Miksi naiset...

...jäävät syystä taikka toisesta paikoilleen, ihmettelemään ja hakattaviksi?

Olen kuullut monen kertovan syyksi esimerkiksi lapset, "että ei sitä pienten lasten kanssa tosta noin vaan lähdetä!"

Tämä on mielestäni äärimmäisen eriskummallista.

Eikö jo pelkästään se että "vaimo" kärsii pahoinpitelystä riitä, siinä pitää pidellä vielä lapsiakin kokemassa kaiken.

Itselläni oli kolme pientä lasta, kaikki vielä vaippaikäisiä.
Mieheni väkivallan käyttö alkoi hyvin yllättäen sillä hän oli koko seurusteluaikamme ollut absolutisti (nyt ymmärrän mistä syystä) ja ryhtyi yllättäen juomaan.
Lapset eivät minulle ollut mikään este, vaan ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen, kun pääsin sairaalahoidosta kotiin, otin lapseni ja lähdin saman tien.
Helppoa se ei suinkaan ollut mutta muuta vaihtoehtoakaan ei tosiaan löytynyt.
Kärräsin siis räntäsateessa ja sohjossa kahta penskaa vaunuissa ja yhtä raahasin siinä vierellä, kaikkineen kasseineen ja vaippapaketteineen.
Rahaa minulla ei ollut joten matkustin yksinkertaisesti ns. pummilla ja toimin hätätilanteen mukaisesti.

Minulle lapset eivät siis olleet lähtemisen este vaan lähtemisen peruste.
1476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

edeltää salakavalasti hiipivä henkinen väkivalta.

Ensin sitä ei voi uskoa todeksi. Haluaa unohtaa ja työntää sivuun jonkin pikkujutun. Sitten niitä tulee vähitellen lisää.
Siinä vaiheessa, kun viimein havahtuu todellisuuteen, on henkiset voimavarat jo vähissä ja itsetunto maan rakoon poljettuna.

Tässä vaiheessa minä "heräsin". Selkääni en varsinaisesti saanut, mutta olin kyllä aika huonossa jamassa, kun lähdin lasten kanssa pois.

Aina olen minäkin sanonut. että yksi lyönti ja minä häivyn. Enpä tiennyt tällaisesta pikkuhiljaa nujertamisesta mitään.

Kannattaa muistaa, että toisen tilanne voi olla ihan erilainen kuin sinun ja jokainen reagoi eri tavalla näissä väkivaltatilanteissa.
Ihminen voi lamaantua niin täydellisesti, että ei osaa toimia. Silloin ulkopuolisten tuki ja apu on välttämätöntä.

Tyhmyydestä ei ole kysymys, vaikka ei heti osaisi lähteä pakoon. Nämä on todella rankkoja asioita ja niiden myöntäminen itsellekin on tosi vaikeaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lilla-mamma kirjoitti:

...jäävät syystä taikka toisesta paikoilleen, ihmettelemään ja hakattaviksi?

Olen kuullut monen kertovan syyksi esimerkiksi lapset, "että ei sitä pienten lasten kanssa tosta noin vaan lähdetä!"

Tämä on mielestäni äärimmäisen eriskummallista.

Eikö jo pelkästään se että "vaimo" kärsii pahoinpitelystä riitä, siinä pitää pidellä vielä lapsiakin kokemassa kaiken.

Itselläni oli kolme pientä lasta, kaikki vielä vaippaikäisiä.
Mieheni väkivallan käyttö alkoi hyvin yllättäen sillä hän oli koko seurusteluaikamme ollut absolutisti (nyt ymmärrän mistä syystä) ja ryhtyi yllättäen juomaan.
Lapset eivät minulle ollut mikään este, vaan ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen, kun pääsin sairaalahoidosta kotiin, otin lapseni ja lähdin saman tien.
Helppoa se ei suinkaan ollut mutta muuta vaihtoehtoakaan ei tosiaan löytynyt.
Kärräsin siis räntäsateessa ja sohjossa kahta penskaa vaunuissa ja yhtä raahasin siinä vierellä, kaikkineen kasseineen ja vaippapaketteineen.
Rahaa minulla ei ollut joten matkustin yksinkertaisesti ns. pummilla ja toimin hätätilanteen mukaisesti.

Minulle lapset eivät siis olleet lähtemisen este vaan lähtemisen peruste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu