Nyt on pakko avautua! Olen koko elämäni kulkenut totellen äitiäni, lapsena minulla oli tiukat kotiintulo ajat, ja jos olin 5min myöhässä, melkein jo poliisien kanssa oli etsinnät käynnissä. Muistan aina miten noloa se oli kun kaikki muut saivat olla ulkona myöhään ja itsellä oli kotiintuloaika vielä 17 vuotiaanakin muistan että kotiintuloaikani on ollut 22.
Äitini ei ole koskaan ollut minusta ylpeä ja on sen myöntänytkin minulle. Hän on itse minulle kertonut joskus jutelleensa muiden äitien kanssa ja kuunnellut kun he ovat kehuneet lapsiaan, ja äitini on aina vain kertonut kaikki virheeni, ei koskaan kehunut.
Tuossa hieman taustaa..
Nyt olen 21v ja minulla on mies ja pieni lapsi. Minulla on kauhea tarve miellyttää äitiäni, ettei hän pääsisi haukkumaan minua.. kärsein raskauden jälkeisen masennuksen, ja äitini vain sanoi ettei sellaista ole olemassakaan.. minkäänlaista tukea en siis saanut.. lapsen isän kanssa tuli ero, koska en halunnut olla kotona ja vietin aika railakasta sinkkuelämää, ihan kuin kostoksi kaikille. Äiti haukkui koko ajan tyhmäksi ja kusipääksi ja sanoi sen myös useasti lapselleni, joka oli aika paljon hänellä hoidossa.
Kaipasin ihmistä jolle voin puhua, joten pääsin perhetukikeskuksen nuorten ryhmään.. ja tunsin että siellä joku oli kiinnostunut asioistani (vaikka eiväthän hekään oikeesti ole kiinnostuneita, työtään tekevät) mutta se tunne riitti minulle.
En epäile etteikö äitini rakastaisi minua, mutta en vain ole hänelle tarpeeksi hyvä, lapsena vertasi aina muihin lapsiin, ja vieläkin päivittelee että miten hän on voinut saada tälläisen lapsen.
Nyt olen palannut lapsen isän kanssa yhteen, ja lapseni ei siis juurikaan ole ollut hänellä hoidossa, ja nyt kun äiti näkee lastani hän moittii, kun lapsi itkee kauheesti ja on laihtunut sanoi minulle näin:" Mitä te ootte sille oikein tehneet ku se mummiakin vierastaa" ja mitään luonnollista lapsen mieltä se ei voi olla.. vaan ihan että minä olen jotain tehnyt, kun en osaa hoitaa lastani. Tämänkin olen kuullut suoraan hänen suustaan. Ja että pitäisi antaa tyttö adoptioon ja todennut vielä että hänen olisi täytynyt tehdä niin minunkin kohdallani.
Hän puuttuu jatkuvasti muutenkin elämääni, en pärjää yksin kun olen niin saamaton jne.. mitään en voi tehdä kysymättä häneltä lupaa.. yksikin kerta laukkuni oli jäänyt vanhemmilleni ja äitini oli tutkinut sen ja löytänyt sieltä pari kuittia, molemmissa kuiteissa oli todisteet että olin käynyt yhdellä oluella kahtena eri päivinä! siitäpä se haloo syntyi kun olen alkoholistikin vielä ja hakeudun kummallisiin paikkoihin että vanhat känniset miehet voivat kehua minua jne.
Olen mielestäni hyvä äiti, mutta usko omaan itseeni hiipuu, kun ei kukaan kannusta tai ole ylpeä.. mieskään ei ehkä tarpeeksi osaa, ei häntä voi moittia, en kauheesti hänelle näistä puhu. Olen vain niin yksin vaikken olekkaan.
Sairasko?
Äitini ei ole koskaan ollut minusta ylpeä ja on sen myöntänytkin minulle. Hän on itse minulle kertonut joskus jutelleensa muiden äitien kanssa ja kuunnellut kun he ovat kehuneet lapsiaan, ja äitini on aina vain kertonut kaikki virheeni, ei koskaan kehunut.
Tuossa hieman taustaa..
Nyt olen 21v ja minulla on mies ja pieni lapsi. Minulla on kauhea tarve miellyttää äitiäni, ettei hän pääsisi haukkumaan minua.. kärsein raskauden jälkeisen masennuksen, ja äitini vain sanoi ettei sellaista ole olemassakaan.. minkäänlaista tukea en siis saanut.. lapsen isän kanssa tuli ero, koska en halunnut olla kotona ja vietin aika railakasta sinkkuelämää, ihan kuin kostoksi kaikille. Äiti haukkui koko ajan tyhmäksi ja kusipääksi ja sanoi sen myös useasti lapselleni, joka oli aika paljon hänellä hoidossa.
Kaipasin ihmistä jolle voin puhua, joten pääsin perhetukikeskuksen nuorten ryhmään.. ja tunsin että siellä joku oli kiinnostunut asioistani (vaikka eiväthän hekään oikeesti ole kiinnostuneita, työtään tekevät) mutta se tunne riitti minulle.
En epäile etteikö äitini rakastaisi minua, mutta en vain ole hänelle tarpeeksi hyvä, lapsena vertasi aina muihin lapsiin, ja vieläkin päivittelee että miten hän on voinut saada tälläisen lapsen.
Nyt olen palannut lapsen isän kanssa yhteen, ja lapseni ei siis juurikaan ole ollut hänellä hoidossa, ja nyt kun äiti näkee lastani hän moittii, kun lapsi itkee kauheesti ja on laihtunut sanoi minulle näin:" Mitä te ootte sille oikein tehneet ku se mummiakin vierastaa" ja mitään luonnollista lapsen mieltä se ei voi olla.. vaan ihan että minä olen jotain tehnyt, kun en osaa hoitaa lastani. Tämänkin olen kuullut suoraan hänen suustaan. Ja että pitäisi antaa tyttö adoptioon ja todennut vielä että hänen olisi täytynyt tehdä niin minunkin kohdallani.
Hän puuttuu jatkuvasti muutenkin elämääni, en pärjää yksin kun olen niin saamaton jne.. mitään en voi tehdä kysymättä häneltä lupaa.. yksikin kerta laukkuni oli jäänyt vanhemmilleni ja äitini oli tutkinut sen ja löytänyt sieltä pari kuittia, molemmissa kuiteissa oli todisteet että olin käynyt yhdellä oluella kahtena eri päivinä! siitäpä se haloo syntyi kun olen alkoholistikin vielä ja hakeudun kummallisiin paikkoihin että vanhat känniset miehet voivat kehua minua jne.
Olen mielestäni hyvä äiti, mutta usko omaan itseeni hiipuu, kun ei kukaan kannusta tai ole ylpeä.. mieskään ei ehkä tarpeeksi osaa, ei häntä voi moittia, en kauheesti hänelle näistä puhu. Olen vain niin yksin vaikken olekkaan.
Sairasko?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voi lapsi kulta.
Tiedätkö että, olet paras. Etkä ole epäonnistuja. Syyt eivät ole sinussa. Tämä äitisi käytös on ainoastaan "peilausta" hänen omasta huonosta itsetunnostaan. Olet ikään kuin "peili" hänelle itselleen.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat todella kateellisia/katkeria, jopa omille tyttärilleen. Hän etsii sinusta aina huonoja puolia ja ei voi olla onnellinen sinun onnestasi. Koska hän kadehtii sinun onneasi. Vaikka kuinka yrittäisit olla hyvä hänelle. Se ei tule koskaan kuitenkaan riittämään.
Lue kirja: ”Naamiona terve mieli” kirj. Raimo Mäkelä
Voit lukea myös Sandy Hotchkissin "Miksi aina sinä?" ja Myllärniemen "narsisimi - vamma ja voimavara".
Tiedän ja tunnen tilanteen. Minulla oli käytökseltään samanlainen äiti ja voin sanoa,
että vaikeaa oli.
Vika ei ole todellakaan ole sinun, tähän johtopäätökseen voit luottaa.
Vika on kokonan äitisi, joka heijastelee omia vikojaan (menetyksiään, kateuttaan, kiukkuaan ja epäonnistumisiaan yms) välittömästi sinuun.
Sinä olet nuori, kaunis ja pienen lapsen äiti, joten kyllä sinussa heijastuspintaa riittää.
Nämä äitisi huonot ominaisuudet aiheutuvat hänen lapsuudeestaan. Jotain on mennyt pieleen
siellä hänen varhaislapsuudessaan, sanotaan 1- 2 vuoden iässä. Onko sitten hänen lapsuudenkodissaan ollut alkoholismia, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, liikaa lapsia (nämä siis ihan arvailuja). Jotain kuitenkin ja hän jäänyt vaille tasapuolista kasvatusta ja kohtelua lapsenelämässään.
Nyt hän sitten syyttää ja syyllistää sinua, vaikka oikea kohde olisivat olleet hänen äitinsä ja isänsä.
Asiaa ei voi kummoisesti auttaa. Terapia ei auta, lääkehoitoa ei ole, "potilas" (äitisi) ei tunne itseään mitenkään sairaaksi. Ei tunne tarvitsevansa apua. Hänhän tietää ja osaa kaiken...
Ainoa keino sinulle on ottaa etäisyyttä häneen ja pitää se etäisyys. Älä päästä häntä "tontillesi". Mitä enenmän olet tekemisissä, sitä enemmän hän yrittää manipuloida sinua.
Lur myös www.narsistienuhrientuki.info.
Sieltä erityisesti kohta "narsistin lapsena".
Koeta jaksaa !
että muuttaisit etäämmälle äidistäsi.
Ehkä tapaisitte harvemmin eikä sinulla olisi pelkoa hänen kohtaamisestaan.
Aloittaisit oman elämän lapsesi ja miehesi kanssa aivan alusta.
Kun näkisit äitiäsi harvemmin pääsisit hänestä ns. eroon ja sinulla ei olisi tarvetta miellyttää häntä.
Osoita omalla uudella elämällä että pärjäät ja osaat elää täysipainoista elämää ilman äitisi holhoamista.
Olet takuulla upea ihminen, älä usko yhtään äidin juttuja. Henkistä väkivaltaa. Nuo yllä olevat vastasivat jo hienosti.
Minun äitini sanoi minulle joskus "sinä et pysty mihinkään" jne kaikkea oli. < Väärin. Ja sairaasti sanottu. Pystyinhän minä. Jokainen pystyy omalla tavallaan ja jokainen on hyvä, paras.
Itselle oikea koulutuskin auttaa, niin voi sitten tehdä rahaa ja pärjätä paremmin.
Sinä voit uskoa itseesi ja olla ylpeä. Positiivinen mieli vaan ja nauti elämästä. Olet hyvä juuri tuollaisena.
Kuulin että yksi psykiatri oli sanoa paukauttanut eräälle nuorelle, synnytymasennusta kärsivälle, että
"synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuu naiset joiden oma äitisuhde on ollut viturallaan.
kun sitten saa oman lapsen, niin pelkää että on yhtä paskamainen sille kun oma äiti on ollut empatiakyvyttömyydessään, näiden aitoon lämpöön kykenemättömien naisten lapset täällä masennuksissa jonottaa ja kiusaavat itseään muka omalla kelpaamattomuudellaan jota se äiti on ruokkinut"
Vaikea sanoa onko asia noin, mutta tämä ko. nuori äiti oli tuumannut ahaa! ja masennus tipahti harteilta sen siliän tien.
Miten todella ikavaa etta et voi karistaa tuota hirviota jota sina kutsut "aidiksi" pois elamastasi.
Sinun ja miehesi ensisijainen tehtava on nyt lopettaa yhteydenpito haneen. Ei vastata soittoihin, ei vierailuja hanen luonaan ei mitaan.
Sina olet jo aivan tarpeeksi kauan saanut karsia tuon sydamettoman hirvion edesottamuksista. Nyt voit aivan taydella mielenrauhalla sanoa "kiitos, jo riittaa". Vain yksinkeratisesti paina nappulaa delete (poista) aivoissasi hanen kohdallaan.
Sinun velvollisuutesi ja mielenkiintosi on pienokaistasi ja miestasi kohtaan. Ei hirvio"aitiasi" kohtaan!
äidillesi hoitoon. Siitä vasta hulluus syntyy, kun annat hänet "omia" lapsesi. Järjestä, jos mahdollista joku muu paikka, jos tarvitset lapsenhoitajaa, mutta älä missään nimessä anna häntä mummon hoitoon. Pääset vähemmällä, usko minua. Äitisi tekee sinut vanhetessaan hulluksi, jos annat lapsesi hänen hoidettavakseen. Äitisi todennäköisesti aivopesee lapsesikin vihaamaan sinua. Näin kävi minulle. Älä ystävä rakas tee samaa virhettä. Sinä osaat varmasti hoitaa lapsesi, jos sitä itse haluat ja rakastat lastasi ja varmasti rakastatkin. Kaikkea ei voi osata, mutta kyllä varmasti opit, vähitellen. Kuuntele mahdollisimman vähän äitisi juttuja, ota etäisyyttä. Hän syö itsetuntosi. Pakene! Elä omalle perheellesi. Juttele miehellesi. Kerro tunteistasi. Toivottavasti hän pystyy antamaan sinulle tukea ja ymmärtämystä. Sinä kasvat ja sinusta kasvaa hyvä ihminen. Toivottavasti vapaa syyllisyyksistä, joihin sinä et ole syyllinen. Onnea matkaan
Olen 31 v,3 lasta ja mies.Äitini asuu kilometrin päässä meistä.En osaa tehdä mitään,enkä hoitaa lapsiani ja sekaantuu joka asiaan ja käy meillä haukkumassa meitä.Mutta onneksi mieheni sai 200 km päästä työpaikan ja muutetaan koko perhe kesällä toiselle paikkakunnalle.Se oli kova paikka äidille , jo tämä meidän uutinen ja nyt ei enään käy meillä ja noin 1 kertaa viikossa soittelee.Muuttakaa muualle,saatte koko perhe rauhan.Suosittelen lämpimästi.Jaksamista teille koko perheelle!Tiedän tunteen mitä käytte läpi.
Meillä on monta sisarusta, olemme kaikki jo aikuisia, tai keski-ikäisiä ja minä olen keskimmäinen. Äitini on aina vähätellyt minua jo pienenä hän väheksyi älyllisiä suorituksiani ja käytti minua lääkärissäkin, koska olin hänen mielestään tyhmä. Hän ei ymmärtänyt että olin jo silloin henkisesti älykäs ja kuinka hän loukkasi minua. Hänen asenteensa oli "älä sinä nyt rupea, anna sinä vaan muiden", eli hän väheksyi minua.Minusta lasta pitää kannustaa ja rohkaista/kehua pienenä, että hänen itsetuntonsa kehittyy positiiviseen suuntaan. Aina hänen seurassaan tuntuu, ettei hän arvosta minua.En usko, että hän arvostaa lapsianikaan. Uskon, että hän arvostaa siskojani joilla lukeneet miehet ja heilläkun omat talot ja kaikki ym. Vähän häiritsee, kun hän aina jankuttaa minulle, että milloin tulen käymään, kun en oikeen jaksais hänen luona rumpata.Hän ei käy minun luona koskaan. Keljuttaa, kun hän on vielä semmoinen juorueukko..
mitään omia asioitasi, lopeta miellyttäminen ja nouse todella omille jaloillesi.
Sinun ja perheesi ei tarvitse pönkittää äitiäsi.
huomasi, että miten vahvasti minulla oli ollut äidin ja Jumalan pelko.
On todella hyvä, että olet jo nuin nuorena herännyt huomaamaan äitisi käytöksen.
Yksi esim.äitini arvostelusta. Hän mainitsi JOKA KERTA KÄYDESSÄNI oliko hiukseni hyvin tai huonosti.
Huomasin miellyttäväni myös anoppiani. Kun rohkesin sanoa ensimmäisen kerran oman mielipiteeni, välimme viilentyi.
Nyt minulla on terve äiti ja Jumala suhde.
Jossain vaiheessa sairastuin kun yritin olla täydellinen äidin mieleinen.
Jumalan kanssa välit ovat todella hyvät.
Se onkin tällä hetkellä se jota haluan miellyttää.
Tätäkään ei äitini siedä ja sanoo ettei asiasta kannata muille puhua.
Mutta nyt kun minusta on syntynyt aivan uusi ihminen , minä piutpaut välitän äitin sanomisista.
Voimia sinulle. Kriisien kautta ihmisen henkinen kasvu lähtee käyntiin.