Mua on alkanut nyppimään se että vaikka asumme yhdessä, näemme kohtalaisen vähän mielestäni.
Tämä siksi että avovaimoni on yleensä aina iltavuorossa ja minä päivätöissä.
Ja kaiken lisäksi hän on aina melkein kaikki viikonloput töissä. Lauantai-sunnuntai koko päivän. Ei yleensä siis vapaapäivinä nähdä.
Tämä vituttaa, koska silloin Siippa haluaa nähdä kavereitaan...kuten tänään...
Seuraava yhteinen vapaailta on ensi torstaina.
Emäntä on vasta 00:30-01:00 himassa, joten nukutaan vaan yhdessä...
Muitakin ketä sama asia vituttaa?
Tämä siksi että avovaimoni on yleensä aina iltavuorossa ja minä päivätöissä.
Ja kaiken lisäksi hän on aina melkein kaikki viikonloput töissä. Lauantai-sunnuntai koko päivän. Ei yleensä siis vapaapäivinä nähdä.
Tämä vituttaa, koska silloin Siippa haluaa nähdä kavereitaan...kuten tänään...
Seuraava yhteinen vapaailta on ensi torstaina.
Emäntä on vasta 00:30-01:00 himassa, joten nukutaan vaan yhdessä...
Muitakin ketä sama asia vituttaa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä melko usein työvuorot menee niin pahasti ristiin, että tekstiviestiliikenne on lähinnä käytetyin kontakti. Ja sitten kun olisi yhteistä aikaa, niin muijan pirulainen keksii kyllä muuta. Ja sitten kun on noita ehkäisyvälineitäkin talossa eli muksua ja kotielukkaa, niin vitutus voi olla usein MELKO SUURTA, kun muija tieten tahtoen käyttää niitä vältelläkseen läheisyyttä. On käynyt mielessä alkaa erakoksi, saatana!
Olen itse ( nainen ) yrittänyt selittää miehelleni, että silloin harvoin kun olemme samaan aikaan kotona , niin voisi "satsata laatuun" eli huomioida sen toisenkin. Omaa aikaa kun on liiankin kanssa!
Ei se nyt niin kauheaa ole perjantai tai lauantai iltana valvoa vähän myöhempään ja hemmotella töistä palaavaa siippaa vaikka lämpimällä saunalla ja whiskypaukulla.
Onhan teillä vapaapäivät ja lomat ja sen semmoiset.
no,kyllä v...tuttaa.Mies on yittäjä ja asuu töissä eikä kotona.Joka helvatin viikonloppu on sitä samaa harmaata mössöä lasten kanssa, koska
mies ei ilmesty ikinä kotiin ja kysy "mitäs tänään tehtäisiin ?" Aamuisin mies vetää vaatteet päälle ja lähtee alle kymmenessä minuutissa ovesta ulos. Illalla ilmestyy, milloin ilmestyy ja kaatuu sohvalle silmät tv:tä tapittaen.Siitä sitte jonkin ajan päästä kömpii makuuhuoneeseen kuorsaamaan.
On tää niin persiistä, niin persiistä, etteihän tätä jaksa millään...
Olen alkanut haaveilemaan perhekeskeisestä miehestä, jolle lapset ja vaimo merkitsisi jotain...
Olenkin alkanut ajattelemaan niin, että sitten kun on vapaapäivä (harvinaista) molemmilla tai vapaa ilta, niin tehdään kaikkea kivaa ja mielenkiintoista yhdessä. Toisin sanoen vietämme yhdessä ns. laatuaikaa, emmekä töllötä vaan telkkaria yms.
Alkup. kirjoitukseen vielä... että, se ärsyttää eniten siinä ehkä että joudun tekemään aikatauluni melko usein hänen aikataulujensa mukaan, siis pakko että on ne vapaa illat sitten yhteisiä. Ärsyttää vaan että sen työvuorojen mukaan pitäis järjestää omat menot... >:(
Helpottavaa kuulla että muillakin on näin, vaikke se ole kivaa ollenkaan :(
Meillä mies on ilta-/ yötyössä ja minä opiskelen. Miehen työt alkaa yleensä niihin aikoihin kun minä olen vielä koululla ja sitten hän kömpii yöllä kotiin kun olen jo nukkumassa. Aamullakin kun lähden, hän jää nukkumaan. Viikonloput mies on lähes AINA töissä, jolloin vapaapäivä/-t sattuvat viikolle. Silloin meillä olisi ilta viettää yhteistä aikaa, mutta yleensä mies tapittaa VAIN telkkaria koska "muina päivinä ei ehdi katsomaan". Tai sitten ryyppää koska viikonloppuisin ei pääse.
Joskus tuntuu että ei vaan jaksa. Milloin tämä oravanpyörä päättyy? Voiko tälle asialle tehdä yhtään mitään?? Olen itse perheestä, jossa vanhemmat tekivät sitä ns. virastotyöaikaa. Illat ja viikonloput oli aina vapaata ja aikaa tehdä asioita yhdessä. Alan kohta boikotoimaan vuorotyötä!!!
oli jo aivan kuin omasta elämästäni, olen miettinyt koska tää oikein loppuu...
Olen Myöskin samanlaisesta perheestä, jossa molemmat vanhemmat oli päivätöissä.
Unelmissamme olis perustaa perhe, mutta mitä siitäkin tulee jos yks on aina illat töissä ja viikonloput. Sanoo että kyllä sitten saa enemmän päivävuoroja yms. mutta riittääkö se?
Minkä takia pitää omat tarpeet panna aina etusijalle?
Eikö parisuhteen tärkein asia ole että ajatellaan yhteistä parasta niin kuin yleensä itse teen.
Musta tuntuu aivan samalle, tää on tällaista oravanpyörää... voio asialle oikeasti mitään..?
Tuleeko mikään koskaan muuttumaan?
Vai pitääkö etsiä puoliso joka arvostaa enemmän perhettä ja kotiaan kuin töitä?
Hankalia kysymyksiä, varsinkin kun puoliso sattuu olemaan sellainen ihminen jonka kanssa haluaisin saada perheen... :/
Että vaikeata on...
"Vai pitääkö etsiä puoliso joka arvostaa enemmän perhettä ja kotiaan kuin töitä? "
Meilläkin on tuo ongelma, että liiton toinen osapuoli tekee töitä melkeinpä vuorokauden ympäri joka hiton ikinen päivä (tai kärjistettynä, siltä tuntuu). Se päällejäävä tunne tosiaan on joskus se että se välittää työstään enemmän kuin perheestään. Mutta; sitten tulee mieleen, että onko noin oikeasti? Kaikki mitä hän on puhunut viittaa siihen että hän tekee töitä koska on pakko, koska haluaa että perheellä on hyvä toimeentulo ja turvattu tilanne, mitää ei puutu. Hän ei ole töissä huvikseen vaan koska täytyy olla. Sellainen työ joka ei ole standardi 9-17, useinkaan ei anna juuri mahdollisuuksia tehdä kun tahtoo, vaan on tehtävä silloin kun tehtävää on. Eli jatkuvasti :D
Täytyy miettiä, olisiko hän kutienkin mieluummin kotona? Onko hänelle tosiaan työ etusijalla, vaint ekeekö hän sitä perheensä eteen, jotta teidän tapauskessanne tulevalla, suunnitellulla perheellä olisi paremmat oltavat?
"Eikö parisuhteen tärkein asia ole että ajatellaan yhteistä parasta niin kuin yleensä itse teen. "
Niin hän todennäkösiesti tekeekin, omasta mielestään. Jos se sotii sinun halujasi ja parasta ymmärrystäsi vastaan, kysy häneltä. Voi tosin loukkaantua kun epäilet että työ on sinua tärkeämpi :D mutta jos pystytte asiasta puhumaan loukkaantumatta, saat todennäköisesti sen suuntaisen vastauksen kuin tässä oletan.
***
Meillä mies sanoi, että tämä elämäntilanne on ihanteellinen jos meille tulee perheenlisäystä SILLÄ hän voi hoitaa lasta päivät kun olen koulussa ja minä sitten illat kun hän on töissä. Eikö tämä kuulosta jo ihan hullulta? Missä meidän parisuhteen AIKA ON??
Joskus todellakin tuntuu ettei enää kestä, mutta onko tästä mitään ulospääsyä? On tietysti tärkeää että on työ ja perheessä leipä pöydässä... Seurustelen kuitenkin sen takia että voin viettää aikaa ihmisen kanssa josta välitän! Tuntuu että viikon aikanakin ehtii etääntymään niin paljon toisesta että, kun yhteistäaikaa vihdoin jostain saa revittyä, ei enää tiedä miten pitäisi olla/ mitä sanoa.
Huoh.
Minulla on vähän samanlaisia ongelmia kuin teilläkin.Eli olen tehnyt nyt 1,5 vuotta pelkkää yötyötä klo 22.00-06.00.Tämä sopi vaimolleni kun keskusteltiin että alanko tekemään tämmöistä vuoroa vai jatkanko normaali aamu ja iltavuoroa.
Vaimo tekee 7.00-15.00 päivävuoroa. Päivisin teemme yhdessä meidän harrastukset ja siinähän se päivä menee kokonanaan ja sitten lähden töihin.Noin kuukausi taaksepäin vaimoni työpaikalle tuli uusityöntekijä naispuolinen.Vaimo sai siitä kaverin kun ei ole oikein noita kavereita hirveesti ollu.Nyt ne vähäiset viikonloput mitkä on meille sitä yhteistä vapaa aikaa jolloinka saadaan nukkua yhdessä yöt. Vaimoni rellestää kaverinsa kanssa nyt lähestulkoon joka viikonloppu.Me ei olla nukuttu kuukauteen yhteisiä öitä koska se yleensä jää kaverilleen yöksi baari reissun jälkeen.Tämä kaveri on kyllä kihloissa miehen kanssa.Oudointa tässä on se että silloin kun ollaan viihteellä yhdessä niin kaveri tulee kanssa meille ja kas kummaa.Vaimoni ei nuku minun vieressäni vaan sen kaverin.En oikein tiedä mitä pitäs ajatella mutta musta on alkanut vähän tuntumaan siltä että tässä on jotain muutakin kuin pelkkä kaveruus kyseessä tai sitten minä olen vain niin mustasukkainen siitä että mulla ei ole omia kavereita joidenka kanssa viettää iltaa.Kun yleensä ollaan aina ennen oltu yhdessä illat ja muutenkin tehty asiat yhdessä.
Ollaan oltu yhdessä jo 5 vuotta ja niistä kohta 2 vuotta naimisissa.En tiedä tekeekö oma mielikuvitus vaan tepposia vai mitä täällä taphtuu.Harmittaa vain aika lailla.En todellaak halua ruveta valittamaan siitä että sillä on kavereita koska kyllähän niitä pitää olla mutta kun omat kaverit nyt vaan on perustanut jo perheet niin kaikki on sitten vaan jotenkin jääny sivuun.Ollaanhan mekin vuoden verran yritetty saada pienokaista mutta kun ei oikein tunnu onnistavan. Kauheen pitkä vuodatus mutta ehkä muitakin kohtalo tovereita löytyy maailmasta kuin minä. : (
heti mieleen... että niiku whatta fuck?!?
kaverinsa vieressä yötä?!? ja teidän kotona?!?
Sun ollessa paikalla, tai siis muutenkin?!?!?
On todella omituista... Itse vaatisin heti tunnustamaan. Kirjoituksesi perusteella epäilisin hyvin vahvasti että taitaa olla molemmilla mimmeillä hyvin vahvasti muut intressit kuin kaveruus!! Force confess!!! ihan tosi!
Todellakin kannattaa mennä puhumaan aiheesta, tossa on jo jotain mätää... :/
Jos niillä ei olekkaan mitään niin sittenhän vaimoni pitää minua varmasti ihan hulluna kun menen kysymään tuollaista.Elän siinä toivossa että se on vaan tosi hyvä kaveri suhde eikä mitään muuta.Paitsi jos vaikka satun ne joskus saamaan kiinni että ne tekee jotain.Jos nyt mitään on.Aivan pääästäni olen sekaisin.
Siis todellako ymmärsin oikein? Aikuinen nainen nukkuu kaverinsa vieressä, kun hän kyläilee teillä? Pikkusiskoni yleensä nukkuu yökylään tulleiden ystäviensä kanssa samassa sängyssä, jotta he voivat puhua tyttöjen juttuja, tai ettei yöllä pelottaisi (ovat 8-vuotiaita). Mikähän trauma vaimollesi on jäänyt lapsuudesta, kun noin käyttäytyy? Mun mielestä aikuisten ihmisten nukkuessa samassa sängyssä se ei voi olla pelkkää kaveruutta ellei 1) ihmiset ole sukulaisia tai 2) kyseessä ole tilanteen sanelema pakko (ei esim. enempää nukkumapaikkoja).
Tää oli vaan nuoren tyhmän työt mielipide...
Sepä tässä onkin kun kyse ei ole sukulaisesta.Meiltä löytyy 2 sänkyä missä nukkua.En ole kyllä vieläkään oikein uskaltanut kysyä asiasta.Tästä on semmotteet 1.5 kuukautta kun ne se uuusi kaveri tuli niille töihin.Tämmöstä tää on ollukin sitten ton 1,5 kuukautta.Kaippa multakin pitäs selkärankaa löytyä että pitäs pystyä kysyyn mutta tulee vaan semmonen pelko joka kerta kun edes ajattelen kysyä. Kuitenkin joka kerta kun minä tai vaimoni mennään töihin niin siinä vaihdetaan kyllä pusuja.Melkein kaikki asiat myös pysyny ennallaan.Paitsi viikonloput kun yleensä se on semmosta aikaa jolloinka me ollaan oltu vähän intiimimmin.Se on kyllä jäänyt pois koska se vaimo on sitten viikonloput kaverilla.Luulisi että sen kaverin mieskin olisi jotain huomannu niitten touhussa jos niillä jotain on.Taikka olisi edes mulle sanonu jotain koska olen kyllä sen kanssa jutellu ja ne oli täällä molemmat just viikonloppuna.
Sillähän siitä pääsee, kun keskustelee asiat halki. Mikään ei ole niin kuluttavaa kuin epätietoisuus. Olisi se kyllä aika härskiä tuoda tasavirtakaveri (lesbo tai homo) kotiin, kun puoliso vetää sikeitä naapurihuoneessa. Ei muuta kuin ämmää mäelle, jos vieraissa kulkee. Tai sitten kutsut sen muijan kaverin ukon sulle seuraksi katselemaan ovenraosta, jos tytöt tekevät pahojaan. Siinä olisi akoille yllätys, kun haistattaisitte pitkät ja lähtisitte kaiken päälle ryyppäämään.
Suhteemme on kestänyt reilun vuoden, ja täytyy sanoa, että alkuhuuma on muisto vain. Viimeiseen puoleen vuoteen toistemme näkeminen on ollut työn ja tuskan takana. Emme asu yhdessä, mutta mies käy aivan kotini lähellä töissä, yleensä 6 päivänä viikossa. Hänen mielestään nähtävästi suhde pysyy kasassa muutamalla puhelulla ja kerran viikossa tai kahdessa näkemisellä, mutta minusta tämä ei riitä. En vain yhtään tiedä, mitä tilanteelle voisi tehdä. Lohdullista huomata että tilanteemme onkin varsin yleinen. Monet ystäväni näkevät miestään melkein päivittäin, vaikkeivät yhdessä asuisikaan, joten olen luullut, että meidän suhteemme on jotenkin vinksahtanut. Ei se sitten taidakaan olla.
Monesti olen meinannut lopettaa koko seurustelun, koska itselleni on todella rankkaa olla niin paljon erossa ja yhtäaikaa niin läheinen miehen kanssa. Vuosi takaperin näimme kyllä paljon useammin, silloin miehellä oli vielä täysin vapaat viikonloput. Eli siis tilanteeseen on päädytty meistä riippumatoomista syistä. Töiden jälkeen mies vain on aina niin uupunut (fyysisesti raskasa hommaa), ettei jaksa enää muuta kuin mennä kotiin nukkumaan.
Ja tämä tosiaan vituttaa. Tällaisia tarinoita taitaa olla aikas paljon...