi alkavat olla hyvällä mallilla. Kuuntele sitä, älä Anal Cuntia. Jos yhtyeen nimi on Anal Cunt, sillä voi olla sinuun ainoastaan vahingollinen vaikutus. Ja että miksikö kirjoittelen kuuden aikaan aamulla ? Koska herään kuuden aikaan aamulla, ja haluan aloittaa päiväni opettamalla sinua. On selvää, että kärsit masennuksesta ja musiikillisista harhakuvitelmista. Tarvitset hyviä neuvoja, ja minä olen tässä neuvomassa sinua. Ja muistathan : Manowar hymyilee sinulle. Manowar haluaa auttaa sinua. :)

    Kuuntelin Louder Than Hellin suunnilleen läpi. Se vahvisti kaikki mielipiteeni; musiikki on ihan tasokasta, mutta sanotus ei sovi mulle ja voi elämä se laulaja on huono. Ei se edes tunnu yrittävän. Anal Cuntin laulaja on kyllä vielä huonompi, mutta se tietää sen ja vetää senkin asian yli saaden itsensä kuulostamaan hauskalta.

    Musiikista vielä... se on siis periaatteessa hyvää, mutta turhan hilpää ja paria poikkeusta lukuunottamatta liian hidasta ja ponnetonta. Vertaa jotain Gloves Of Metalia Cofin Cthulhu Dawniin...

    Mano hymyilee minulle... iih... Cof, Graveworm ja muut ei välitä musta paskaakaan, vaan soittaa vain hyvää musiikkia. Jos Mano vaihtaa laulajansa, niin se voisi, painotan sanaa voisi, olla ihan kohtalainen. Tällaisenaan kierrän sen kaukaa.

    Oivoi, Daneon, nyt sinulle sattui taas kömmähdys. Manowarin laulaja Eric Adams on erittäin hyvä laulaja. Yksi parhaimmista heavy-metallin saralla. Tähän mennessä sinun pitäisi jo tietää se. Mutta älä sure. Olen toki huomannut, että olet pikkuisen ... hidas. Eikä meillä ole kiire minnekään. Toiset oppivat nopeasti, toiset hitaasti. Ihmiset ovat erilaisia. Sinulle voisi olla hyödyllistä seurata nimimerkin Profetor työskentelyä. Hän on opiskellut Manowaria, tuntee yhtyeen, ja on jopa kehittänyt Manowarista ihan omia mielipiteitä ja näkemyksiä. Uskon, että sinäkin voisit yltää samaan, jos vain jaksaisit keskittyä. Älä lannistu. Eric Adams hymyilee sinulle. Eric Adams haluaa olla sinun ystäväsi. :)

    Tämä... Adams on huono. Mutta sanon sen sitten niin, miten tarkotin; minä en tykkää siitä äijästä yhtään. Se on minun mielestäni huono, joten en kyllä ala sitä äijää kuuntelemaan. Jos se on parhaimmista heavy metallin saralla, niin hyvä, etten heavyä kuuntele. Ja onhan nyt Tarjakin paljon parempi.

    Cof, Graveworm, Malice Mizer kolmikko minulle sopii parhaiten.

    Miksi minun pitäisi seurata tämän mainitsemasi tyypin työskentelyä? Minun puolestani Mano saa juosta kuuseen. Tai ei sentään. Juoskoon suohon. Kuusimetsissä voi vastaan tulla norjalainen satanistibändi, jolle en sellaista kohtaloa toivo, että Manoon törmäisivät.

    Toivoisin, ettei Eric hymyilisi minulle. Se on ruma. *sanoo käsittämättömän kypsästi ja nokkelasti* Sen verran otan takaisin, että Brothers of Metal taitaa olla oikeestaan hyvä. Ja jos sanot, että 'se on hyvä alku', 'kyllä se siitä' tai mitään vastaavaa, niin vedän ranteeni auki.

    * riisuu Daneonilta housut ja piiskaa hänen paljaan pyllynsä kirkkaanpunaiseksi * ... Jonkun olisi pitänyt tehdä tämä jo kaaauan sitten ... :D

    Äänestä

  • Chantel L kirjoitti:

    Minun mielestäni Manowarin lyriikat ovat erittäin hyviä. On helppoa olla synkkä ja kirjoittaa sanoituksia tuskasta ja kuolemasta, se ei vaadi muuta kuin valmiiseen muottiin astumista. Sensijaan on haasteellista pitää kiinni omasta persoonallisesta sanoitusmaailmastaan, symbolisesta taistelusta ja fantasiasta. Manowar on läpikotaisin teatraalinen yhtye, mikä ei suinkaan ole huono asia. Tummasävyinen, tekotaiteellinen levykansi ja persoonatonta toivottomuutta huokuvat sanoitukset eivät sitävastoin kerro muusta kuin laumasieluisuudesta. Tosin toisaalta on myös totta, etteivät Manowarin kansikuvat tee oikeutta musiikille. Kansien sarjakuvatyyli ja musiikin sisältö, esim. uuden levyn ooppera-standardi Nessun Dorma, ovat usein ristiriidassa keskenään. Manowar ei siinä suhteessa kuitenkaan ole mikään poikkeus. Ilmeisesti Iron Maiden aloitti metallimusiikissa lapsellisten kansikuvien tulvan, jolle ei koskaan tullut loppua. Eli ... lienee sitten kohtuullista olettaa, että useimmat metallifanit pitävät kansikuvista, jotka muistuttavat heitä lapsuuden kivoista piirretyistä ... :)

    Noista kansikuvistakin saattaisi jotain sanoa...

    "Tosin toisaalta on myös totta, etteivät Manowarin kansikuvat tee oikeutta musiikille. Kansien sarjakuvatyyli ja musiikin sisältö, esim. uuden levyn ooppera-standardi Nessun Dorma, ovat usein ristiriidassa keskenään. Manowar ei siinä suhteessa kuitenkaan ole mikään poikkeus."

    Kyllä, mutta mielestäni Ken Kelly'n aikalailla taiteellisten luomusten suora vertaaminen sarjakuvatyyliin alkaa olla jo rienausta - ja kaikki Manon kuvat kuitenkin ilmaisevat musiikin sisällöstä enemmän kuin pelkkä nimi levyn kannessa voisi kuvata.

    `Kings of Metal´:n kollaasi edustaa mielestäni
    Manon hovipiirtäjän suurinta onnistumista - siis ainakin Manon suhteen, muillahan ei ole muutenkaan tässä yhteydessä niin väliä.

    Oletteko toisaalta huomanneet miten selkeästi tämän uusimman albumin kansikuva kertoo Manon USA-egosentrismistä? Onneksi suomalaisen mieltä ja sydäntä lämmittää nähdä Suomen lippu oikein eturintamassa.

    Hail to England:in kansikuva kieltämättä muistuttaa "lapsuuden kivoista piirretyistä" (olen kuitenkin siinä käsityksessä ettei se ole Kellyn tuotos), ja Into Glory Ride:n fantasiamachoilu vaikuttaa aluksi kovin koomiselta..

    Hyviä yritelmiä nekin.

    Äänestä

  • Chantel L kirjoitti:

    Minun mielestäni Manowarin lyriikat ovat erittäin hyviä. On helppoa olla synkkä ja kirjoittaa sanoituksia tuskasta ja kuolemasta, se ei vaadi muuta kuin valmiiseen muottiin astumista. Sensijaan on haasteellista pitää kiinni omasta persoonallisesta sanoitusmaailmastaan, symbolisesta taistelusta ja fantasiasta. Manowar on läpikotaisin teatraalinen yhtye, mikä ei suinkaan ole huono asia. Tummasävyinen, tekotaiteellinen levykansi ja persoonatonta toivottomuutta huokuvat sanoitukset eivät sitävastoin kerro muusta kuin laumasieluisuudesta. Tosin toisaalta on myös totta, etteivät Manowarin kansikuvat tee oikeutta musiikille. Kansien sarjakuvatyyli ja musiikin sisältö, esim. uuden levyn ooppera-standardi Nessun Dorma, ovat usein ristiriidassa keskenään. Manowar ei siinä suhteessa kuitenkaan ole mikään poikkeus. Ilmeisesti Iron Maiden aloitti metallimusiikissa lapsellisten kansikuvien tulvan, jolle ei koskaan tullut loppua. Eli ... lienee sitten kohtuullista olettaa, että useimmat metallifanit pitävät kansikuvista, jotka muistuttavat heitä lapsuuden kivoista piirretyistä ... :)

    Noista kansikuvistakin saattaisi jotain sanoa...

    "Tosin toisaalta on myös totta, etteivät Manowarin kansikuvat tee oikeutta musiikille. Kansien sarjakuvatyyli ja musiikin sisältö, esim. uuden levyn ooppera-standardi Nessun Dorma, ovat usein ristiriidassa keskenään. Manowar ei siinä suhteessa kuitenkaan ole mikään poikkeus."

    Kyllä, mutta mielestäni Ken Kelly'n aikalailla taiteellisten luomusten suora vertaaminen sarjakuvatyyliin alkaa olla jo rienausta - ja kaikki Manon kuvat kuitenkin ilmaisevat musiikin sisällöstä enemmän kuin pelkkä nimi levyn kannessa voisi kuvata.

    `Kings of Metal´:n kollaasi edustaa mielestäni
    Manon hovipiirtäjän suurinta onnistumista - siis ainakin Manon suhteen, muillahan ei ole muutenkaan tässä yhteydessä niin väliä.

    Oletteko toisaalta huomanneet miten selkeästi tämän uusimman albumin kansikuva kertoo Manon USA-egosentrismistä? Onneksi suomalaisen mieltä ja sydäntä lämmittää nähdä Suomen lippu oikein eturintamassa.

    Hail to England:in kansikuva kieltämättä muistuttaa "lapsuuden kivoista piirretyistä" (olen kuitenkin siinä käsityksessä ettei se ole Kellyn tuotos), ja Into Glory Ride:n fantasiamachoilu vaikuttaa aluksi kovin koomiselta..

    Hyviä yritelmiä nekin.

    Äänestä

  • Chantel L kirjoitti:

    Oivoi, Daneon, nyt sinulle sattui taas kömmähdys. Manowarin laulaja Eric Adams on erittäin hyvä laulaja. Yksi parhaimmista heavy-metallin saralla. Tähän mennessä sinun pitäisi jo tietää se. Mutta älä sure. Olen toki huomannut, että olet pikkuisen ... hidas. Eikä meillä ole kiire minnekään. Toiset oppivat nopeasti, toiset hitaasti. Ihmiset ovat erilaisia. Sinulle voisi olla hyödyllistä seurata nimimerkin Profetor työskentelyä. Hän on opiskellut Manowaria, tuntee yhtyeen, ja on jopa kehittänyt Manowarista ihan omia mielipiteitä ja näkemyksiä. Uskon, että sinäkin voisit yltää samaan, jos vain jaksaisit keskittyä. Älä lannistu. Eric Adams hymyilee sinulle. Eric Adams haluaa olla sinun ystäväsi. :)

    "nimimerkin Profetor työskentelyä. Hän on opiskellut Manowaria, tuntee yhtyeen, ja on jopa kehittänyt Manowarista ihan omia mielipiteitä ja näkemyksiä."

    Olen aina valmis myös oppimaan lisää tästä erinomaisesta
    metallin kuninkuudesta.

    Sinullakin noita omia näkemyksiä tuntuu piisavan vaikkapa
    muille jakaa.

    Ehkäpä meidän kahden pitäisi vaihtaa kahden kesken muutama mielipide - vaikkapa juhlistaaksemme viime vuoden kohokohtaa
    eli Manon Helsingin keikkaa.

    Sähköposti on tervetullutta kaikilta, jotka haluavat ottaa yhteyttä tähän vannoutuneeseen trueheavyn ystävään: [email protected]

    Äänestä

  • ~Profetor~ kirjoitti:

    ... " if you like metal you´re my friend ... " :)

    Äänestä

mä ostin sen,ei kyllä mikään kauhee huippu.mä pysyn mielipiteessäni ja sanon että manowaran louder than hell,on ehdoton ykkönen manowaralta.

Äänestä
  • Joo Luoder Than Hell on niiden paras...muut olenkin myynyt kun ei niitä tullut oikein enää kuunneltua. Muuten Manowar on varmaan yksi "laiskimmista" (mitä tulee "kunnon=ei live" levyjen julkaisuun) metalli bändeistä iron maidenin jälkeen...

    Äänestä

  • Demonic kirjoitti:

    Joo Luoder Than Hell on niiden paras...muut olenkin myynyt kun ei niitä tullut oikein enää kuunneltua. Muuten Manowar on varmaan yksi "laiskimmista" (mitä tulee "kunnon=ei live" levyjen julkaisuun) metalli bändeistä iron maidenin jälkeen...

    Olen täysin päinvastaista mieltä mitä tulee puheeseen, että Manowar olisi "laiska": he vain kertakaikkiaan haluavat tehdä ja viimeistellä albuminsa rakkaudella. On paljon ansiokkaampaa hoitaa homma kunnolla kuin huolehtia aikatauluista.

    Kuka tahansa, kuka julkaisee vaikka vain yhden perfektionismilla toteutetun taikaympyrän, ansaitsee suuremmat onnittelut - kuin he, jotka tehtailevat tusinoittain keskinkertaisuudessaan mitäänsanomattomia lässytyskiekkoja.

    Tämä ei ollut mitenkään henkilökohtainen heitto sinua kohtaan - halusinpahan vain vähän julistaa.

    Muuten - minä suosin äänimaailmamielessä eniten Kings of Metallin täyteläistä mutta puhtaankirkasta soundia - tämä uusin julkaisu kuulostaa melkolailla tunkkaiselta.

    Vastauksi sinun julistukseen:

    "Olen täysin päinvastaista mieltä mitä tulee puheeseen, että Manowar olisi "laiska""

    No kyllä manowar mielestäni melko LAISKA, bändin edellinen kunnon levy (=ei live/kokoelma) tuli vuonna 1996. Eipä sillä että live levyissä olisi mitään pahaa, mutta manowar on varmasti jo julkaissut yhteensä paljon enemmän eri live ja kokoelma levyjä (cd/DvD/vhs) kuin varsinaisia levyjä. Minusta se on yksinkertaisesti SÄÄLITTÄVÄÄ. No mutta se on vain MINUN mielipiteeni, voit olla itse ihan rauhassa eri mieltä...eipä sillä ole minulle niin väliä.

    Kyllä loistavia levyjä voi tulla bändiltä vaikka joka toinen vuosi tai jopa joka vuosi. Ironista kyllä aika monet tuttuni pitävät kaikkia Manowarin levyjä juuri noina "mitäänsanomattomina lässytyskiekkoina"...(itse olen ehkä osittain samaa mieltä, ainakin joistain heidän tuotoksistaan)

    Äänestä

  • ~Profetor~ kirjoitti:

    Olen täysin päinvastaista mieltä mitä tulee puheeseen, että Manowar olisi "laiska": he vain kertakaikkiaan haluavat tehdä ja viimeistellä albuminsa rakkaudella. On paljon ansiokkaampaa hoitaa homma kunnolla kuin huolehtia aikatauluista.

    Kuka tahansa, kuka julkaisee vaikka vain yhden perfektionismilla toteutetun taikaympyrän, ansaitsee suuremmat onnittelut - kuin he, jotka tehtailevat tusinoittain keskinkertaisuudessaan mitäänsanomattomia lässytyskiekkoja.

    Tämä ei ollut mitenkään henkilökohtainen heitto sinua kohtaan - halusinpahan vain vähän julistaa.

    Muuten - minä suosin äänimaailmamielessä eniten Kings of Metallin täyteläistä mutta puhtaankirkasta soundia - tämä uusin julkaisu kuulostaa melkolailla tunkkaiselta.

    Olen täysin päinvastaista mieltä mitä tulee puheeseen, että Manowar olisi "laiska""

    No kyllä manowar mielestäni melko LAISKA, bändin edellinen kunnon levy (=ei live/kokoelma) tuli vuonna 1996. Eipä sillä että live levyissä olisi mitään pahaa, mutta manowar on varmasti jo julkaissut yhteensä paljon enemmän eri live ja kokoelma levyjä (cd/DvD/vhs) kuin varsinaisia levyjä. Minusta se on yksinkertaisesti SÄÄLITTÄVÄÄ. No mutta se on vain MINUN mielipiteeni, voit olla itse ihan rauhassa eri mieltä...eipä sillä ole minulle niin väliä.

    Kyllä loistavia levyjä voi tulla bändiltä vaikka joka toinen vuosi tai jopa joka vuosi. Ironista kyllä aika monet tuttuni pitävät kaikkia Manowarin levyjä juuri noina "mitäänsanomattomina lässytyskiekkoina"...(itse olen ehkä osittain samaa mieltä, ainakin joistain heidän tuotoksistaan)

    Äänestä

  • Demonic kirjoitti:

    Olen täysin päinvastaista mieltä mitä tulee puheeseen, että Manowar olisi "laiska""

    No kyllä manowar mielestäni melko LAISKA, bändin edellinen kunnon levy (=ei live/kokoelma) tuli vuonna 1996. Eipä sillä että live levyissä olisi mitään pahaa, mutta manowar on varmasti jo julkaissut yhteensä paljon enemmän eri live ja kokoelma levyjä (cd/DvD/vhs) kuin varsinaisia levyjä. Minusta se on yksinkertaisesti SÄÄLITTÄVÄÄ. No mutta se on vain MINUN mielipiteeni, voit olla itse ihan rauhassa eri mieltä...eipä sillä ole minulle niin väliä.

    Kyllä loistavia levyjä voi tulla bändiltä vaikka joka toinen vuosi tai jopa joka vuosi. Ironista kyllä aika monet tuttuni pitävät kaikkia Manowarin levyjä juuri noina "mitäänsanomattomina lässytyskiekkoina"...(itse olen ehkä osittain samaa mieltä, ainakin joistain heidän tuotoksistaan)

    'Olen täysin päinvastaista mieltä mitä tulee puheeseen,
    että Manowar olisi "laiska"'

    Siinä mielessä laiska, ettei panostaisi niiden muutamien non-live-levyjen viimeistelyyn.

    "No kyllä manowar mielestäni melko LAISKA, bändin edellinen kunnon levy (=ei live/kokoelma) tuli vuonna 1996. Eipä sillä että live levyissä olisi mitään pahaa, mutta manowar on varmasti jo julkaissut yhteensä paljon enemmän eri live ja kokoelma levyjä (cd/DvD/vhs) kuin varsinaisia levyjä."

    He varmaan kompensoivat vähäistä albumimääräänsä
    tuottamalla runsain mitoin livetaltiointeja...

    On myös huomioitava että Manowar on "perseelle potkija",
    ei studiossa nyhertäjä. Tai ainakin se pitää itseään ennen muuta liveyhtyeenä, joten on johdonmukaista taltioida tapahtumat
    ja jakaa ne kaikkien fanien kanssa. Kukin valitkoon omaan makuunsa sopivan Hell on Earthin jatko-osan tai muun asianmukaisen (cd/DvD/vhs):n nautittavaksi etanolipitoisten juomien ohella ja katseltavaksi kouriintuntuvassa joukkoekstaasissa.

    ;-)

    "Minusta se on yksinkertaisesti SÄÄLITTÄVÄÄ. No mutta se on vain MINUN mielipiteeni, voit olla itse ihan rauhassa eri mieltä...eipä sillä ole minulle niin väliä."

    Mielipide-erojen olemassaolon pitäisi olla itsestäänselvyys. Ovatko useimmat ihmiset täällä oikeasti -niin- ahdasmielisiä, etteivät suvaitse muiden näkemyksiä..

    "Kyllä loistavia levyjä voi tulla bändiltä vaikka joka toinen vuosi tai jopa joka vuosi. Ironista kyllä aika monet tuttuni pitävät kaikkia Manowarin levyjä juuri noina "mitäänsanomattomina lässytyskiekkoina"...(itse olen ehkä osittain samaa mieltä,
    ainakin joistain heidän tuotoksistaan)"

    Sitten me tarkoitamme lässytyskiekko-käsitteellä eri asioita.

    Ilmeisesti Manowarin tapa tehdä musikkia poikkeaa niin paljon useimpien muiden bändien omaksumasta tavasta, että tämänkaltainen vertailu alkaa olla luonnotonta.

    Niin ikään 'mitäänsanomattomien lässytyskiekkojen' ilmaantumis-todennäköisyys kasvaa mitä
    nopeammassa tempossa levyjä tehdään.

    Manowar saa harvemmin tarpeeksi inspiraatiota, jotta se voisi julkaista peräti uuden studioalbumin - mutta mm. minä taas
    sitten tykkäänkin heidän kaikista tuotoksistaan melkolailla.

    Menköön kukin omaa tietään.

    Saanko kysyä, minkänimisistä albumeista
    et itse uusimman ohella pidä tai mistä
    Louder than Hellin ohella pidät?

    "Sitten me tarkoitamme lässytyskiekko-käsitteellä eri asioita.

    nopeammassa tempossa levyjä tehdään."

    Näköjään tarkoitamme. En nimittäin huomaa tuossa uudessa levyssä mitään niin hienoa tai vallankumouksellista eroa edellisiin levyihin että sitä olisi pitänyt tehdä sen 7 vuotta. Oikestaan bändi ei ole edes kummemmin muuttanut mitään kummempaa asiaa musiikissaan, ja silti seitseman vuotta???

    Ja jos tuo sinun teoria pitäisi paikkaansa uusi levy pitäisi olla PALJON parempi, koska ensimmäiset 9 levyä tuli 14 vuoden sisällä...mutta epäilen ettet pidä niitä lässytyskiekkoina. Vai??? Kuitenkin tuo tahti on enemmän kuin 1 levy kahdessa vuodessa. Levyjen ilmestymis aikavälillä ei todellakaan ole mitään tekemistä laadun kanssa, vaan ehkä sillä (hätäisellä) asenteella, joka sitten voi johtaa siihen nopeaan levytys tahtiin.

    "He varmaan kompensoivat vähäistä albumimääräänsä
    tuottamalla runsain mitoin livetaltiointeja..."
    Olen täysin samaa mieltä...mutta näen sen vain turhana rahastuksena.

    "Saanko kysyä, minkänimisistä albumeista
    et itse uusimman ohella pidä tai mistä
    Louder than Hellin ohella pidät?"

    Triumph Of Steel ja Kings Of Metal on osittain ihan ok levyjä, mutta eipä niissä mitään erikoista ole...vanhempia levyjä kuuntelin joskus myös mutta onneksi ole jo jokin aikaa sitten luopunut niistä...lainasin niitä viikonlopuksi ja huh huh. Onneksi se vaihe jolloin pidin niistä meni pikaisesti ohi(nm. ikuisesti kiitollinen). hah

    "Mielipide-erojen olemassaolon pitäisi olla itsestäänselvyys. Ovatko useimmat ihmiset täällä oikeasti -niin- ahdasmielisiä, etteivät suvaitse muiden näkemyksiä.."

    Siitä en tiedä kuinka ahdasmielistä väki täällä on, sen takia laitoinkin että se on vain minun MIELIPIDE eikä sitä tarvitse ottaa vakavasti...jos ei halua. Kuitenkin jollakin on täällä aina tapana ottaa herneen nokkaansa, kun joku sanoo jotain mikä ei käy yhteen yleisen mielipiteen mukaan... Olen huomannut että se on täällä todella yleistä...

    'Sitten me tarkoitamme lässytyskiekko-käsitteellä eri asioita. Ilmeisesti Manowarin tapa tehdä musikkia poikkeaa niin paljon useimpien muiden bändien omaksumasta tavasta, että tämänkaltainen vertailu alkaa olla luonnotonta. Niin ikään 'mitäänsanomattomien lässytyskiekkojen' ilmaantumis-todennäköisyys kasvaa mitä
    nopeammassa tempossa levyjä tehdään.'

    "Näköjään tarkoitamme. En nimittäin huomaa tuossa uudessa levyssä mitään niin hienoa tai vallankumouksellista eroa edellisiin levyihin että sitä olisi pitänyt tehdä sen 7 vuotta. Oikestaan bändi
    ei ole edes kummemmin muuttanut mitään kummempaa asiaa musiikissaan, ja silti seitseman vuotta???"

    Minunkaan mielestäni Manowar ei ole suoranaisesti ylittänyt itseään tämän uusimman albumijulkaisunsa kanssa - pidän sitä kuitenkin keskimääräistä laadukkaampana metalli-cd:nä.

    Mutta nyt pääsemme tärkeään seikkaan: miksi ihmeessä Manowarin olisi pitänytkään muuttaa mitään oleellista musiikissaan? Sama sanoma - mutta jälleen uudesssa muodossa. Kerrankin bändi, joka pitää olemustaan ehdottomana, ja pitää siitä kiinni.

    "Ja jos tuo sinun teoria pitäisi paikkaansa uusi levy pitäisi olla PALJON parempi, koska ensimmäiset 9 levyä tuli 14 vuoden sisällä...mutta epäilen ettet pidä niitä lässytyskiekkoina.Vai???"

    En todellakaan.

    Minun teoriani (joskaan en oikeasti voi kutsua sitä omakseni, koska onhan tämä ennen minuakin huomattu) on - että milloin taiteilija saa inspiraation, silloin hän on pystyvä luomaan jotain merkittävää, ei ennen tarvetta luoda.

    Hail to England tehtiin muistaakseni viikossa,
    ei siihen enempää tarvittu aikaa.

    "Kuitenkin tuo tahti on enemmän kuin 1 levy kahdessa vuodessa. Levyjen ilmestymis aikavälillä ei todellakaan ole mitään tekemistä laadun kanssa, vaan ehkä sillä (hätäisellä) asenteella, joka sitten voi johtaa siihen nopeaan levytys tahtiin."

    Myönnän että olet oikeassa. - Manowar on ainakin onnistunut pitämään itsensä erossa useimpien levy-yhtiöiden pakko-teidän-on-saada-uusi-albumi-tänä-vuonna-valmiiksi -asenteesta.

    'He varmaan kompensoivat vähäistä albumimääräänsä
    tuottamalla runsain mitoin livetaltiointeja...'
    "Olen täysin samaa mieltä...mutta näen sen vain turhana rahastuksena."

    Minäkin näen sen rahastuspyrkimyksenä, muttei kenenkään ole pakko ostaa niitä live taltiointeja, eikä mitään muutakaan,
    ellei itse tykkää.

    Aluksi kuitenkin...
    ~Profetor~:Niin ikään 'mitäänsanomattomien lässytyskiekkojen' ilmaantumis-todennäköisyys kasvaa mitä nopeammassa tempossa levyjä tehdään.'

    Demonic:"Ja jos tuo sinun teoria pitäisi paikkaansa uusi levy pitäisi olla PALJON parempi, koska ensimmäiset 9 levyä tuli 14 vuoden sisällä...mutta epäilen ettet pidä niitä lässytyskiekkoina.Vai???"

    ~Profetor~:En todellakaan.

    Demonic:Kuitenkin tuo tahti on enemmän kuin 1 levy kahdessa vuodessa. Levyjen ilmestymis aikavälillä ei todellakaan ole mitään tekemistä laadun kanssa, vaan ehkä sillä (hätäisellä) asenteella, joka sitten voi johtaa siihen nopeaan levytys tahtiin.

    ~Profetor~:Myönnän että olet oikeassa. - Manowar on ainakin onnistunut pitämään itsensä erossa useimpien levy-yhtiöiden pakko-teidän-on-saada-uusi-albumi-tänä-vuonna-valmiiksi -asenteesta.
    Sori oli ihan pakko laittaa tuo.

    Ja lopuksi

    "Minunkaan mielestäni Manowar ei ole suoranaisesti ylittänyt itseään tämän uusimman albumijulkaisunsa kanssa - pidän sitä kuitenkin keskimääräistä laadukkaampana metalli-cd:nä."

    Toki voit pitää sitä keskivertoa laadukkaampana, mutta ymmärrä etteivat kaikki pidä...Ja se taas muuttaa koko lähtöasetelman tähän 'väittelyyn'. Koska tämä perustuu mielipiteisiin niin todellista lopputulosta ei ole saatavissa.

    "Mutta nyt pääsemme tärkeään seikkaan: miksi ihmeessä Manowarin olisi pitänytkään muuttaa mitään oleellista musiikissaan? Sama sanoma - mutta jälleen uudesssa muodossa. Kerrankin bändi, joka pitää olemustaan ehdottomana, ja pitää siitä kiinni."

    En ole väittänytkään että heidän olisi pitänyt muuttaa mitään oleellista...Mutta ehkä hieman kehittyä ja tuoda enemmän joitain uusia vaikutteita mukaan. no joo mutta minun yksi suosikki bändini on AC/DC ja heidän musiikki ei ole kovin merkittävästi muuttunut viimeisen 30 vuoden aikana...onneksi! että se sitten siitä.

    Äänestä

  • Louder than hell on hyvä manowarin levy, mut warriors of the world on parempi...

    ~Profetor~:Myönnän että olet oikeassa. - Manowar on ainakin onnistunut pitämään itsensä erossa useimpien levy-yhtiöiden pakko-teidän-on saada-uusi-albumi-tänä-vuonna-valmiiksi -asenteesta.

    Tarkoitin sanoa, että tällä puheena olleella albumien ilmestymisaikavälillä ei ole -sinänsä- tekemistä niiden laadun kanssa. - Joskin tiukka tahti saattaa estää artistin ideoiden kypsymisen ja jalostumisen täyteen voimaansa.

    "Ja lopuksi"

    Ikäänkuin en saisi vastata uusimpaan (viimeisimpään?-) viestiisi.

    'Minunkaan mielestäni Manowar ei ole suoranaisesti ylittänyt itseään tämän uusimman albumijulkaisunsa kanssa - pidän sitä kuitenkin keskimääräistä laadukkaampana metalli-cd:nä.'

    "Toki voit pitää sitä keskivertoa laadukkaampana,
    mutta ymmärrä etteivat kaikki pidä..."

    Omasta mielestäni olen jo ymmärtänyt tämän.

    "Ja se taas muuttaa koko lähtöasetelman tähän 'väittelyyn'.
    Koska tämä perustuu mielipiteisiin niin todellista lopputulosta
    ei ole saatavissa."

    Niinpä - huomasin toki, ettemme todennäköisesti tulisi saavuttamaan suurta yhteisymmärrystä. Oman näkemyksen testaaminen on kuitenkin tarpeen, aina joskus.

    'En ole väittänytkään että heidän olisi pitänyt muuttaa mitään oleellista...
    Mutta ehkä hieman kehittyä ja tuoda enemmän joitain uusia vaikutteita mukaan."'

    Minusta taasen näyttää, että Manowar on onnistunut ehkä yllättävänkin hyvin: 'liika' vaikutteiden mukaantuominen olisi
    voinut vesittää tai hajottaa koko homman - ensin musiikillisesti
    ja sitä myöten itse musiikin aatteen.

    "no joo mutta minun yksi suosikki bändini on AC/DC ja heidän musiikki ei ole kovin merkittävästi muuttunut viimeisen 30 vuoden aikana...onneksi! että se sitten siitä."

    Minulla on mielipide tai ennakkoluulo, jonka mukaan yksi suosikkibändisi edustaa pahimmanlaatuista junttimetallia.
    Minusta ei ole edelleenkään tuntunut tarpeelliselta ottaa
    AC/DC:stä enempää selkoa - kuunnelkoot sitä he, jotka
    siitä pitävät.

    Noh, `kulttuurien kirjo´ on myönteistä sinänsä.

    Äänestä

  • Metal warrior kirjoitti:

    Louder than hell on hyvä manowarin levy, mut warriors of the world on parempi...

    "Louder than hell on hyvä manowarin levy,
    mut warriors of the world on parempi..."

    Ystävä hyvä, uskon että näkemyksellesi annettaisiin
    enemmän arvoa, jos jollain tavalla perustelisit sen.

    Äänestä

  • ~Profetor~ kirjoitti:

    Demonic:Kuitenkin tuo tahti on enemmän kuin 1 levy kahdessa vuodessa. Levyjen ilmestymis aikavälillä ei todellakaan ole mitään tekemistä laadun kanssa, vaan ehkä sillä (hätäisellä) asenteella, joka sitten voi johtaa siihen nopeaan levytys tahtiin.

    ~Profetor~:Myönnän että olet oikeassa. - Manowar on ainakin onnistunut pitämään itsensä erossa useimpien levy-yhtiöiden pakko-teidän-on saada-uusi-albumi-tänä-vuonna-valmiiksi -asenteesta.

    Tarkoitin sanoa, että tällä puheena olleella albumien ilmestymisaikavälillä ei ole -sinänsä- tekemistä niiden laadun kanssa. - Joskin tiukka tahti saattaa estää artistin ideoiden kypsymisen ja jalostumisen täyteen voimaansa.

    "Ja lopuksi"

    Ikäänkuin en saisi vastata uusimpaan (viimeisimpään?-) viestiisi.

    'Minunkaan mielestäni Manowar ei ole suoranaisesti ylittänyt itseään tämän uusimman albumijulkaisunsa kanssa - pidän sitä kuitenkin keskimääräistä laadukkaampana metalli-cd:nä.'

    "Toki voit pitää sitä keskivertoa laadukkaampana,
    mutta ymmärrä etteivat kaikki pidä..."

    Omasta mielestäni olen jo ymmärtänyt tämän.

    "Ja se taas muuttaa koko lähtöasetelman tähän 'väittelyyn'.
    Koska tämä perustuu mielipiteisiin niin todellista lopputulosta
    ei ole saatavissa."

    Niinpä - huomasin toki, ettemme todennäköisesti tulisi saavuttamaan suurta yhteisymmärrystä. Oman näkemyksen testaaminen on kuitenkin tarpeen, aina joskus.

    "Mutta nyt pääsemme tärkeään seikkaan: miksi ihmeessä Manowarin olisi pitänytkään muuttaa mitään oleellista musiikissaan? Sama sanoma - mutta jälleen uudesssa muodossa. Kerrankin bändi, joka pitää olemustaan ehdottomana, ja pitää siitä kiinni."

    'En ole väittänytkään että heidän olisi pitänyt muuttaa mitään oleellista...
    Mutta ehkä hieman kehittyä ja tuoda enemmän joitain uusia vaikutteita mukaan."'

    Minusta taasen näyttää, että Manowar on onnistunut ehkä yllättävänkin hyvin: 'liika' vaikutteiden mukaantuominen olisi
    voinut vesittää tai hajottaa koko homman - ensin musiikillisesti
    ja sitä myöten itse musiikin aatteen.

    "no joo mutta minun yksi suosikki bändini on AC/DC ja heidän musiikki ei ole kovin merkittävästi muuttunut viimeisen 30 vuoden aikana...onneksi! että se sitten siitä."

    Minulla on mielipide tai ennakkoluulo, jonka mukaan yksi suosikkibändisi edustaa pahimmanlaatuista junttimetallia.
    Minusta ei ole edelleenkään tuntunut tarpeelliselta ottaa
    AC/DC:stä enempää selkoa - kuunnelkoot sitä he, jotka
    siitä pitävät.

    Noh, `kulttuurien kirjo´ on myönteistä sinänsä.

    AC/DC ei ole juntti metallia....Ehkä korkeintaan "Juntti" Hard Rockkia...hah

    Toki se on loistavaa sellaista.

    Äänestä

  • Demonic kirjoitti:

    AC/DC ei ole juntti metallia....Ehkä korkeintaan "Juntti" Hard Rockkia...hah

    Toki se on loistavaa sellaista.

    "AC/DC ei ole juntti metallia....Ehkä korkeintaan "Juntti" Hard Rockkia...hah Toki se on loistavaa sellaista."

    So it's my mistake to call it `metal´.

    However I won't judge from you like AC/DC.
    There must be something in it.

    Äänestä

  • Demonic kirjoitti:

    AC/DC ei ole juntti metallia....Ehkä korkeintaan "Juntti" Hard Rockkia...hah

    Toki se on loistavaa sellaista.

    "AC/DC ei ole juntti metallia....Ehkä korkeintaan "Juntti"
    Hard Rockkia...hah Toki se on loistavaa sellaista."

    So it's my mistake to call it `metal´.

    However I won't judge from you like AC/DC.
    There must be something in it.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sami aarnio kirjoitti:

kannattaa ehdottomasti ostaa manowarin uusilevy warriors of the world. kitaristi Karl logan on paneutunut entistäkin raskaampaan kitaravalliin.Ericin lauluääni on entistäkin paremmassa vedossa.kappaleissa on hyvät kertosäkeet ja näyttää siltä että manowar haki suosiota suomenkeikallaan.välillä manowar lyö hanskat tiskiin akustisella biiseillä.muutamia kappaleita levyltä:call to arms, hand of doom, house of death,fight until we die,valhalla. levyllä on paljon sooloja ja fillejä. manowar on sankarimetallin ykkösbändejä.manowarin levy ansaitsee viisi kirkasta tähteä. VASTAILKAA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu