Mielekästä elämää ilman työtä?

Ellen

Työssä oleminen on välillä silkkaa raadantaa, toisinaan sinne menee ilomielin. Millaista elämä olisi ilman työtä? Työttömän arki ei ole herkkua, raha on tiukilla, syrjäytyneisyys uhkaa, apatiakin herkässä tarttua puseroon.

Vapaaehtoistyötä ei mielellään tekis, aikuisiällä ei ole taloudellisia resursseja opiskella tai vaihtaa paikkakuntaa esim. perheen takia.

Jos heittäytyy tekemättömäksi, miten mielenterveyskin kärsii. Ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä, ihmisten tarvii saada olla toistensa kanssa tekemisissä, jokainen haluaa olla tarpeellinen omassa elämässään.

Pitkiä työttömyysjaksoja elämässä, kaipa siihenkin tottuu. Tottuuhan sitä jatkuvasti töitäkin tekemään, yli-innokkaastikin.

Minä en pystyisi elämään ilman työtä tai jotain muuta aktiivista toimintaa, ilman säännöllistä toimeentuloa; ajatuskin yhteiskunnan rahallisesta huollosta tuntuu toivottomalta. Silti työttömän elämä on ihan yhtä tärkeää ja olennaista kuin työssäkäyvänkin.

31

17028

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lurp

      Jos tulis tonni kuussa puhtaana käteen, en töitä kaipailis. 40 vuotta työelämässä ähränneelle riittäis jo pelleily. Nykyisin vielä pätkätöiden kanssa joutuu taistelemaan, älytöntä.
      Aikani kuluisi mainiosti ilman työntekoa ja työyhteisöjen sairasta ilmapiiriä. Maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita, jos vain työ ei häiritsisi harrastuksia.

      • Ellen

        Sinulla ei taida olla asumiskustannuksia laisinkaan?


      • Duunarri
        Ellen kirjoitti:

        Sinulla ei taida olla asumiskustannuksia laisinkaan?

        Kysy tuota meikän pomolta :)

        Hieman vajaa 1000€ kuussa jää verojen jälkeen mulle palkasta käteen. Vuokran & välttämättömien laskujen jälkeen n.200€.

        Olen siis tehtaalla töissä.

        Yleensä ihmiset, jotka väittävät meiningin muuttuvan työttömänä apaattiseksi ja syrjäytyneeksi, kärsivät itse vain oma-aloitteisuuden puutteesta. Se että ei ole kukaan käskemässä ja kertomassa mitä seuraavaksi tehdään ei kaikilla tarkoita että istutaan tylsistyneinä sohvalla kuolaamassa.


      • vittu ahistaa

        vaikka tulee tonni kuus nii ei se silti herkkuu oo tää työttömän arki ite oon ollu puol vuotta kortistos ja nyt alakaa tuntuu et pitäs jotai kehitel tai vetää nappi ottaa ei tätä vaan jaksa tät jouten oloo


      • meilläonmutteisulla
        vittu ahistaa kirjoitti:

        vaikka tulee tonni kuus nii ei se silti herkkuu oo tää työttömän arki ite oon ollu puol vuotta kortistos ja nyt alakaa tuntuu et pitäs jotai kehitel tai vetää nappi ottaa ei tätä vaan jaksa tät jouten oloo

        5 vuotta poissa, ihan selvästi huomaa itsetunnon laskeneen, apaattinen en ole, totta kyllä että harrastukset keksittävä oma-aloitteisesti, mihinkään porukkaan ei pääse, en tosin yritäkään. Senverran ottaa päähän nurkkakuntaisuus, ihmiset joiden kanssa olen ollut tekemisissä 30 vuotta sitten viimeksi, nyt vasta tajuavat, mikä mädäntynyt sisäpiiri heillä on.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä kun olin töissä oli. Kuin orja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä kun olin töissä oli. Kuin orja

        Vanha ketju mutta edelleenkin ajankohtainen.
        Paskat liksat ajaa ihmiset pois työelämästä eivätkä koskaan enää tuke työelämään takaisin.

        Hallitus ja EK kannattiko kärjistää asioita, tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha ketju mutta edelleenkin ajankohtainen.
        Paskat liksat ajaa ihmiset pois työelämästä eivätkä koskaan enää tuke työelämään takaisin.

        Hallitus ja EK kannattiko kärjistää asioita, tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.

        Ehdottomasti ei kannata mennä työpaikkaan. Totisesti saa siellä raataa saatanan hyväksi. ,


    • nautiskelija

      Ainoa myönteinen puoli työssä on se että silloin arvostaa niitä vähiä vapaa-aikoja.

      Olen tehnyt melkein mitä muuta tahansa mutta en ole myynyt mitään.

      Arki on yhtä juhlaa!
      Raha ei tee tiukkaa omiin tarpeisiin. Perushankinnat on tehty työssäoloaikana.
      Kestokulutushyödykkeet ja kolme asuntoa.
      Apatiasta ei ole tietoakaan.

      Terveys on kohentunut työttömänä ollessani.
      Suomessa ollessa päivittäiset rutiinit.
      Kauppareisu jalan, 2 x 200m.
      Kuntosali 5krt/vko.
      Boxitallenteiden katselua.
      Seurustelua vaimon kanssa (myös pois työelämästä).
      Kulttuuriharrastukset.
      Järjestötoiminta.
      Matkustelu, 4 - 6krt/vuosi, muutamia kuukausia.
      Yksi vakiokohde, muita vaihtelevia.
      Miten? Ilmoitus kassaan ja työkkäriin.
      Ylivoimainen etu: Ei tarvitse neuvotella, vaimoa lukuunottamatta, kenenkään kanssa ajankohdasta eikä kestosta.
      Lisäksi halpisyhtiöiden tarjonnan hyödyntämismahdollisuus koska ajankohdalla, viikonpäivillä eikä paluuajalla ole merkitystä.
      Kuka palkkatyöläinen pystyy samaan.

      Harjoittelin ensin vetäytymistä 5:n vuoden pätkätyöjaksolla.
      Sitten kokoaikatyöttömäksi.
      Muutaman kuukauden täystyöttömyyden jälkeen ajatus työhön lähdöstä tuntui karmealta!

      Asenteeseeni saattaa vaikuttaa 'levottomuuteni' aktiiviaikana.
      Haalariduuneja pari kymmentä, kolmasti valtakuntaa vaihtaen.
      Toimihenkilönä seitsemän vakituista työpaikkaa ja pätkät päälle.
      = En jäpettynyt yhteen ja samaan työpaikkaan enkä rakastunut samoihin seiniin.

      Vaikea kuvitella enää mielekkäämpää elämää! Parisuhteen hoitamiseenkin on aikaa ja energiaa!

      Ps. Vaatimattoman kuukausittaisen korvauksen katson ansainneeni töissä ollessani.
      Mitään yhteiskunnan ylimääräistä kompensatiota en saa, enkä ole hakenutkaan.

      • Ellen

        työttömyys tuo elämään myös sisältöä, se pitäisi pystyä ottamaan lomana, voimien eheyttämisenä,

        taukona työstä.


        Minä vain en osaisi luultavasti olla ilman työtä,
        En tiedä.


      • pensselit santaan

        Itsellä samansuuntainen päämäärä. Joku vuosi vielä palkkatyössä päkertämistä jos ei sitä ennen pihalle heitetä. No ei mitään vaikka heittäisi, uutta hommaa löytyy. Kun talorahat on kasassa niin tappavan tylsä työ loppuu justiinsa! Lapaset tippuu ihan suoraan maahan ja ylös en niitä nosta!!! :D Yhtään en kaipaa niitä työnarkomaaneja ja suorittajia kaksinaamaista yhteisöä. Katselen muita aktiviteetteja, työtä yrittäjänä mutta ilman suurempia rahallisia tavoitteita.


      • töihin menossa

        Mutta jos kaikki tekisivät kun sä? Eihän siitä tulisi mitään. Onneksi on töitä tekeviä, että sä pystyt elämään sun tavallasi. Moi, mä lähden nyt töihin. Palaan viiden jälkeen! Ajaa, sitten pitää vielä käydä kaupassa, tehdä ruokaa, siivota. Seitsemän jälkeen mä voin taas ehkä vähän levätä.


    • että säälin

      tunne on aika turha; itseriittoinen tunne, mutta ajatellesani sitä ihmistä, joka kirjoituksestasi kuvastuu tunnen sääliä.

      • Ellen

        Miksi säälin tunne koetaan negatiivisena,
        sehän on myötäelämistä parhaimmillaan... ehkä ;D


    • PERSE

      Ole muuta probleemaa kuin raha, mielekästä tekemistä ihminen keksii aina jos edes silmät liikkuvat päässä ja mitä tulee tekemisissä oloon ihmisten kanssa niin useimmiten tämä työpaikkojen ns.sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kesken on pelkkää vittuilua ja ilman vittuiluahan terve ihminen tulee vallan hyvin toimeen " I`d rather drink alone" George Thorogood

      • Ellen

        on tärkeä pointti työelämässä,

        raha ratkaisee ,,, lannan luonnissakin.


      • todellista?
        Ellen kirjoitti:

        on tärkeä pointti työelämässä,

        raha ratkaisee ,,, lannan luonnissakin.

        Mikä kuviteltua, ympäristön paineen aiheuttamaa kulutusta ja rahan tarvetta??
        Jospa antaisimme omien tarpiden ratkaista!
        Vähemmän tyytymättömyyden syitä!


      • vain on!

        "Useimmiten tämä työpaikkojen ns.sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kesken on pelkkää vittuilua ja ilman vittuiluahan terve ihminen tulee vallan hyvin toimeen."

        Voiko paremmin enää sanoa. Ei voi.


      • vittu ahistaa

        no sul on sit aika paska työ paikka jos siel vittuillaan jatkuvasti ne paikat ainaki mis mä oon ollu nii niis ei vittuiltu muutaku työnjohtajille


    • Vielä 3 kk

      Sanon itseni irti helmikuussa. Olen tehnyt töitä 23 v tulee mitta täyteen. Olen maksanut liiton rahankin ja vaikka tulee karanteeni olen sitä varten säästänyt että onnistuu karanteeni aika.
      Menee suntolainan viimeinen erä tammikuussa. Ja sitten riittää mulle olen veroni jo maksanut. Liiton rahaa jää käteen noin 1200 € joka riittää mulle vallan hyvin.

      • järkeäkin

        Elää omilla eikä ympäristön ehdoilla.
        Omat, todelliset tarpeet, ovat kuitenkin aika rajalliset.
        Kun on vapaa "toisten aivoilla ajattelusta" löytää elämästään tyytyväisyyden syitä.
        Vertaaminen ja valittaminen luovat ainoastaan tyytymätömyyttä!
        Onnittelen ratkaisustasi!
        Sanoo yks toinen, muutaman vuoden itselleen elänyt.
        Ps. Vähällä toimeen tulemisesta.
        Tultiin vaimon kanssa eilen Berliinin joulumarkkinoilta.
        Olemattoman vähän ostimme.
        Lennot 39E/suunta/henkilö verot.
        Keskustan hotelli 42E/2:n hengen huone kahviaaimiaisella.
        Vähällä selviää kun ei tarvitse todistella muille mitään!


      • George...
        järkeäkin kirjoitti:

        Elää omilla eikä ympäristön ehdoilla.
        Omat, todelliset tarpeet, ovat kuitenkin aika rajalliset.
        Kun on vapaa "toisten aivoilla ajattelusta" löytää elämästään tyytyväisyyden syitä.
        Vertaaminen ja valittaminen luovat ainoastaan tyytymätömyyttä!
        Onnittelen ratkaisustasi!
        Sanoo yks toinen, muutaman vuoden itselleen elänyt.
        Ps. Vähällä toimeen tulemisesta.
        Tultiin vaimon kanssa eilen Berliinin joulumarkkinoilta.
        Olemattoman vähän ostimme.
        Lennot 39E/suunta/henkilö verot.
        Keskustan hotelli 42E/2:n hengen huone kahviaaimiaisella.
        Vähällä selviää kun ei tarvitse todistella muille mitään!

        Hoh hoh!! :D Mulla tippuu jo enemmän rahaa taskusta päivässä, kuin teillä oli käytettävissä matkaanne. Mun kengänpohjat suutarilla maksoi enemmän kuin teidän hotellinne aamiaisineen... :D HOH HOH!!!


      • järkeäkin
        George... kirjoitti:

        Hoh hoh!! :D Mulla tippuu jo enemmän rahaa taskusta päivässä, kuin teillä oli käytettävissä matkaanne. Mun kengänpohjat suutarilla maksoi enemmän kuin teidän hotellinne aamiaisineen... :D HOH HOH!!!

        Käytetty rahamäärä ei ole = käytettävissä oleva!
        Todella säälittävä olisi tilanne jossa joutuisi laskemaan viimeisiä roposiaan.

        Kun rahaa on riittävästi käytettävissä on helpompi olla käyttämättä sitä turhaan.
        Jokaiselle käytetylle eurolle täytyy saada vastike.

        Miksi maksaa turhasta. 39E verot, erinomaiset lentoajat.
        Miksi maksaa enemmän?
        Ehkä tästä ajattelutavasta johtuen on saattanut hieman kertyä "marginaaliakin".


      • dgsdgg

        1200€ liitosta on ihan hyvä raha, sain itsekin saman verran kun olin vuoden lomautettuna. Mut entäs sitten kun se loppuu? Sitähän ei kestä kuin 500 päivää jos sitäkään..kai se on sitten mentävä taas töihin? Ja jos sitä työtä hyvällä tuurilla sit löytyy noin pitkän työttömänä olon jälkeen niin palkkaa tuskin saa läheskään saman verran mitä aiemmin..

        Ja jos ajattelit elää myöhemmin pelkällä kelan työttömyyskorvauksella (400€/kk?) niin ei sekään kestä pitkään koska on pakko vastaanottaa työtä tai koulutusta jossain aiheessa tai eivät maksa sitäkään.

        Toki jos on rahaa jemmassa eikä tarvi tukia niin mitäpä sitä sitten töitä tekis ;)


    • --76

      Jos saisin riittävän toimeentulon jostain, niin en työtä kaipaisi. Haistattaisin pitkän peen koko kilpailuyhteiskunnalle.

    • Orjuutta

      töihin ! Okei pientä vilunkia(ns.harmaatalous) on harrastettava et pystyy harrastelee kun toi peruspäiväraha nyt ei riitä edes perustarpeisiin mutta so what ? Kyllä terve normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa mikä tässä yhteiskunnassa on meininki ja osaa löytää mielekästä tekemistä halutessaan vaikka kuinka paljon !Välillä naurattaa kun kattoo ikkunasta aamu tai iltaruuhkaa ja miettii et mihin vi..uun noillä pässinpäillä loppujen lopuks on kiire ?

    • nykyaikana

      Niin,toisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää ilman työtä(ikääntyneen, pitkään työelämästä poissa olleen ihmisen paluu työelämään voi olla ylivoimaista).

      Miten tulla toimeen sosiaalisesti, taloudellisesti, sekä ylläpitää fyysistä ja henkistä hyvinvointiaan. (peruspäiväraha kun on noin puolet EU:n määrittelemästä köyhyysrajasta).


      Myös kysymys vapaaehtoistyöstä on vaikea. Yhteiskunta voi alkaa(on jo alkanut) teetättää töitä ilmaisella työvoimalla.

      Suomessa erilaisten harjoittelijoiden, työssäoppijoiden, ymm. vapaaehtoisten armeijat
      tekevät sellaista työtä josta heidän pitäisi saada korvausta ja ansaita eläkettä. Niin oli ainakin ennen.

      Työvoimaministeriön uusi toimintamalli on "Made in USA". Seuraavaksi kai tänne haalitaan halpaa siirtolaistyövoimaa.

      Kilpailua, kilpailua sen olla pitää. Siksi henki monissa työyhteisöissä haisee. Miten käy ihmisten ja koko maan yhteishengen, vai onko enää tärkeää pelkkä yksilön etu, se joka omistaa?

    • -eräs-
    • rahaa

      Jaa, jos olisi rahaa niin kyllä elämä maistuisi ja tekemistä riittäisi.

      Oikeastaan otsikkosi herätti sisälläni kysymyksen; onko vielä olemassa sellaisia työpaikkoja ja yhteisöjä joissa ihminen viihtyy?

      Nykyaikana kilpailu on kovaa, vyön alle lyödään ja kieli vyön alla juostaan.

    • rrthsrjutyjutytk

      Onneksi
      Mutta jos kaikki tekisivät kun sä? Eihän siitä tulisi mitään. Onneksi on töitä tekeviä, että sä pystyt elämään sun tavallasi. Moi, mä lähden nyt töihin. Palaan viiden jälkeen! Ajaa, sitten pitää vielä käydä kaupassa, tehdä ruokaa, siivota. Seitsemän jälkeen mä voin taas ehkä vähän levätä

      Ajatus kuin 5 vuotiaan suusta mitä jos kaikki, mitä jos lehmät lentäisi.Täällä maailmassa ei ole kuin muutama asia mitä kaikki tekee ja se on syö,nukkuu ja käy tarpeilla, siihen ne yhtäläisyydetkin loppuu.Joku tykkää käydä töissä joku ei, mutta ei lähdetä ihmisiä pakottamaan tiettyyn muottiin.

    • menee ja tulee.

      Pystyisin kyllä ilman työtä elämää.En itse usko pystyväni 10,20,30 ja 40 vuotta ilman töitä koska täytyy ottaa joskus työn vastaan jos haluaa elää ja ostoksia.Tottakai rahaa tiukilla jos tulee niin.Olen huomannut,että jos ottaisin työn niin minulla tuskin aikaa esim.kuntosalille tai muuta menoja eli jäisi vähän.Pitää tarkkaan onko sopiva työ minulle tai ei.Työttömyys ei minua pelota mitenkään,koska yrittää joskus saa työn jossakin vaiheessa.Yrittäminen voi tekemään ja luvat ei voi aina pitää jos ei saa heti työtä kuin koko ajan etsimällä.Onhan palkka aina kivasti saa paitsi töitä vie paljon tekemään kyllä.Minusta ihmisten jokainen oma valinta joko osa-aikainen tai koko-aikainen tai miten vaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      86
      696
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe