Tuntuu,että ikävä ei koskaan hellitä,erosta on vasta 1kk.Välillä tuntuu,että oon jo selvinny ja surenu tarpeeks ja että pystyn jatkamaan elämääni ilman häntä.Mutta lupasimme toisillemme,että pysytään ystävinä ja pidetään yhteyttä,minusta se vaan pahentaa oloa ja minun yrittämistäni jatkaa yksin.Pitäisikö tässä nyt pitää etäisyyttä ihan reippaasti ja kattoo sit myöhemmin sitä kaveruutta?mitä mieltä ootte? Tuntuu,että se yhteyden pito haittais ainaki näin aluks,kun on koko ajan vaan suunnaton IKÄVÄ=(Niin ja sitä vielä piti kysyä,että voiko rakkaus leimahtaa uudelleen ihmisten välille??Kiitos jo etukäteen kaikille=)
ikävä on vaan=(
geisha_
51165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ainakin nyt aluksi kannattaa pitää etäisyyttä. ei soitteluja, ei tapaamisia. koska jos olet rehellinen itsellesi, niin myönnät, että tämä "ystävyys" on sinulle vain keino pitää toivoa yllä, odotella että hän "tulisi järkiinsä" ja tajuaisi mitä on menettänyt.
pure hampaat yhteen, yritä suunnata ajatukset toisaalle ja jonain päivänä tajuat, että et ole ajatellut häntä kertaakaan koko päivänä.
ystävyyttä voit kokeilla sitten, kun sinullla on oikeasti sellainen fiilis, ettet enää haikaile hänen peräänsä. sitten voit ottaa yhteyttä. mutta silloinkin ole varovainen, tutkaile fiiliksesi ja mieti, että oletteko te kaksi sittenkään tarkoitettu ystäviksi keskenänne.
harvoin rakkaus leimahtaa uudelleen ja vielä harvemmin se leimahtaa pysyvästi. ehkä parasta on antaa sen toisen jäädä menneisyyteen ja suunnata oma katse tulevaan. siellähän on vielä tulossa vaikka mitä!
jaksamista, voimia sinulle.
Itse olin myös jätetyn asemassa ja hukkuvana tarrasin viiemiseen oljenkorteen eli pysytään ystävinä. KAuan elättelin toivoa että ystävyys vielä leimahtaisi rakkaudeksi. Kidutin itseäni muutaman kuukauden eron jälkeen mutta sitten ymmärsin antaa itselleni oman arvon.
Lopetin yhteyden pidon ja aloin kasaamaan itseäni kokoon, silloin en uskonut että voin olla vielä onnellinen mutta toisin kävi. Vuosien jälkeen täytyy sanoa että eromme oli parasta mitä voi tapahtua. Olen löytänyt miehen jolla on samat tavoitteet ja periaatteet elämässä kuin minulle, olemme suunnattoman rakastuneita toisiimme, en ole ikinä oolut näin onnellinen!
Älä jää roikkumaan entiseesi ystävänä, tee selvä pesäero ja elä omaa elämää. Aika parantaa haavat ja jostain sinäkin löydät sen oikean!
Kyllä se välimatkan pitäminen minulta onnistuukin,mutta se on tämä MIES joka haluaa pitää minut elämässään ystävänä ja olla yhteyden pidossa!Minulle parasta on nyt se että en pidä häneen yhteyttä,vaikka hän soittaski tai lähettäs viestiä!!Onneks olen vahva persoona kyllä se tästä=) Nuo sunnuntai-illat on vaan aina niin vaikeita..
Aika on paras parantaja.
En tiedä miksi erositte, mitkä syyt olivat ja kuinka harkittua eronne oli. Mutta olivatpa ne syyt mitkä tahansa, olette kuitenkin eronneet ja se on tosi asia.
Oman elämän uudelleen rakentaminen vie aikaa. Ja tunteet toiseen hiipuvat kyllä, mutta se vie oman aikansa. Joku on joskus sanonut, että kuolemakin on parempi kuin ero.
Itse erosin ex'stä puolisen vuotta sitten. Oltiin oltu pitkään yhdessä. Ja voin sanoa, että vieläkin aina silloin tällöin häntä muistelen.
Kun ero tuli se oli pahinta mitä voi tulla. Tuntu, että koko maailma meni palasiksi. Mutta se mikä ei tapa tekee vain vahvemmaksi.
Tiedän kyllä ettei se vielä tuossa vaiheessa ole helppoa. Siksi olisikin ehkä parempi, ettet ainakaan itse pyrkisi olemaan hänen kanssaan tekemisissä, koska se vain pitkittää sitä erotyötä jota joudut nyt käsittelemään. Eron läpi käyminen on rankka vaihe ihmisen elämässä. Mutta läheiset ja hyvät ihmissuhteet, ystävät, perhe jne... auttavat siinä varmasti. Puhu asioista ystäviesi kanssa. Käsittele eroasi puhumalla siitä läheisimpiesi kanssa. Vietä aikaasi noiden ihmisten kanssa, koska yksin ollessa tuntuu vielä pahemmalta noin alkuvaiheessa.
Kyllä se siitä. Jokainen päivä erossa hänestä vie sinua eteenpäin, kohti sitä uutta onnea joka sinua jossain odottaa.
Älä odota heti ihmeitä.
Jos sulle tulee paha olo ex'n kanssa älä ole sen kanssa tekemisissä.
Joku on sanonut myös, että ystävistä voi tulla rakastavaisia rakastavaisista harvemmin ystäviä. Ainakaan heti eron jälkeen teistä ei voi tulla ystäviä, koska kummankin täytyy käydä ero läpi omalla tahollaan. Ex ei voi siinä koskaan tukea. Ja jos tapaat häntä, niin se vain pitkittää omaa työtäsi, se hidastaa sitä, koska olet aina vähän niin sanotusti ottanut askeleita taaksepäin toipumisessa kun tapaat ex'n. Olen itse sen kokenut. Ystävyys tulee joskus myöhemmin jos on tullakseen.
En tiedä elätteletkö toiveita siitä, että jos olisitte ystäviä niin voisit saada suhteesi takaisin. Jos toinen ei ole siihen valmis ja itse haluaisit kuitenkin palata yhteen, se että toinen löytääkin uuden voi olla aika kova kokemus.
Kyllä ihmiset on joskus palanneetkin yhteen, mutta aika näyttää.
Itse tiedän, että kun soitin pari viikkoa ex'lle ja sanoin löytäneeni uuden, koska ihastuneena näin taas kaiken hyvin, ja halusin levittää hyvää oloa hänellekin, ja yritin olla ystävällinen, hänelle se oli vaikeaa. Keksi sitten jutun jostain omasta uudesta kumppanistaan ja huomasin muutenkin, että se oli tosi vaikeaa hänelle koska alkoi olla aikas rasittava ja inhottava. Lopputuloksena, ei tee enää mieli olla hänen kanssaan tekemisissä.
Mutta puoli vuotta on pitkä aika. Kun siellä olet ei tiedä mitä elämä on vastaan tuonut. Tsemppiä kuitenkin sinulle!
Tekstisi on kuin omani 4 kk sitten. Mies kertoi yhtenä kauniina sunnuntai-iltana haluavansa erota niin mukavan viikonlopun ja muutaman vuoden jälkeen. Asuimme eron jälkeen vielä 2 kk yhdessä ennen kuin muutin pois. Nykyisellään soitellaan yhä melkein päivittäin, parhaita kavereita. Ikävä on minullakin niin kuin toisellakin toistemme luo vaikka uusissa suhteissa tahollamme molemmat elämme. Ikävä helpottaa aikanaan, usko pois.