anoppini on pilannut osittain minun elämäni enkä pysty hänelle koskaan antamaan anteeksi, vaikka toisaalta haluaisin ja olen useita kertoja yrittänytkin, mutta tilanne on mennyt niin pahaksi että me emme mahdu anopin kanssa samaan paikkaan yhtä aikaa! minä olen aivan neuvoton säälin miestäni siis anoppini poikaa, koska hän selvästikkin kärsii tilanteesta! olin liian kiltti, liian pitkän aikaa anoppiani kohtaan, paskaa tippui niskaan minkä kerkesi ja minä tyhmä otin nieleskellen vastaan kaiken mitä satoi! mutta viimeinen tikki oli se kun mieheni kanssa saimme esikoisen, anoppini alkoi kuvittelemaan että lapsi on hänen, hän jotenkin pimahti totaalisesti, miehenikin sanoi että saisi pikku hiljaa alkaa ymmärtämään että lapsi on meidän eikä hänen!!!
vaan ei tilanne paheni koko ajan, anoppi alkoi käymään mustasukkaiseksi lapsestani jopa minulle ja lässytti lapselle minun ollessani vieressä:voi kun mummiltakin tulisi maitoa niin mummikin imettäisi sinua! ja minä kun imetin hän tuli suunnilleen rintaani kiinni ja hoki lapselle mummi on täällä tänne sinun pitää katsoa tai onko se äidiltä tuleva maito pahaa/hapanta!!! ja nämä ovat vasta alkusoittoa anoppini tekemisille /sanomisille! syvin ongelman ydin on se että hän valittaa pitkin kyliä kuinka minä käyttäydyn väärin häntä kohtaa ja hän ei ole tehnyt mielestään mitään väärää! siksi ihmettelen koska minä en ole sanonut anopilleni edelleenkään mitään olen ollut hiljaa ja kädet vapisten katsonut hänen idioottimaista käytöstään ja odottanut piikikkäitä kommenteja kun hän on tullut käymään!!! mutta nyt ei enää alistumista, nyt alkoi minun elämäni ilman anoppia!!!
vaan ei tilanne paheni koko ajan, anoppi alkoi käymään mustasukkaiseksi lapsestani jopa minulle ja lässytti lapselle minun ollessani vieressä:voi kun mummiltakin tulisi maitoa niin mummikin imettäisi sinua! ja minä kun imetin hän tuli suunnilleen rintaani kiinni ja hoki lapselle mummi on täällä tänne sinun pitää katsoa tai onko se äidiltä tuleva maito pahaa/hapanta!!! ja nämä ovat vasta alkusoittoa anoppini tekemisille /sanomisille! syvin ongelman ydin on se että hän valittaa pitkin kyliä kuinka minä käyttäydyn väärin häntä kohtaa ja hän ei ole tehnyt mielestään mitään väärää! siksi ihmettelen koska minä en ole sanonut anopilleni edelleenkään mitään olen ollut hiljaa ja kädet vapisten katsonut hänen idioottimaista käytöstään ja odottanut piikikkäitä kommenteja kun hän on tullut käymään!!! mutta nyt ei enää alistumista, nyt alkoi minun elämäni ilman anoppia!!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
toi on niin sairasta, jos et oo itse keksinyt, että UNOHDA hyvä nainen mitkään amteeksiannot tai pyynnöt! ei olla siinä paikassa ollenkaan, vaan anoppi on psykoottinen (ja nykyäänhän sanotaan persoonallisuushäiriöinen) voi sun mies parkaa. kun kuitenkin äitiään varmasti rakastaa. yritä sitä ymmärtää, hoitakaa anoppi hoitoon niinkuin sairaiden pitää, ja jatkakaa elämää ilman häntä!
Samantapaista on kokemuksissa, ei kuitenkaan noin sairasta kuin sinun imetyskokemuksesi.
Aikani kestin, itse asiassa, noin parikymmentä vuotta. Sitten pimahdin minäkin ja välit on poikki.
Ja nyt menee oikein hyvin. Emme tarvitse toisiamme anoppi ja minä.
Minun tarinaaniko sinä kerrot?
No ei ihan, mutta melkein. Parikymmentä vuotta kuuntelin tuollaista samanlaista soopaa, ihan hiljaa, sanomatta yhtään ilkeätä sanaa tai korottamatta ääntäni kertaakaan. Aina paha mieli ja lamaannuttava olo. Mies vaati olemaan tekemisissä äitinsä kanssa jatkuvasti. Minä hölmö alussa luulin, että niin vaimon tuleekin käyttäytyä, että miehensä eteen tekee sellaistakin, mistä ei pidä.
Nyt olen vanhempi, mutta siitä huolimatta viisaampi :)))
Välien poikki laittaminen ei onnistunut, sillä mieheni piti huolen, että kärsin sitten kotona, jos en kärsi anoppilassa.
Minä pääsin anopistani eroon, mutta valitettavasti samalla myös miehestäni. Miksi valitettavasti? Siksi, että vieläkään en meinaa ymmärtää, että äidillä voi olla keski-ikäiseen poikaansa niin valtava vaikutus, että kun laittaa miehen valitsemaan perheensä ja äitinsä välillä, mies valitsee äitinsä. (Huom! mies olisi saanut olla tekemisissä äitinsä kanssa, mutta minä en halunnut enää olla ja vaadin, että mieheni ei kerro minulle äitinsä haukkumisia, sillä jostain syystä mieheni on mielellään välittänyt minulle "rehellisyyden nimissä" kaiken senkin, mitä en ole itse ollut paikalla kuulemassa - tämä ei miehelle käynyt, sillä hänellä on jonkunlainen pakkomielle siitä, että minun ja hänen äitinsä tulee olla "ystäviä".)
Ei olisi pitänyt kuunnella niin kauan, koska pitkään jatkuneesta kiusaamisesta on vahvallekin haittansa.
Niin kipeää kuin se tekeekin, joskus on näköjään heitettävä mies elämästä ennen kuin pääsee ilkeästä anopista eroon. Mutta jostain syystä on sittenkin parempi hengittää nyt.
Mies olisi pahentunut vain vanhetessaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Ymmärtääkseni sinä Tiinatyttö olet tehnyt viisaan päätöksen, kun otit eron miehestäsi. Hän tuntuu olevan epäkypsä ja henkisesti kehittymätön. Äitinsä on sitonut pojan tiukasti esiliinan nauhoihin - eikä näytä omilleen päästävän.
Minä tosiaan parinkymmennen vuoden jälkeen päätin vähän "siivota" ihmissuhteitani ja siinä rytäkässä sai anoppikin mennä.
Puolisoni eli poikansa käy äitiään katsomassa joskus, kun paikkualle sattuu ja aivan varmasti soittelee äitinsä syntymäpäivänä ja äitienpäivänä.
Meidän (minä ja puolisoni) väliimme ei anoppini pääse vaikuttamaan mitenkään, se on selväksi puhuttu. Ja puolisoni ymmärtää, että en halua viettää vapaa-aikaani juuri äitinsä kanssa, kun ei mitään yhteistä tunnu elämässä olevan.
Uskon, että sinulle viisaalle naiselle vielä joku sivistynyt ja henkisesti itsenäinen kumppani löytyy. Anna ex-miehesi vanhentua siellä äitinsä taikapiirissä. Sinne hän kuuluu ja siellä hän pysyköön.
tuollainen käytös ei enää ole tervettä ja tuostahan se vaan pahenee anoppisi vanhetessa. Minun mielestäni voit sanoa sen anopillesi ja ehtottaa hänelle ystävällisesti, että hankkiutuu ammattiauttajille. Tuollaista ei tarvitse kenenkään kuunnella.
Silloin kun on kysymys tällaisesta persoonallisuushäiriöisestä anopista/äidistä/apesta/isästä, muistakaa se, että nämä kyseiset ihmiset eivät tunne itseään mitenkään sairaaksi. Hänellä on aina joku henkilö läheisyydessään, joka tukee hänen tekemisiään, vaikka ne olisi vääriäkin. Ja näin kyseinen henkilö voi todistaa itselleen sen, että hänessä ei ole mitään vikaa. Tällaiset anopit/äidit/apet/isät ovat yleensä mestareita syyllistämään ympäristössään olevia ”uhkia”. Niitä ihmisiä, jotka eivät taivu heidän tahtoonsa. Niin kauan menee heidän kanssaan hyvin, kun jaksat mennä hullutuksiin mukaan ja vain myötäillä heitä.
Jos et kuulu tällaisen persoonallisuushäiriöisen "hoviin". Hän elää ikään kuin niin, että sinua ei olisi olemassakaan. Ja ottaa ainoastaan sinuun silloin yhteyttä, kun tarvitsee sinulta jotain palvelua. Muuhun et kelpaa.
kommentti kolahti. Aivan kuin miniäni. Voiko todellakin nuorikin ihminen "sairastua" tuolla tavoin? Itse olen ajatellut, että vain vanhemmat ihmiset voivat kärsiä moisista vaivoista.
Ilmeisesti asian hyväksi ei kuitenkaan mitään voi tehdä, vai voiko?
No tuossa edellisessä vastauksessa olisin voinut jättää tuon kohderyhmän pois ja käyttää ainoastaan termiä "persoonallisuushäiriöinen ihminen". Tämä luonnehäiriö ei nimittäin katso ikää, eikä oikeastaan sukupuoltakaan. Mutta on jonkin verran yleisempää miehillä, kuin naisilla.
Pitkän kokemuksen pohjalta voin sanoa, että asian kanssa kykenee kyllä tulemaan toimeen. Mutta se vaatii USEIN tiettyjä joustoja, luopumista omista ajattelutavoista ja loukkauksien nielemistä. Mutta kun tämä asian on tiedostanut, niin siihen osaa onneksi suhtautua oikealla tavalla, tuntematta syyllisyyttä syytöksistä.
selvästi kerroit minun appiukostani!
Koko perhe pomppaa hänen tahtiinsa.
Minun appiukkoni on vaan vielä lisäksi alkoholisti ja sovinisti.
en ala tarkemmin kertomaan tarinaamme, se voisi olla liian raju tänne..
Ihan kiva, että tietoa jaetaan ja näin, joo. Mutta laittakaa nyt joku raja tuolle puoskaridiagnoosienne antamiselle! Todellinen, oikea persoonallisuushäiriö on erittäin vaikeasti havaittavissa (ja sitä on muunkinlaita kuin narsismia), eikä se ole mutkatonta edes raudanlujille ammattilaisille. Ihan kaikissa meissä on mm narsistisia piirteitä, eikä se tee meistä kaikista sairaita. On aivan järjetöntä, että jokaisessa ketjussa joku nakkaa puolelle muiden sukulaisista pershäiriö diagnoosin ja loput keksii sen itse toiselle puolelle sukulaisista. Eihän me tiedetä _yhtään_ _mitään_ näistä ihmisistä, kenelle näitä diagnooseja näin kevyesti annellaan! Koko sairaus -kaikessa karmeudessaan- kärsii inflaation, eikä apua enää todellisessa hädässä saa, kun kaikki kuvittelevat että toinen on heti pershäiriöinen, jos ei osaa jutella niinkuin juuri tälle ihmiselle juuri tällä hetkellä pitäisi.
Sen jälkeen kun olet elänyt vuosikymmeniä tällaisen ihmisen vaikutuspiirissä. Kyllä siinä oppii näkemään realiteetit. Hyvä ihminen, mistä sinä tiedät, miten kyseinen tila on arvioitu? Eiköhän meistä jokainen kerro täällä anonyymisti omalle kohdalle sattuneista kokemuksista. Eikä kysymyksessä ole mikään "puoskarointi", vaan ainoastaan omakohtaisten kokemuksien puntarointi. Muiden ehkä samassa tilanteessa olevien kanssa.
Niin. Sinä olet voinut elää sitä _omaa_ elämääsi sen _sinun_ tuntemasi pershäiriöisen kanssa. Se ei kuitenkaan tee todeksi sitä, että muka jokainen tällä palstalla esitetyistä anopeista/ miniöistä olisi sairas päästään. Ihminen kun voi olla ihan vaan vit****tumainen, ilman mitään diagnooseja. Mistä sinä sen kummemmin tiedät, onko ap:n anopilla mitään arvioituja tiloja? Et edes tiedä kirjoittajaa; mitäs jos sairas onkin hän!?
Sinä et omasta maailmastasi pysty vieraiden ihmisten realiteetteja näkemään kuin ennustajaeukko yhtään enempää kuin minäkään. Kun sanot, että "niin, tällaisten persoonallisuushäiriöisten kanssa eläminen on hyvin vaikeaa...." esität juurikin arvion sinulle tuntemattomasta ihmisestä etkä omasta elämästäsi - luepa vaan oma tekstisi.
Persoonallisuushäiriöisiä ei voi auttaa, on nimittäin omaa kokemusta. Ei ole hoitoa tai lääkitystä, joka parantaisi tilannetta.
Ainoa hoito on poistua paikalta, jotta oma terveys ja mielenterveys säilyy.
www.narsistienuhrientuki.info
Kuvitella ei tarvitse,jos on asian kokenut omakohtaisesti. Luepa sinäkin vähän lisätietoa, niin et haahuile turhista.
Niitä (persoonallisuusäiriöisiä) on nimittäin aika paljon liikeellä. Nykyaika kaikissa muodoissa suosii sellaista käyttäytymistä.
Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli
Sandy Hotchkiss: Miksi aina sinä ?
Kirjastosta kannattaa kysellä.
Kerropa tarinasi tuonne sivuille www.narsistienuhrientuki.info.
Siellä on kymmeniä, ehkä satoja samanlaisia tai pahempia elämäntarinoita (parisuhde, narsistin lapsena, narsisti riehuu työpaikalla jne.)
Kommentitikin saat lukijoilta halutessasi ja toimintohjeita. Tosin, eihän niihin tunnetusti mikään auta.
Sinähän olet kova olettelemaan ihmisistä asioita! Ilamnkos tuota diagnoosiasikin jakelet täällä. Sinähän et tiedä yhtään olenko mahdollisesti tuonkin (ja monta muuta asiaan liittyvää) kirjaa jo lukenut ja omaanko kokemusta minäkin.
Missaat vaan _pointin_ joko tyhmyyttäsi tai tahallasi, tiedä sitten kummasta syystä. #hieroo ohimoitaa# Selitän tämän nyt niin yksinkertaisesti rautalangasta kuin vaan pystyn: Sinä olet voinut tehdä vaikka 28 vuotta töitä persoonallisuushäiriöisten kanssa, elää sellaisen kanssa 30 vuotta, lukea kirjat suomeksi, enlanniksi ja ranskaksi aiheesta --> olla suuren suuri asiantuntia, SILTI et voi _millään_ oikeutuksella jaella tuntemattomille ihmisille pershäiriö diagnooseja netissä! Kun et ole ko ihmistä ikinä nähnyt, et hänen kanssaan keskustellut, et edes tiedä millainen ihminen hänestä täällä kertoo! Minkään maailman asiantunteijuus EI ole yhtä kuin ennustajaeukkous.
Joko ymmärrät!? Capice?
on joka lähtöön ja monen asteisia... mun mielestä toi kritisoitu kirjoitus oli tosi hyvä, tällasessa tilanteessa niimenomaan, kuten sanoit , ongelma on vaikea määritellä, koska manipuloinnin taso on taitavaa ja epänormaalia.
alkuperäisen kirjoituksen imetys-juttu (jos pitää pakikkansa) kertoo että tämä ihminen on sairas...
Pelkään suunnilleen samantyyppisen kohtalon koitumista omalle kohdalleni! Anoppini on erittäin mukava ja pitää minusta kovasti. Ongelma on siinä, että hän on aivan yltiö kiinostunut yhden lapsenlapsensa elämästä, kuten myös omien aikuisten lastensa. Kaikki viittaa siihen, että tulevakin lapsemme saattaa hänen mielessään muotuoutua kuin hänen omaksi lapsekeen; pelkään hänen tunkeutuvat elämäämme liikaa lapsen tultua perheeseen.
Olen tähän mennessä kauhulla seurannut hänen puuttumistaan tämän yhden lapsenlapsen elämään ja tekemisiin. Saapa nähdä miten meidän käy.