Tulipa tässä mieleen yksi juttu liittyen itkemiseen.
Olen ollut tässä jo useita vuosia yhdessä miehen kanssa joka on ns. kolmannesta maasta kotoisin. Hyvä mies; rakastava aviomies ja huolehtiva isä. Luonteeltaan rauhallinen ja toimelias, meillä ei kulttuurilliset/uskonnolliset seikat ole tuoneet mitään "yllätyksiä" elämään ja kunnioitetaan toisiamme molemmin puolin.
Yksi asia on kuitenkin joka minua hieman askarruttaa. Tämä ei vaik(e)uta elämäämme millään tavalla mutta joskus vaan pistää ihmetyttämään. Elikkä..
Mieheni ei "kestä" itkemistä syystä tai toisesta. Jos itken jonkun asian takia, hän ei osaa ottaa sitä itkua ns. vastaan vaan yrittää saada itkun loppumaan. Menee jotenkin vaikeaksi ja ei selvästi ymmärrä minkä takia kyynelehdin. Ja minä kun saatan itkeä tihrustaa vaikka Salkkareita katsoessa. :) Olen sanonut hänelle että joskus itkeminen helpottaa oloa vaikkei olisikaan mitään suurempaa syytä taustalla. Hän on vaan todennut että kukaan ei ole kuollut joten miksi itkeä.
Selvästi hän syyllistää itsensä jos itken vaikka kyse ei olisi millään lailla miehestäni. En ymmärrä miksi. Myös jos lapsemme itkee, menee mies jotenkin hämilleen ja yrittää saada lapsen lopettamaan itkun. Mietinkin että onko tässä taustalla joku kulttuurillinen juttu vai onko mies vaan sen luontoinen ettei itku ole yhtä lailla helposti näytettävä tunne kuin esim. nauru. Vai onkohan noissa maissa itku sen merkki että jotain TODELLA PAHAA on sattunut, just esim. kuolema.
Tällaisia tässä viikonlopun kynnyksellä pohdiskellen...
Olen ollut tässä jo useita vuosia yhdessä miehen kanssa joka on ns. kolmannesta maasta kotoisin. Hyvä mies; rakastava aviomies ja huolehtiva isä. Luonteeltaan rauhallinen ja toimelias, meillä ei kulttuurilliset/uskonnolliset seikat ole tuoneet mitään "yllätyksiä" elämään ja kunnioitetaan toisiamme molemmin puolin.
Yksi asia on kuitenkin joka minua hieman askarruttaa. Tämä ei vaik(e)uta elämäämme millään tavalla mutta joskus vaan pistää ihmetyttämään. Elikkä..
Mieheni ei "kestä" itkemistä syystä tai toisesta. Jos itken jonkun asian takia, hän ei osaa ottaa sitä itkua ns. vastaan vaan yrittää saada itkun loppumaan. Menee jotenkin vaikeaksi ja ei selvästi ymmärrä minkä takia kyynelehdin. Ja minä kun saatan itkeä tihrustaa vaikka Salkkareita katsoessa. :) Olen sanonut hänelle että joskus itkeminen helpottaa oloa vaikkei olisikaan mitään suurempaa syytä taustalla. Hän on vaan todennut että kukaan ei ole kuollut joten miksi itkeä.
Selvästi hän syyllistää itsensä jos itken vaikka kyse ei olisi millään lailla miehestäni. En ymmärrä miksi. Myös jos lapsemme itkee, menee mies jotenkin hämilleen ja yrittää saada lapsen lopettamaan itkun. Mietinkin että onko tässä taustalla joku kulttuurillinen juttu vai onko mies vaan sen luontoinen ettei itku ole yhtä lailla helposti näytettävä tunne kuin esim. nauru. Vai onkohan noissa maissa itku sen merkki että jotain TODELLA PAHAA on sattunut, just esim. kuolema.
Tällaisia tässä viikonlopun kynnyksellä pohdiskellen...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos kertoisit mistä maasta miehesi on kotoisin. Noita ns. kolmansia maita kun on niin paljon.
niin Pohjois-Afrikan suuntaan mennään.
Mielestäni kaikki miehet, ainakin sellaiset jotka hyvin tunnen, ovat sellaisia ettei itkeminen ole miesten juttu. Pitää olla kova jätkä. Naisten herkkyyden katsominen tekee pahaa, tuntuu siltä että olisi itse syypää siihen.
Joku mies voisi kommentoida tätä ehkä paremmin.
koska mikään syy itkemiseen ei ole oikea. Jos itken niin mies matkii minua ivallisella tavalla ja sanoo ettei jaksa kuunella sitä. Sanoo just että vain kuolema tapauksessa itketään(tai oikeastaan silloinkaan ei itketä silloin valuu kyyneleitä) joo eli minä taas itken ehkä liiankin helposti, mikä kyllä muakin harmittaa mutten sille mitään mahda, kyyneleet vaan tulevat silmistä!!! Muuten jos on surullinen yms niin silloin mies lohduttaa mutta harvoin itkun jälkeen...
mun exä ei myöskään kestänyt itkemistä vaan kun minä itkin niin hän saattoi tulla puhumaan säästä - ei mitään käsitystä lohduttamisesta... ja muutenkin näin että hän todella ärsyyntyi kun näytin tunteitani. ja mies oli ihan 100 prosenttisen supisuomalainen.... kyllä persoona vaikuttaa noissa asioissa varmaan enemmän kuin kulttuuri...
"kyllä persoona vaikuttaa noissa asioissa varmaan enemmän kuin kulttuuri..."
Tuosta olen jokseenkin samaa mieltä. Nyksäni (ranskis) ainakin osaa itkeä, eikä häpeä sitä mitenkään. Yleensä hänellä on kyllä ollut myös erittäin hyvä syy, elokuvissa emme kumpikaan oikein itkeskele. Toisaalta olen myös seurustellut sellaisen äijä-ranskiksen kanssa, jonka mielestä tosimies ei itke vaikka kirveellä hakattaisiin. Minä sitten nieleskelin, jos alkoi itkettää. Tosimies kun olen. :D
Minun mieheni on myöskin Afrikkalainen ja aina kun itken hän ei voi sitä ymmärtää. Sanoo, että itkulle ei ole mitään syytä jos joku ei ole kuollut. Afrikkalainen mies ei koskaan itke, se on heikkouden merkki, niin hän sanoo.
Minä taas itken liiankin helposti. Surullisena, loukattuna, kivusta ja joskus vain ihan uupumuksesta ja masennuksesta. Aina en hänelle osaa edes selittää miksi itken.
Lapsena on kuulemma viimeksi itkenyt. Hänen isoäiti kuoli syksyllä, mutta hän ei osoittanut mitään surun merkkejä.
Jospa se kuitenkin on totta, että heidän kulttuureissaan miehen itku on enemmän tabu kuin esim. Euroopassa.
No meillä ei mies ole sanonut mitään sen suuntaista että itkeminen olisi esim. heikkouden merkki, tmv. Ja kun hänelle läheinen henkilö kuoli niin kyllä hän itki ihan vapaasti. Mutta tosiaan silloin oli kyseessä kuolemantapaus joten itkeminenhän on normaali reaktio.
Joku myös oli kirjoittanut tuolla että miehensä alkaa ivallisesti matkimaan jos hän itkee. Meillä ei mies ivaa, oikeastaan päinvastoin... yrittää halata ja tehdä kaikkensa että lopettaisin itkuni. Jos kuitenkin vaan jatkan kyynelehtimistä, hän poistuu huoneesta ja menee touhuamaan omiaan.
Kai se sitten on suurelta osin persoonasta kiinni, miten nämä asiat ottaa. Mutta luulenpa kyllä että ainakin vähän tuo kulttuurillinen taustakin vaikuttaa. On vaan jännä että tunteita muuten näytetään hyvin avoimesti, sekä hyviä että huonoja, mutta tuo itku tuntuu olevan jotenkin tabu. No,jokainen tyylillään. :)
Ihan suomalaisena miehenä sanon että mies menee hämilleen naisen itkusta koska mies normaalisti katsoo tehtäväkseen auttaa naista ratkaisemalla naisen ongelmat. Itku on merkki siitä että naisella on joku ongelma, ja yleensä itkun aiheuttama ongelma on sitä sorttia jota mies ei kykene ratkaisemaan esim. hakemalla työkalupakin ja korjaamalla jonkin naiselle tärkean vempaimen.
Kun mies ei osaa ratkaista itkua aiheuttanutta ongelmaa, tuntee mies itsensä kyvyttömäksi ja mitättömäksi, naisen silmissä. Joku mies saattaa loukkaantuakin koska kuvittelee että nainen pitää miestä täysin nollana ja epämiehekkäänä. Siksi mies alkaa vähättelemään ongelmaa tai muuttamaan puheenaihetta.
Ylläolevat viestit luettuani vedän johtopäätöksen että mainitsemani mukainen käytös on Pohjois-Afrikkalaisilla miehillä "ylikorostunutta".
mäkin oon tota asiaa miettiny. mieheni vaivaantuu ja jotenkin ei usko että olen tosissani itkiessäni. olen selittänyt että en itke kun tosipaikassa eli suru, voimattomuus tms. ihanku itku olis joku naisen manipulaatiokeino saada viesti/mielipide perille. omituinen suhtautuminen. ihan itkuun ei reagoi mut jos vaikeroi niin sitten tulee lohdutusta. kun katsottiin tvstä muslimihautajaisia niin miehet oli ihan hulluna surusta - mieheni kysyi että miten luulet naisten käyttäytyvän jos miehetkin jo ulvoo ja vaikeroi noin. oho. pelottavan voimallista tunteidennäyttöä. pitäis muistaa seuraavan kerran kun surettaa tms...
avioliittoni alkuaikoina nuorena tyttönä usein aloin itkeä kun koin, että tunteitani loukattiin. Mieheni ei kestänyt tätä itkemistä ollenkaan. Hän alkoi vaan huutaa minulle. Itse toivoisin, että minut otettaisiin syli8in, hellään halaukseen kuin pöieni lapsi silloin kun itken. Mieheni ei ole koskaan tätä osannut tai ymmkärtänyt tehdä. Itse ainmakin tekisin niin itkevälle.
Minun marokkolainen ystävättäreni raivostuu aina kun kyyneleet tulevat silmiini. Hän sanoo, ettei siedä niin heikkoja ihmisiä. Joskus hän selittää, että Marokossa ei yleensäkään siedetä avointa itkua ja esim. perinteisissä islamilaisissa hautajaisissa ei saa itkeä. Olen tosin nähnyt hänen itkevän, mutta ne hetket ovat olleet enemmänkin "kyyn eleitä", vihan ja kiukun purkamista ja sen semmoista.
Minä olen hyvin herkkä ja tunteellinen ihminen, ja itken helposti niin iloisten kuin surullisten asioiden takia. Puolisoni on amerikkalainen mies, ja on oppinut vuosien myötä ymmärtämään minua ja tunnemaailmaani erittäin hyvin. (Olemme asuneet yhdessä 6v.) Aluksi hän saattoi hämmentyä kummallisista itkukohtauksistani joihin ei tuntunut olevan mitään syytä, ja minäkin tunnepurkauksen vallassa jätin usein selittämättä mistä on kysymys. Ei ihme ettei hän aina jaksanut lohduttaa. Sittemmin olen oppinut puhumaan tunteistani ja vaikka itkun lomassa onkin vaikeaa puhua, olen selittänyt niin hyvin kuin osaan miksi minua itkettää. Vaikka hän itse itkee äärimmäisen harvoin, ei minua itkeminen enää pelota, koska tiedän että hän ottaa minut syliinsä ja lohduttaa, ja voimme puhua asiat selviksi. Mielestäni tässä asiassa ei ole kysymys kulttuurieroista vaan ihmisten välisistä eroista - ihminen joka ei osaa hyvin käsitellä omia tunteitaan ei luultavasti ymmärrä toisenkaan tunteita.