Naisten vietti pahoihin poikiin

Siis täytyy vaan ihmetellä naisten viettejä tässäkin asiassa. Esimerkiksi Juha Valjakkala on ollut 5 KERTAA naimisissa ja on istunut viimeiset 18 vuotta kiven sisässä. Nytkin on joku uus naisystävä, jonka luo Valjakkalan epäillään suuntaavan. Steen Christensen sai myös vankilaan ihailukirjeitä vaimoehdokkailta tapettuaan kaksi poliisia. Naisia oli tyrkyllä jonoksi asti. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että naisiin kohdistuva väkivalta on itse aiheutettua, koska tietoisesti hakeudutaan nyrkkisankereiden seuraan. Näinhän se on aina ollut. Sairasta. Ei voi kun ihmetellä.
101183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kuin ihmetellä. Mutta ei voi kuin ihmetellä sitäkään, että jos nainen on ihan kunnollinen, pitää kiinni siitä mitä sanoo, esimerkiksi siitä, ettei lähde suhteisiin varattujen kanssa, ei ota viinaa ollenkaan, hoitaa lapsensa ja asiansa, käy työssä, jne. ei kelpaa kellekään. Pitäisi olla jotenkin jännittävä,iän tuoma rauhallisuus ja varmuus edes itsestään on huono juttu.Tosikko, tiukkapipo kireä kun ei jaksa nauraa turhalle, ei reuhtoa baareissa eikä ryntäillä alennusmyynneissä.
Jos vielä nauttii hiljaisuudesta, kävelee mielummin raikkaassa luonnossa, eikä jytkytä jotain bobypumppia alat olla jo aika out koko parisuhdemarkkinoilla.
Ehkä tämä vaan pitää hyväksyä, vaikka toisinaan vielä muistuu mieleen, että hyvä nainen tässä menee ihan hukkaan.

Äänestä

jälkeenpäin kyhättiin tekaistuja syytteitä "raiskauksista" ym. kun oli jääty kiinni...

Äänestä

Ei kaikki "naiset" ole esimerkiksi Matti Nykäsen perään, vaikka Mervi Tapola olisikin mielellään ottamassa turpaansa.

Tämän palstan "kunnon miesten" logiikan mukaan Nykänen olisi Suomen tavoitelluin mies.

Äänestä

Eksyin kahden muijan ja yhden jätkän seuraan. Kun lähdettiin baarista, niin tämä jätkä iski tätä toista muijaa päin pläsiä, että veri valu sen muijan nokasta. Tämä jätkä lähti tämän toisen muijan kanssa menemään ja tämä lyöty muija olis vaan väen vängälläkin mennyt tämän hakkaajan mukaan. Kun yritin auttaa maasta tätä lyötyä naista, niin sain vaan vittuilut siitä. Olis varmaan pitänyt iskee nyrkillä se muija vielä pahemmin maahan ja viskata se ojan pohjalle, niin tämä muija olis syttynyt meikeläisellekkin.

Tämä jätkä ei kyllä ollut mikään komistus, oli reikäiset verkkarit jalassa.

Eli totta viserrät.

Äänestä
  • kerran joku muija tykkäs hakkaajasta niin sitten kaikki naiset tykkää.
    Ei sun älyllä ainakaan naisia saada.
    Järjenjättiläinen.

    Äänestä

  • hah..... kirjoitti:

    kerran joku muija tykkäs hakkaajasta niin sitten kaikki naiset tykkää.
    Ei sun älyllä ainakaan naisia saada.
    Järjenjättiläinen.

    naisethan ei halua kuulla totuutta...

    Äänestä

  • hah..... kirjoitti:

    kerran joku muija tykkäs hakkaajasta niin sitten kaikki naiset tykkää.
    Ei sun älyllä ainakaan naisia saada.
    Järjenjättiläinen.

    Älähtää johon kalikka kolahtaa ;)

    Äänestä

  • Oliko teidän ostarin se parempi kaljakuppila kun oli oikein reikäset verkkarit laittanut jalkaansa tämä baarituttusi? Ette sentään reikäsillä kalsareilla bilettäneet...

    Olen pahoillani näistä karvaista kokemuksistasi naisten parissa. Ehkä sinun olisi tosiaan tarkistettava asennettasi että miellyttäisit oman elinpiirisi tyttöjä. Tähän nyt ei oikein voi kukaan muu tosin vastata kuin nainen joka tapaa ottaa turpaansa mieheltä, joka juhlii reikäsillä verkkareilla paikassa, jonne pääsee reikäisillä verkkareilla.

    Äänestä

että psykopaattinen/sosiopaattinen/epäsosiaalinen persoonallisuus toimii parhaiten naisiin. Mahtava käsitys itsestä, tunnottomuus kritiikille ja positiivisille kommenteille, yleinen välinpitämättömyys kaikessa muussa kuin utilitaarisessa mielessä. Näin se primitiivinen sosiaalibiologia ja genetiikka vaan toimii.

Äänestä

Melko lailla monet hakatut naiset ovat kuitenkin alkaneet seurustella ihan mukavan, huomaavaisen ja lapsista pitävän miehen kanssa. Jossain vaiheessa vaan alkaa nyrkki heilua.

Alamaailma on asia erikseen. Hyvin pieni osa Suomen naisista on siitä kiinnostunut - ja ketkä ovat, tuskin taas olisivat ns. kunnon miesten mielestä mitenkään varteenotettavia vaimokandeja kuitenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käsittämätöntä kirjoitti:

Siis täytyy vaan ihmetellä naisten viettejä tässäkin asiassa. Esimerkiksi Juha Valjakkala on ollut 5 KERTAA naimisissa ja on istunut viimeiset 18 vuotta kiven sisässä. Nytkin on joku uus naisystävä, jonka luo Valjakkalan epäillään suuntaavan. Steen Christensen sai myös vankilaan ihailukirjeitä vaimoehdokkailta tapettuaan kaksi poliisia. Naisia oli tyrkyllä jonoksi asti. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että naisiin kohdistuva väkivalta on itse aiheutettua, koska tietoisesti hakeudutaan nyrkkisankereiden seuraan. Näinhän se on aina ollut. Sairasta. Ei voi kun ihmetellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu