Pika-apua

Tapaan tänään ihmisen. Siis Isolla Iillä. Minulle tärkeän sellaisen. Joskus olimme rakastuneita, molemmat silloin varattuja. Tunteet olivat todella voimakkaat, eikä mihinkään siitä tähän päivään mennessä hävinneet, vaikka suhteesta on jo vuosia.
Mies ottikin yllättäen yhteyttä, sanoi olevansa vapaa nyt. Kuten minäkin. Tavattiin, juteltiin ja kaikki oli kuin sillon ennen. Kovasti teki mieleni koskettaa miestä, suudellakin. Mutta en uskaltanut.
Uskallanko tänään? Rohkaiskaa tai tyrmätkää!!
Haluan sen miehen, miten vakuutan hänet?
2416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yrittänyttä ei panna. siis ei vaan tottakai, aina täytyy yrittää. Ja se täytyy tehdä omalla tyylillä.
Mä en ihan heti kertois et haluan hänet, ainakaan vakavassa mielessä. Varmaan vähän kähmäisisin pebasta.

Äänestä
  • Olen Emmanuelen kanssa hieman eri mieltä. Tässä ko. tapaukseessa yrittänyttä saatetaan hyvinkin panna. Ehkä se on jopa toivottavaa.

    Eli AP:lle onnea ja menestystä parisuhderintamalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kädet hikoo, ja hermostuttaa kirjoitti:

Tapaan tänään ihmisen. Siis Isolla Iillä. Minulle tärkeän sellaisen. Joskus olimme rakastuneita, molemmat silloin varattuja. Tunteet olivat todella voimakkaat, eikä mihinkään siitä tähän päivään mennessä hävinneet, vaikka suhteesta on jo vuosia.
Mies ottikin yllättäen yhteyttä, sanoi olevansa vapaa nyt. Kuten minäkin. Tavattiin, juteltiin ja kaikki oli kuin sillon ennen. Kovasti teki mieleni koskettaa miestä, suudellakin. Mutta en uskaltanut.
Uskallanko tänään? Rohkaiskaa tai tyrmätkää!!
Haluan sen miehen, miten vakuutan hänet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu