Muutama vuosi sitten anoppilassa vierailulla ollessani anoppi lohkaisi; olet saanut miehesi Xx:n arveluttavin keinoin ja lisäsipä vielä, että mitenkään muuten se ei olisi ollut mahdollista.
Loukkaannuin, eipä paljon tuntunut anoppi arvostavan. Seurustelumme alku oli mielestäni normaali. Olen tapahtuneen jälkeen tavannut anoppia vain kerran ja silloinkin vahingossa, tämän vahingon vuoksi mieheni luultavasti tulee painostamaan minua tapaamaan äitiään.
Mitä teen? Tuntuu, etten millään voi. Anoppi sanoi hänellä olleen vaikeaa kymmenen vuotta, ehkä se oli epäsuora anteeksi pyyntö. Mieheni kautta hän on pyytänyt minua käymään. Pohdinkin, että entä jos anopilla on taas vaikeaa ja käyttäytyy taas loukkaavasti ja toisaalta, jos joku olisi kohdellut anoppiani tuolla tavoin, hän ei ikimaailmassa tapaisi ko. henkilöä, sen verran häntä tunnen. Epäilen, että jos menen käymään, hän halveksii minua siitäkin. Mitä siis teen?
Mies ja lapset ovat tavanneet anoppiani säännöllisesti. Anoppi on ollut "vaikea" koko yhdessä olomme ajan. Miten perustelen miehelleni, etten halua tavata hänen äitiään? Ja teenkö väärin, jos itsepintaisesti pysyn kannassani?
Loukkaannuin, eipä paljon tuntunut anoppi arvostavan. Seurustelumme alku oli mielestäni normaali. Olen tapahtuneen jälkeen tavannut anoppia vain kerran ja silloinkin vahingossa, tämän vahingon vuoksi mieheni luultavasti tulee painostamaan minua tapaamaan äitiään.
Mitä teen? Tuntuu, etten millään voi. Anoppi sanoi hänellä olleen vaikeaa kymmenen vuotta, ehkä se oli epäsuora anteeksi pyyntö. Mieheni kautta hän on pyytänyt minua käymään. Pohdinkin, että entä jos anopilla on taas vaikeaa ja käyttäytyy taas loukkaavasti ja toisaalta, jos joku olisi kohdellut anoppiani tuolla tavoin, hän ei ikimaailmassa tapaisi ko. henkilöä, sen verran häntä tunnen. Epäilen, että jos menen käymään, hän halveksii minua siitäkin. Mitä siis teen?
Mies ja lapset ovat tavanneet anoppiani säännöllisesti. Anoppi on ollut "vaikea" koko yhdessä olomme ajan. Miten perustelen miehelleni, etten halua tavata hänen äitiään? Ja teenkö väärin, jos itsepintaisesti pysyn kannassani?
Vastaukset 7
Vanhimmat
taito olisi meille kaikille suotavaa.
Saatko itsellesi jonkinlaisen tyydytyksen sillä, että murjotat anopillesi hänen sanomisistaan.
Olisiko kuitenkin kypsempää mennä ja selvitellä se asia hänen kanssaan kasvotusten.
Uskoisin, että se helpottaisi teidänkaikkien oloa. Turha ylpeys on typeryyttä.
Ihan turhaan syyllistät miniää siitä, että anoppi käyttäytyy törkeästi.
Olisihan se kypsää mennä ja selvittää asia, mutta se on se anoppi, jonka pitäisi olla kypsä ja selvittää asia.
Ei minusta mikään ihme ole, että miniä on loukkaantunut - eikä syyttä. Kyllähän nyt jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen tietää, mikä on hyvää ja mikä on huonoa käytöstä. Jos tahallaan käyttäytyy huonosti, niin on valmis kestämään seuraukset.
Vanhana ja viisaana luulisi jo tietävän, että hyvästä seuraa hyvää ja pahasta pahaa.
Turha ylpeys on typeryyttä, siinä olemme samaa mieltä. Turhan ylpeä on kuitenkin anoppi tässä kohtaa eikä miniä. Turhaa ylpeyttä ei ole pysyä pois paikasta, missä ei viihdy. Jos viihtymättömyyden syynä on vielä se, että talon asukas nälväisee, niin sinne meneminen on silkkaa typeryyttä.
Joskus on viisasta jättää miettimättä kuka on sanonut mitä ja milloin. On sitä (miniä) itsekin voinut suustaan sammakoita päätstellä ja on unohtanut sanomisensa saman tien.
Mielestäni pitäisi mennä käymään kun toinen pyytää. Ojetaa se oma käsi, ihan pyyteettömästi. Jos tulee sontaa niskaan, niin sittenhän tuo on nähty: voi sanoa yrittäneensä kaikkensa.
Ne sammakot ovat aivan eri asia kuin tahallinen tyhmyys ja tarkoituksellinen ilkeys. Ja onhan se vielä tulkintaerokin; mikä kenellekin on sammakko.
Minulla on kokemusta siitä toisenkin posken kääntämisestä. Olisi vain pitänyt uskoa vaistoonsa, ja olla kuuntelematta anoppia ja miestä, jotka kilvan kehottivat yrittämään ja vakuuttivat, että "aloittavat puhtaalta pöydältä". Puolen vuoden kuluttua kaikki jo räjähti käsiin. Ei ole ollut mitenkään hyvä mieli siitä, että yritin kaikkeni. Olen tuntenut itseni vain hyväuskoiseksi typerykseksi. Toivottavasti toisenlaisiakin yrityksiä on, ja ennen kaikkea toisenlaisia lopputuloksia.
Äitini arvosteli vaimoani muutamia vuosia (5v)sitten. Emme ole perheenä enää vierailleet vanhempieni luona sen jälkeen, lapsiakin olen käyttänyt näytillä noin reilu pari vuotta sitten. Pari vuotta sitten yritin selvitellä asiaa, mutta äitini ei suostunut anteeksipyyntöön. Emme soittele, emmekä vieraile, joten vieraannumme, harmittaa lasten kannalta, mutta yksipuolinen anteeksiantaminen (meidän puolelta) ei sulata jäätä.
Eläkööt omaa elämäänsä, kun ei ole edes sukua, että tavattaisiin joissain sukujuhlissa.
Siis kyllä hän yrittää jos haluaa, olethan sinä yrittänyt ja tehnyt oman osasi, mutta anna olla ja hyväksy tilanne kyllä se siitä :-)
Aikuisen ihmisen pitää ymmärtää, mitä suustaan päästää. Jos purkaa pahaa mieltään ja katkeruuttaan toiseen ihmiseen, ei voi olettaa, että tämä ihminen olisi enään ikinäå yhteydessä.
Anteeksianto on eri asia. Se tarkoittaa sitä, että ymmärrät toisen olevan paha. Et ryhdy toimenpiteisiin toista kohtaan, koska hän on paha eikä muuksi muutu. Annat anteeksi, etkä vaivaa asialla päätäsi.
Missään yhteydessä sinun kuitenkaan ei tarvitse olla. Paha ei sinun anteeksiannoista parane.
edellisen kanssa muuta vaihtaisen "paha"sanan "sairas-sanaan. joskus on vissin pakko nähdä mutta koita välttää. näin teen oman äitini kanssa.