suru kuoleman jälkeen

Ehkäpä sinun olisi syytä tarkentaa kysymyksenasetteluasi, koska kohdat 3-6 ovat minulle täysin vieraita, vaikka olen surrut kahden lähiomaiseni kuolemaa.

1. kysymys
Ensimmäisenä minulle tuli se kauhea viha jumalaa kohtaa, että miksi näin taas kävi,itku ja se kauhea ikävä ja surullinen olo.
2.
Järkytyin ja aloin itkemään lujaa ääneen.Sitten kohta minun oli pakko ilmoittaa muille sisaruksille ja sukulaisille,koitin olla soittaessani reipas.

3.
Ehkä olisi voinut vähän erilailla toimia, sain soiton sairaalasta että äitini kuolee 15 min sisällä ja etkä varmaan pääse/kerkee tulemaan välimatkaa 170km.
Jäin odotelemaan että tapahtuuko niin, että rakas äitini kuolee(ajattelin että ei ole totta).Soitin itse ja kysyin mihin aikaan äitini pääsi taivaan kotiin.(aikaa meni ennen soittoa noin 1h)

4.Tiesin koko ajan missä mennään ja että äitini tila/tilanne on tosi vaikea.
Hoitihenkilökunta jaksoi myös hoitaa läheistä, äitini oli trella tays:ssa.
5. Tuetiin läheisiä ja sanotiin että saa soittaa aina kun on tarvetta vaikka yöllä.
Huonoa oli se kun itse täytyi hoitaa äitini asioita ja huolehtia ja vaatia että häntä hoidetaan.
6.

1.Seitsemäntoistavuotias poikani kuoli viime heinäkuussa äkillisesti aivokalvontulehdukseen. Oireitten alkamisesta kului vain muutama tunti ja hän menehtyi sydämen pysähdykseen. Se on kauhea hetki kohdata. Mitään ei ollut tehdävissä ja poikani oli täysin terve siihen asti. Mistä ja miten hän sai taudin, emme tiedä.
2. Huusin suoraa huutoa ja itkin.
3. Hoitaja sairaalassa käski pyytää rauhoittavia. Muuta apua emme saaneet. Menin seuraavana päivänä hakemaan sairaslomaa, enkä meinannut saada. Se oli järkyttävää.
4. Saimme yhden kerran kriisiapua ja olen käynyt psykologin ym. vastaanotolla. Myös vertaishenkilöt ovat tukena. Monet ystävät ovat lakanneet pitämästä yhteyttä, mikä on surullista. Miesystävä on myös tukena. Yksin ei tälläistä kestäisi millään.
5. Se oli huonoa, kun ei tämä lääkäri, miltä hain sairaslomaa ohjannut jonkun asiantuntijan, esim. psykologin luo. Se oli myös huonoa, kun oli kesäloma aika ja kaupungin mielenterveystoimiston työntekijät olivat kaikki lomalla. Mutta se oli positiivista, että yksi psykologi otti minuun myöhemmin yhteyttä ja sain tukea.
6. Kyllä oman lapsen menettäminen on niin kova juttu, että siihen pitäisi ehdottomasti saada heti apua. Ihan yksinkertaisesti jo hautausvalmistelut ovat raskaat ym. Lisäksi hautauspalvelut ovat kalliita. Hain sossusta avustusta, mutten saanut mitään. Tähän pitäisi myös tulla parannus.

1) Miten olette kohdannut surun omaisen kuoltua?
- luonnottoman luonnollisella tavalla kai..
2) Millä tavoin reagoitte suru-uutiseen?
- täysin rauahllisesti alussa, järkeillen itse asioita ja hoitaen muita
3) Miten teitä kohdeltiin hoitohenkilökunnan taholta?
-Alaarvoisesti, hoidostahan ei voi puhua jollei hoideta, sain itse alkaa käskyttämään henkilökuntaa toimimaan.
4) Saitteko tukea, mitä ja mistä ?
- ei mitään tukea saatu, ei lapun lapppua taskuun edes...
5) Olitteko tyytyväinen saamaanne palveluun, mikä oli hyvää ja mikä huonoa?
en ollut, alaarvoista toimintaa nykypäivän yhteiskunnalta..jossa jopa minä tiedän mitä pitäisi olla mahdollista saada tilanteessa missä me olimme koko perhe.
6) Jäikö puuttumaan jotain (mahd. parannusehdotuksia)?
- voi voi..asioita on paljon..
A) omainen joka on menettänyt lapsensa tapaturmaisesti (puhun omasta kokemuksestani) ei saa jättää yksin, mieheni jätettiin yksin vaikka olin juuri pyytänyt kaksi hoitajaa hakemaan "koomassa olevaa miestäni autosta.B) Kukaan ei tarjonnut apua saatikka kysynyt 16 vuotiaalta lapseltani miten hän voi tai koki tunnistaessaan veljensä.Kukaan ei kysynyt tarvitsenko minä apua, lääkäriä miten voin ym..
Miehelleni haettiin lääkäri vasta kun minä käskin hoitajan nouseemaan tuoliltaan luukkunsa takaa, koska en itse pystynyt olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa, tämän voi poliisi vahvistaa.Jolloin vasta hoitaja toimi.Muuten mieheni olisi saannut istua siinä missä muutkin terveyskeskuspotilaat odottaen ehkä jopa tunnin lääkäriä, mikäli olisi edes tullut, koska me emme varanneet aikaa..apua ei tarjottu mitenkään.
Minun jäädessäni hetkeksi vielä tunnistushuoneeseen, poikani lähti poliisin kanssa pois pyynnöstäni, tai poika vaan lähti koska oli huolissaan isästään joka istuikin yksin jätettynä odotushuoneessa.Poika soittaa täysin hätäntyneenä minulle, että tule jo äiti..jolloin minulla meni ainukertainen tilaisuus hoitaa viimeinen jäähyväinen lapselleni ..Kukaan ei kysynyt mieheltäni millä hän tuli ja millä hän lähtee kotiin..käteen iskettiin kaksi diapamia ja kaksi pv sairauslomaa..ei reseptiä ei nukahatamislääkkeitä, kukaan ei soittanut jälkeenpäin..
Minä ymmärsin ettei mieheni ole enää tässäö maailmassa ja soitin kaverin hakemaan auton ja ajoin itse, kotiin, missä tilassa on itse vaikeaa arvioida..koska aivotoiminta on hyvin sekavaa.
kaveri myös soitti meille kriisiavun minun pyytämättä ja pappi ja nainen tuli kerran käymään.
Olen soittanut jälkeenpäin kyseiseen terveyskeskukseen ja anatanut ylilääkärille palauettta.Oli pahoillaan mutta eipä ole mitään kuulunut.Lapsensa menttänyt äitiähän ei oteta vakavasti koska olenhan surun murtama, ja viha kuuluu suruun.Sen toki myönnän, mutta edelleen olen samaa mieltä kuin silloin, ja tulen vielä ottamaan ylempiin tahoihin yhteyttä tämän laiminlyönnin suhteen.
Poikani oli tuotu kuoleena terveyskeskukseen, ja kukaan ei ole valmistautunut että EEEhkä omaiset luonnollisesti ilmestyy paikalle, tässä tapauksessa jopa poliisi ymmärsi että me luonnollisesti mennään paikan päälle.Tosin tapahtumalle poliisikaan ei saannut kuin yhden todistajan, ja minulla itsellänikin on enemmän faktaa.Tosin asiaa hoitavaa poliisi suhtautui asiallisesti asioihin ja helpotti asioita pelkästään puhelinkeskustelun perusteella.
Pappi kertoi valokuvista, mitkä pyysin poliisilta, tosin en saannut kaikkia kuvia.Ehkä ajattelivat säästää minua..
Asiaa ei mikään muuta, lapseni on ja pysyy kuolleena.Mikäli itse en olisi niin "järkevä" ja osaan toimia tosipaikan tullen, asiat olisivat voineet olla paljon pahemmin.Siksi en aijo jättää asiaa tähän.En halua törmätä surusta sekavaan omaiseen liikenteessä.
ravintolahenkilökunnalla on vastuu omista asiakkaistaan, et saa juottaa heitä umpihumalaan, mutta lääkärinä sinulla on oikeus iskeä potilaalle kaksi diapamia ja päästää rattiin !!! mahtaako jossain mätätä????

äitini kuoli tässä 3v sitten. Vieläkin käyn läpi viime kuukausia jotka hän sairasteli.
Olin vieressä kun hän lähti. Toisaalta helpotus kun hän oli niin sairas mutta se lopullisuus viimeisen henkäyksen jälkeen, sen tajusi vasta myöhemmin,surutyö kesti kohdallani pitkään koska 7 kuukauden perästä meni mieheni äiti jonka kanssa olimme myös läheisiä. Surimme mieheni kannssa yhdessä puhuimme paljon äideistämme ja puhumme vieläkin. Äitini kohdalla tää henkilökunnan suhtautuminen.

1) Yritin ajatella että näin on parasta, se oli helpompaa

2) Menin hiljaiseksi, sitten kun pääsin kotiin purskahdin itkuun, aikani itkin ja ilmoitin ihmiselle uutisen. Sitten rupesin leipomaan.

3) Minkä hoitohenkilökunnan? En ollut sairaanhoitajien kanssa tekemisissä, kyseessä tapaturma.

4) Perheeltä, kriisiavusta

5) Poliisi ilmoitti kuoleman puhelimitse kun olin kaupungilla. Siinä ei taas joku ajatellut miten asia pitäisi hoitaa... Mutta ihmiset tarjosivat apua. En ollut järjestänyt hautajaisia ennen, hautaustoimisto oli pettymys, he eivät infonneet tarpeeksi asioista ja meinasi tulla fiasko.

6) Eikös ne tuossa jo tullutkin..