Jehovantodistajat - Yhteiskunnan suola?

Päätin hiukan asetella sanoja järjestykseen, tunnenhan kuitenkin Jehovan todistajien uskonnon aika hyvin. Seuraavat sanat ovat täysin omaa tuotostani, eivätkä sinällään edusta Jehovantodistajien kantaa. Itse en hoida Jehovantodistajien tehtäviä.

Tällä palstalla tuntuu olevan jos jonkinnäköisiä mielipiteitä Jehovantodistajuudesta. Enemmistöllä näyttäisi olevan varsin negatiivinen suhtautuminen ko. uskontoon. Negatiivista julkisuuskuvaa näyttäisi luovan eritoten ahkera saarnaamistyöskentely, eli ns. ovelta ovelle kiertely. Tämän lisäksi Jehovantodistajista liikkuu paljon negatiivista informaatiota.

Mutta onko totuus tarua ihmeempää?

1) Negatiivinen julkisuuskuva, saarnaamistyö: nykyisessä mediakeskeisessä / materialistisessa yhteiskunnassa kaikenlainen julistustyö on ymmärrettävästi epäsuosiossa. Nykyihminen haluaa johtaa itse itseään (Laissez-faire; "Kaikki pyrkivät johtamaan kaikkia mutta kukaan ei tottele ketään" --> Lopputulos heikko).

JT:t --> Pyrkivät raamatun käskyn mukaisesti viemään hyvää uutista koko asutussa maassa.

Negatiivinen informaatio: Jehovan todistajista näyttäisi liikkuvan varsin negatiivista informaatiota.

a) Ahdasmielisyys / suorittaminen / kokoukset -->
On totta, että kokouksia on paljon ja kentällä pyritään käymään ja johtamistapa on melkoisen autoritäärinen, mutta miksi? JT:t pyrkivät noudattamaan aina jumalan tahtoa, joka ilmenee pyhästä raamatusta, Esim: "Älkää jättäkö yhteen kokoontumisianne". Näin ollen kaikki pyrkivät noudattamaan raamatun opastusta ei kenenkään henkilökohtaisten mieltymysten pohjilta luotuja säädöksiä. Ja raamatun mittapuut ovat varsin korkeat ja erilaiset verrattuna ympäröivään yhteiskuntaan.

Äskettäin hieman selasin viestejä ja haluaisin vielä lisätä muutaman kommentin: eli Jehovan todistajien järjestö ei nähdäkseni mitenkään puutu jäsenensä maalliseen koulutukseen, tervehenkiseen vapaa-ajan viettoon, tms. Kyse on ainoastaan kokouksissa annettavista neuvoista. Osalla Jehovantodistajista on esimerkiksi yliopistotason koulutus.

Tottahan lienee sekin, että ihmisyksilö näkee aina yhteisössään väistämättä epäkohtia, mutta uskontokunta pyrkii tästä huolimatta noudattamaan raamatusta saatavaa ohjausta ja pysymään nöyränä ja odottamaan jumalaa.

Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että lapset ovat lapsia ja tietty leikkiminen kokouksissa olisi hyvä asia. Ja ymmärrän että esimerkiksi konventeissa lasten vaikea keskittyä "aikuisten ohjelmiin", mutta näissä asioissa täytyy aina luottaa järjestöön.
10585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Jehovantodistajat - Yhteiskunnan suola?
Kirjoittanut: Asterixiks 28.11.2006 klo 19.57

JT:t --> Pyrkivät raamatun käskyn mukaisesti viemään hyvää uutista koko asutussa maassa. "

Miksi sitten Suomen Jehovan todistajat eivät mene joukolla Kiinaan.

"Ja raamatun mittapuut ovat varsin korkeat ja erilaiset verrattuna ympäröivään yhteiskuntaan."

Kaiken sen vaivan ja kohkaamisen jälkeen Jehovan todistajien elämä ei ole sen moraalisempaa kuin ulkopuolistenkaan elämä eli joko kannettu vesi ei ole kaivossa pysynyt tai sitten Raamatun periaatteet ovat virheellisiä alunperinkin.

"näissä asioissa täytyy aina luottaa järjestöön."

Miksi? Ei se ole ansainnut luottamusta.

Äänestä

"Enemmistöllä näyttäisi olevan varsin negatiivinen suhtautuminen ko. uskontoon"
Saattaa pitää paikkansa. On kumminkin mukava huomata että mahtaa olla kyse siitä enemmistöstä joka pesii täällä kakkosnelosella ja muilla vastaavilla sivuilla. Yleensä suomalaisetkin ovat kokolailla suopeita ja jopa ystävällisiä. Se on vain pieni ryhmä joka rähisee ja tuulettaa mielipiteitään tällaisilla sivuilla kun eivät uskalla sanoa kasvokkain!

Äänestä

>> Negatiivinen julkisuuskuva, saarnaamistyö: nykyisessä mediakeskeisessä / materialistisessa yhteiskunnassa kaikenlainen julistustyö on ymmärrettävästi epäsuosiossa.

Äänestä
  • >>Päätin hiukan asetella sanoja järjestykseen, tunnenhan kuitenkin Jehovan todistajien uskonnon aika hyvin. Seuraavat sanat ovat täysin omaa tuotostani, eivätkä sinällään edusta Jehovantodistajien kantaa. Itse en hoida Jehovantodistajien tehtäviä.>>

    Tämä selittääkin sinun tietämättömyytesi. Vuosikymmeniä todistajina olleet tietävät paremmin kuin vain aika hyvin.

    >>eli Jehovan todistajien järjestö ei nähdäkseni mitenkään puutu jäsenensä maalliseen koulutukseen, tervehenkiseen vapaa-ajan viettoon, tms. Kyse on ainoastaan kokouksissa annettavista neuvoista. Osalla Jehovantodistajista on esimerkiksi yliopistotason

    Äänestä

>>JT:t --> Pyrkivät raamatun käskyn mukaisesti viemään hyvää uutista koko asutussa maassa.>>

Niin, vai niinkö?

Kumpi on olennaisempaa "hyvän uutisen viemisessä" - siihen käytetyn ajan mittaaminen vaiko itse julistaminen?

Olen nähnyt useasti ja jopa testannut Helsingin asematunnelissa "aikaa mittaavia" todistajia. Ei heillä näytä olevan mitään intoa asiansa suhteen taikka halua lavittää sanomaansa.

Siellä he seisovat lehtineen mitään puhumatta ja reagoimatta, vaikka asettuu metrin päähän. Porukassa jutellaan omia juoruja ja muita asioita - näyttää siltä ettei ohikulkeva voisi vähempää kiinnostaa.
Kelloa vilkuillaan vähän väliä (ajan mittaaminen), mutta ei elettäkään tarjota sanomaa ohikulkeville takka varttitunnin vieressä seisovalle ihmiselle (testattu on).

Asematunnelissa on jos jonkinlaista hihaan tarttujaa ja materiaalin tarjoajaa. Ovat tosi aktiivisia ja saavat ihmiset pysähtymään ja kuuntelemaan. On Amnestyn ja Unicefin tyyppejä, joista näkee että INTO ON PALAVA ja SAAVUTUS kulutettua aikaa tärkeämpää!

********

On turha puhua "saarnaamistyöskentelystä" silloin kun pääasia on mitata suoritukseen kuluvaa AIKAA EI TULOSTA.

Mietipä vähän.

>>ahkera saarnaamistyöskentely, eli ns. ovelta ovelle kiertely.>>

Sisareni joka on siis jt, saattaa käyttää tunnin tähän hommaan niin, ettei tapaa ainuttakaan ihmistä jonka kanssa vaihtaisi ainuttakan sanaa.

Kutsutko tätä siis AHKERAKSI SAARNAAMISTYÖSKENTELYKSI?

???

Äänestä
  • jos sisarellasi saattaa ovelta ovelle kierrellessä mennä tuntikin ilman että tapaisi yhtään ihmistä, kenen kanssa vaihtaisi ainuttakaan sanaa, niin minusta se kertoo enemmän näistä toisista ihmisistä, kuin Jt sisarestasi. Ja onhan se aika ahkeraa kierrellä tunti tolkulla, vaikka vastaanotto on tuollainen.

    Äänestä

  • öhöm? kirjoitti:

    jos sisarellasi saattaa ovelta ovelle kierrellessä mennä tuntikin ilman että tapaisi yhtään ihmistä, kenen kanssa vaihtaisi ainuttakaan sanaa, niin minusta se kertoo enemmän näistä toisista ihmisistä, kuin Jt sisarestasi. Ja onhan se aika ahkeraa kierrellä tunti tolkulla, vaikka vastaanotto on tuollainen.

    >>jos sisarellasi saattaa ovelta ovelle kierrellessä mennä tuntikin ilman että tapaisi yhtään ihmistä, kenen kanssa vaihtaisi ainuttakaan sanaa, niin minusta se kertoo enemmän näistä toisista ihmisistä, kuin Jt sisarestasi.>>

    Puhutaanpa tehokkuudesta.

    On siis "toisten ihmisten" vika, että ketään ei tavoiteta? Ei sinulle ole tullut mieleen, että tämä "ovelta ovelle" tyyli voisi itsessään olla aikansa elänyt tapa ihmisten tavoittamiseen?

    Jos myyt lämmitysjärjestelmiä Intian helteessä taikka hiekkapusseja Saharassa, niin onkos ostajien vika jos tuotteesi ei menekään kaupaksi?

    *******

    On hämmästyttävää sinänsä, kuinka syyt ja viat onnistutaan aina löytämään muista kuin omasta itsestä ja oman seurakunnan tekemisistä.

    >>Ja onhan se aika ahkeraa kierrellä tunti tolkulla, vaikka vastaanotto on tuollainen.>>

    Joo, ja onneksi on aina seuraa, että saa rupatella siinä omia kuulumisia. Kyllä minäkin käyn ystävien kanssa lenkillä. Olen siis perin AHKERA ihminen minäkin.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    JT seurakunnassa ei ole tarkoituksena maksimoida tehokkuutta. Tarkoitus on viedä hyvää uutista Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Eivät julistaja myy materiaa, vaan esittävät rakkaudellista hyvää sanomaa.

    Työ vaatii todellista nöyryyttä. Ja raamattuhan kannustaa viemään sanaa henkilökohtaisesti, vaikka harva osoittaisikaan vastakaikua.

    on kummaa, kuinka syyt löytyvät aina ihan jostain muualta. Jos joku kiertää talosta taloon ja ovelta ovelle, suurin osa ei avaa ovea ja jos avaa, toisen kerrottua olevansa Jt, ovi pamahtaa tylysti kiinni. Onko vika ovikellon soittajassa vai oven toisella puolella olijassa? Intian helteessä tuskin kannattaa myydä lämmitysjärjestelmää tai hiekkapusseja saharassa, mutta olisi mielenkiintoista kuulla heidän perustelunsa miksi niitä kannattaisi ostaa.

    Äänestä

  • Asterixiks kirjoitti:

    JT seurakunnassa ei ole tarkoituksena maksimoida tehokkuutta. Tarkoitus on viedä hyvää uutista Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Eivät julistaja myy materiaa, vaan esittävät rakkaudellista hyvää sanomaa.

    Työ vaatii todellista nöyryyttä. Ja raamattuhan kannustaa viemään sanaa henkilökohtaisesti, vaikka harva osoittaisikaan vastakaikua.

    Minä en näe siinä mitään rakkaudellisuutta jos esittää ihmisille mielikuvituksen tuotetta,jos ei peräti satuja.
    Jt:n sanomalle ei ole mitään raamatullista pohjaa.Heidän sanomansa on kyhäilty muutamalla raamatunpaikalla ihmisten harhauttamiseksi.Todellinen raamatun sanoma:"JEESUS" ei tule heidän opistaan ykkösenä vaan jonkinmoisena välttämättömänä pahana.Muutenhan heitä alettaisiin luulla muslimeiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asterixiks kirjoitti:

Päätin hiukan asetella sanoja järjestykseen, tunnenhan kuitenkin Jehovan todistajien uskonnon aika hyvin. Seuraavat sanat ovat täysin omaa tuotostani, eivätkä sinällään edusta Jehovantodistajien kantaa. Itse en hoida Jehovantodistajien tehtäviä.

Tällä palstalla tuntuu olevan jos jonkinnäköisiä mielipiteitä Jehovantodistajuudesta. Enemmistöllä näyttäisi olevan varsin negatiivinen suhtautuminen ko. uskontoon. Negatiivista julkisuuskuvaa näyttäisi luovan eritoten ahkera saarnaamistyöskentely, eli ns. ovelta ovelle kiertely. Tämän lisäksi Jehovantodistajista liikkuu paljon negatiivista informaatiota.

Mutta onko totuus tarua ihmeempää?

1) Negatiivinen julkisuuskuva, saarnaamistyö: nykyisessä mediakeskeisessä / materialistisessa yhteiskunnassa kaikenlainen julistustyö on ymmärrettävästi epäsuosiossa. Nykyihminen haluaa johtaa itse itseään (Laissez-faire; "Kaikki pyrkivät johtamaan kaikkia mutta kukaan ei tottele ketään" --> Lopputulos heikko).

JT:t --> Pyrkivät raamatun käskyn mukaisesti viemään hyvää uutista koko asutussa maassa.

Negatiivinen informaatio: Jehovan todistajista näyttäisi liikkuvan varsin negatiivista informaatiota.

a) Ahdasmielisyys / suorittaminen / kokoukset -->
On totta, että kokouksia on paljon ja kentällä pyritään käymään ja johtamistapa on melkoisen autoritäärinen, mutta miksi? JT:t pyrkivät noudattamaan aina jumalan tahtoa, joka ilmenee pyhästä raamatusta, Esim: "Älkää jättäkö yhteen kokoontumisianne". Näin ollen kaikki pyrkivät noudattamaan raamatun opastusta ei kenenkään henkilökohtaisten mieltymysten pohjilta luotuja säädöksiä. Ja raamatun mittapuut ovat varsin korkeat ja erilaiset verrattuna ympäröivään yhteiskuntaan.

Äskettäin hieman selasin viestejä ja haluaisin vielä lisätä muutaman kommentin: eli Jehovan todistajien järjestö ei nähdäkseni mitenkään puutu jäsenensä maalliseen koulutukseen, tervehenkiseen vapaa-ajan viettoon, tms. Kyse on ainoastaan kokouksissa annettavista neuvoista. Osalla Jehovantodistajista on esimerkiksi yliopistotason koulutus.

Tottahan lienee sekin, että ihmisyksilö näkee aina yhteisössään väistämättä epäkohtia, mutta uskontokunta pyrkii tästä huolimatta noudattamaan raamatusta saatavaa ohjausta ja pysymään nöyränä ja odottamaan jumalaa.

Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että lapset ovat lapsia ja tietty leikkiminen kokouksissa olisi hyvä asia. Ja ymmärrän että esimerkiksi konventeissa lasten vaikea keskittyä "aikuisten ohjelmiin", mutta näissä asioissa täytyy aina luottaa järjestöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu