Mikä tilanne

Ehkä sinkku palsta on väärä palsta aiheelleni mutta muutkaan ei ole sen sopivampia.

Ongelma johon kaipaisin vastausta tai neuvoa on seuraavanlainen. Tapasin viime kesänä mukavan miehen suomi24 treffien kautta. Seurustelua kesti pari kuukautta, jolloin mies jätti. Eron jälkeen aloin kirjoitella ulkopaikkakuntalaisen miehen kanssa. Kun erosta oli kulunut pari viikkoa, otti tapailemani mies taas yhteyttä. Ajauduimme taas yhteen, seurustelusta ei ole ollut kuitenkaan puhetta. vaikka säännöllisesti tapaammekin, niin minusta kyseessä on enemmä seksistä ja hauskanpidosta.

Nyt tätä uusintatapailua on kestänyt kolmisen viikkoa ja koko ajan olen kirjoitellut sen toisen miehen kanssa. Tämä tyyppi tuntuu tosi kivalta ja haluaisin tietää mahdollisuutemme suhteeseen.

En tiedä pitäisikö minun hoitaa tämä satunnainen suhteeni pois alta ennen uuden tapaamista. Mutta jos tämän toisen kanssa ei synkkaakaan, niin oliko turha polttaa sillat. Vai mennääkö tässä jo pettämisen asteelle.
2408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on mielestäni se, että niin kauan kun et ole sopinut kenenkään kanssa seurustelusta, olet vapaa tapailemaan myös muita henkilöitä.

Äänestä
  • Tuo kuulostaa ihan loogiselta, mutta ei kannata yllättyä
    jos joku silti suuttuu siitä että tapailee muitakin.

    Ihmisillä kun on asioista erilaisia mielipiteitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikku-Hölmö ja Hupsu kirjoitti:

Ehkä sinkku palsta on väärä palsta aiheelleni mutta muutkaan ei ole sen sopivampia.

Ongelma johon kaipaisin vastausta tai neuvoa on seuraavanlainen. Tapasin viime kesänä mukavan miehen suomi24 treffien kautta. Seurustelua kesti pari kuukautta, jolloin mies jätti. Eron jälkeen aloin kirjoitella ulkopaikkakuntalaisen miehen kanssa. Kun erosta oli kulunut pari viikkoa, otti tapailemani mies taas yhteyttä. Ajauduimme taas yhteen, seurustelusta ei ole ollut kuitenkaan puhetta. vaikka säännöllisesti tapaammekin, niin minusta kyseessä on enemmä seksistä ja hauskanpidosta.

Nyt tätä uusintatapailua on kestänyt kolmisen viikkoa ja koko ajan olen kirjoitellut sen toisen miehen kanssa. Tämä tyyppi tuntuu tosi kivalta ja haluaisin tietää mahdollisuutemme suhteeseen.

En tiedä pitäisikö minun hoitaa tämä satunnainen suhteeni pois alta ennen uuden tapaamista. Mutta jos tämän toisen kanssa ei synkkaakaan, niin oliko turha polttaa sillat. Vai mennääkö tässä jo pettämisen asteelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu