Au pair worldiin, mutta siellä ei pysty hakemaan perhettä tällaisella kriteerilla. Haluaisin nimen omaan suomea puhuvaan perheeseen johonkin päin (en oikeein tiedä minne) maailmaa. Eli kysymys kuuluu, että missä minä pystyn etsimään perhettä juuri tuolla kriteerillä. Au pair worldissä se on vähän summamutikkaa ettiä semmosta ;D
Hei
Olen rekisteröitynyt
11776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ainakin perheille on "Advanced au pair search" jolloin voi valita puhutun kielen
esim. osatun kielen avulla. Ainakaan en itse löytänyt testatessani
hakea paikkoihin , joita löytyy osoitteesta mol.fi/paikat ja hakusanaks au pair ;) sielläpä pääasiassa kaikki on kuitenkin edes puoliksi suomalaisia perheitä.
Kokeile muita hakukanavia. Muut järjestöt mahdollistavat tarkennetun haun myös maan/kielen perusteella.
Kiinnostaisiko lähteä max. vuodeksi Saksaan? Olemme luultavasti muuttamassa sinne ja haluaisimme mukaamme suomenkielisen reippaan au pairin.
greataupairissa muistaakseni voi laittaa esim. kielen.. (en tosin ole aivan varma)
Ensi vuoden alkupuolella (helmikuussa tai myöhemmin) muuttanemme Saksaan, ja tarvitsisimme jonkun auttamaan herttaisen kolmivuotiaan hoidossa ja kevyissä kotitöissä. Normaalihko au pair -paikka, mutta sopisi myös vähemmän kielitaitoiselle, koska kotioloissa pärjäisi myös suomella. Saksan perusteet silti plussaa, jotta esim. kaupassa käynti sujuu.
Moi.
Millon olette lähdössä ja minne päin Saksaa? Minkä ikäisiä lapsia yms.
Dusseliin/lähistölle aikaisintaan maaliskuussa. Lapsesta olen jo kertonutkin - yksi vain, reipas ja herttainen kolmevuotias tyttö. Perhe puhuu suomea, mutta voimme me tarvittaessa kieltäkin vaihtaa ;)
Hommiin kuuluisi lähinnä lapsen kanssa ulkoilua, askartelua yms. sekä jonkin verran kotitöitä.
nii mulla on profiili aupair-worldissa, ja mulla on tullut KYMMENIÄ ilmoituksia saksasta, mutta ei minua miellytä mennä saksaan ku ei ole tuo kieli hallussa. Toki voisin miettiä sitäkin vaihtoehtoa, mutta saksasta on tullut niin paljon ehdotuksia niin taidan miettiä sitä saksaa pikkuhiljaa :D
Jos se kieli on ainoa, mikä mietityttää, älä jätä lähtemättä. Meillä voisit päästä Saksaan au pairiksi suomenkieliseen perheeseen, joten ei tarvitsisi stressata jatkuvasta saksan puhumisesta, mutta kielikurssille pääsisi silti. Ja käyttämään kieltä - halutessaan - joka päivä.
Hei,
Au-pair kandidaattimme ilmoitti juuri ettei pääsekään tulemaan ja etsimme nyt kiireellä uutta. Toimi alkaa tammikuun alusta. Asumme Sveitsissä kauniissa kunnassa ison kaupungin vierellä. Lapset (7, 10, 12v) ja minä (isä) puhumme kotona suomea. Vaimonikin ymmärtää suomea ja puhuu sitä myös jonkin verran.
Jos kiinnostaa tai tunnet jonkun, joka olisi kiinnostunut, otathan yhteyttä?