Niin, mikä siinä on? Olen treffaillut paljonkin miehiä, mutta en kiinnostu kenestäkään:(
Mistä sen tietää, olenko vain liian vaativa, vai onko kyse kemian puuttumisesta? En ole tuntenut ketään miestä kohtaan sellaisia tunteita, joita haluan tuntea, ennenkuin alan virittelemäänkään suhdetta. Tai sitten oon vain täysin kyynistynyt, enkä sisimmässäni edes halua ketään. Enkä kuitenkaan halua olla loppuelämääni yksinkään.
En halua olla mikään vaativan sinkkunaisen perikuva. En vaadi, että miehen on oltava komea, hyvätuloinen jne. Se riittää, että on sympaattinen, hauska ja oma itsensä ja että huolehtii asioistaan. Ja lähes kaikki mun treffikumppanit ovat olleet sellaisia. Enkä syttynyt silti:(
Kai se on sitten se vetovoima, joka on puuttunut. MUTTA: voiko se vetovoima tulla ajan kanssa, vai täytyykö se olla heti alusta asti? Mitä mieltä olette?
Mistä sen tietää, olenko vain liian vaativa, vai onko kyse kemian puuttumisesta? En ole tuntenut ketään miestä kohtaan sellaisia tunteita, joita haluan tuntea, ennenkuin alan virittelemäänkään suhdetta. Tai sitten oon vain täysin kyynistynyt, enkä sisimmässäni edes halua ketään. Enkä kuitenkaan halua olla loppuelämääni yksinkään.
En halua olla mikään vaativan sinkkunaisen perikuva. En vaadi, että miehen on oltava komea, hyvätuloinen jne. Se riittää, että on sympaattinen, hauska ja oma itsensä ja että huolehtii asioistaan. Ja lähes kaikki mun treffikumppanit ovat olleet sellaisia. Enkä syttynyt silti:(
Kai se on sitten se vetovoima, joka on puuttunut. MUTTA: voiko se vetovoima tulla ajan kanssa, vai täytyykö se olla heti alusta asti? Mitä mieltä olette?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Keskityt muihin asioihin elämässä kuin pakonomaiseen parisuhteen etsimiseen. Ja mitä tulee kemiaan, sitä ei taida löytyä kuin 3% suomalaisista parisuhteista. Loput ovat ihan hampaat irvessä kokoon kyhättyjä kulissiliittoja. Tämä on totuus.
olet ikäsi puolesta ns. vanhapiikatyyppiä, johon
mahdolliseen mieskuvioosi ei enää oikein lapsetkaan ehdi mahtumaan. Lisäksi, jos mies ei sytytä, niin on parasta elää sitä ihka omaa elämää, eikä pakonomaisesti yrittää toisenkin eli miehen elämää pilata.
Et ole avioliittotyyppiä.
Selvennykseksi kerron, että en ole ikuisuuksia ollut sinkkuna:) Olen kesällä eronnut 3 vuoden suhteesta, koska mies ei halunnut lapsia. Mielestäni olen hyvinkin avioliittotyyppiä ja hyvin perhekeskeinen.
Erosta olen toipunut hyvin, eikä ex enää käy juuri edes mielessä.
Kirjoitin ihan vastaavasta asiasta tuhon pari riviä alle. Ja sama juttu meilläkin, exäni ei halunnut lapsia->ero. Nyt tuntuu, että miehet vain soluu sormien läpi. Mulla kyllä oli tämä rankka kesäihastuminen, joten kyllä se varmaan on mahdollista se ihastuminen sullakin uskoisin.Omalla kohdalla se ihastuminen tapahtui ensi katsesta, että huh. Se, vain että tunteet olisivat molemmilla yhtä voimakkaat, on sitten toinen juttu.Onneksi on sentään hyvä ammatti ja työ josta tykkää...antaa aika paljon jo.Ja loppujenlopuksi eipä tämä nyt toisaalta ole kauheaa, kun elämästä ei puutu oikeastaan mitään muuta kuin se mies.Eli tarkoitan, aika hyvin pullat uunissa.Tulis vaan kevät pian ja se aurinko
Voinet lähteä purkamaan tilannettasi miettimällä, mitä tarkoitat "sellaisilla tunteilla" ja onko sinulla joskus ollut sellaisia? Mihin siis vertaat?
Toki kyse voi olla jonkinlaisesta kyynistymisestä, mutta silloinkin palaamme edellisiin kysymyksiin. Nimittäin käsitän kyynnistymisen ajatukseksi, jonka mukaan usko maailman tarjoamiin mahdollisuuksiin alkaa olla mennyt.
Niin, ja voihan kyseessä olla (kenties tiedostamaton) vimma saada loppuelämän kestävä suhde tässä ja nyt. Osaatko suhtautua uusiin tutttavuuksiin niiden edellyttävällä rentoudella?
Mitä "se vetovoima" on?
Ps. Itselläni on sama ongelma, mutta miesnäkökulmasta :)
Ihan älyttömän hyviä, ajatuksia herättäviä kirjoituksia!!
Ajattelen tuon kyynistymisen samalla tavalla kuin hannes76, eli kyynistyminen= "usko maailman tarjoamiin mahdollisuuksiin alkaa olla mennyt". Ja nyt kun mietin tuota, en voi sitä allekirjoittaa. Kyllä minä uskon, että tulen saamaan vielä perheen ja löydän ihanan miehen itselleni. Eli en ole siis kyyninen, luojan kiitos:))
Ja toi tiedostamaton vimma löytää joku, toi mulla varmaan alitajuisesti onkin. Vaikka muka kiellänkin sen. En kai osaa suhtautua rennosti, vaan aina uusille treffeille mennessäni toivon ja jännitän ihan kamalasti, että olisko TÄÄ nyt SE??!!
Kävin muuten äsken treffeillä miehen kanssa, jonka olin jo mielessäni "hyllyttänyt", koska en ole tuntenut vetovoimaa häntä kohtaan. Ja meillä olikin tosi kivaa! Ja tuli sellainen olo, että haluan nähdä hänet vieläkin uudestaan.
Eli ehkä se tästä, pikkuhiljaa... Ns. mielen "paniikki" pois ja rentoutta peliin:)
Kiitos vielä kovasti, hannekselle ja muille, ajatukset selvenivät kovasti:)
Jos kemiat lyö kohilleen, sillä ei ole mitään merkitystä, mitkä vaatimuksesi ovat. Toisaalta jos heti kättelyssä teilaat miehen jonkun tietyn piirteen takia, voi olla ettet koskaan pääse niitä kemioita totemaan. Heti ensisilmäyksellä ne kemiat ei varmaan iske kuin 0,05 %:lla ihmisistä.
Olin itse sinkkuna 3-kymppiseksi asti ja olin jo varma, etten tule ketään koskaan löytämäänkään. Mutta sitten se tunnemyräkkä koitti minullekin. Tosin ei heti vaan hetken tutustumisen jälkeen. Mitään muuta en ollut asian eteen tehnyt kuin sen, että en ajatellut enään pariutumisen olevan elämän ehto, vaan itsenäistyin ja osasin ns. vetää kannat kattoon. Kai sain vain vihdoin sen oikean säteilyn aikaan jolla vedin omani luokseni.
Älä vielä lannistu. Elä ja ole sinut itsesi kanssa, niin kyllä se sieltä tulee.
mä taas olen ns. uusiosinkku, erosta aikaa 6 vuotta.
olen täysin vakuuttunut näiden onnettomien vuosien aikana et mulle ei oo enää ketään. mä en kelpaa enää kellekkään. mulla oli tunnemyräkkä tässä 4 vuotta sitten, se oli aivan ihanaa mutta myös helvettiä. yritin pitää jalat maassa ja "ottaa rennosti" vaan kuinkas kävikään.. yksin jäin.
miehiä on ollut, alkuvuosina enempi kuin mitä esim. viimeisen vuoden aikana ees tilanteita. olen väsynyt etsimään ja väsynyt toivomaan, väsynyt kaikkeen.
olen alistumassa tähän että vaikka kuinka koitan elää elämääni ja käydä töissä ja harrastaa asioita joista pidän, en voi sille mitään että kaipaan aika-ajoin kumppania. en voi sille mitään, että aina kun menen johonkin ulos, katselen ympärilleni. en voi sille mitään, etten kiinnosta ketään.
tunnemyräkkää ei siis ole odotettavissa tälle eukolle, ei huomenna, ei ensiviikolla eikä ensivuonnakaan.
yksinäiset juhlapyhät alkaa tuossa tuokiossa, kuinka monet niistä olen viettänyt yksin, ensin avioliittoaikoina, sitten yksin.
mulle on turha tulla sanomaan et älä lannistu. tee niin tai näin. kaikki on kokeiltu, kaikenlaisis paikois olen ollut, monenlaista tehnyt.
haluaisin vielä sen vauvan, haluaisin viettää joulua ihanan miehen kanssa. haluaisin elää ns. normaalia elämää. nautin elämästäni tälläisenäänkin mutta.. silti kaipaan..
olen mukava ihminen, huumorintajuinen, toimeentuleva, terve, siisti, nätti. eikä silti osu kohdalle.
ei mulla ole vaatimuksia miehelle, ei ole koskaan ollut, ihan tavis kävisi..
kertokaas mitä muuta voin tehdä kun rakastaa itseäni? kun se ei riitä!
Ota lemmikki hellittäväksi.
Järjestä sinkkujen joulu ja pyydä kaupunkisi/ kyläsi sponsaamaan sitä.
Vietä joulu hotelissa, siellä on joulutunnelmaa ja muita sinkkuja.
Lähde etelään ja unohda koko joulu.
Pue uimapuku päälle ja vietä rantaloma kotona
-lämpölamppujen alla kuunnelleen kesämusaa, kuvitellen ettei joulua olekaan.
Mene jouluksi töihin. Lähde vaikka joulupukiksi, se antaa merkityksen koko juhlaan.
Yksi idea on vielä, mitä itse viimeisenä sinkkujouluna olin toteuttamassa.
Aikomukseni oli viettää joulu punaisen ristin majassa vapaaehtoistyöntekijänä. Se, jos mikä tuo mieleen sen, että on muitakin jotka kärsivät, joskin eri tavalla. Ajatus tästä käy mielessä vieläkin kun perhejoulu alkaa ahdistamaan.
:D kiitos vinkeistäsi.. mukavia ideoitahan nuo.. mutku pointti on se et haluisin sen oman miehen ja oman perheen joiden kans viettää joulua.
kotiin menen muiden sisarusten kans jouluksi mut ei oikeen nappaa katella onnellisii perheitä ku itel ei oo..
toiset suukottelee toisiaan ku antaa lahjoja ja kaataa viiniä lasiin, ottaa kainaloon sohvalle istumaan.. mä olen yksin enkä varmaan saa ees lahjoja :(
kiitos tosiaan ehdotuksista, mut ny niin kauhee depis päällä ettei mikään auta.. kunhan päästään taas tammikuulle niin kyllä tää tästä toivottavasti on mennyt ohi. joulu on jo vuosia ollut mulle rankkaa aikaa.
Kemiaa ei ole olemassa kahden ihmisen välillä vaan se on yksinkertaisesti sinun pääsi sisällä. Joka tapauksessa syy on siis itsessäsi, joten vain itse voit sen selvittää.
Koskaan en ole ihastunut ensi näkemältä. Minun täytyy ensin oppia tuntemaan vastakkainen osapuoli edes jollain tasolla ennen kuin voin ihastua. Sihen ei riitä kolmet treffit, vaan jonkinlaista yhdessä tekemistä ja kanssakäymistä n. 2-3 kuukautta, vasta sen jälkeen osaan ihastua, jos olen ihastuakseni.
t. Mies, 31 v
Ei vaan naiset sytytä enää. Eipä silti, ei oo tullut viime aikoina treffeilläkään käytyä.
Luultavasti iästä kiinni. Ja iän myötä lisääntyvästä mukavuudenhalusta. Ja kyynisyydestä.
Mun erosta on nyt puoli vuotta.
Tapasin toissa vkonloppuna miehen johon tunsin heti voimakasta vetoa tavatessa, mutta kun hän otti puheeksi suhteen ja miten kokee asiat siellä mielen kiinto lopahti heti.
Tajusin, että ei jumaliste mä halusin vain tutustua tuohon mieheen tavata sitä pari kertaa jne., mutta en ehkä kuitenkaan mitään vakavaa suhdetta sen kanssa.
En taida vain olla vielä valmis uuteen suhteeseen. Se ottaa oman aikansa.
Vetovoiman takiahan niiden miesten kanssa ylipäätään mihinkään alussa lähdetään, jos ei yhtään kiinnosta eikä tunne mitään sitä miestä kohtaan niin ei kai sen mukaan silloin voi lähteä, mutta se että haluaa jotain muuta sen miehen kanssa niin se vaatii jo ihan oman mielentilansa. Kyllä se kaikki tulee ajallaan.