Olen huomannut itsessäni lähiaikoina erittäin tyhmän ja oudon piirteen..tulen vihaiseksi kun mieheni puhuu tai katselee muita hoikkia naisia. Itse olen hoikka (165/51) ja kaunis nuori nainen eikä kropassani ole mitään vikaa. Ennen kaupungilla, kaupassa, salilla tai missä vaan arvostelimme mieheni kanssa naisten ja miesten pyllyt ja meillä oli oikein hauskaa, mutta nyt tulen vihaiseksi jos miehini kehuu toisen hoikan naisen pyllyä. Yritin puhua hänelle asiasta, mutta hän vain sanoi ettei minulla ole mitään syytä moiseen känkkäilyyn, että hän palvoo minua enemmän kuin mitään, mutta silti minusta tuntuu pahalta. En haluaisi olla tälläinen sillä minusta on normaalia katsella toisen sukupuolen edustajia ja minusta on hienoa, että voimme myös puhua niistä asioista..
Tyhmäkö?
Beibe
4433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mustasukkaisuutta se vain on. ;)
et varmaankaan sen tyhmempi, kuin ennenkään.
Sellaisen tunteen hyökkäystä on mahdoton estää, mutta kun se tulee, yritä jankuttaa itsellesi, ettei se todellakaan merkitse mitään ja että onhan hän sanonut ja varmaan osoittanutkin, että olet ykkönen ja hyvä kroppanen. Varmaan katsot hyvän näköisiä kundeja ilman, että se merkitsee yhtään mitään tai että niitä himoitset.
Kauniit ihmiset on silmän ilo, ja miksei heitä katselis ilokseen vaan. Tietty, jos toinen siitä alkaa häiriiintyä, vois hillitä katseluaan hänen seurassa. oli syy häiriintymiselle aiheeton tai ei. Se vaan on h toisen huomioimista.
Yritäs tämä viesti saada perille, sinne minne se kuuluis.
olet, jos et ymmärrä elämän perusasioita. Et sentään enää liene kaksikymppinen(?). Se on luonnollista, että kaikkeen tottuu ja välillä tekisi mieli vierasta (kokeilla vaan, muttei omaksi).
Vaikka mitä sanoisi silloin kun ollaan tavattu ja rakkaus on uutta, niin näin siinä käy (itsellä sama juttu, kuin muillakin).
Pahinta mitä voit tehdä on olla mustasukkainen. Tässä asiassa porkkana on paljon tehokkaampi kuin keppi.
ei siinä nyt kaikilla mitenkään välltämättä niin käy, että alkaa tehdä vierasta mieli. Puhu nyt vaan omasta puolestas. Ei vielä 9 vuoteen ole alkanut.
muuten, mustasukkaisuus ei ole ihan niin vaan kontrolloitavissa oleva tunne.