Minut tuomittiin avioeroon, kuten paperissa seisoi, noin 5 v sitten.
Mies haki eroa yksin, meni kimppaan alaisensa kanssa. Kaikki kävi äkkiä, olin sokissa.
Nokkelampana ja askeleen edellä minua kulkien hän keräsi taloudellisestikin voittopotin kotiin. Puimme elatusmaksuja kahteen kertaan oikeudessakin, hän sai osuutensa minimoitua.
Olin luullut että meillä on hyvä ja kestävä avioliitto.
Sain tuskaani pahimmassa kriisissä ammattiapua ja kävin eroseminaarin läpi.
Elämäni on aika kivalla mallilla. Mulla on kaunis koti, lapset, miesystävä, hyvä vakituinen työ.
Välillä vain pistää edelleen niin pahuksesti vihaksi, kun kuulen exästä ja hänen nykyisestään. Huomaan olevani kateellinen heidän tekemisistään ja matkoistaan, jonka kaltaisiin minulla ei ole varaa pyörittäessäni talouttani yksin ja kasvattaessani murrosikäisiä lapsiamme.
Rohkeus/halu muuttaa nykyisen miesystävän kanssa yhteen puuttuu.
Auttakaa, kertokaa miten vapautua vihasta, kateellisuudesta ja katkeruudesta?
Mies haki eroa yksin, meni kimppaan alaisensa kanssa. Kaikki kävi äkkiä, olin sokissa.
Nokkelampana ja askeleen edellä minua kulkien hän keräsi taloudellisestikin voittopotin kotiin. Puimme elatusmaksuja kahteen kertaan oikeudessakin, hän sai osuutensa minimoitua.
Olin luullut että meillä on hyvä ja kestävä avioliitto.
Sain tuskaani pahimmassa kriisissä ammattiapua ja kävin eroseminaarin läpi.
Elämäni on aika kivalla mallilla. Mulla on kaunis koti, lapset, miesystävä, hyvä vakituinen työ.
Välillä vain pistää edelleen niin pahuksesti vihaksi, kun kuulen exästä ja hänen nykyisestään. Huomaan olevani kateellinen heidän tekemisistään ja matkoistaan, jonka kaltaisiin minulla ei ole varaa pyörittäessäni talouttani yksin ja kasvattaessani murrosikäisiä lapsiamme.
Rohkeus/halu muuttaa nykyisen miesystävän kanssa yhteen puuttuu.
Auttakaa, kertokaa miten vapautua vihasta, kateellisuudesta ja katkeruudesta?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sinullahan on kaikki välineet siihen ,että pääset irti noista ikävistä tunteista. Eli ANNA ITSELLESI LUPA ELÄÄ JA OLLA ONNELLINEN. Itse pidät itseäsi kurjuudessa, kun sinulla kerran on tuo uusi mieskin, miksi kummassa kidutat itseäsi?? Ei muuta kuin uutta putkeen ...
jälkeen. Jos se johon on luottanut, pettää luottamuksen, niin varmasti kuka tahansa on vihainen.
Minulla meni poikki 10 vuoden jälkeen, ja olen purkanut tunteitani ihan fyysiseen treeniin: käyn lenkillä, uimassa jne. Liikunnan aikana saan käsiteltyä tunteita, mietin asioita en edes yritä niitä latistaa. Liikunnan jälkeen taas on vartalossa parempi olo: kunto kasvaa, näytän paremmalta. Lenkkeillessä metsän keskellä olen myös löytänyt ratkaisuja tilanteisiin mitkä aluksia tuntui toivottomilta.
Heips!
Olempa lähes samaa seurannut lapsen roolissa. En ihan lapsi enään, sillä ikä lähentelee kolmattakymmentä. Äitini todellakin elää syvässä masennuksen/katkeruuden aallokossa, vaikka avioerosta on jo kohta kymmenen vuotta. Katkeruus painottuu nimenomaan rahallisiin asioihin. Omalta osaltani ymmärrän, sillä isäni on todella osannut hoitaa edukseen asiat rahallisissa puitteissa(ja lähes kaikin keinoin).
MUTTA, onko elämä/onni/tyytyväisyys jne rahasta/omistamisesta kiinni. Itse elän taloudellisesti todella ahtaassa tilanteessa. Opiskelen ja aika ei(eikä raha) aina tahdo riittää millään ,mutta olen aikasta hemmetin tyytyväinen elämääni.
Tavallaan ymmärrän katkeruuden toisen menoista jne., mutta aika paljosta jää kyllä ex-miehesi paitsi. Hän ei ehkä sitä vielä tajua, tahi koskaan, mutta lapsen kanssa vietettyä aikaa tuskin voi mitata rahassa.
Reissut ja tekemiset on tosiaankin kivaa, mutta kyllähän se pääsääntöinen arki ja arjen/elon onni koostuu ihan muusta. Vaikka lapset ei aina olekaan niin ihania, niin vaihtaisitko heidän kanssa viettämäsi ajan yhteen lomareissuun/teatterissa käyntiin tms.
En todellakaan tiedä, että pääseekö katkeruudesta/vihasta eroon, mutta välillä tekisi mieleni ravistella äitiäni... että hittoakos heistä: He elävät elämäänsä ja ovat TOIVOTTAVASTI onnellisia valitsemallaan tiellä, mutta sulle sillä ei pitäisi olla enään merkitystä, vaan että huolehdit siitä että olet onnellinen omassa elämässä, itsenäsi!!!!!!enemmän rahaa/vähemmän rahaa...hittojako siitä! toivoisin todella että kuulisin lauseen : "olen onnellinen elämääni näin, tässä ja nyt"
"..hän keräsi taloudellisestikin voittopotin kotiin. Puimme elatusmaksuja kahteen kertaan oikeudessakin, hän sai osuutensa minimoitua."
Kuulostaa siltä, että puolueeton suomalainen oikeusistuin oli enemmän miehesoi kannalla, kuin sinun. Olitko avioliitossasikin raivoissasi, jos et saanut tahtoasi läpi?
"Huomaan olevani kateellinen heidän tekemisistään ja matkoistaan, jonka kaltaisiin minulla ei ole varaa.."
Toisin sanoen: Olet kateellinen siitä, että miehesi ei enään maksakaan SINUN matkojasi vaan nyt hän maksaa rakastamansa naisen matkat.
Aivan, olisi ehkä kannattanut tarkistaa omaa asennetta jo avioliiton aikana. Ehkä olisi kannattanut harkita, onko parisuhde kanssasi siunaus vai rasite...
Kirjoittamastasi päätellen oletat, että juuri sinulle jostain syystä kuuluisi varakas mies ja helppo elämä. Ei kuulu. Olet nyt sen huomannut.
Onnittelut miehellesi!
taho....ei tarvi kun lukea uutisia ja se illuusio karisee.
ihmisestä, joka käy sumeilematta vasten parempaa tietoaan potkimaan toista päähän.
Tarkennukseksi: opiskellessamme asuimme minun omistamassa asunnossa. Velat, joilla mies pätevöityi ulkomaisissa opinahjoissa, olivat myös minun nimissäni.
Liittomme kesti noin 20 vuotta - en siinä ajatellut, tämä on minun, tuo on hänen. Olen elänyt ympäristössä, jossa lapsista ja lapsenlapsista pidetään yhdessä huolta.
Hän ei maksellut minun matkojani. Kirjoitinhan, että minulla on hyvä työ.
Toki voisin lähteä itsekseni reissuun ja jättää murkut kotiin, sillä kaikille meille en voi matkustamisen iloa suoda. Se vain ei luonnu minulta, kuten näyttää mieheltä uuden kumppaninsa kanssa luontuvan.
Ehkä hän on sinun hengenheimolaisiasi ja siten saan vain onnitella nykyisessä tilanteessa itseäni.
Ei millään pahalla, mutta vaikutatte MOLEMMAT aikamoisilta materialisteilta, sinä ja ex-miehesi...sinä olet kateellinen "menetetyistä matkoista" jne...
Ilmeisesti aikanaan "vakka löysi kantensa", kun kohtasitte...no toinen materialisti (= miehesi uusi naisystävä) kai syrjäytti ensimmäisen materialistin.
Olen pitänyt lapsesta asti matkustamisesta. Kävin vanhempieni tai isovanhempieni kansa joka vuosi jossain matkalla. Matkustelin myös silloin kun elin ns. sinkkuna. Tein töitä paljon kerätäkseni varoja matkaan ja sen tein. En tuhlannut rahoja ravintoloihin, elokuviin, vaatteisiin, autoon. Vaan matkoihin. Koska erilaiset kulttuurit ja paikat kiinnostavat. Olen myös löytänyt sellaisia kohteita joissa olen käynyt usein. Sieltä löytyy jo tuttujakin.
Tapasin ex-mieheni ja mm. yksi yhdistävä tekijä oli matkustelu. Hänkin piti siitä. Kävimme siis matkoilla yhdessä, ja totta jumakauta se on antoisampaa ja ihanampaa oman rakkaan kanssa. Ja yleensäkin sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa muutenkin nauttii samoista asioista. Onko se materilaismia? Ehkä sinun mielestäsi. Onko materialismia käyttäärahansa tupakkaan, viinaan, naisiin, asuinneliöihin? Ei sentään materialismin varsinaisessa merkityksessä.
Kun sitten erottiin (syistä joista ei nyt jaksa selvittää), matkusteluni hiipui. Vaikka en ex mieheni kanssa enää matkoille olisi lähtenytkään, niin en saanut lähdettyä. Olin kai masentunut tms. Mieli toisaalta teki matkoille, koska siellä olisin voinut vapautua masennuksesta ja arjesta, mutta en saanut lähdettyä. Kyllä totisesti kaipasin ystävän tukea. Sellaista ei ollut, tai en uskaltanut päästää ketään lähelleni. Eikä yksinäinen matkailu jaksanut niin kiinnostaa. Miehen matkailuista en nykyään tiedä enkä välitä.
Aloittajalle: älä seuraile ex miehesi tekemisiä ja matkailuja. Paitsi jos haluat kiduttaa sillä itseäsi. Kuvailemasi tunteet vaikuttavat siltä, että et rakastanut miestä hänenä itsenään, vaan arvostit enemmän omaa asemaasi hänen vaimonaan ja maineen ja kunnian. Mieti itseksesi vilpittömästi sitä mitä tunsit miestäsi kohtaan. Oliko se rakkautta, riippuvuutta (henkistä tai materialistista) vai jotain aivan muuta.
sinulle ja kaikille muille asiallisille pohtijoille/vastaajille.
En minäkään materialismina näe sitä että pitää matkustamisesta tai kulttuurista. Käsitykseni materialismista on ihan toinen.
Kuvasit kivasti, miten hienoa on kun voi rakkaimman kanssa jakaa uusia kokemuksia.
Kyllä minä häntä rakastin - ja mikä surkeinta -jotenkin ajattelen edelleen rakastavani. Minne parinkymmenen vuoden rakkaus katoaisi?
En minä hänen kauttaa mitään kunniaa/asemaa saanut, olen itse nk. hyvässä asemassa.
...itselle ja toiselle.
"Ongelmasi" on muualla kuin kateudessa ja katkeruudessa. Haluat kieriskellä tuskassa ja itsesäälissä mutta yllätys yllätys: syy ei ole entisen miehes nykyisessä elämässä. Olet vain ottanut siitä keinon.
Ihmismielen ammattimaiset auttajat auttavat sinua setvimään mikä sinua oikeasti "vaivaa". Se on hyvä konsti tutustua itseesi ja päästä eroon turhanpäiväisistä murheista.
Sinun tunteesi ovat mielestäni ihan normaaleita. Minulle tuli ero 30 avioliittovuoden jälkeen noin 2 vuotta sitten. En mielestäni koskaan ollut mikään materialisti, mutta samanlaiset asiat minussakin saavat aikaan katkeruutta. SItä kummallisesti suree sitä, mitä se olisi voinut olla - vaikka ei ollutkaan. Minun mieheni löysi uuden ja nuoremman. Rehellisesti on kuitenkin sanottava, että en enää muutamaan vuoteen ollut tyytyväinen parisuhteessani. Mieheni oli/on työ-, tietokone- ja kuntoiluaddikti. Yhteiset lomamatkat tai yhteinen vapaa-aika ei hänelle kelvannut enää vuosiin. Ja jos jonnekin lähdettiin niin sen piti aina tapahtua hänen ehdoillaan. SIitä huolimatta olen kateellinen exäni ja hänen uutensa yhteisistä lomamatkoista. Mielessäni kyllä tiedän, millaisia ne matkat ovat...ei vanha koira enää opi uusia temppuja.
Kun on ihan nuoresta asti oltu yhdessä ja jaettu kaikki haaveillen siitä, että ehkäpä meillä on joskus helpompaa ja taloudellisestikin väljempää, on ihan luonnollista, että suree tämänkin unelman menettämistä. Olen tosiaankin vihannut ja raivonnut, kahden vuoden jälkeen on vihaa vielä jäljellä. Olen kirjoittanut paljon ja puhunut parin ystäväni kanssa, jotka ovat jaksaneet kuunnella. Pyrin antamaan anteeksi exälleni, se on ainoa mahdollisuus joskus vapautua vihasta ja katkeruudesta. Exääni en ole kahteen vuoteen kunnolla tavannut saati, että olisimme keskustelleet erosta. Tämä on jotenkin ollut kaikkein vaikeinta. Yli 30 vuotta yhdessä ja sitten yht´äkkiä kaikki on ohi. Se, että on tätä anteeksiannon työtä joutunut tekemään ihan yksin ja yksin muodostamaan käsitystä siitä mitä oikeastaan tapahtui, on ollut kaikkein raskainta. Olen sähköposteja kirjoittanut exälleni, mutta en ole saanut vastauksia. Ihmettelen vaan, onko vaimon vaihto miehelle näin helppoa? Yritän keskittyä omaan elämääni ja tehdä siitä mahdollisimman hyvän: "Kukaan meistä ei voi palata menneisyyteen ja tehdä itselleen uutta alkua, mutta jokainen voi tänään aloittaa jotain uutta ja tehdä itselleen uuden lopun."
huomautus. "Mielessäni kyllä tiedän, millaisia ne matkat ovat..."
et sä kyllä tiedä. sun ja miehes suhde oli yhdenlainen ja miehes ja tän naisen suhde toisenlainen. jos luulet ett ihminen on joka suhteessa samanalainen... no ehkä sä oot. moni ihminen ei oo. siks kun parisuhde muodostuu kahdesta persoonasta. jos toinen persoona vaihdetaan suhdekin muuttuu ja tavat ja sellaset. mulla on kolme suhdetta takana ja kaikki llut erilaisia matkoja myöten. tai no yhen kans ei matkustettu mut tehtiin muita juttuja.
Saatat hyvinkin olla oikeassa. Tunnen kuitenkin kolmenkymmenen vuoden kokemuksella exäni tiettyjä luonteenpiirteitä, ne olivat hänessä jo silloin kun me olimme rakastuneita. Yksi sellainen on suunnaton nuukuus, etten sanoisi saituus. Perusluonnettaan ihmisen on vaikeaa muuttaa. Muistan, millaista on ravintolan valitseminen iltaisin. Nykyään minulla on ilo käyttää itse ansaitsemiani rahoja ihan niinkuin lystään eikä ole kukaan nalkuttamassa ostoksistani tai kodinhoidostani. Ehkäpä hänen uusi kumppaninsa onkin tässä suhteessa paremmin hänelle sopiva: kaksi saitaa ja ilotonta yhdessä...no, enpä kuitenkaan kadehdi.
Mietipä tosissasi, haluaisitko mielummin ne niin ärsyttävät, mutta kuitenkin niin rakkaat, lapset vakituisesti exällesi, että voisit matkailla...?
Toivottavasti pääset nopeasti eroon katkeruudesta :(
Mielestäni tämän viestiketjun aloittaja ei
ole katkera eikä vihainen vaan pahoillaan siitä
että mies, jonka kanssa hän on rakentanut perheen ja siihen liittyvän yhteisen omaisuuden on osoittautunut ensinnäkin petturiksi ja sitten vielä kieroudella huijannut omaisuudenjaossa.
Eli ottanut suurimman osan yhteisestä elämäntyösta itselleen vaikka se oikeudenmukaisuuskäsitteen mukaan kuuluu jakaa puoliksi
Tuntuu että vastuun sijaan lasten elatuksestakin ja muustakin huolehtimisesta on pakoilua.
Ei ole materialismia se jos haluaa itselleen oman elämäntyönsä.
Sitten kun lapset lentävät kotoa sinulla on heihin hieno suhde luotuna ja saat nauttia
lapsenlapsista ja kaikesta muusta mitä elämä
sinulle lasten myötä tuo. Tätä tuskin entinen
miehesi pääsee kokemaan.
Miksi mies saisi nauttia lapsenlapsista ??? Oletusarvo tietysti on että äiti on manipuloinut lapset isää vastaan. Lapsi parat.
puhunut. Ja vihasta ja katkeruudesta vain koska hän ITSE sanoi niin tuntevansa..
niinpä lapsi parat, alkuperäinen kirjoittaa
pyörittävänsä taloutta ja kasvattavansa murrosikäisiään yksin, lasten isähän on
jättänyt perheen ja vielä yrittänyt saada mukaansa kaiken omaisuuden ja sen lisäksi
vielä yrittää päästä mahdollisimman pienin
elatusmaksuin.
Mitä epäselvää tässä on ?
Luuletteko etteivät lapset tajua itse mitään?
Ei tosiasioiden näkemiseen tarvita mitään
manipulointia. Ei lämpimiä välejä jälkikasvuun
ja heidän jälkeläisiinsä rakenneta siten että yritetään ensin viedä leipä suusta ja sitten käydään joka toinen sunnuntai näytämässä
oma naama.
Yhteinen historia luodaan yhdessä arjessa
eläen läsnäollen ja toinen toistaan tukien, se rakentaa,se kantaa. Tulevaisuudessa ei voi korjata menneitä
Minunkin exäni on kuulema sitä mieltä, että minä olen kääntänyt lapset hänen nyxäänsä vastaan! En ole naista koskaan edes tavannut! Totuushan tietenkin on, että en ole häntä kovasti kehunutkaan, ei kai kukaan voi sellaista odottaakaan minulta. Tämä nainen kuitenkin ryhtyi täysin tietäen rakentelemaan suhdetta naimisissa olevan miehen kanssa ja oli itsekin naimisissa. Sen olen kyllä joutunut huomaamaan, että exälläni ei ole kahteen vuoteen ollut nuorisolle aikaa, jos ovat tavanneetkin, on nyxä ollut aina paikalla.
Lapsilla ja nuorilla on omaakin arvostelukykyä. Exäni unohtaa, että hänellä ja hänen nyxälläänkin on jotain osuutta avioliittomme särkymiseen.
näköjään riittää.
Jostain kumman syystä se lohduttaa, mikä sinänsä on aika järkyttävää, koska ei tällaista "kohtaloa" kenellekään toivoisi.
Niin, tuo Martan kysymys/kokemus "onko miehen todella niin helppo vaihtaa vaimoa" - tulee sellainen olo että aika monien on. Mahdollisesti myös joidenkin naisten.
Ehkä heille ei ole merkittävää samat asiat, mitkä esim. minulle on.
Kyllähän nykyinen miesystävänikin kivasti osallistuu murkkujeni ja minun elämääni, mutta ei se ole sama juttu, kuin että olisi yhteinen menneisyys, jonka pohjalta elettäisiin.
Joku on kuvannut tällaista eroa, että olo on kuin elävän leskellä. Itsestänikin tuntuu niin, paitsi että en saa sitä tukea ja lohdutusta, mitä lesket yleensä saavat menetettyään elämänkumppaninsa.
Täällä keskustelupalstalla on aika erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä. Luulen että on aika eri juttu erota lyhyestä liitosta, kuin vuosikymmenten kestäneestä, jossa suurin osa elämästä on oltu yhdessä.
Kiitän teitä, jotka toitte omia näkökulmianne tilanteeseeni. Minusta tuntuu etten jaksa/halua jatkaa tätä. Sanotaan että puhuminen auttaa ja niin minustakin, mutta tämä anonyymi keskustelu mahdollisine epäasiallisuuksineen tuntuu turhan raastavalta.
Valoisampaa adventtia toivottelen
yksi asiallinen viesti. Sinä ja Martta sanoitte tärkeitä asioita. Ei ihminen ihan oikeasti muuna kuin itsenään mene uuteenkaan suhteeseen ja se on fakta. Itse mietin vuosikaudet, mitä minä olen tehnyt väärin, olenko niin kylmä ja tympeä kuin syytetään ja minunko tehtäväni on tehdä kumppanin elämästä hyvää. Nyt kun olen alkanut vapautua siitä imusta, missä olen 22 vuotta ollut, ymmärrän omia hyviäkin puoliani paljon paremmin. Varjoaan ihminen pakenee paetessaan uuteen suhteeseen tai muuhun etäisyyteen. Toista on niin helppo käyttää omien tunteidensa kanavana: syyttää toista aina kaikesta, mitä oikeasti tuntee itse. Olkoon narsismia tai muuta tunne-elämän häiriötä, mutta helpottaa, kun kykenee sitä itse arvioimaan etäämmältä ja rauhallisesti. Nyt tunnen vain myötätuntoa, ellen sääliä miestäni kohtaan. Sekä sitä Martan kuvaamaa "miten hyvin meillä olisi voinut olla"-tunnetta, surua elämästä, jota ei koskaan ollutkaan... Voi meitä !
AIKAA JA OMAA ONNEA exän ja sen nykyisen elämän seuraamiseen.Se EI OLE SEN ARVOSTA.
Ei MILJOONILLA SAA RAKKAUTTAA!!!Näin se vaan on!
Niinhän monikin mies on kehuskellut kylillä uuden "vaimon" rahoilla,mutta totuus taitaakin olla jotain muuta,jos se kuseinen itse tietäis sitä!