Olipa kerran

Joo siinä sitten pokasin baarista naisen matkaani. Kaikki meni ihan hyvin, nainen maksoi taksin ja iltapalan snägärillä. Ei siinä mitään. Sitten mentiin mun kämpille. Oli kuulemma sotkuista, niin nainen siivosikin vielä. Ihan kiva. Noh, alettiin siinä sitten riisumaan vaatteita. Mikäs siinä sitten. Suihkun kautta sänkyyn ja sessiot käyntiin. Vetelin siinä sitten joka reikään, tiukkaa oli, voisi melkein luulla että oli ekaa kertaa pappia kyydissä. Tuskinpa kuitenkaan, sen verran tottuneesti nainen käsitteli kauppatavaraa, itsensä ja omaani. Ei siinä mitään, kun olin jyystänyt mielestäni tarpeeksi, annoin lastin tulla naisen rinnoille. Ihan terhakat tissit, sellaiset 20-kymppisen nuoren naisen rinnat. No ei siinä mitään, siinä sitten imeskelin omia nektareitani nänneiltä. Kiva kokemus, täytyy sanoa. Jotenkin koko hommasta jäi vaan sellainen puolityhjä fiilis, ihan kuin nainen ei olisi saanut. No ei siinä mitään, emmä ole ennenkään kysellyt yhden yön hoidoilta, että tuntuiko missään. Sanoin naiselle että käys tekeen mulle voileipä, ja tuo yks olut jääkaapista. Siinä kun makailin sängyllä niin mietin itsekseni että ihan jees, taas sai pikkuveikka liikuntaa, ja aamulla toi haaska on pellolla. Hetkinen, miks aamulla? No ei siinä mitään. Nainen toi mulle iltapalaa vuoteeseen ja kysyi että haluunko nähdä uudestaan. Sanoin että eiköhän nää geimit oo jo nähty, ja alas pukeen päälles, ja EI, suihkua et voi käyttää, sulla on 20 minsaa aikaa häippästä, odotan tyttöystävää kotiin näillä minuuteilla. Hyvä ettei itkua alkanut tihrustamaan. Oli kuin uitettu koira, hahhaaahhhahaaahahahaa. Kyllä se siitä sitten lähti, kännykkäänsä näpräillen, soitti varmaan taksin. Tänäkään päivänä en tiedä edes sen nimeä. Ehkä tavataan joku ilta taas baarissa, ei sitä koskaan tiedä...
103783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos tuo on totta, olet sika. Ei ketään tule nöyryyttää sen jälkeen kun on itse tyydytyksensä saanut. Todella keskenkasvuista menettelyä.

Uskon kuitenkin, että tämä on provo.

Äänestä
  • Miten arvasit sen provoksi? Mikä siinä paljasti sen olevan provo?

    Äänestä

Hauskasti kirjoitettu, pisti ihan ääneen naurattamaan :) Tarkoitan siis nimenomaan kirjoitusta, en niinkään sitä, mitä tapahtui...

Äänestä
  • huomaa että osaat lukea huumorilla

    Äänestä

...ollakseen totta. Mutta mukavaa lukea, että joku kykenee edes mielikuvituksessaan tuohon.

Äänestä
  • Eipä tuossa paljon vaadita, että tuollaisen tuotoksen saa koottua. Kunhan on muna keskellä kämmentä.

    Äänestä

Oot kaikkien naisten unelma. jatka samaan malliin. sulla on ainakin yksi ihailija. Voi kun sinunlaiisia olisi enemman/

Äänestä
  • samaa mieltä. voisi olla tuollaisia miehiä enemmän.
    ei olisi noita riippakiviä niin päljon. ;)

    Äänestä

Aaaaahahahah Kyllä sua säälittävää tyhjän eläjää näköjään vitutti, koska et saanutkaan lutkaa tulemaan :P Voi sua kun pitää kohdella naisia noin ja viellä naureskella sille naiselle kuinka surkeana se oli. No kai sua niin paljon vituttaa kun taidot ei riitä. Et saa ilmeisesti tyttöystävääskään tulemaan kun panet muita lutkia.

Äänestä
  • Aaahhhahhhahahaha!!! Niin...

    Kyllä kunnon lutka aina lastit nielee, ahhhhahaahaaa.

    Naisia kohdellaan ihan niin kuin ne ansaitsevat, etten sanoisi että sitä saa mitä tilaa.

    Eli lutkat, shut the fuck up, and suck my cock.

    Suomeksi: huorat ottaa melaa poskeen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


yksi yö kirjoitti:

Joo siinä sitten pokasin baarista naisen matkaani. Kaikki meni ihan hyvin, nainen maksoi taksin ja iltapalan snägärillä. Ei siinä mitään. Sitten mentiin mun kämpille. Oli kuulemma sotkuista, niin nainen siivosikin vielä. Ihan kiva. Noh, alettiin siinä sitten riisumaan vaatteita. Mikäs siinä sitten. Suihkun kautta sänkyyn ja sessiot käyntiin. Vetelin siinä sitten joka reikään, tiukkaa oli, voisi melkein luulla että oli ekaa kertaa pappia kyydissä. Tuskinpa kuitenkaan, sen verran tottuneesti nainen käsitteli kauppatavaraa, itsensä ja omaani. Ei siinä mitään, kun olin jyystänyt mielestäni tarpeeksi, annoin lastin tulla naisen rinnoille. Ihan terhakat tissit, sellaiset 20-kymppisen nuoren naisen rinnat. No ei siinä mitään, siinä sitten imeskelin omia nektareitani nänneiltä. Kiva kokemus, täytyy sanoa. Jotenkin koko hommasta jäi vaan sellainen puolityhjä fiilis, ihan kuin nainen ei olisi saanut. No ei siinä mitään, emmä ole ennenkään kysellyt yhden yön hoidoilta, että tuntuiko missään. Sanoin naiselle että käys tekeen mulle voileipä, ja tuo yks olut jääkaapista. Siinä kun makailin sängyllä niin mietin itsekseni että ihan jees, taas sai pikkuveikka liikuntaa, ja aamulla toi haaska on pellolla. Hetkinen, miks aamulla? No ei siinä mitään. Nainen toi mulle iltapalaa vuoteeseen ja kysyi että haluunko nähdä uudestaan. Sanoin että eiköhän nää geimit oo jo nähty, ja alas pukeen päälles, ja EI, suihkua et voi käyttää, sulla on 20 minsaa aikaa häippästä, odotan tyttöystävää kotiin näillä minuuteilla. Hyvä ettei itkua alkanut tihrustamaan. Oli kuin uitettu koira, hahhaaahhhahaaahahahaa. Kyllä se siitä sitten lähti, kännykkäänsä näpräillen, soitti varmaan taksin. Tänäkään päivänä en tiedä edes sen nimeä. Ehkä tavataan joku ilta taas baarissa, ei sitä koskaan tiedä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu