on pariskuntia, joilla kaikki on "näennäisesti" hyvin, silti he eivät vaikuta onnellisilta. Sitten taas on pariskuntia, joissa riidellään jne. silti onni kukoistaa...
mikä tekee avioliitosta onnellisen?
tempera
152142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Avioliitosta onnellisen tekee yhteishenki.
Riitely kuluu ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen eritoten, mutta riidelläkkin voi monella tapaa. Voi riidellä rakentavasti tai repiä kaiken hajalle. Ja sopu pitää osata tehdä ajoissa.
Ja aina aloitettava puhtaalta pöydältä, vanhoja juttuja ei enää sovun jälkeen kaivella esille !
Ja on vähän katsottava mistä riitelee. Jos alkaa riidellä tiskivuoroista tai paskasista sukista keittiön pöydänalla niin riita ei lopu KOSKAAN !
Aina löytyy vastaavanlaisia pikkuasioita joista toinen nalkuttaa ja toinen suuttuu nalkutuksesta.
Sille ei ole loppua.
Mutta jos riitelette vaikka siitä, pitääkö alkoholiveroa alentaa vaiko ei, niin juttu ei paisu mahdottomuuksiin eikä mene henkilökohtaisuuksiin. Ja sille on helppo laittaa piste; ukko ottaa kaljan ja akalle konjakki !
Vanha sanonta, älä anna auringon laskea vihasi ylle pätee tänäkin päivänä.
Sopu on tehtävä ennen sänkyyn menoa, riideltiinpä sitten niistä paskasukista tai viinaverosta ! !
paskaisia sukkia keittiönpöydällä, minua alkoi kuvottaa............. jos tuollainen avioliitto kukoistaa, niin ihme on tapahtunut, tai jos se sukkien hiki ja paska lannoittaa sitä maaperää.
ne sukat on siellä pöydän alla, ei pöydällä (sitä ei KUKAAN sietäisi ) ;))))
ja kai meidän avioliiton se hiki ja paska todellakin lannoittaa kukoistukseen, isäntä nimittäin urheilee kuin hullu ja minä syön kovasti suklaata ja valkosipulia ;(
Omani, näin uskon kohdallani, onnellinen avioliitto rakennetaan niitä palikoista, joilla on luvattu papin edessä tahtoa: rakkaudella ja kunnioituksella toista kohtaan.
Yhdyn myös sen kirjoittajan mielipiteeseen, jossa puhuttiin me-hengestä ja niistä likaisista sukista ym.
Vaikka elämä on muovautunut yli 20:n aviovuoden jälkeen niin sanotusti uomiinsa, niin usein tulee arjestakin löydettyä vielä niitä pieniä helmiä, joista on onnellinen. Ei ne isoja asioita ole, mutta sitäkin rikkaampia ja tärkeämpiäkin. Ja hellyydenosoituksia meiltä ei väliltämme puutu!
sillä kaipaan nyt sitä TODELLISTA rakkautta.
( en elämääni vaan keskustelun sisällöksi ).
On pariskuntia, joilla ne hikisukat pyörii AINA ja silti liitto kestää... On liittoja, joissa pienet erimielisyydet saa aikaan eron.
Onko se YHTEISHENKI, eli kun tiukkapaikka tulee, niin erimielisyydet unohdetaan ja ollaan toisen tukena. VAi onko se seksi joka yhdistää...?
On olemassa kahdenlaisia asioita: pikkuasioita ja isoja asioita.
Pikkuasioista ei riidellä, isoista keskustellaan ja riidellänkin jos on tarvis.
Juu, niin se on että kun se tiukka paikka tulee niin ollaan toiselle tukena. Ja arjen asioista se tekee ken ehtii, tai jos joku asia toista häiritsee niin hän tekee/korjaa/siirtää/poistaa - ihan miten vaan.
Ainakin meidän 22 vuotta kestänyt yhteiselo toimii näin. Mutta ei mun ole koskaan tarvinnut mistään hikisukista mäkättääkään, mies kun on aina tiennyt missä on likapyykkikori.
Eli siis jos toinen on sika joissain asioissa niin en tosiaankaan tiedää, mitä sille vois tehdä. Kun mun mies ei koskaan ole ollut sika, mitä nyt joskus pari kertaa kk:ssa käy baarilla ja ehkä jatkoillakin jossain ja makaa sitte seuraavan päivän kykenemättä osallistumaan mihinkään. Mutta se hänelle suotakoon.
Hyvä parisuhde on intohimoa, kumppanuutta ja ystävyyttä.
On osattava olla epäitsekäs yhteisen hyvän vuoksi.
kaikki hyvin entisen avomieheni kanssa. Ei suuria riitoja, seksi luisti jne, mutta ero tuli. Mies kai kyllästyi ja löysi toisen.
Eräskin tuttavapariskunta ihmetteli, kun kaikki näytti olevan hyvin, luulivat että ennemmin he eroavat kuin me. Riitelivät kovasti jne.
No näin jälkeenpäin ajatellen, hyvä että erottiin, enkä toisaalta kestäisi sellaista kauheaa tappeluakaan, joka joitakin pariskuntia kai hitsaa yhteen. Olen löytänyt miehen, jonka kanssa täydennämme toisiamme mainiosti. Emme mekään riitele, mutta huomioimme ja huomaamme toisemme aivan eri tavalla.
Aikoinaan seurustelin vuosia miehen kanssa joka päivittäin vannoi rakkauttaan ja osoitti ihailuaan ja antoi huomiota ja puhui kaikesta. Niin, kuten silloin luulin....ihan kaikesta hän ei puhunut. Nimittäin siitä että oli jo pitkän aikaa kulkenut kylässä parhaimman ystäväni luona ja heillä oli ollut kovinkin hauska kustannuksellani.
Silmät sokeina minä tyhmä olin onnellinen niin rakastavasta ja huomaavaisesta miehestä, jonka kanssa seksikin sujui aivan loistavasti ja sitä riitti. Sitten vain yksi kaunis ilta huomasin että miehen auto on parkissa ystäväni asunnon edessä, puhelin ei vastaa kummallakaan....ja niin totuus selvisi.
Nyt olen naimisissa miehen kanssa joka ei koskaan ole sanonut rakastavansa ja puhuminen kaikista tunnepitoisista asioista tökkii kovasti ja muutenkin on aikamoinen jurrisko ja omissa oloissaan kovin mielellään.
Mutta voi miten ihana liitto meillä on. Jokaikinen päivä saan TUNTEA että olen tuolle miehelle tärkeä ja rakas.
Eli sen olen oppinut, että sanat eivät kerro mitään, vain teot kertovat.
Olen vahvasti sitä mieltä, että rakkaus on ensi sijassa tekoja ja toisen ihmisen kunnioittamista. Sanat ovat vain höystettä.
Avioliitossa pitää olla vähintään, vai onkohan se liian paljon sanottu..mutta sanon nyt kuitenki.
Rakkautta, iloisuutta, positiivista ajattelua, seksiä, naurua, kinaa ei hiljasuutta. Kunnioitusta, hyväksymistä, yhteisiä hetkiä.. Ja paljon muuta. Mutta se mikä omasta yhtenä puutuu on hellyys, sitä meillä ei ole ja sitä kaipaan, paljon. Meidän avioliitto on aika kulissia kyllä mistä moni ei tiedä, mutta osa kyllä jo sen aavistaa.
Mutta semmoista meillä ja varmasti avioliittoja on monenlaisia, se on varma
Avioliitto on Rakkautta, iloisuutta, positiivista ajattelua, seksiä, naurua, kinaa ei hiljasuutta. Kunnioitusta, hyväksymistä, yhteisiä hetkiä.. Ja paljon muuta. Mutta se mikä omasta yhtenä puutuu on hellyys, sitä meillä ei ole ja sitä kaipaan, paljon.
Hellyyttä kaipaan minäkin vaikka varmaan kuullostaa hullulta miehen suusta. Olen yrittänyt saada selitystä mutta mitään järkevää en ole kuullut. Ei tiedä kuulemma itsekään miksi on nykyään niin vaikeaa osoittaa hellyyttä. Itse haluan huomioida häntä hellyyden osoituksin. Hieron jalkoja, silitän hiuksia yms. Niin hänkin aikoinaan.
Seksiä on kerran kuukaudessa parhaimpina kaksi kertaa. En kuule sanoja "rakastan sua" enää, ainakaan oma-aloitteisesti sanottuna.
Muuten elämä on suht onnellista mutta kaipaan enemmän huomiota. Mikä muuttaa kumppanin käytöksen ajan mittaan ?
Tästä tulisi pitkä kertomus, mutta siihen ei nyt ole aikaa. Haluaisin kuitenkin saada kommentteja muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
Edellisissä vastauksissa paljolti samaa kuin mitä unelma avioliittoon tulisi kuulua eli rakkautta, toisen huomioimistä, hellyyttä, intohimoa, avoimuutta, kunnioitusta, kommunikointia, iloa ja onnea. Meillä taitaa puuttua nuo kaikki...joten "näennäisesti" kaikki hyvin -lajia ollaan.
Rehellisesti voin kertoa että elämme mieheni kanssa nyt onnellisinta aikaa avioliitossamme.
Kaikenlaisia vaikeuksia on takana.
Esim mustasukkaisuutta ja minun sairastama vakava masennus.
Nyt olen jo hyvässä kunnossa ja pahin masennus on vain historiaa.
Sairauteni aikana osasin olla todella vaikea ja kamala ihminen.
Miten mieheni jaksoi elää kanssani kaikki ne kamalat ajat?
Olen niin onnellinen ja rakastunut mieheeni kun muistelen niitä aikoja ja mieheni ei hylännyt minua vaan tuki ja auttoi parhaan kykynsä mukaan.
Meillä oli niinä aikoina myös paljon pahoja riitoja.
Sairauteni rasitti avioliittoa aika pahasti.
Mutta sairauteni vahvisti myös avioliittoamme.
Olemme oppineet tuntemaan toisemme hyvin ja olemme avoimia toisillemme.
Pystymme kääntämään kinastelut huumoriksi ja sitä rakastan miehessäni.
Riitelemme edelleen myös välillä oikein kunnolla, mutta osaamme myös nykyään sopia riidat paremmin ja lepymme toisillemme nopeammin.
Ei jää mitään hampaan koloon kun on riidelty.
Olen onnellinen kun saan tehdä mieheni onnelliseksi ja kun mieheni tekee minut onnelliseksi.
Se voi olla jotain pieniä huomion osoituksia tai jotain yllätyksiä tai vain halaus ja sanat "voi että mä rakastan sua".
Ehkä vastaukseni ei ollut selkein kaikista, mutta kestätte varmasti:)
Hauskaa joulun odotusta!
meilläkin on ollut sekä fyysistä sairautta, masennusta, taloudellisisa huolia jne. Jokaisen vastoinkäymisen jälkeen on tuntunut entistä turvallisemmalta. Tuo toinen ihminen on yhä rinnallani!