Terve, sain duunissa tarjouksen lähteä Dallasiin töihin. Sopimus on tyyliä: "expat", eli voin olla siellä esim. 1-4vuotta töissä ja jos ei tunnu hyvältä, Suomessa odottaa vanha duuni minulle varattuna. Firma maksaa muutot ja kaikki vaadittavat. Mutta sen about 4 vuoden jälkeen pitää päättää, jäänkö sinne töihin vai tulenko takaisin.
Palkka on noin kolminkertainen Suomeen verratuna ja veroprosentti on kuulemma naurettavan pieni. Texasissa ei myöskään makseta osavaltioveroa.
Lisäksi perhe saa 1500e per lärvi, matkarahaa vuodessa jotta voi välillä lentää kotimaahan sukuloimaan.
Nyt askarruttaa... minulla on kaksi lasta 8v ja 5v.. toinen siis tokalla ja toinen päiväkodissa / esikoulussa.
Vaimo joutuisi jättämään täällä duunit pois.. Talo joudutaan myymään.. autot.. kaikki.
Rikollisuus on siellä suuremmassa mittakaavassa kuin täällä. Lasta ei voi kuulemma päästää kävelemään yksi edes yhtä kilometriä, kun joku jo soittaa lastensuojelu omaisille heitteille jätöstä. Siellä ei myöskään ole tapana kävellä paikasta toiseen, vaan käyttää autoa, joten jalkakäytäviä ei ole samalla tavalla kuin meillä suomessa, joten kävely on hankalampaa jo siinäkin määrin.
Nyt kysyisinkin vinkkejä aiheeseen liittyen. Onko kokemusta? Mitä pitää ottaa huomioon jne. jne.
Tattis ! Ja hyvää pikkujoulua !

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuttuja siellä ja viihtyvät hyvin! Tietysti riippuu mitä mieltä vaimosi on asiasta. Iso päätös ja elämänmuutos mutta minä lähtisin. Miksi talo pitäisi myydä?? Ettekö voisi vuokrata?
Pitää kyllä paikkansa, että kaikki liikkuvat autolla mutta rikollisuutta en kyllä huomannut. Riippuu varmaan alueista joilla liikut. Kivaa pikkujoulua sinnekin!