Sattuu niin sairaasti....

No niin, olen mies mutta kokenut pettämisen minäkin. Tosin vain kerran. Ei me kaikki olla tuollaisia, usko pois vain. Itse antaisin maat ja taivaat pysyvästä parisuhteesta ihanan, uskollisen neitosen kanssa. Koeta pärjäillä siellä, kaikki me joskus ollaan vähän sinisilmäisiä. Oma suhde kesti nelisen vuotta, ja tyttö selitti pettämisen alettuakin rakastavansa kovasti. Itse olen suhtautunut aina tuollaisiin I love you-vuodatuksiin lievällä epäilyksellä ja ajatellut että ne on Hollywod-hömppää, ja tuo neiti kyllä todisti epäilyt oikeiksi. Toivottavasti löydät vielä hyvän miehen. Ja niin... älä ala sille lapselliselle "kostan tämän muille miehille"-linjalle. Herrasmies ei tee niin, eikä myöskään sivistynyt ja vahva nainen. Täytyy vain nuolla ne haavat ja miettiä mikä meni pieleen ja miettiä yleensäkin ottaen tällaisten vaihtoehtojen olemassaolo jo valmiiksi. Ettei sitten seuraavalla kerralla satu niin paljon. Kaipa tuo kaverisi oli niin suosittu, että haluaa vielä elää ja mennä eikä sitoutua. Se on niin kovin yleistä.

Koetahan pärjäillä. Fiksujen ihmisten on pidettävä yhtä tässä individualististen nautinnonetsijöiden maailmassa. Jos olisit mun ystäväni lainaisin sulle olkapäätäni.

Tulee nyt miehen näkökulmasta. Minulla itsellä oli melkeinpä täysin sama tilanne noin 1.5-2kk sitten. Oltiin oltu myös yhdessä noin puoli vuotta. Oma tyttöystävä jätti samalla tavoin, sanoi vaan yhtäkkiä että parempi nyt lopettaa eikä mikään enää muutu. Tuntui ihan sairaan pahalta, tuntui että tästä toipuminen kyllä kestää ja kauan. Kaikki ikäänkuin kaatui päälle. Itse olin suhteessa mukana ihan täysillä, asia iski kyllä kuin seinään. Olen näissä asioissa melko aloittelija ja nuori vielä, mutta jo nyt voin tästä kokemuksesta sanoa, että kaikki kyllä alkaa pikkuhilkaa kääntymään parhain päin.

Muista, että et ole tilanteessasi yksin, muutkin kokevat tätä samaa tuskaa parhaillaan. Mutta siitä se elämä alkaa taas rullaamaan! Kestää vähän aikaa, kuin siitä pääsee yli. Jollakin tavoin se asia pikkuhiljaa alkaa omassa päässä järjestymään. Taitaapa olla niin, että aika on vain se mikä näistä parantaa. Itse ajattelin, että hän ei ollut minun arvoiseni, eikä todellakaan se oikea. Se jotenkin lohdutti minun tapauksessa. Itsellä olo vähän helpottui, kun aloitin pitkän tauoan jälkeen harrastamaan uudelleen taistelulajeja ja lisäsin liikuntaa, näin sain ajatuksia pois menneestä.

Kyllä sä pärjäät! Sinä tulet varmasti vielä löytämään sen oikean. Ei ole syytä murehtia, siitä se taas lähtee! ;)

Jaksamista sinulle ihan oikeasti ja koita sinnitellä kuukauden, niin huomaat miten olo jo hiukan helpottaa. Paras lääke on kun suret sen oikein ja itkuhan on yksi niistä paras lääke.
Ja muista kuinka arvokas olet ihmisenä.

Eräs tyyppi oli lähes vuoden ihastunut minuun ja luulin, että minä en ole häneen ihastunut. Nyt mä olen ollut jo monta viikkoa kunnolla syömättä, nukkumatta ja koko aika meinaa purskahtaa itkuun. Huomasin nimittäin, että olinkin rakastunut tähän ihmiseen, mutta huomasin sen vasta kun hän ei ollut enää minusta kiinnostunut ja alkoi kehitellä juttua yhden tuttavani kanssa, eikä enää vilkuilekaan minuun päin. Tuntuu, että en ikinä ole mitään muuta niin paljon katunut kuin sitä, että en ottanut häntä silloin kun siihen oli mahdollisuus. Onneksi nyt on edessä maisemanvaihdos, joten pääsee selvittämään tunteitaan ja toivon mukaan eroon tästä ontosta olosta. En varmaan ikinä pääse eroon sitoutumiskammostani ja opi elämään täysillä, toivottavasti muut sen osaavat.