ihminen itkee ja varmaankin kokee jonkinlaista tuskaa syntyessään ja samoin kuollessaan eli samanlaista on varmaankin molemmat
syntymä ja kuolema
siru
91571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voisiko joku kertoa, millaista se synnyttäminen on.
Sattuuko se paljon ja mikä siinä on pahinta ja mikä siinä on parasta.
Mene eri palstalle keskustelemaan synnytyksestä!!!!!!!!!!!!
Niin, enkelitkin itkee, kun lapsi syntyy maailmaan kivulla ja tuskalla.
Jokainen kokee odotuksen ja synnytyksen eri tavalla, sekä ne kuuluisat synnytyspoltot.
Lapseen sattuu varmasti yhtä paljon kuin tekijäänkin.Lapselle iskee kylmä maailma vastaan heti, kun on saanut olla äidinvatsassa suojassa ja lämpöisessä lapsivedessä lellua.
Enkelit iloitsevat ja laulavat, kun saavat noutaa
omansa kotiin.
Mutta, täällä on sen verran " ahdasmielisiä ja raamattua kovin tutkaileita", että puolinaistakaan sanaa vastaan ei saa ilmaista saatikka kirjoittaa.
Kun tällä osiolla pitää surra, itkeä ja olla melankoolinen.
Voimia tuleviin päiviin kaikille ja etenkin suuren ahdistuksen kanssa oleville.
Kun synnyit, itkit ja minä hymylin.
Kun kuolit,hymyilit ja minä itkin
näin se menee...ei se ihan näin mee, mut
sinne päin
otan osaa menetykseesi mutta jokainen saa oman mielipiteensä kai sanoa jos on liian arka paikka ei pakko ole näille sivuille tulla ollenkaan
Mietippä tarkemmin tätä palstaa. Miten syntymä liittyy tähän. Ei mitenkään.
mielestäni elämän alku sekä loppu on luonnollinen asia ketään en ole tällä halunnut loukata
voisikaan loukata tällä palstalla :) ajattelen näin maallikon näkökulmasta, että oikeastaanhan kuolemakin on syntymistä uuteen, josta emme vielä tiedä. Suru ja ikävä ovat tunnetiloja siinä missä ilo ja hyvä olokin. Minä itkin ilosta kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi ja itkin surusta kun veljeni kuoli. Molemmat koskettavia tapahtumia ja elämä siinä välillä kuin tähdenlento.
sain juuri pienokaisen. pian lapseni syntymän jälkeen oma isä kuoli. terveen lapsen syntymä on ihme. tietyllä lailla yhtä ihmeelliseltä tuntuu, ettei läheistä yhtäkkiä ole. ihmeitä molemmat. pysähdyttäviä kokemuksia molemmat. koen vahvana sen, että elämä jatkuu, kuten varmasti jokaisen surevan on pysähdyttävästä viestistä huolimatta koettava ja hyväksyttävä.
saman koin myös reilu vuosi sitten kun sain ensimmäisen lapseni. viikko tämän jälkeen ystäväni kuoli ja olimme kolmeviikkoisen vauvan kanssa saattamassa ystävää viimeiselle matkalle. Mutta lähiomaisen poismeno pysäyttää tietenki syvemmältä, eikä sitä varmasti tajua kun vasta ajan kanssa mitä on tapahtunut. toisaalta oman lapsen syntymän jälkeen lapseen kiintyminen ja sen tajuaminen, että tämä on oma vauva, vie aikansa saoin kun läheisen menettämisessä se, että tajuaa sen, ettei toista enää ole.
sitä olen ihmetellyt, että elämässäni on kaksi läheistä kuollut ja kaksi lasta syntynyt, suruviesti on tullut aina silloin kun vastasyntynyt on tuhissut sylissä. se on ehkä pehmentänyt suruviestiä, toisaalta taas on herkempi... käy välistä mielessä, että mitä jos tämä vastasyntynyt nukkuisi pois.