Kertokaa synnytyskokemuksia

Sun oman mielenterveyden kannalta älä todellakaan kuuntele liikaa muiden syynnytyskertomuksia, tarinoitahan riittää ja meillä ihmisillä on taipumus värittää juttuja. Jokainen kokee omalla tavallaan synnytyksen, ei niitä voi verrata! Noin saat vaan synnytyspelkoja itsellesi!

Minulla oli supistuksia jo 4kk ennen synnytystä, ts, vatsa meni kovaksi ja tuntui pienenä kipuna. Kysyin kätilöltä, mistä tiedän oikean synnytyksen alkavan kun olen jo niin "tottunut" supistuksiin. Kätilö sanoi virne naamallaan että SEN sinä kyllä erotat.
Veljeni oli käymässä ja käski minun mennä synnyttämään seuraavana yönä, että hän kolmen vapailla ennättäisi nähdä vauvan. Sanoin että ei ole mitään merkkejä että syntyisi. Tosin pariviikkoa ennen oli eräänä päivänä jo muutaman tunnin ajan tuntunut selkäheikotusta ja vatsa jomotusta jolloin ajattelin synnytyksen alkavan.

Kävimme nukkumaan n.klo 1 yöllä ja puoli kaksi tunsin äkillisen polttavan alavatsa kivun. Kuin puukkoa olisi työnnetty "sieltä" ylöspäin vatsaan.
Ajattelin että nytkö se alkaa ja aloin vahtimaan kelloa koska tulee seuraava poltto. Se tuli jo neljän minuutin kuluttua, yhtä kovana polttona. ( Ymmärsin silloin että ei niillä vatsa supistuksilla lähdetä synnyttämään vaan alapään poltoilla. Joillakin polttaa selkään saakka, jos on kuukautisten aikana selkäkipua, minulla ei). Ajattelin hetken että miten kestän taas seuraavat poltot, mutta tsemppasin itseni odottamaan niitä ja eihän ne sitten enää tuntuneetkaan niin polttavilta. Siinä niitä tuli neljän minuutin välein.
Tunnin odottelun jälkeen alkoi ripuli ja niin siinä pöntöllä ripuloin ja laskin polttoja, hieman väsyneenä mutta rauhallisena.
(Jos kuukautisten aikana on ripulia, niin samoin voi tulla synnytyksen alkaessa, miksi??)
Tunnin ripuloin ja sitten sekin loppui ja olo tuntui ihan hyvältä poltoista huolimatta. Se kuuma puukko oli vain vaihtunut polttavaksi neulaksi ja ajattelin että eihän tässä mitään hätää.

Minulla on krooninen verenpainetauti ja usean kuukausien supistelujen vuoksi kätilö sanoi etten saa kotona odotella liian pitkään vaan on lähdettävä jo aikaisessa vaiheessa sairaalaan, joten klo. neljän maissa lähdimme sairaalaan.
Poltot tulivat edelleen kolmen / neljän minuutin välein. Sairaalassa kohdunsuu oli avautunut kolme senttiä ja pyysin ripuloinnista huolimatta vielä peräruiskeen. (Nimittäin. olin kuullut joskus kätilöiden kertovan miten synnyttäjät paskovat ja sotkevat ponnistusvaiheessa).

Sitten vain saliin odottelemaan vauvaa. Istuskelin rauhallisena keinutuollissa ja kas kummaa, supistukset harvenivat harvenemistaan ja välit oli 10-15min. ja kohdunsuun avautuminen hidastui.
Olisi pitänyt vaan kävellä ja kävellä ja kävellä.... että vauva olisi paremmin painautunut synnytyskanavaan ja levittänyt sitä. Keinutuollissa istuessani se jäi jotenkin liian ylös, koska minulla oli keskilantio todettu hieman liian ahtaaksi. Sali oli varautunut kohdallani myös sektioon.
Siinä klo. 11 minulle laitettiin "joudutus tippa" ja sehän saikin vauhtia supistuksiin. Kestin edelleen hyvin poltot, ilmoitin kivukseni 6, asteikolla 1-10.
Kätilöt ihmettelivät ääneen sitä kuinka rauhallinen Rouva minä olin. Olihan minulla mieskin mukana mutta hän nukkui autuaasti istuallaan lähes koko ajan ja enhän minä mitään tarvinnutkaan kun ei saanut edes juoda kuin pieniä hörppyjä silloin tällöin. ( Sen mahd. sektion vuoksi).
Halusin kumminkin kokeilla ilokaasua mutta siitä tuli pyörryttävä ja oksettava olo.
Puolilta päivin halusin kokeilla kohdunkaulan puudutusta ja se vei viimeisetkin kipu tuntemukset kokonaan pois.
Inhottavinta oli silloin kun supistuksen aikana kätilö kokeili kohdunkaulan edistymistä, onneksi sitä ei tapahtunut usein. Tuntui että hänen sormet eivät millään mahdu vauvan pään ja koohdunkaulan väliin.
N. klo 13:20 sanoin kätilölle että minusta tuntuu siltä että kohta vauva syntyy, kätilö teki tutkimuksen ja ilmoitti että vauva ei synny vielä pitkään aikaan.
Kätilö lähti huoneesta toisen sunnyttäjän luokse ja sanoi vielä lähtiessään että Rouva odottelee vaan kaikessa rauhassa. Koko ajan tuntui olo ISOLTA KAKKIMISTARPEELTA.
Kätilö oli tuskin saanut ovea kunnolla perässään kiinni kun minusta tuntui siltä että NYT VAUVA KARKAA ULOS ihan väkisin, en voinut mitenkään pidätellä.
Huusin mieheni hereille ja käskin kutsua kätilön ÄKKIÄ takaisin. Kätilö tuli hyvin verkkaisesti ja sanoi että mitä se Rouva nyt hätäilee mutta katsotaan ....
Kätilö katsoi ja kiljaisi, TUKKA NÄKYY; ÄKKIÄ PONNISTAMAAN.
Minä ponnistin kuten harjoituksissa olimme opetelleet, mutta ...
mieheni kiljui että ÄLÄ NENÄSTÄSI TYÖNNÄ, VAAN PERSeestä.
Uusi yritys, mutta se onnistui vain puoliksi, taas karkasi ilmaa nenän kautta.
Kätilö tuhrasi jotakin siellä alapäässä, taisi tehdä sen välilihan leikkauksen mutten tuntenut sitä ollenkaan.
Sitten kätilö sanoi että odotellaan supistus ja jos hiukkaakin supistaa niin ponnista ja TYÖNNÄ. Sitten tuntui pientä supistusta ja minä keskitin kaikki ajatukseni oikeaan ponnistukseen ja työnnöt oikeaan paikkaan.
TYTTÖ SYNTYI klo. 13:33.
Voi sitä onnenitkun paljoutta, olin salaa odottanut vain tyttöä. Kaikille olin kertonut että ihan sama kumpi tulee.
Sitten iskä vei vauvan pesulle ja kätilö ompeli takapääni kokoon.
Silloin kun vauva melkein karkasi niin sisältäni kuului pieni ääni, aivan kuin jokin olisi ratkennut. Kysyinkin sitä kätilöltä mutta hän sanoi ettei se ole mitään. NO, se ääni tuli varmaan emättimeni repeämästä, ei sekään koskenut ollenkaan. Kätilö joutui vain ompelemaan sen 30 tikkiä alapäähäni, eikä sekään sattunut. Paikat olivat varmaan niin puuduksissa paineesta ja ehkä vielä siitä kohdunkaulan puudutteesta.
Sain vain istumakieltoa 1kk, en saanut istua edes renkaalla. Vain makuulla tai seisoen. Ei sekään minua haitannut.
Oli sellanen olo että voisin synnyttää vaikka joka päivä.
Olisin halunnut lähteä suoraan salista kotiin vauvan kanssa, mutta kätilö sanoi ettei tuollasella alapäällä minnekään kotiin lasketa. Piti olla sairaalassa kolme päivää ja olen siitä vieläkin nyreissäni.
Kyllä oli mahtavat mustelmat alapäässäni, reidet polviin saakka ja puoleen väliin perskannikoita. Kätilöt sanoivatkin että minulla oli sairaalan komein ruusuke jalkojen välissä. Tunsin niitä kätilöitä (naapurit) ja meillä oli oma huumori.
Kotona meni 2kk kuin huumeessa. Olin niin hirveän onnellinen ja täynnä adrenaliinia. Ei mikään väsyttänyt, lienenkö edes malttanut yöllä nukkua, en enää muista. Leivoin, siivosin, kutsuin vieraita. Tyhmä en älynnyt että vieraat voivat levittää tauteja, onnaksi mitään ei sattunut. Takapuolenikin parantui siistiksi ruusuksi n. 1 kuukaudessa.
Vauva oli kiltti, ei itkenyt juuri koskaan, ei varmaan ennättäny kun joka pieraisuun olin jo vieressä tissiä tarjoamassa. Tarjosin sitä joka itkuun, en edes yrittänyt miettiä ja "opetella" kuuntelemaan voisiko se olla jotakin muuta kuin nälkää. Yöllä heräili kolmentunnin välein n. 4kk, sitten vähitellen harvensi. Kiinteitä aloin antamaan jo kolmen kk. iässä, perunaa ja hedelmäsoseita, tissin lisäksi. Tuttipulloa hän ei oppinut ollenkaan. Tissiä hän söi 1v8kk.
Ja on ollut aina kiltti ja helppo vauva.

Näin minulla, toiv helposti menee myös sinulla. ONNEA

Jokainen synnytys on ollut erilainen, toinen vähän hankalampi ja kivuliaampi, mutta kivut on unohtanut sen jälkeen kun on saanut sen pikkuisen ihanan käärön syliin. Kyllä on kannattanut, eihän ihan kivutonta synnytystä ole olemassakaan, minulla ne ovat olleet ihania kokemuksia.

Kelloa olen katsonut kun lapsi on syntynyt, ihan nyt vaan varmuuden vuoksi, että se tulee oikein.

Synnytyskokemuksia setvitään myös tuolla "Äidit & isät" -keskustelupalstalla.

En minäkään oikein tajua, mitä hyötyä synnyttäjälle on toisten kokemuksista. Kaikka saattaa näet mennä ihan eri kaavan mukaan alusta lähtien. Tietysti, jos haluaa muuten vain lätistä aiheesta...