on koossa vain rahan, lasten tai tottumuksen vuoksi?
Onko pitkästä liitosta lähtemisen kynnys ja yksinäisyysden pelko niin suuri , että mielummin kestää vaikka ne suuremmatkin varjopuolet, esim. seksin vähyyden tms.?
Onko pitkästä liitosta lähtemisen kynnys ja yksinäisyysden pelko niin suuri , että mielummin kestää vaikka ne suuremmatkin varjopuolet, esim. seksin vähyyden tms.?
Vastaukset 15
Vanhimmat
juuri noista mainitsemistasi syistä monet kärsii, toisaalta jos on avo- tai avioliiton jonkun kanssa solminut, niin ei heti saa kyllä luovuttaakaan.
Avoliittoja ei solmita. Avoliiton meneminen ei ole sen kummempaa kuin että muuttaa tyttö- tai poikakaverin kanssa asumaan samaan kämppään. Sitten kun jompikumpi muuttaa pois asunnosta, ei avoliittoakaan enää ole.
Kaikkia varjopuolia avioliitossa, esim. seksin vähyyttä, kuka takaa, että saaa enemmän seksiä vaihdettuaan puolisoa.
Vanha sanonta kuuluu.
"Ei se vaihtamalla parane!"
Ehkä aluksi, mutta.........
Minun mielestäni miehet voivat todellakin olla kuin eri planeetalta....
olen vaihtanut aina vain parempaan,,,,neljä kertaa, ja nyt olen sitten löytänyt sen oikean. JOs meillä menisi suhde poikki, en enää haluaisi ketään muuta, sillä miten voisin Prinssin jälkeä tyytyä second-hand tavaraan..........no way!!
Toiset ne vaan porskuttaa avio- ja avoliitoissaan, kun taas meikänainen saa taas vaan yksin tallustaa tätä maailmaa.
On se niin perskeles, että toisilla on kumppaneita oikein niiksi vääriksi asti...mutta toisilla ei ole koskaan ketään. (En silti toivoisi olevani kurjassa suhteessa).
Mut jotenki ihan käsittämätöntä, kun muut ihmiset menee naimisiin/avoliittoon ja saa lapsia pari vuotta tunnettuaan, eikä siitä ees keskusteltais että ei mentäis. Itse kun yrittää sopivaksi rankkaamansa miehen kanssa olla yhdessä niin ei perskeles...ei puhettakaan että elämä kehittyis siitä sitte normaalia rataa yhdessäasumiseen, suhteen vakiintumiseen, lapsiin jne. Aina tulee jotain eteen, joka kaataa koko systeemin.
Missä on mulle ne miehet, jotka vaikka vähän sinnittelis siinä ei-niin-tosi-mahtavassa suhteessa? Niitä näyttää täällä palstoilla olevan aika paljon, mutta miksi ei mulle löydy? Joskus sitä sinkkuna täs olles toivois, että olis nyt ees sellanen joka viittis sinnitellä siinä vierellä. Niitähän on miehiä, jotka kattelee vuosi tolkulla jotain alkoholiintaipuvaista muijaa, seksittömässä suhteessa eletään vuosi tolkulla ja vähän känistään vastaan mut yhdessä pysytään, ties mitä riitaista menoa jaksetaan päivästä toiseen. Omat miehet lähtee seurusteluvaiheessa menemään jo nähdessään suurinpiirtein ällöttävän hiustupsun kylppärin lattiakaivossa (heh, ironisesti tarkotettuna). Joo ei puhettakaan siitä että mitään ongelmia kukaan jaksaisi kestää mun kanssa.
Herranisä, miten voikaan olla niin, että on miehiä ketkä elää elämäänsä ongelmien keskellä ja toiselle ei löydy ensimmäistäkään miestä kohdalle joka ees jotain ongelmaa viitsisi jäädä katsomaan.
En ole katkera mutta kuitenkin ;)
et asetat jonku kriteerin liian korkealle... Itse pidin ulkonäköä ja sosiaalista älykkyyttä tärkeänä, kunnes huomasin, etteivät ne kovin usein kulje käsikädessä. Lopulta "tyydyin" keskivertotapaukseen. Nyt 20 vuoden jälkeen hänessä ei ole mitään jäljellä... ulkonäkö on rapistunut, sillä työ on ollut kaikki kaikessa ja sosiaalisuudessaan hän on tullut isänsä kaksoisolennoksi, joka väheksyy kaikkia ja raivostuu pienimmistäkin asiasta.
Taitaa olla ihan se ja sama mitä sitä lopulta ottaa... joko käy hyvä tsäkä ja mies/nainen paranee vanhetessaan.... tai sitten ei
Kyllä aika moni nainen sinnittelee avioliitossa vain rahan takia. Kun mies on saanut talon hartiapankilla valmiiksi ja kerännyt tarpeeksi omaisuutta niin ero otetaan helposti.
Tietenkin lasten pitää olla niin isoja, ettei niistä ole naiselle enään vaivaa, kun mies ei enään ole niitä paimentamassa, kasvattamassa ja kuskaamassa yöllä lääkäriin.
Olen sitä mieltä että tuo kaikki mitä mainitsit pitää paikkansa.Kyllä ne kaikki ovat jarruttavia tekiöitä mutta lopputulos riippu mielestäni kuinka sitkeästi jaksaa yrittää parantaa suhdettaan ja myös saada kumppanin myös ymmärtämään että avioliitto on kahden kauppa joka tarkoittaa että jos elää sen moton mukaan ette tee mitään sellaista kumppanillesi mitä et haluaisi hänen tekevän sinulle niin siinä on jo aika hyvät avioliittoeväät.Sen voin vakuuttaa että loppupäässä kiitos seisoo yhteisten muistojen ja kokemusten kera.Se taas on eri asia jos kumppani on tyhmä eikä ymmärrä elämänmenosta mitään,vaan kävelee suu auki ja luulee olevan kaikkivaltias.
Kyllä lapset, tottumus ja raha ovat ihan hyviä syitä olla yhdessä. Pelkkä rakkaus ei avioliitossa, varsinkaan pitkissä, riitä. Pitkä suhde sinällään on jo vaalimisen arvoinen. Seksin puute on usein mielikuvituksen ja vaivannäön puutetta ja ajoittaista. Pitkissä liitoissa on ylä- sekä alamäkia mutta niiden etu on se, että tottumus pitää yhdessä ne huonotkin ajat ja lapset yhdistävät aina. Ja rahakin antaa ainakin hemmottelumahdollisuuden jos myös monelle turvallisuuden tunteen ja eivät ole nämä kumpikaan kovin huonoja asioita avioliitossa!
Ainakin täällä nuo mainitsemasi asiat eli lapset, taloudelliset seikat ja tottumus ovat syynä avioliiton jatkumiseen. Yksinäisyyttä en pelkää, sillä yksin olen koko ajan vaikka siis kaksin. Meillä ei ole miehen kanssa mitään yhteyttä keskenämme, ollaan vaan kämppäkaverit.
Jos ei lapsia olisi ajateltavana, tekisin mieluusti vaikka lopullisen ratkaisun elämäni suhteen eli tappaisin itseni. Nyt kuolema on vain henkistä laatua.
Mikset näe että olet onnellisuuden arvoinen. Eikö se ole raskainta olla yksin suhteessa kuin olla aivan yksin. Onnettomana olo vie todella kaiken elämäneliksiirin.
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi väärään ihmiseen, eikä lapsia voi puijata, vaikkei koskaan tappelisi heidän kuullen, tuntevat he varmaankin vatsanpohjassaan että perheessä ei kaikki ole ok.
Näe itsesi rakastamisen arvoisena, ajattele millaista olisi olla yksin yksin, tai yksin lasten kanssa. Ei ainakaan olisi sitä energiahukkaa jonka onneton suhde aiheuttaa..
Minä löysin todellakin elämälleni laadun kun erosin ja aloitin uuden kappaleen elämäni opuksessa.
ei rikas, mutta villi vapaa ja onnellinen !
Ei voimia masennuksen takia, hyvä kun jaksan huomiseen päivään taas.. Lapsille koitan antaa niin paljon kuin voi huomiota ja olla heidän nähtensä ns. ok. Tämä suhteen epämääräisyys vei tähän olotilaan, josta tuntuu että ei ole ulospääsyä. En jaksa uskoa että olen rakkauden arvoinen, rakkaus on illuusio, joka hetken aikaa sokaisee. Parempi olisi yksin lasten kanssa, heidän rakkautensa on minun elämäni tarkoitus.
Muuta arvoa minulla ei ole ja pelottaa jo, miten sitten käy, kun he jonain päivänä aikuistuvat ja jättävät minut. Ehkä sitten voin luovuttaa ja tehdä sen itsarin. Kiitos kommenteista.
Olet todellakin masentunut! Itse olen elänyt vuoden tuossa tilassa ja nyt kelkka on kääntymässä parempaan. Vuoden ajan olen ollut todella mieli maassa ja ainut mikä on pitänyt järjissä, on ollut lapset ja ystävät. Onnekseni minulla on ollut kavereita, jotka ovat jaksaneet kuunnella samaa valitusta uudestaan ja uudestaan.
Silti hekään eivät huomanneet masennustani, vaan lääkäri, jolla kävin mittauttamassa veriarvoni, kun aina väsytti (ja itketytti). Aloin syömään masennuslääkettä, vaikkakin tosi vastentahtoisesti, sillä en ole ikinä syönnyt mitään vitamiinia kummempaa.
Mutta kappas, keskellä synkimpää vuodenaikaa, alan huomaamaan, että ei se elämä niin kamalaa ole. En jaksa välittää miehestäni, joka on korkeintaan nauranut masennukselleni - "et tiedä mitään raskaista työpäivistä, MINULLA on paljon raskaampaa, enkä MINÄ kuitenkaan ole masentunut". Olkoot mitä on... otan hänestä irti sen mitä saan, eli lastenhoitoavun. Ja kun en enää sitä tarvitse, niin se on harasoo, näkemiin. Nyt tajuan elämäni olevan ihanampaa yksin, mutta toistaiseksi helpompaa kaksin (lapset alle kouluikäisiä).
Eiköhän tuossa tullut ne syyt miksi olla avioliitossa pidempään kuin 5 vuotta. Naiset eivät viitsi panostaa ulkonäköönsä ja alkavat lihota, sekä nalkuttaa joka asiasta.. mies ei viihdy enää kotona jne..
että aikas moni, kuten minun hyvän ystäväni liitto. kummatkaan ei rakasta ja kummallakin toisia kumppaneita. kolme lasta ja 100 000 euroa asuntolainaa....sääliksi käyp...