olemme siis avomieheni kanssa eroamassa.haluaisin kuulla teiltä mielipiteitä koska jättäjä olen minä.luovutanko liian helpolla?!mieheni on paljon töissä,tuntuu siis että aikaa ei ole perheelle juuri lainkaan.alan tottumaan siihen että aikaa on vähän.mutta se aika mitä jää,hän makaa joko krapulassa sängyllä ja valittaa kuinka väsynyt hän on(niinkuin minä en olisi).voi tulla lauantai-illalla kotiin kahdeksalta ja ilmoittaa että aateltiin käydä poikien kanssa kaljalla.
silloin kun lapsi olisi hoidossa ja minulla menojalka vipattaa niin hän on lähes aina liian väsynyt ja ehdottaa jos lähtisin omien kavereitteni kanssa.pointtinihan on juuri se että haluan ulos HÄNEN kanssaan,en kavereitten.yhteistä aikaa on todella vähän ja melkein sekin menee riidellessä,milloin mistäkin.
enkä nyt todellakaan väitä että syy olisi pelkästään miehessä.itsestäni on tullut ihan kuin katkera vanha ämmä.piikittelen miestäni,ja moitin miten kaikki voisi tehdä toisin.seksiä meillä ei juuri ole koska minä en halua.ei tee mieli ja se tekee kipeää(kuivat paikat).
jotenka miettiessäni asiaa tulin siihen lopputulokseen että parempi olla erossa.mutta miksi se sitten vie niin pirun kipeää.en pysty puhumaan kenellekään asiasta koska heti on tippa linssissä.yksi ilta kun juteltiin miehen kanssa niin molemmat itkimme.miestäni tietenkin huolestuttaa miten tapaa lastansa.minua taas harmittaa epäonnistuminen ja "viedä" lapsi isänsä luota pois.
silloin kun lapsi olisi hoidossa ja minulla menojalka vipattaa niin hän on lähes aina liian väsynyt ja ehdottaa jos lähtisin omien kavereitteni kanssa.pointtinihan on juuri se että haluan ulos HÄNEN kanssaan,en kavereitten.yhteistä aikaa on todella vähän ja melkein sekin menee riidellessä,milloin mistäkin.
enkä nyt todellakaan väitä että syy olisi pelkästään miehessä.itsestäni on tullut ihan kuin katkera vanha ämmä.piikittelen miestäni,ja moitin miten kaikki voisi tehdä toisin.seksiä meillä ei juuri ole koska minä en halua.ei tee mieli ja se tekee kipeää(kuivat paikat).
jotenka miettiessäni asiaa tulin siihen lopputulokseen että parempi olla erossa.mutta miksi se sitten vie niin pirun kipeää.en pysty puhumaan kenellekään asiasta koska heti on tippa linssissä.yksi ilta kun juteltiin miehen kanssa niin molemmat itkimme.miestäni tietenkin huolestuttaa miten tapaa lastansa.minua taas harmittaa epäonnistuminen ja "viedä" lapsi isänsä luota pois.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kauanko olette olleet yhdessä? Oletteko kokeilleet parisuhdeterapiaa? Meillä avioliittokoulu pelasti suhteemme. Pidä vaikka tauko, ei tarvi heti erota...
Itse kaksi eroa kokeneena olen huomannut että sen työstäminen vaatii monet itkut, surut ja tuskat sielussa ennenkuin on valmis luovuttamaan.
15 vuotinen avioliitto kaatui neljä vuotta sitten ja nyt jälkeenpäin olen tajunnut että olin tehnyt eroa miehestä jo vuosia ennen virallista eroa.
mutta siitä lopulta selviää, vaikeampaa se oli sille toiselle joka alkoi työstämään eroa vasta erottuamme, se vei hänelläkin pari vuotta.
-mutta aika parantaa, tai sitten alkaa kaduttaa...
jompi kumpi (:
itse en lopullisen päätöksen jälkeen ole katunut päivääkään vaikka sitä etukäteen juuri pelkäsin.
Kannattaa harkita, miettiä, itkeä ja huuttaa ja katsoa itseään syvälle sieluun enne lopullista päätöstä.
ja se päätös ei synny hetkessä.
tsemppiä (:
siis mieheni sanoi ettei pysty muuttumaan varmaankin sen työnsä takia,jonka takia ei myöskään ole aikaa mennä terapiaan.toisin sanoen ei ole valmis tekemään töitä kuitenkaan suhteen eteen.todella ristiriitaisia tunteita,välillä ajattelee että kyllä kaikki korjaantuu ja välillä taas ajattelee että nyt riitti.voi ajatella asioita niin monelta eri kantilta.mietin pariskuntia kenellä on vaikeuksia mutta ajan myötä vaikeudet häviää.toisaalta mietin mitä elämällä olisi vielä tarjottavaa.eipä ole helppoa ei.
tosin mieheni sanoi ettei aio puhua minua ympäri,ei meinaa "pakottaa" meitä jäämään jos ei haluta.jotenkin tuokin lause oli todella suuri pettymys ettei edes yritä saada meitä jäämään.
...on aina kaksi osapuolta.
Kummankin on joustettava.
Kummankin on kyettävä kompromisseihin.
Jos et ole onnellinen niin ota etäisyyttä, näet asiat eri näkökulmasta.
Haluaakohan miehesi sitten erota vai ei? Haluaako hän olla yhdessä kanssasi? Kuulosti että huolettava asia on vain lapsen tapaaminen?
Selvää on kuitenkin se etteivät asiat selviä itsestään vaan kovalla yhteistyöllä.
ukkos elämä varsin yksitoikkoiselta, jos meinaa jatkaa samaa rataa hamaan hautaan asti.
osittain tuntu et olis omaa tekstiä lukenut. mieheni on aivan ihana isä lapsellemme mutta meidän välillä ei juurikaan mitään enää ole. tai siltä ainakin tuntuu. mutta miks sit puhuminen asiasta ja eron ajatteleminen tekee niin hiton kipeetä?
on niin kiintynyt siihen toiseen. Sitä aina muistelee niitä ihania asioita toisesta, ajattelee että asiat voi muuttua. Miettii josko ei koskaan löydä enää toista ja haluaa pitää kiinni siitä toisesta, koska on "löytänyt jonkun jonka kanssa olla ja kenestä välittää ja kuka välittää".
Mielestäni ero on oikea ratkaisu siinä vaiheessa kun pystyt ääneen sanomaan itsellesi, peiliin katsoen että minun olisi parempi olla yksin, ilman häntä.
Myös minä samaistuin kirjoittamaasi, niin että luulin hetken itse sen kirjoittaneeni.
Meillä on myös takana pitkä yhteiselo, yhteisiä lapsia, hyviä ja huonoja aikoja.
Minä olen vasta alkanut pyörittelemään sanaa ero mielessäni. Välillä se häviää ja tuntuu että mitä minä tässä taas olen oikein vaahdonnut ja tiuskinut, mutta seuraavana päivänä se iskee taas päälle kuin höyryjuna.
Meillä ei enää käydä yhdessä kaupassa, ei tehdä mitään yhteisiä juttuja. Meillä minä hoidan lapset, kodin. Mies on mielellään kavereidensa kanssa jossain kahvilla.
Tavallaan kaikki on hyvin mutta ei kuitenkaan.
Onko se väärin vaatia aivan tavallisia arkipäivän juttuja joita koko perhe voisi yhdessä tehdä?
Olen umpikujassa. En tiedä mitä tehdä. Tuntuu että ystävätkin ovat kaikonneet jonnekin.Ainakin sellaiset joille voisi tämän kaltaisesta asiasta puhua..
Yritetään saada elämämme järjestykseen, tavalla tai toisella.
Vai onko elämä sittenkin liian lyhyt liian pitkään miettimiseen?
Kannattaa miettiä pitkään ja hartaasti eroa, kokeilla kaikkea mahdollista ja mahdotonta. parisuhdetrapiaa, puhua miehen kanssa, miettiä mitä voisi tehdä parisuhteen hyväksi, tämä tietysti tarvitsee milempien panosta jos yrittää "pelastaa" parisuhteen. Itse olen vähän aikaa sitten eronnnut pienen lapsen yksinhuoltaja. täytyy sanoa että rankkaa on ollut. Sopeutua tähän tilanteeseen että on yksin jne. Tietysti tiesinkin eroa tehdessäni että tulee olemaan rankkaa. Mutta en näe elämäänni kuitenkaan täysin toivottomana, tiedän että joku päivä olen todella onnelinen siitä että uskalsin, jaksoin lähteä huonosta suhteesta ja olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Yrittäkää kaikkenne mutta ero on myös vaihtoehto jos muu ei onnistu. Voimia!!
Mulla vain ukko on aina töissä, lähtee puol kymmenen aamulla ja tulee puol ykstoista illalla. Viimiset 6 viikkoa ilman ainootakaan vapaapäivää. Kysyy, mitä hän vapaa-ajalla tekee. Siis asiakkaat on tärkeämpiä kuin oma perhe. Tai on naimisissa veljensä kans, sen kans niitä töitä tekee. Sen ajan,mitä on kotona, on tietokoneella tai nokka kii telkkarissa ja vetää kaljaa. 3-4 pulloa joka päivä. En jaksa katsella. Sit vielä sanoo, että minä olen syypää meidän avio-ongelmiin, kun oli aika, että hän vielä töiden päälle asui veljensä luona, oli veljen kans liikenteessä... Minä istuin koko ajan yksin kotona. En edes tiedä, mitä olen sanonut, mutta kuulin herran vain "lopettaneen" avioliiton about vuosi sitten, loukkaantuneena jostain mitättömästä riidasta. Mutta silti pitäisi pysyä yhdessä. En jaksa enää. Avioliittoa on helvetin hankala yksin pyörittää, kun se ainoa, joka sitä haluaa ylläpitää, ei edes yritä tehdä mitään asioiden korjaamiseksi. Lapsi ei ole onnellinen onnettomassa perheessä, niin miksi kiduttaisin loppuelämäni siivoojan ja kokin elämällä yksin vieraalla paikkakunnalla. Muuta rooliahan mulla ei kotonani miehelleni ole.
tarina siltä että on laitettu se oma onnellisuus miehen harteille...Onni tulee kuitenkin sisältä päin ja se että odottaa miehen tekevän jotain on aika epätoivoista.En siis tarkoita että miehet ovat niin saamattomia...(useimmat vain;)).Sieltä kodista pitää lähteä liikkeelle pitämään hauskaa eikä se lapsi sitä estä!Kakarat kainaloon ja menoksi!Helpottaahan se niitäkin kun näkevät että äitikin osaa pitää hauskaa ja sitten kun se ukko on kotona (se joka rakastaa lapsiaan) niin mennään vaikka yksin jos ei kavereita ole harjoittelemaan sitä onnellisuutta!Lapsi ja Isä saavat viettää laatuaikaa.Tähän lisäyksenä se että mies saa tehdä ruuatkin, ettei liian helppoon elämään totu.Sitten kun mies huomaa että vaimo on onnellinen on mieskin onnellinen ja jos ei ole niin entäs sitten.Alkaa ainakin viettämään kotona enemmän aikaa saadakseen selville mikä on eukolle tullut...Lopullinen mielipiteeni on että ihmiset eroaa liian helposti!!Senhän näkee jo lapsissa kun ei ole mitään pysyvää elämässä ja puolisoitakin vaihdetaan yhtä usein kun muita kulutushyödykkeitä...Lisäksi näytetään esimerkkiä siitä miten aivoja ei käytetä (useimpien vaihtoehtojen miettiminen edes) ja kuinka kaikkien hyvinvointi tai sen puute tulee jostain mihin et voi vaikuttaa eli ulkoa päin...
lapsi ei nuku rattaissa, sen kans ei kauheasti mennä jos ei huudata ku palosireeniä (10 kk) ja kun ukko on töissä 13 h x 7 pv = 91 h/vko siinä ei kauheasti enää jää aikaa eikä voi vaatia niitä kotitöitä ja kun lapsi tuskin tuntee isäänsä eikä isästä tosiaankaan ole lapsenvahdiksi: antaa leikkikaluiksi esim muovipusseja, kännyköitä, tekstiilimitan (kuristusvaara), isä nukkuu huoletta ku lapsi komuaa seisoon yöpöytiä vasten - niin raskaita että on jalat poikki, jos varpaille kaatuu ja niin keveitä, että lapsi sen nurin saa- eikä isä autuaasti tiedä miten vaippa vaihdetaan, syötetään tai mitä tehdä kun lapsi itkee- niin siinä on aika vastuutonta jättää kaksi lasta viettään laatuaikaa, kun saa itse pelätä koko ajan pahinta.
Vielä kun isän viesti on että hänen rakkaus loppui jo ennen lapsen syntymää eikä mitään ole tehtävissä, niin ei paljon ole iloa äidillä odotella ihmeitä, kun ukolla ei ole edes halua yrittää korjata tilannetta ja yksin se parisuhde ei oikein toimi.