Taas yksi typerä ravintolailta takana. Hauskaakin oli, tanssin ja nauroin ystävien kanssa aina siihen asti, kunnes miehet olivat päässeet sellaiseen humalatilaan, että uskalsivat juttusille. Tänään vieläpä sankoin joukoin. Liioittelematta yhtään, annoin pakit tusinalle miehiä ja joukossa oli niin tuttuja kuin tuntemattomia. Sinkkuja ja varattuja. Kaikki ylistivät kilpaa kauneuttani ja hakivat tanssimaan. Kivaa, voisi luulla.
Kääntöpuolena taas on vaikka mitä. Naispuoliset ystäväni turhautuivat ja tulivat kateellisiksi, en ollutkaan enää ystävieni mielestä hyvää ja hauskaa seuraa, vaan se vamppi joka vie kaiken huomion. Jäin yksin ympärillä pyörivien kärpästen seuraan.
Kukaan miehistä ei oikeasti kuunnellut mitä sanoin tai tein, vaan kaikki yrittivät avuillaan päästä yöseurakseni siihen yhteen puuhaan.
Mielellänihän minä olisin nyt seksiä harrastamassa, enkä tätä tilitystä kirjoittamassa...mutta olen kuitenkin yhden miehen nainen. Sellaisen miehen, jolle kelpaisin myös huonoina päivinä, ilman meikkiä ja rikkinäisissä vanhoissa kalsareissani, koska sellainen sisimmältäni olen. En yhtään turhamainen tai kanamainen, olen vain syntynyt kauniiksi.
Olen väsynyt olemaan saalis kaikkialla minne menen. En halua, että ystäväni miehet ihastuvat minuun tai työkaverit vonkaa. Aina sama juttu joka paikassa minne vain menen.
Jos joskus päästän miehen luokseni, en päästä häntä sänkyyni ensimmäisenä yönä. Kolmantena yönä saattaisin jo päästää, mutta siinä vaiheessa miehet ovat jo palanneet vaimojensa tai helpompien saaliiden apajille. Ja hyvä niin, koska sellaisia miehiä en halua.
Minulla on lumpun maine, vaikka kartan pikasuhteita. Kaikki vain huumautuvat ulkokuoreeni ja jutut paisuu ja leviää.
Sydämeni on särjetty niin usein aikaisemmin, etten halua enää kenenkään leikkinukeksi. Jos en kelpaa muuhun kuin seksiin, niin olen mieluummin yksin! Miksi kukaan ei ole tosissani kanssani ja vaivaudu tutustumaan paremmin? silloin seksikin muuttuisi rakasteluksi ja voisi syntyä oikea suhde.
Tokihan vikaa on minussakin. Olen muuttunut miesten suhteen kyyniseksi ja epäileväksi. Lisäksi olen itsenäinen ja itsepäinen -se on usein miehille liikaa. Lisäksi kaipaan mieheltä karismaa ja itsevarmuutta, hellyyttä ja hyvää sydäntä. Pitkäjänteisyyttä ja ehdottomasti luotettavauutta, luotettavuutta ja luotettavuutta! Eikä sellaista miestä taida löytyä.
Nyt menen yksin nukkumaan ja herään yksin aamuun. Niin mielelläni käpertyisin turvalliseen kainaloon, kiehnäisin hieman ja nukahtaisin tyytyväisenä. Aamulla laittaisin aamupalan ja tosin sen sänkyyn. Päälle rakastelisin, pitkään ja hartaasti, maistellen toinen toisiamme. Ihana haavekuva.

Vastaukset 13
Vanhimmat
siellä urputtaa....
Miksi etsit seuraa kapakoista jos haluat vakavan suhteen?
asks....another beauty
Älä välitä tosta ..... Kuulostipa tutulta. Ikävää tilanteessa on naiskavereiden kateus, sillä ilman kunnon tyttökavereita on aika yksinäinen olo. Olen jo keski-iässä ja vielä on pari kivointa kaveria säilynyt, heillä kunnon miehet, joten ovat kai säästyneet kadehtimasta.
Muista arvostaa itseäsi, sillä tiedät toimivasi oikein, joten koita olla välittämättä juoruista. Myös pidä kiinni niistä ystävistä, jotka pysyvät rinnalla. Kyllä se oikea mieskin sieltä löytyy, toivottavasti. Itsellä takana yksi avio- ja yksi avoliitto, nyt yksin. Joidenkin miesten on hyvin vaikea kestää vaimonsa saamaa huomiota ja mustasukkainen puoliso voi olla todella sietämätön. Olen aina ollut uskollinen ja välttänyt flirttiä, sillä tiedän miltä toisesta voi tuntua. Mutta jos toinen on omassa sydämessään epävarma, ei sitä voi puoliso parantaa. Toivottavasti sinä löydät vahvan miehen, jolla on tarpeeksi itseluottamusta elää kauniin naisen kanssa.
Kaikkea hyvää sulle. Älä anna pahojen puheiden masentaa, vaan pidä hyvä huoli itsestäsi!
Kauniisti sanottu! Tuntuu tutulta.
Jollei ihan nuoruuden rakastettuja lasketa, niin myöhemmin kaikki ex-mieheni ja poikaystäväni ovat muuttuneet supermustasukkaisuuden perikuviksi, eikä sellainen ole yhtään mukavaa, varsinkaan ilman syytä.
Toivoisin vain, että tuleva mieheni rakastuisi ensin sisimpääni ja vasta ehkä sitten ulkokuoreeni. Näin ei ole vielä koskaan käynyt, vaikka olisin miehen alunperin tavannut jossain ihan muualla kuin baarissa, sieltä nyt miehiä tosissani edes halua löytää, pitää vain hauskaa kuten kaikki muutkin. Pitää varmaan odottaa vanhenemista ja kauneuden hiipumista, jotta löydän miehen pysymään rinnallani tasavertaisena, itsevarmana ja elämän karikoissa.
johdu, jos miehet hakee paljon esim. tanssimaan.
Olinpa kerran risteilyllä naiskavereitteni kanssa ja yllätys yllätys , mua haettiin koko ajan tanssimaan kavereitteni katsellessa ihmeissään. Olen nimittäin lihava ja siinä mittarissa kait huonoin vaihtoehto..Joukossa oli yksi missin näköinenkin ja hän sai istua lähes koko ajan seinäkukkasena ja sekös sitä harmitti. Voihan olla, että miehet ajattelee , ettei tolta varmaan saa pakkeja, kun on lihava tai jotain ja siksi hakevat. No, hauskaa oli ainakin mulla:)
On tuokin yksi kääntöpuoli...toisinaan istun iltani totaalisen rauhassa ilman kenenkään miehen huomiota tavallisennäköisten ystävieni saadessa tanssiseuraa.
Se on aina virkistävää olen onnellinen ystävieni puolesta.
Silloin asialla ovat yleensä ihan tavalliset ja kunnolliset miehet, joille riittää ihan tavallinen nainen ja kenties pitenpäänkin suhteeseen. Minä olen sellaisille miehille vain "utopiaa" ja "turha edes yrittää tuota -nainen", ts. ajanhukkaa rajallisella
risteilyajalla.
En tiedä onko ystäväsi kovin nuori vielä, mutta hän tulee oppimaan tämänkin puolen kauneuden kiroista ja ihanuudesta. Toivottavasti oppii myös nauttimaan ystävien puolesta ja pitämään rauhallisista illoista, jälleen yksin...
Sinun pitää olla vaatimattomampi. Jos olet luonnonkaunis,et tarvitse meikkiä. Laita hiukset ponnarille ja kulje ilman meikkiä,käytä mukavia vaatteita ja ajattele jotain muuta,kun ulkonäköäsi. Nauti elämästä. Lähde tyttökavereittesi kanssa vaikka keilaamaan. Liian pinnallinen elämä ei tee ketään onnelliseksi. Jos menet baariin ja miehet ovat kimpussasi, pieraise! tai näytä kieltä! kyllä ne siitä häippäsevät ja saat kavereittesi kanssa mukavat naurut :)
Olen kokenus niin paljon samaa.. Illalla kyllä luvataan maat ja taivaat,ylistetään, tahdotaan joka päivä elämän loppuun asti herätä aamuisin samasta sängystä.. Kun se aamu tulee, tulee myös todellisuus ja miehet häipyy. Mistä enään tunnistaa kunnollisen miehen joka ei valehtele?
Minulla on myös aika kova maine, vaikkakin miehiä on luonani yötä ollut, en todellakaan heti ensimäisenä ole seksiä harrastamassa! Vihaan yhdenillan juttuja.. Haluan vain lähelleni ihmisen joka arvostaa minua.
Olen kyllästynyt valheisiin.
Ja sen minkä olen huomannut on, että nainen on kaunis kun hymyilee ja iloitsee! Aidosti siis.. Myös se että pitää itsestään saa naisen kuin naisen näyttämään myös kauniilta muiden mielestä.. Eli rakastakaa iteänne ja hymyilkää!
ulkoisesti kauniilta ihmiseltä, mutta se on hyvä että kauneus on katoavaista 60 kieppeillä ei sun tartte siitäkään huolehtia voit käpertyä yksinäs vaan peiton alle!
Yleensä kauniit ihmiset myös vanhenevat kauniisti, mikäli pitävät itsestään huolta. Lihominen ja muu terveyden rapistuminen ei tietenkään kaunista ketään. Joten hoitakaa ja arvostakaa itseänne ja antakaa muiden kadehtia.
Kauneus ei ole ongelma, sillä asenne se on mikä ratkaisee. Voin sanoa näin kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä monesti minutkin luokitellaan kauniiden kategoriaan (riippuu tietysti katsojasta) ja tunnen useita TODELLA kauniita ihmisiä. Kauniit naiset voi tyypitellä ainakin kahteen luokkaan; on niitä, jotka eivät tiedä olevansa kauniita ja ovat siksi helpommin lähestyttäviä ja sitten on niitä, joille se kauneus on merkittävin piirre (ja jotka tuovat sen myös esille). Vaikka miehet ihailevat kuvissa itseään korostavia naisia, tosielämässä ne vaatimattomat vievät voiton. Lisäksi jo ulkonäössä on kovin seksuaalisia piirteitä (isot rinnat, muodokas pylly jne.), ei näitä piirteitä tarvitse erityisesti korostaa. Avonaisella kaula-aukolla antaa aivan erilaisen signaalin kuin nätissä neuletakki-toppi-setissä. Miksikään homssuiseksi seinäruusuksi ei tarvitse ryhtyä, mutta jos itsessään arvostaa ensisijaisesti luonteenpiirteitä tai vaikkapa älykkyyttä, se näkyy myös ulospäin. Ihmiset suhtautuvat sinuun hyvin paljon sillä perusteella, miten itse suhtaudut itseesi.
Lisäksi ovat tietenkin oma käyttäytyminen ja omat asenteet miehiä kohtaan. Joskus kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei vahingossakaan ole liian flirttaileva tai anna ymmärtää liikaa. Näitäkin asioita ihmiset tulkitsevat eri tavalla, mutta pieni oman käytöksen "softaaminen" helpottaa usein kommunikaatiota (kun keskittyminen ei suuntaudu epäolennaisiin seikkoihin). Onhan se raadollista, että joutuu itsestään tinkimään, mutta ensivaikutelman tekemisessä olkoon sekin sallittua.
Yksi tärkeä osa-alue on myös se, millaiset standardit sinulla itselläsi on miehille. Valitettavan usein ne jumalaisen komeat könsikkäät eivät ole niitä luotettavimpia ja tasaisimpia. Enkä halua yleistää, mutta todella usein erityisesti ulkonäköönsä huomiota kiinnittävät miehet (ja mikseivät naisetkin) ovat epävarmoja arvostaan ihmisenä ja peittävät tätä epävarmuutta ulkoisten seikkojen ylikorostamisella. Epävarmuus itsestä on yleensä pohjimmainen syy myös mustasukkaisuuteen eli mikäli haluat vakaan, itsevarman ja turvallisen miehen, kannattaa valita sellainen, jolle hauiksen ympärysmitta ei ole tärkein referenssi.
Kannattaa myös kokeilla tutustumista vaikkapa internetin välityksellä; silloin on useammin mahdollista tutustua ensin ihmisen luonteeseen ja ulkonäkö tulee bonuksena. Mutta tässäkin tapauksessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, millaisille ihmisille viestinsä osoittaa. Jos asetat kriteereiksi "180 cm, tumma, komea, urheilullinen" saat taatusti vastauksia juuri niiltä, joiden arvot ovat kiinni noissa asioissa. Jos taas sen sijaan etsit sielujen sympatiaa ja henkistä yhteyttä (mielellään katseenkestävässä paketissa), niin silloin vaatimustesi pääpaino on jo jossain ihan muualla...
Ja jos ystäväsi eivät kestä kauneuttasi, niin olisiko aika vaihtaa ystäväpiiriä? Eivät kaikki naiset ole kateellisia ja katkeria, jotkut osaavat jopa iloita ystäviensä kauneudesta (sillä eihän se ole keneltäkään pois). Kokeilepa löytää kaltaistasi seuraa vaikkapa jostakin harrastusryhmästä (muualta kuin kuntosalilta) tai lähde vapaaehtoistyöhön/harrastajateatteriin/kirjoituspiiriin/naisryhmään... Siellä huomaat, että on paljon kauniita ihmisiä, jotka elävät siitä huolimatta tasapainoista ja onnellista elämää. He ovat vain oivaltaneet sen seikan, että kauniit kasvot ja hyvä kroppa ovat vain lainaa, mutta älyn ja huumorin pääoma kasvaa korkoa!
Valitettavasti suurin syy kohteluusi ja tilanteeseesi on mitä suurimmalla todennäköisyydellä yksinkertaisuudellasi. Vaikka sisäisesti voit ajatuksiltasi olla kaunis, typerähkö ihminen ei ole kiinnostava muuten kuin panopuuna. Tyhmyys viestii signaalia, ettei sinua tarvitse ottaa tosissaan. Kaunista ja älykästä ei kohdella kohtaamallasi tavalla, ellei satu olemaan harviaisen naiivi.
Niin, ihan totta, ihmisen tuottamasta tekstistä voi päätellä enemmän asioita kuin uskoisi.
Ja tuolla kommentoijalla, joka lukee sinut typeräksi tekstisi perusteella, ei taida olla ihan puhtaat jauhot pussissa.
Voisitko, onneton kaunotar, kuvitella itse ryhtyväsi keskusteluihin miehen kanssa? Osoittaisit käyttäytymiselläsi ja puheenaiheillasi olevasi ihan varteenotettava neito ja hälventäisit miehen mahdollista pelkoa - siis ihan kaveritasolla. Kun saisit kontaktia näihin jannuihin ihmisinä, alkaisivat varmaan ne ikävät puheetkin hälvetä. Ja nuorikin mies toipuu nopeasti siitä, ettet tullut iskemään, kun pääsee myöhemmin osoittamaan kamuilleen, että "mä tunnen ton misun". Se nostanee miehen arvoa kavereittensa silmissä.