Hip hei!

Onnea Pekkapp:lle. Adressissa jo 14 nimeä! Kyllä hallitus nyt kuuntelee, vuoden päästä siellä on jo tasaisen taulukon mukaan noin 1000 nimeä.

Demokratia toimii ja se on voi voi. Maaliskuussa 2007 eduskuntavaalit ovat ohi ja maahan muodostetaan enemmistähallitus, jossa 3 suuresta 2 ja joukko pikkupuoluetta. Suomi jatkaa ennallaan ja demokratia toimii. Nettiadressit pyörivät ja ketään ei kiinnosta.
3260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

Yhteiskunta maksaa älyttömästi työttömien simputtamisesta ja siitä ei aiheudu kuin henkistä pahoinvointia niin työttömille. Täytyy myös muistaa, että lystistä aiheutuvat lisäkulut maksavat veronmaksajat.

Työvoimatoimisto toimii nykymenetelmällä lähinnä työllistymisen esteenä ja ihmisten leimaajina kelvottomiksi työntekijöiksi.

Äänestä

Ihmiset eivät vain uskalla laittaa nimiään tuohon.
Vaikka anonyymeinakin saisi toki.

Äänestä
  • useamman joukkoon joutuu jo jotain tekemään.
    Niin saatiin kursillakin hiukan muutosta aikaan.
    Meteliä pitämällä vain me työttömät saamme aikaan muutosta.
    Ja minuakin matkalla työllisyyteen ja oikeuksiani rikkoo paikallinen työvoimatoimisto ja sen virkailijat.
    Vain sen takia koska idea ei ole heiltä lähtöisin.
    Toivon tietysti että nimiä tulisi mahdollisimman paljon, mutta useampi kuin omani riittää kuitenkin, koska silloin jo tiedetään että kyseessä on ongelma.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jhg kirjoitti:

Onnea Pekkapp:lle. Adressissa jo 14 nimeä! Kyllä hallitus nyt kuuntelee, vuoden päästä siellä on jo tasaisen taulukon mukaan noin 1000 nimeä.

Demokratia toimii ja se on voi voi. Maaliskuussa 2007 eduskuntavaalit ovat ohi ja maahan muodostetaan enemmistähallitus, jossa 3 suuresta 2 ja joukko pikkupuoluetta. Suomi jatkaa ennallaan ja demokratia toimii. Nettiadressit pyörivät ja ketään ei kiinnosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu