Onko joka toinen viikko tapaamiset isän kanssa riittävät? Kuinka tarkkoja sopimukset ovat? Entä jos lapsi ikävöi?
Avioerolapsi
kokemuksia
6561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...sinä sinä taidat olla avioerolapsen äiti?
Minä näen omaa äitiäni joka toinen viikonloppu.. tai nykyään enemmän kun hän käy lähelläni töissä, mutta kun olin nuorempi näin vain joka toinen viikonloppu.. Tietysti minä ikävöin häntä ja hän minua mutta kyllä sen ymmärsi jo pienenä ettei tilanteelle voinut mitään. Äidilläni on myös kaksi poikaa (6 ja 4 vuotiaat) ja hekin käyvät vain joka toinen viikonloppu äidin luona (muutoin asuvat oman isänsä luona) ja hekin ovat sopeutuneet tilanteeseen ja soittelevat toisinaan. Isälläni on myös 5 vuotias tytär joka käy meillä vain joka toinen viikonloppu, eikä hänenkään henkiseen kehitykseen tai mihinkään muuhunkaan tämä tilanne ole vaikuttanut..
Ei se ole lapsille niin suuri ja rankka asia kuin väitetään..
Ei riitä, lapsi tarvitsee 24h vanhemmat.Mitä pinemmästä on kyse sen tärkeämpää se on.Kaikki laatuaika höpinä on paskanjauhamista ja omantunnon rauhoittelua.Pitäisi ainakin pitää siitä huolta että lapsella on aina joku aikuinen johon voi turvautua.
Minä taas näin että joka toinen viikonloppu on aivan liikaa. Elämästä tulee sirpaleista kun koko ajan pitää vaihtaa paikkaa. Toki vanhempaa voi olla ikävä, mutta ainainen matkustelukin on todella ikävää.
Minä nään lapsiani joka kolmas viikonloppu tai miten meille kaikille ex:lleni, minulle ja lapsillemme sopivat, matkakin kun on parisataakilometriä sivu. Me sekä lapset olemme siihen sopeutuneet hyvin. Toki välillä näemme tiheämminkin ja joskus taas harvemminkin, mutta se on ihan miten ensisijaisesti lapsille sopii ja heidän toiveidensa mukaan olemme yrittäneet tapaamiset järjestää. Ja ilo on suuri kun tapaamme, koska lapsetkin tietävät (8v ja 9v), että jos ei joskus haluta lähteä iskän luo niin ei ole pakko, eikä iskä siitä suutu. tosin täytyy myöntää, että joskus harmittaa, mutta silti olen sitä mieltä, että olisko nämä tapaamiset niin kivoja jos pakottaisin lapseni tulemaan luokseni siksi että on minun viikonloppuni.
Kyllä ero aina lapseen sattuu siitä olen varma. Mutta eri asia kuinka sitä sattumista voi lieventää. Se riippuu hyvinkin paljon molemmista vanhemmista, ja tietysti välimatkoista, joka on rajoittava juttu usein tapaamisiin. Omalta osaltani voin sanoa että vaikka asunkin poikani kanssa, hän saa tavata isäänsä vaikka joka päivä, koska siihen on mahdollisuus matkan suhteen. Paperille voi laittaa normit ja rajat mutta yhteisymmärryksessä ne voi **unohtaa**.
Näin meillä lapsen kanssa (12v), vaikka meillä vanhemmilla ei ole mitkään **hymyssä suin** välit.
Kyllä lapseen kannattaa panostaa, kaikki tulee jossain vaiheessa vastaan.....murrosikä jne.
Jos matkaa ei ole voi nähdä vaikka joka viikko. Mutta jos matkaa on esim. 300 km ei ainainen matkustelu ole mielekästä eikä edes järkevääkään.