Toki se intohimoinen alkuhuuma on ohimenevää, mutta hienoa jos se edes joskus on ollut!
Omassa suhteessani (ensimmäinen poikaystäväni) ei koskaan ollut alkuhuumaa ja päädyin siihen, että olen vain niin tunneköyhä ja epäilevä, etten osaa heittäytyä suhteessa tunteideni vietäväksi. Nyt olen kuitenkin havainnut, että pystyn tuntemaan sellaista himoa toiseen mieheen, eli kyllä minussakin ne tunteet ovat olemassa, olen vain ehkä väärän miehen kanssa.
En ole koskaan ollut "rakastunut" mieheeni, vaikka rakastan ja arvostan häntä ihmisenä ja elämänkumppanina.
En tiedä, mikä on oikein.
Luopua suhteesta, jossa ei sinänsä ole mitään "vikaa", vain jotta voisin kerran elämässäni kokea myös intohimoisen, kyltymättömän yhdessäolon?
Entä jos en löydäkään enää toista yhtä ihanaa ja hyvää miestä, eihän suhde pelkän intohimonkaan varassa pysy?
Omassa suhteessani (ensimmäinen poikaystäväni) ei koskaan ollut alkuhuumaa ja päädyin siihen, että olen vain niin tunneköyhä ja epäilevä, etten osaa heittäytyä suhteessa tunteideni vietäväksi. Nyt olen kuitenkin havainnut, että pystyn tuntemaan sellaista himoa toiseen mieheen, eli kyllä minussakin ne tunteet ovat olemassa, olen vain ehkä väärän miehen kanssa.
En ole koskaan ollut "rakastunut" mieheeni, vaikka rakastan ja arvostan häntä ihmisenä ja elämänkumppanina.
En tiedä, mikä on oikein.
Luopua suhteesta, jossa ei sinänsä ole mitään "vikaa", vain jotta voisin kerran elämässäni kokea myös intohimoisen, kyltymättömän yhdessäolon?
Entä jos en löydäkään enää toista yhtä ihanaa ja hyvää miestä, eihän suhde pelkän intohimonkaan varassa pysy?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täällä toinen samaa miettivä... olenko oikean miehen kanssa? Mistä helvetistä sen sitten tietää, minä en ainakaan luota itseeni. En ole varma rakastanko tarpeeksi, oikealla tavalla, tottumuksesta, ystävyydestä? Tietty intohimo puuttuu, mutta on niin paljon muuta... Entä jos nyt epäröin ja myöhemmin kadun, mitä pitäisi tehdä...
Toista kohtaan olisi sitä intohimoa, mutta pettämään en ala. Ajatuksiani en katso pettämiseksi. Vaikea valinta, kun ei voi kokeilla, tuntuisiko jonkun muun kanssa erilaiselta. Pitäisikö nyt tehdä päätöksiä, ennen kuin hetki menee ohi ja lopulta olemme liian pitkällä, jolloin se on vielä vaikeampaa.
Rakkaus on kyllä suuri arvoitus.
Samaa täällä mietin minäkin..Pelottaa vaan että sitä päätöstä (mikä se sitten ikinä onkin) katuu ihan hirveästi myöhemmin..
Ei meilläkään mitään alkuhuumaa ollut, heti vaan suoraan "arkea" ja elämä on niin tasaista joka päivä..Sen takia sitä kai haluaisi jotain muuta..
Sekin pelottaa että jääkin vielä yksin..ettei löytäisikään ketään joka olisi edes yhtä hyvä kuin nykyinen;luotettava, uskollinen jne. Ja sen takia yritän jankuttaa itselleni että ei se vaihtamalla parane. Nyt kai kuuluisi sanoa että jokaisen suhteen eteen pitää tehdä töitä mutta en sano sitä (meillä se on minä, joka suhteen eteen raataa kahden edestä)
Mutta pitää muistaa että tällä välillä se minulle Oikea ihminen voi kävellä ohi...
Olen myös vastaanlaisessa tilanteessa. Arvostan miestäni paljon ja hän minua, sekä rakastamme toisiamme. Mutta rakastumisen huumaa en ole kokenut. Jokatapauksessa aion olla mieheni kanssa vaikka huuman kokeminen houkuttaa. Se, että rakastaa nyt ja minua rakastetaan on enemmän kuin hetken huuma. Älkää siis muutkaan hairahtuko, vaan koettakaa löytää onni jo olevasta. Tsemiä!
Olen myös vastaanlaisessa tilanteessa. Arvostan miestäni paljon ja hän minua, sekä rakastamme toisiamme. Mutta rakastumisen huumaa en ole kokenut. Jokatapauksessa aion olla mieheni kanssa vaikka huuman kokeminen houkuttaa. Se, että rakastaa nyt ja minua rakastetaan on enemmän kuin hetken huuma. Älkää siis muutkaan hairahtuko, vaan koettakaa löytää onni jo olevasta. Tsemiä!
Jotkut tahtovat kokea sen mikä heille kuuluu eli hetket kokea nautintoa ja varsinkin sitä villiä seksuaalisuutta. Itse en haluaisi kenellekään sitä mitä olen joskus saanut kokea(kokemus samasta).
En enää halua suhdetta missä alkuhuuma koetaan tarpeettomana. Se on mielestäni suhteen ihanimpia hetkiä JA varsinkin, kun muistot säilyvät molempien sydämissä.
Olen todennut että kaikki pitkäaikaisetkin suhteeni ovat alkaneet suurella intohimolla, joka on peittänyt järjen alleen... sillä seurauksella että liikaa on tullut siedettyä ja annettua anteeksi. No, kun intohimo ei montaa vuotta kestä ja riittävän monta vuotta kun on sietänyt huonoa kohtelua seurauksena on kuitenkin ero. Ei voi kuin todeta että intohimo sumentaa järjen eikä vie pitkällä tähtäimellä minnekään. Tietysti eri asia jos voit vielä vuosien päästäkin (intohimon loputtua) todeta että sinulla on kunnollinen ja hyvä mies...
No, nyt minullakin on hyvä mies mutta intohimo puuttuu. Aion siitä huolimatta pitää miehestä kiinni, sillä haluan pysyvän suhteen, en vain parin vuoden huumaa ja repiviä riitoja.
Mutta sinä olet edes saanut kokea mitä ON intohimo! Kai sitä silloin osaakin luopua siitä osasta elämää, siitä on kuitenkin jäänyt muistot..
Ja kyllä minä olen antanut ihan liikaa anteeksi, vaikka en olekaan "intohimon sokaisema", minulla on huono tapa väheksyä omia tarpeitani ja antaa kaikessa periksi..
Loppujen lopuksi alan kallistua sille kannalle, että kadun hirveästi jos jätän noin hyvän miehen vain kokeakseni intohimoisen suhteen.
Mutta eräällä tavalla katkera elämä on minulla edessä, että säästelin itseäni aina sille oikealle, jota päätöstä nyt tavallaan kadun..
Eli tein niin tai näin, kadun joka tapauksessa!
samaa mieltä. Hetken intohimo ei korvaa pitkää, mutta "vain" ihan hyvää suhdetta.
samaa mieltä. Hetken intohimo ei korvaa pitkää, mutta "vain" ihan hyvää suhdetta.
Olen kokenut intohimoa ainoastaan kerran elämässä kauan aikaa sitten. Parasta tuossa intohimossani oli se, että se syntyi ystävyydestä. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin. Olen naimisissa ihan mukavan miehen kanssa, johon kyllä tunnen suurta rakkautta, mutta en intohimoa. Menee se näinkin.
Ei intohimoa etsien löydä. Se vain tulee jos on tullaakseen ja menee jos on mennäkseen.
En pystyis viettään intohimotonta suhdetta vaikka rakastamani nainen olisi kuka tahansa ja kuinka ihana tahansa. Musta on kauheaa kuinka voitte tukahduttaa omat halunne ja elää tasaista ja harmaata elämää....hyh!
Keskustelu lähti liikkeelle suhteen intohimottomuudesta. Miten oma suhteesi jaksaa?
Jotkut toitottavat, että "ei se vaihtamalla parane," mutta näinhän se EI ole.
Jos suhteessa ei ole kohdallaan ne asiat mitä pidät tärkeänä, ei siinä kannata kituuttaa omaa elämää. Tuollainen mietiskely jäädä vaiko ei, syö sisältä.
Ei muuta kuin vakava keskustelu pystyyn ja sitten teette päätöksen. Miehenne miettivät omissa ajatuksissaan MAHDOLLISESTI samoja asioita eivätkä osaa tehdä aloitetta sen suhteen.
Toivon teille parasta:)
Kokemuksesta voin kertoa, ettei tuo epävarmuus ja suhteen puntarointi ainakaan ajan kanssa mihinkään katoa ja on pidemmän päälle uuvuttavaa. Itse olen miettinyt kahdessa suhteessa (7v & 1v) ollakko vai eikö olla ja eron jälkeen vapautumisen tunne on ollut todella helpottava. Nyt olen avoliitossa, eikä minun ole tämän miehen kohdalla tarvinnut kertaakaan miettiä "kannattaako" suhde. Töissäkin sujuu paremmin, kun mies/kotiasiat eivät kuormita ajatuksia. Eihän elämä voi aina ollakaan helppoa ja "varman päälle" pelaamista. Itselläni on se filosofia, etten halua katua asioita, jotka ovat jääneet tekemättä.
...ja tietysti se maalaisjärki mukana näissä asioissa :)
Kokemuksesta voin kertoa, ettei tuo epävarmuus ja suhteen puntarointi ainakaan ajan kanssa mihinkään katoa ja on pidemmän päälle uuvuttavaa. Itse olen miettinyt kahdessa suhteessa (7v & 1v) ollakko vai eikö olla ja eron jälkeen vapautumisen tunne on ollut todella helpottava. Nyt olen avoliitossa, eikä minun ole tämän miehen kohdalla tarvinnut kertaakaan miettiä "kannattaako" suhde. Töissäkin sujuu paremmin, kun mies/kotiasiat eivät kuormita ajatuksia. Eihän elämä voi aina ollakaan helppoa ja "varman päälle" pelaamista. Itselläni on se filosofia, etten halua katua asioita, jotka ovat jääneet tekemättä.
...ja tietysti se maalaisjärki mukana näissä asioissa :)