paikkaa tälle vuodatukselleni, joten menköön nyt sitten tänne.
Olen suht, nuori nais-ihminen, 18v, joka valmistautuu lentämään omin siivin.
(Mamero muuttaa omaan kotiin vanhempien luota.)
Elämän näen edessäni vapaana.
Mutta pari viikkoa sitten tämä elämä heitti eteeni kummallisen sattumuksen;
Minua luultiin mieheksi.
Olin kieltämättä vähän hämilläni siitä, vaikka aina olen ollut aika poikamainen.
Lapsena minua luultiin usein pojaksi.
Tämä on ollut minulle aina sellainen kummallinen ongelma, josta toisaalta olen ylpeä, toisaalta taas tunnen, että se rajoittaa minua jotenkin.
Uniakin olen nähnyt siitä, kuinka en pääse johonkin, tai saavuta jotakin, kun "miehekkyyteni" estää minua.
Olen usein asioissa vilpitön, yksinkertainen ja suora, mutta toisaalta taas järjestän pienistäkin jutuista monimutkaisia labyrinttejä, joissa menee välillä itselläkin pää pyörälle.
Useimmat ystävistäni antavat minulle lempinimen, jolla sitten haukkuvat, kun oma nimeni on tylsähkö.
"Baddington", "Kirka", "Gandalf"(=eli kalle).
Kutsuupa eräs ystäväni minua tuttavallisesti
"leppoisaksi nallekarhukseen".
En minä tätä pahakseni pistä, sillä pakko se on myöntää, minussa on jotakin hyvin karhumaista.
Olen pienikokoinen, 150/45kg, eli koostani karhuttelut eivät varmasti johdu.
En ikänäni ole ollut järin naisellinen ja minua ovat aina kiinnostaneet ns, "poikien jutut";
Mopot, autot, sodat.. Lapsena vedin nukeiltakin jalat irti. (Tämä se jos mikä on miehekästä)
Minussa on kaksi puolta, mutta tähän aikaan asti olen ollut aivan sujut itseni kanssa.
Nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, että haluaisin olla mies.
Nykyään en voi elää vapaasti, vaan aina mielessäni luikertelee se sama ajatus: "Mikä on naisen asema tässä maailmassa? Olenko heikoilla, olenko jotenkin alempi arvoinen, koska olen nainen?"
Pidän tätä typeränä, sillä tiedän, että oman asemani määrittelen itse, ei kukaan muu, mutta silti. Elokuviakin katsellessa vain mietin, että mikä on siinä naisen rooli ja onko se heikompi, pienempi, kuin miehen?
Jokainen ihminen on yksilö, mutta lapsena meidät opetetaan siihen, millaisia pitää tyttöjen ja poikien olla. Ne opit pitävät ja säilyvät aikuisiällekin, olen huomannut.
Joku sanoi, että löytääkseni jälleen tasapainon, on minun kehittettävä miehekästä minääni.
Mutta kuinka se tapahtuu? Vahingoittaisinko itseäni lisää?
Vaikka olen lujatahtoinen, olen silti hyvin hauras ihminen. En minä kestä tätä epäluuloa.
Olen saanut lukea vain miesten mielipiteitä siitä, millainen hyvä suhde on. Tuskin puoliakaan niistä kirjoituksista oli kirjoitettu vakavasti, sanoja tarkoittaen, mutta silti otin ne todesta, en voinut estää sitä.
Olen aina ihaillut vahvoja naisia, mutta silti olen samaistunut miehiin.
Muiden naisten ajatukset tuntuvat minulle vain niin tavattoman vierailta.
Jollakin tapaa olen aina kuvitellut olevani ei mitään, en siis ole nainen, enkä mies.
olemmeko saman arvoisia?
Olen suht, nuori nais-ihminen, 18v, joka valmistautuu lentämään omin siivin.
(Mamero muuttaa omaan kotiin vanhempien luota.)
Elämän näen edessäni vapaana.
Mutta pari viikkoa sitten tämä elämä heitti eteeni kummallisen sattumuksen;
Minua luultiin mieheksi.
Olin kieltämättä vähän hämilläni siitä, vaikka aina olen ollut aika poikamainen.
Lapsena minua luultiin usein pojaksi.
Tämä on ollut minulle aina sellainen kummallinen ongelma, josta toisaalta olen ylpeä, toisaalta taas tunnen, että se rajoittaa minua jotenkin.
Uniakin olen nähnyt siitä, kuinka en pääse johonkin, tai saavuta jotakin, kun "miehekkyyteni" estää minua.
Olen usein asioissa vilpitön, yksinkertainen ja suora, mutta toisaalta taas järjestän pienistäkin jutuista monimutkaisia labyrinttejä, joissa menee välillä itselläkin pää pyörälle.
Useimmat ystävistäni antavat minulle lempinimen, jolla sitten haukkuvat, kun oma nimeni on tylsähkö.
"Baddington", "Kirka", "Gandalf"(=eli kalle).
Kutsuupa eräs ystäväni minua tuttavallisesti
"leppoisaksi nallekarhukseen".
En minä tätä pahakseni pistä, sillä pakko se on myöntää, minussa on jotakin hyvin karhumaista.
Olen pienikokoinen, 150/45kg, eli koostani karhuttelut eivät varmasti johdu.
En ikänäni ole ollut järin naisellinen ja minua ovat aina kiinnostaneet ns, "poikien jutut";
Mopot, autot, sodat.. Lapsena vedin nukeiltakin jalat irti. (Tämä se jos mikä on miehekästä)
Minussa on kaksi puolta, mutta tähän aikaan asti olen ollut aivan sujut itseni kanssa.
Nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, että haluaisin olla mies.
Nykyään en voi elää vapaasti, vaan aina mielessäni luikertelee se sama ajatus: "Mikä on naisen asema tässä maailmassa? Olenko heikoilla, olenko jotenkin alempi arvoinen, koska olen nainen?"
Pidän tätä typeränä, sillä tiedän, että oman asemani määrittelen itse, ei kukaan muu, mutta silti. Elokuviakin katsellessa vain mietin, että mikä on siinä naisen rooli ja onko se heikompi, pienempi, kuin miehen?
Jokainen ihminen on yksilö, mutta lapsena meidät opetetaan siihen, millaisia pitää tyttöjen ja poikien olla. Ne opit pitävät ja säilyvät aikuisiällekin, olen huomannut.
Joku sanoi, että löytääkseni jälleen tasapainon, on minun kehittettävä miehekästä minääni.
Mutta kuinka se tapahtuu? Vahingoittaisinko itseäni lisää?
Vaikka olen lujatahtoinen, olen silti hyvin hauras ihminen. En minä kestä tätä epäluuloa.
Olen saanut lukea vain miesten mielipiteitä siitä, millainen hyvä suhde on. Tuskin puoliakaan niistä kirjoituksista oli kirjoitettu vakavasti, sanoja tarkoittaen, mutta silti otin ne todesta, en voinut estää sitä.
Olen aina ihaillut vahvoja naisia, mutta silti olen samaistunut miehiin.
Muiden naisten ajatukset tuntuvat minulle vain niin tavattoman vierailta.
Jollakin tapaa olen aina kuvitellut olevani ei mitään, en siis ole nainen, enkä mies.
olemmeko saman arvoisia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Millainen sulla on seksuaalinen suuntautuneisuus, tunnetko vetoa miehiä vai naisia kohtaan? Monet ihmisethän eivät ole identiteetiltään 100% miehiä tai naisia vaan on jatkuva skaala psyykkisesti eriasteisia androgyynejä ihmisiä. Jotkut ovat biseksuaaleja (lienee naisilla yleisempää kuin miehillä). Useimmiten tollainen ahdistus kumpuaa tiedostamattomista leimoista ja ehdollistamisesta, jota ympäristö meihin kohdistaa mutta nyt aikuisuuden kynnyksellä sä voit ajatella tämän asian ihan rationaalisesti omalla järjellä ja päättää itse miten pukeudut ja miten sukupuoli-identiteettiäsi ilmaiset. Yhteiskunta on onneksi menossa suvaitsevampaan suuntaan näissä asioissa. Sellaiset ihmiset jotka haluavat muuttaa sinua mieltymystensä (omien ehdollistumiensa) mukaisiksi, eivät ole ystäviäsi.
Yhtälainen on ero linnun ja kalan välillä kuin miehen ja naisen välillä. Kaikki nämä ovat sellaisiksi syntyneet ja tällaisina myös pysyvät. Ihminen toki voi yrittää pyristellä enemmän vastaan itse-tietoisuutensa vuoksi, mutta esimerkiksi naisena miehisen käyttäytymisen omaksuminen on vain itsepetosta ja monilla johtaa ahditukseen ja masennukseen.
Tasa-arvo on pelkkä abstrakti käsite, jota ei maailmasta todellisena löydä. Todellisessa maailmassa ei ole objektiivisia arvoja, vaan arvo on aina olemassa vain suhteessa johonkin.
Näin esimerksiksi miehellä on suurempi arvo joissakin asioissa (johtaminen ja teknologia) ja naisella vastaavasti suurempi arvo toisaalla (hoivaaminen). Nämä juontuvat perimmiltään sukupuolten erilaisesta perimästä ja ruumiillisista eroista.
Jotkin liikkeet nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa rohkaisevat asettumaan näitä luontaisia ominaisuuksia vastaan. Näin tehdessään ihminen hylkää vahvuutensa ja yrittää pyristellä heikkouksiensa varassa. Tällöin hän ei tietenkään menesty ja onnellistu läheskään yhtä hyvin jos tekisi päinvastoin.
Ole siis avoimesti nainen ja hauras äläkä anna nykyisten yleisten harhaluulojen tuottaa syyllisyydentunteita oman luontosi mukaan elämisestä. Jumala tai evoluutio (kumpaaan sitten uskookin) erilaisti sukupuolet, jotta nämä kilpailun sijasta voisivat elää sovussa yhdessä. Nykyiset järjettömät asenteet siis tekevät karhunpalveluksen salliessaan tai jopa yllyttäessään sukupuolesta poikkeavaa käytöstä. Todellisesti vahva mies ja nainen siis toteuttaa oman luontonsa ja roolinsa näistä harhapuheista hätkähtämättä.
että "nainen ja hauras". Provo?
Joka tapauksessa kirjoittajalle tiedoksi, että sukupuoli ei ole joko-tai -kysymys vaan pikemminkin jatkumo. "Sex" ja "gender" ovat myös eri asioita.
Ja olethan tietoinen, että joka vuosi syntyy Suomessakin (muistaakseni muutamia kymmeniä) lapsia, joilla on sekä miehen että naisen sukupuolielimet. Googleta vaikkapa sanalla intersukupuolisuus niin löydät lisätietoa.
Keskustelun avaajalle: tältä palstalta valitettavasti tuskin on saatavissa asiallisia kommentteja kovinkaan paljon :-(
Olitkos helsingissä, kantiksessa tässä pariviikkoa sitten. Kuulostat senverran tutulta :D
...näihin asioihin neuvojen hakemisen netin keskustelupalstoilta. Täältä et mitään asiantuntija-apua saa, mitä ilmiselvästi tekstisi perusteella tarvitsisit. Kehotan sinua kääntymään psykologin puoleen ja keskustelemaan hänen kanssaan mieltäsi vaivaavasta asiasta.
Joo, olihan se kieltämättä typerää kysyä netistä jotakin tällaista.
Mutta jokainen kommentti on tärkeä, auttaa rakentamaan minua kasaan uudestaan.
En edes tiedä, mikä sai minun maailmankuvan kerralla rikki, mutta kai tämä oli jonkinmoista kasvua kohti jotakin uutta.
Psykologi tuskin auttaisi minua, sillä tämä on sellainen asia, jossa mielipiteitä ei voi vertailla.
En ole saanut mitään herättävää ahaa-kokemusta,
mutta pikku hiljaa rupean heräämään siihen, ettei asialla oikeastaan ole minkäänlaista vaikutusta siihen, miten elämäni elän.
Pitää yrittää puhdistaa mieli turhista ja pahoista ajatuksista, joilla vain satutan itseäni.
En usko, että se, miksi syntyy, määrittää sen, onko luonnoltaan hoivaava vai hallitseva.
Itse olen kumpaakin, mutta en siedä kilpailua, vaan yksinkertaisesti julistan itse itseni voittajaksi.
Huomaan, että itseasiassa taidan olla aika hankala akka ja täysiverinen Diiva. ;D
Tekee gutaa.
T: Ei enää niin leppoisa nallekarhu.
Tee Setan sukupuolitesti. Olet ilmeisesti sukupuolineutraali nainen.
Sehän ei sinua tee sinällään paremmaksi tai huonommaksi, osaatpahan "asettua kummankin kenkiin" tarvittaessa.
Joo, onhan tuota testiä tullut kokeiltua.
(varmaankin jo liian usein)
Aina ennen tulokseni on ollut "Mies", mutta nyt, kun pistin rastin kohtaan "olen feministi"
(siltä minusta nyt tuntuu)
niin tulokseni oli "agronyymi" tai jokin sellainen makarooni, joka on yhtä kuin sukupuolineutraali.
Kyllä minusta on luontevaa olla miehekäs, sen sijaan tunnen itseni hyvin typeräksi
korkokengissä ja muissa hepeneissä, eivätkä "tyttöjenjutut" oikein innosta, niin että
naista minusta ei varmaan ikinä tule.
Poikatyttö lienee minunlaisilleni ainoa sopiva nimitys.
Toden nimissä lienee parasta tunnustaa, etten tiedä, mihin suuntaan ne himot osoittavat.
Luulen, että olen bi, mutta en ole varma.
Ei sillä ole minulle kuitenkaan kauheasti merkitystä.
Toivottavasti pääsen pian sopuun itseni kanssa, niin voin unohtaa tämän typerän ongelmani.
Kirjoittele ja kysele tuolla Trans osiossa. Onhan noille nykyään hormonit, leikkaukset ja hoidot.
Nykyään sukupuoli tosiaan taitaa olla valittavissa, kumpi tuntee olevansa "henkisesti".
Mutta joo, trans-osioon käy tie,
kiitos vain vastauksistanne, vaikkei tämä minun juttuni välttämättä ihan tänne sinkku-palstalle kuulunut.
Kiitoksia niin asiallisista, kuin asiattomistakin.
Moi,itselläni on myös ollut vähän samantapaisia ongelmia,mutta vähän erilaisia tyypiltään kuin sinun.Itse nimittäin ihan selkeästi tiedän olevani nainen ja että olen miehistä kiinnostunut.
Ongelmani on sellainen josta aiheutuu päivittäin minulle tuskaa.Lapsena vanhempani halusivat pitää minua poikana jostain syystä (lyhyet hiukset ja tekniikkaan kannustaminen)itseasiassa näytin melkolailla pojalta.Nyt vanhemmiten se on aiheuttanut sellaisia ongelmia etten koe olevani tarpeeksi naisellinen vaikka miten yritän .Olen myös luonteeltani melko pohdiskelevainen ja rauhallinen sekä vilpitön "hyvä jätkä".En tällainen tyypillinen "kanamainen"nainen.Myös kasvonpiirteeni ovat melko sirot vaikkakin korkeat poskipäät.Noh on minua sentään luultu joskus malliksi =) Koen olevani myös ihan älykäs vaikken olekaan matemaatikoksi suuntautunut.Jotkut miehet jaksavat silti huomautella luonteestani ja joskus ulkonäöstä.Eräskin ulkomaalainen mies sanoi
todella töykeästi että etten tiedä olenko lintu vai kala.(eli mies vai nainen)
Hah sanon minä! eivät taida olla itse tarpeeksi miehistyneitä tai älykkäitä kestääkseen minua.
On minun oma asiani jos otankin joskus mallia älykkäistä miehistä ja samaistan itseäni heihin,minusta se ei ole keltään pois.
Minusta naisten itseasiassa kuuluisi jonkin verran
vahventua miesten kautta.Esimerkiksi heikot naiset usein päätyvät hakattaviksi ym..ja sellaistahan ei miehen aivot ikipäivänä kestäisi!
Tasa-arvoa ja rakkautta enemmän tähän yhteiskuntaan ja voimia sinulle halusitpa olla minkälainen tahansa!