Eli homman nimi on se, että vastustan ehdottomasti kaikkia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja varsinkin perheväkivaltaa.
Ongelma on kuitenkin se että nykyisellä tyttöystävällä on jotain itsehillintä ongelmia? sillä melkein aina kun hän enemmänkin kimpaantuu jostain asiasta hän käy päälle. No ei se mitää jos se jäisi lyömis yrityksiksi ym. Mutta hän raapii ja tekee kaikkensa että saisi fyysisesti aiheutettua minuun jälkiä ym.
Siis vaikka kyseessä olisi joku hänen mokansa josta tulee riita ja hän kimpaantuu niin hän hyökkää kimppuun saattaa raapia naaman/kropan ihan verille. Hakkaa millä esineelle pystyy, jos estelen ym. puree "täysiä". Eli olen aika raadellun oloinen ollu täs jo varmaan 5-6kertaa tämän vuoden aikana.
Esimerkkeinä, meillä oli baarissa riitaa. Mulla meni hermo ja luovutin ja kotia nukkumaan, ei pitänyt olla kummempaa faittia enään. Olin sängyssä nukkumassa kun morssian tulee kotia vetää laukullaan joka täynä kaikenmaailman tilphööriä ym. täysiä ohimoon = aivotärähdys (olin siis jo untenmailla ei paljoa herätyllyt). Sitten tuossa pari kk sitten innostui vähä raapimaan, niin kynnet uppos sen 3-4mm ihoon käsiin, raapi koko rinnan, kädet ihan paskaks ja taispa tosta käteen jäähä ainakin ikuiset arvet. Niin tollasissa tilanteissa väkiste kilahtaa aina vähän itelläkin ja rupeen estelemään/tönäisemään pois sitä joka kyllä onnistuu, mutta sit ku päästää irti ni taas käy päälle ja pakko jotenki laannuttaa se. Ja se taas menee väkiste vähän väkivaltaseks ja mulla on ihan hirveen paha olo noista.
Mä en todellakaan en ikinä käy siihen käsiks naisiin, se hyökkää aina päälle. Enkä tosiaan mitään rupea nenään sitä lyömään. Vaan yritän rauhotella, mutta eipähän se rauhotu. Kimpaantuu vaan lisää. Sitten kun sitä pitää vaikka käsistä kiinni et rauhotu nyt saatana ni se meukkaa jo niin kovaa et pakko päästää irti ettei naapurit soita jo poliiseja.
Mitä helvettiä tälläselle voi tehä? Tässä on periaatteessa ite aikalailla "perheväkivallan uhri" Mut tässä väkiste noissa ajautuu itekkin sitten "väkisin" rauhoittelemaan.
Ja mielestäni olen noissa ollut aika rauhallinen, harva mies nyt varmaan antaa itseään raapia ihan verille, antaa repiä hiuksista minkä jaksaa tekemättä mitään vastarintaa. Kaippa hän saa siitä jotain henkistä tyydystä. Ja asiasta oon hänelle sanonu ja rauhallisena aina ymmärtää mutta sitten kun tunteet nousee niin puhutuilla asioilla ole mitään väliä..
Ongelma on kuitenkin se että nykyisellä tyttöystävällä on jotain itsehillintä ongelmia? sillä melkein aina kun hän enemmänkin kimpaantuu jostain asiasta hän käy päälle. No ei se mitää jos se jäisi lyömis yrityksiksi ym. Mutta hän raapii ja tekee kaikkensa että saisi fyysisesti aiheutettua minuun jälkiä ym.
Siis vaikka kyseessä olisi joku hänen mokansa josta tulee riita ja hän kimpaantuu niin hän hyökkää kimppuun saattaa raapia naaman/kropan ihan verille. Hakkaa millä esineelle pystyy, jos estelen ym. puree "täysiä". Eli olen aika raadellun oloinen ollu täs jo varmaan 5-6kertaa tämän vuoden aikana.
Esimerkkeinä, meillä oli baarissa riitaa. Mulla meni hermo ja luovutin ja kotia nukkumaan, ei pitänyt olla kummempaa faittia enään. Olin sängyssä nukkumassa kun morssian tulee kotia vetää laukullaan joka täynä kaikenmaailman tilphööriä ym. täysiä ohimoon = aivotärähdys (olin siis jo untenmailla ei paljoa herätyllyt). Sitten tuossa pari kk sitten innostui vähä raapimaan, niin kynnet uppos sen 3-4mm ihoon käsiin, raapi koko rinnan, kädet ihan paskaks ja taispa tosta käteen jäähä ainakin ikuiset arvet. Niin tollasissa tilanteissa väkiste kilahtaa aina vähän itelläkin ja rupeen estelemään/tönäisemään pois sitä joka kyllä onnistuu, mutta sit ku päästää irti ni taas käy päälle ja pakko jotenki laannuttaa se. Ja se taas menee väkiste vähän väkivaltaseks ja mulla on ihan hirveen paha olo noista.
Mä en todellakaan en ikinä käy siihen käsiks naisiin, se hyökkää aina päälle. Enkä tosiaan mitään rupea nenään sitä lyömään. Vaan yritän rauhotella, mutta eipähän se rauhotu. Kimpaantuu vaan lisää. Sitten kun sitä pitää vaikka käsistä kiinni et rauhotu nyt saatana ni se meukkaa jo niin kovaa et pakko päästää irti ettei naapurit soita jo poliiseja.
Mitä helvettiä tälläselle voi tehä? Tässä on periaatteessa ite aikalailla "perheväkivallan uhri" Mut tässä väkiste noissa ajautuu itekkin sitten "väkisin" rauhoittelemaan.
Ja mielestäni olen noissa ollut aika rauhallinen, harva mies nyt varmaan antaa itseään raapia ihan verille, antaa repiä hiuksista minkä jaksaa tekemättä mitään vastarintaa. Kaippa hän saa siitä jotain henkistä tyydystä. Ja asiasta oon hänelle sanonu ja rauhallisena aina ymmärtää mutta sitten kun tunteet nousee niin puhutuilla asioilla ole mitään väliä..
Vastaukset 44
Vanhimmat
Ei tuo nyt ole normaalia, tyttöystäväsi tarvitsee apua. Jos hän ei pysty itseään hillitsemään mistä tiedät koska hän nappaa teräaseen käteensä ja huitoo sillä.
Siks toisekseen, olen kyllä sitä mieltä, että me naiset osaamme provosoida miehiä käymään päälle ja sitten ollaan surkeita kun on mustat silmät. Toki en puolustele väkivaltaa. Henkisesti heikompi käy päälle mutta kenekään ei tarvitse alistua sellaiseen.
Älä hyvä ihminen jää tuollaisen väkivaltaisen ja ymmärtämättömän ihmisen käsiteltäväksi! Olet niin hieno mies, että älä tuhlaa elämääsi sairaan ihmisen kanssa elämiseen. Et ole myöskään vastuussa hänestä ja hänen teoistaan. Lähde heti pois, on olemassa sinua varten NAINEN, joka ei ole noin TÖRKEÄ sinua kohtaan!
helppoa ole lähteä ja jättää. Eikä se aina ole oikeakaan ratkaisu. Väkivalta on hätähuto! Hän ei osaa ilmaista itseään muulla tavalla. Mutta jos hänelle annetaan mahdollisuus siihen ja ohjausta, hän voi oppia myös vihan purkuun muita teitä. Sekä hillitsemään omaa agresiotaan. Eroaminen on aina se helpoin tie, mutta ei yleensä oikea.
saman neuvon myös naiselle. joka elää väkivaltaisen miehen kanssa??
Eroaminen on useinmiten oikea ja myös ainoa tie kun on kysymys perheväkivallasta.
Kenenkään ei tarvitse jäädä pahoinpideltäväksi.
Asioita voi yrittää selvittää, mutta ensimmäiseksi tilanne on rauhoitettava ja usein ainoa keino on erileen muuttaminen ja etäisyyden otto.
Se vain on näin, eikä sitä ymmärrä sellainen ihminen, jolla ei itsellään ole kokemusta väkivaltaisesti käyttäytyvästä puolisosta/partnerista.
Teidän tilanteenne ei todellakaan kuulosta normaalilta. Väkivalta naisen puolelta on ihan yhtä tuomittavaa ja väärin kun miehenkin puolelta. Tyttöystäväsi tarvitsee todella apua. Hän ei ole terve. Ongelma ei missään tapauksessa poistu itsestään. Väkivaltaisuudella on taipumus hoitamattomana ennemmin pahentua kuin lieventyä. Ja lopulta jonkin riidan kärjistyttyä myös sinä saatat tehdä jotakin todella todella tyhmää. Tee tyttöystävällesi selväksi, että hän tarvitsee apua ja vaadi häntä myös sellaista hakemaan. Jos hän ei suostu, niin lähde yhtään enää aikailematta suhteesta pois. Vaikka tekisi kuinka pahaa ja vaikka hän lupaisi, että ei ikinä enää tee mitään sellaista. Hoitoon hakeutuminen on ainut edellytys suhteen jatkumiselle. Kenenkään ei tarvitse kestää tuollaista. Jos nyt jäät katsomaan, miten tilanne kehittyy, niin olette lopulta kumpikin pelkkiä ihmisraunioita.
Paikka, josta naiset voivat hakea apua väkivaltaisuuteensa löytyy täältä: www.vakivalta-apua.fi
Vaatikaa miehet puolisoitanne muuttamaan tapojaan. Ei kenenkään pidä antaa käyttäytyä kuin sika pellossa.
Heit se pihal ! sanos Porilaine.
Moi
Mulle kävi samalla tavalla vuosi sitten, olin jo nukkumassa kun emäntä tuli humalassa viereen ja löi kaukosäätimellä suoraan ohimoon viiden tikin verran ja verta tuli paljon. Kun lähdin yöllä päivystykseen, emäntä jäi sänkyyn nukkumaan. Anteeksipyytöjä ei juurikaan tullut, ehdotteli että olin itse lavastanut koko jutun... lue mun juttu ylempää, meillä on vaika lailla samanlaista.
..älkää valittako lähtekää Hel..iin
..älkää valittako lähtekää Hel..iin
Perheväkivaltatilanteessa naisen joutuessa vastaanottavaksi osapuoleksi hän on uhri.
Perheväkivaltatilanteessa miehen joutuessa
vastaanottavaksi osapuoleksi hän on nynnerö.
Tasa-arvoinen yhteiskunta myös miehille!
joutuessaan perheväkivallan kohteeksi!
Nämä ei ole mitään tasa-arvokysymyksiä, vaan ennemminkin ihmisarvokysymyksiä.
Myöskin miehet saavat ja heidän PITÄÄ hakea apua joutuessaan perheväkivallan uhriksi!
Itsellä just vastaavanlainen kokemus. Jaksoin fyysisstä ja henkistä väkivaltaa noin puoli vuotta. Sitten vasta tajusin antaa muijalle monoa perseeseen. Ainut paha on että meillä on vuoden ikäinen lapsi. Nainen tietenkin sai yksinhuoltajuuden. Suhde ajoi mut todella alas ja eksä keksimällä keksi syitä, että minä reakoin väärin. Maalaili puheillaan minusta hullun, kun hain ammatti apua. Itse se on henkisesti niin tunne vammainen, eikä tajua itse sitä. Aloin jo uskomaan itsekin että olen epänormaali ja meinasin luovuttaa kokonaan. Sitten löysin sattumalta normaalit arvot omaavan ihanan naisen. Suoraan sanottuna enää vain v.ttuttaa, kun meni elämästä kaksi vuotta hukkaan sairaan ihmisen takia.
Jos oma vaimo tekisi noin niin aivan varmasti löisin sitä täysillä keskelle naamaa.
Itse lataisin tauluun "takaisin" jos mua kävis tahallisesti vahingoittamaan kerta toisensa jälkeen.
Ikinä en oo lyönyt seurustelusuhteessa mutta luulen et multa lähtis maltti tuossa tilanteessa jos toinen tahallisesti useamman kerran yrittää vahingoittaa.
Ainakin suhde lähtis tauolle nopeasti tuollaisesta...
siis tässähän tää pointti on. Kyllä mul täs viel napsahtaa joskus kunnolla kun se käy raapimaan ym. Ei ole kovin kiva mennä duuniin naama/kroppa naarmuilla.
Sit hauskinta on se että jos teen jotain vastarintaa niin hän tekee siitä helvetin ison numeron että käyn häneen käsiksi. Hän ei siis tiedosta ilmeisesti mitä ite tekee ja kuinka provosoivaa se on.
Pitää katsoa voipi olla et pistä kattilajaon pystyyn, en kuiteskaan mikskää naistenhakkaajks rupea.
Paini se nurin. Mies voimakkaampana ja isompana saa helposti väännettyä naisen maahan ja pakettiin ja kyllä senkin saa sattumaan jos on tarvetta.
Kyllähän tuollainen kaheli kannattaa jättää. Jossain vaiheessa se hullu ottaa kättä pidempää käyttöön.
tasa-arvoo. Elä vaan vastustele mitenkään! Muuten olet sovinisti! Otat vaan vastaan sen mitä nainen haluaa tehdä. Hän on kuitenkin oikeassa ja sinä väärässä.
- - - - - - - -
Olet perheväkivallan uhri. Tee rikosilmoitus, ja aja nainen pellolle.
Eli lähde ehdottomasti pois paikalta. Ja saavu vasta sitten, kun hän on rauhoittunut. Vähintään 2 tuntia. Naiset yleensä hakevat huomiota sillä, että lyövät miestä. Ja jos ei saa sillä huomiota, se loppuu ajan kans, kun siitä ei ole mitään hyötyä, vaan saattaa itsensä sillä naurunalaiseksi. Ja KUKAAN nainen ei tahdo tulla naurunalaiseksi. KÄSKE hänen opetella puhumaan ongelmat halki. Puhuminenhan vaatii ihmiseltä enemmän älykkyttä, kuin väkivalta, joten jos hän ei pysty siihen. Tee se sille selväksi, että aina kun riehuminen alkaa...SINÄ POISTUT PAIKALTA, eikä sinua KIINNOSTA tuollainen !!! Ole rauhallinen ja viileä. TOIMII VARMASTI!
älä edes yritä rauhoitella häntä, ( koska silloin hän saa sillä huomion itseensä ) Vaan sanot, että minun ei tarvitse alentua tällaiseen , ja poistut paikalta. Lyön vaikka vetoa, ettei sinun tarvitse tehdä poistumista montaakaan kertaan, kun tyttö / nainen pystyy jo hillitsemään kiukkunsa siinä määrin, että PUHUMINEN ONNISTUU ILMAN VÄKIVALTAA.
Hän on väkivaltainen, eikä syy ole sinun.
Mutta sinun ei kannata jäädä tilannetta katselemaan. Ohjaa hänet hoitoon, jos voit,
mutta lähde. Suhde ei toimi ihmisen kanssa
joka vastaa hankaluuksiin väkivallalla.
Tämä on yleinen asetelma näinkin päin- vaikka siitä koetaan olevan vieläkin vaikeampi puhua kuin "totutusta" mies satuttaa naista.
Vaikka välität hänestä, autat parhaiten lähtemällä. Et jäämällä suojelemaan itseäsi ja syyttämällä vielä siitä että jonain päivänä voi flipata yli itselläsikin.
t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Hyvä aiheen aloittaja tai joku muu, joka on kokenut väkivaltaa naisen taholta pari-/seurustelusuhteessaan.
Ole hyvä ja ota minuun yhteyttä, jos olet valmis kertomaan kokemuksistasi haastattelun kautta. Voit antaa haastattelun anonyymisti.
Terveisin
Turo Virtanen
[email protected]
siinä se istuu keittönlattialla ja ulisee kun susi.
Olen käynyt poikakaveri kimppuun,mutta aioastaan tosi kovassa humalassa. Rakastan häntä enkä ikinä voisi satuttaa häntä tahallani. En kuitenkaan ole ihan noin paha kuin sinun muijasi..Kysyppä häneltä joskus onko hänellä paha olo? Sattuuko? Voit yllättyä vastauksesta. Minä juon ja lyön koska minulla on paha olla..Ja keneen muuhun ne purkaisin kuin juuri läheisimpään ihmiseen. Ja en nyt puollustele itseäni,haluan lopettaa juomisen koska siitä se alkaa. Suosittelen samaa teille. Ilmeisesti rakastat naistasi koska et ole häntä vielä jättänyt. Tälläset tilanteet eivät ikinä ole helppoja. Et arvakkaan kuinka vihaan itseäni aina sen jälkeen kun olen viinapäissäni riehunut. Vihaan niin,että voisin tappaa itseni jos en olisi niin pelkuri..:( Olen oikeasti todella herkkä. Kaikille ihmisille viina tai alkoholi ei sovi. Ja muijasi ja minä olemme sellaisia. Et kertonut minkälainen hän on selvinpäin?
mutta vaan ja ainoastaan kännissä, muistakaa se. Voi helvetti näitä kääntäjiä!!
itsehän käännät! En minä hyväksy sitä että KUKAAN LYÖ KÄNNISSÄ TAI EI! Kerroin vaan oman tarinani! Ei se ole aina niin yksinkertaista. Taustalla saattaa olla paljon pahaa oloa tai muuta vastaavaa. Kummatkin tarvitsevat apua!
Paina käsi jalkoväliin.....tuntuuko lämpöiseltä?
Olet pitch!!!
jep, toi kuulostaa äärettömän tutulta... En tiedä, miten tulisi toimia... mut kerronpas oma tarinani...
Seurustelumme alkoi 15v sitten, rakkaus suorastaan sokaisi meidät kummankin, olimme toisillemme kaikki kaikessa... no kun sitten muutimme yksiin, meille tuli sillointällöin aikamoisia sanaharkkoja, vaimoni on ja oli silloinkin äärettömän hyvä suustaan (harrastamaan henkistä väkivaltaa), eli siis osasi löytää minusta ne asiat, jotka satuttivat kaikista kipeimmin, ja näissä riitatilanteissa käytti niitä häikäilemättömästi aseinaan... no yhdellä kerralla mulla sitten riistäytyi juttu käsistä ja paiskasin vaimoni "kenttään"... siin sitten meni taas pari vuotta kunnes taas (elämäntilanteen johdosta), no en tarkkaan muista, tuli joku käsikähmä, en muista, kumpi sen aloitti fyysisesti, mutta vaimo oli kuitenkin henkisen puolen aloitteen tekijä... tällaista siis... no sit lupasin, et en käy enää vaimooni käsiksi, ja onnistuin pitämään lupaukseni taas pari vuotta, kunnes taas räjähti... Silloin homma alkoi siitä, että vaimo nalkutti mulle aikansa, ja kun en reagoinut hänen mukaansa toivotulla tavalla, niin hän karkasi mun kimppuun, ja todellakin, hän käyttäytyi just samalla tavalla kuin sunkin tapauksessa, eli jos otin hänet tukevaan otteeseen, niin siihen toppasi, mut heti ku päästin irti, niin kimpussa taas... ei siinä todellakaan raavalla miehelläkään oo mitään tekemistä, koittaa vaan pidellä toista väksin aisoissa... Meidän suhteessamme tällaista aikaa on jatkunut vuosikausia, nyt tosin ollut viimeiset 5 vuotta silleen, että 1 kerran oon läpsäyttänyt häntä "takaisin", muuten oon vain koittanut kärsiä... Nyt suurin ongelma on se, että vaimoni syyttää minua suuresti näistä jutuista, eikä oikein tahdo päästä tästä viimeisestä kerrasta ylitse... tosiasiassa minä oon ollut meidän suhteessa useammin väkivallan kohteena kuin tekijänä, ja muistini mukaan ainakin 80% tapauksista oon "vastannut" iskuun tms... en halua mitenkään selitellä tai puolustella, tää on vakava asia... Tän kirjoituksen tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen "henkisen väkivallan" tekijän vastuuseen, ei siis ole näin, että fyysinen väkivalta tulee tyhjästä, vaan henkinen väkivalta aiheuttaa joissakin tapauksissa fyysistä väkivaltaa ja silloin, jos on tiedossa, että tässä saattaa käydä niin, ni kumpi loppujenlopuksi onkaan vastuussa siitä... Mun mielestä tän henkisen väkivallan käyttäjä on vähintäänkin yhtä paljon vastuussa kuin fyysisen väkivallan tekijä... miksi pitää ärsyttää toista niin pitkälle, jos on tiedossa, että tää saattaa päättyä huonosti...
"hakattu, potkittu, purtu, veitsen edessä seissut" perheen isä :-(
Ihan sama, onko mies vai nainen, kimppuun ei pidä käydä. Jos tykkää toisesta, pitää yrittää selvittää syitä.
Onko tyttöystäväsi ollut edellisissä suhteissaan väkivaltainen? Onko hänen kotitaustassaan väkivaltaa? Liittyykö alkoholi väkivaltaisuuteen? Pystyttekö puhumaan asiasta yhtään?
Yksi juttu, mikä kannattaa tarkistaa, on hormonaalinen ehkäisy. Yksi ystäväni muuttui pillereitten aloituksen jälkeen tosi arvaamattomaksi, varsinkin humalassa. Hän ei itse tajunnut yhteyttä, mutta poikaystävänsä onneksi osasi yhdistää asiat.
Itsellä just vastaavanlainen kokemus. Jaksoin fyysisstä ja henkistä väkivaltaa noin puoli vuotta. Sitten vasta tajusin antaa muijalle monoa perseeseen. Ainut paha on että meillä on vuoden ikäinen lapsi. Nainen tietenkin sai yksinhuoltajuuden. Suhde ajoi mut todella alas ja eksä keksimällä keksi syitä, että minä reakoin väärin. Maalaili puheillaan minusta hullun, kun hain ammatti apua. Itse se on henkisesti niin tunne vammainen, eikä tajua itse sitä. Aloin jo uskomaan itsekin että olen epänormaali ja meinasin luovuttaa kokonaan. Sitten löysin sattumalta normaalit arvot omaavan ihanan naisen. Suoraan sanottuna enää vain v.ttuttaa, kun meni elämästä kaksi vuotta hukkaan sairaan ihmisen takia.
Tuttua tekstiä. Minulla hyvin vastaava kokemus takana. Ihmettelen vain sitä miksi miehestä tehdään aina syyllinen vaikka nainen kärsii henkisistä ongelmista. Nainen saa tehdä mitä tahansa ja saa lapset, mies taas jos on menettää oikeuden lapsiin vaikka ei olisi kuin ylinopeus sakko takana. Annan vinkin älkää uskoko kaikkea mitä lastenvalvoja ehdottaa. Ottakaa yhteyttä elatusvelvollisten liittoon sieltä saa apua. Oikeudessa voittaa yleensä, vaikka lastenvalvoja on naisen puolella. Ne vain luulee olevansa jotakin jumalia. Suomen laissa lukee selvästi, että lapsella on samanlainen oikeus äitiin ja isään. Sitä on lastenvalvojan tai kenenkään paha mennä kumoamaan, pitää olla tosi raskasta rötöstä taustalla, jos ei saa yhteishuoltajuutta. Tapaamis oikeuden saa aina.
Vaikka oot mies, nii sulle pätee ihan samat "säännöt", ku naisille: Lähde pois! Kenenkään ei ole pakko kestää minkäänlaista väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä, nainen tai mies...nimim.kokemusta on.
Tehdääs nyt tähän uusi nosto.
Itellä kans aika hankala tilanne.1,5v asuttu tyttöystävän kanssa yhdessä.Riitoja
tulee tyttöystäväni masinoimana yleensä mustasukkaisuuden takia(itsellä jo pari liittoa takana.)Riidat johtaa aina siihen että kamani ovat lattialla ja mulle laitettu lippu ulkoruokintaan.Olen sellainen ihminen että en pidä riitelystä ja jos ovea ositetaan lähden.Kun alan pakkaamaan estää tyttöystäväni lähdön uhkaamalla soittaa poliisit.Poliisit kun tulee niin MIESHÄN on aina syyllinen.En halua putkamerkintää koska olen valtiolla töissä ja sen kaltainen merkintä pilaisi työtulevaisuuteni.
Olen jo pitkään yrittänyt lhteä mutta tyttöystäväni on sairaslomalla ja aina kotona,joten en saa tavaroitani mukaan.Riidat ovat muuttuneet nyt rajummiksi kun olen viimeaikoina ollut niin kypsä tilanteeseen että en ole ollut enään riitatilanteissa kynnysmattona.
"Kun alan pakkaamaan estää tyttöystäväni lähdön uhkaamalla soittaa poliisit. Olen jo pitkään yrittänyt lhteä mutta tyttöystäväni on sairaslomalla ja aina kotona,joten en saa tavaroitani mukaan."
“The things you own end up owning you.”
-Tyler Durden
Uutta tavaraa saa rahalla. Jos joutuisin tekemään päättämään olenko parisuhteessa mielenterveysongelmaisen naisen kanssa parin tonnin arvoisen kamaläjän kanssa vaiko vapaana, valinta olisi hyvin helppo. Tietysti jos kyseessä on vaikkapa iso omakotitalo täynnä arvotavaraa, tilanne mutkistuu.
Jälkimmäisessä tapauksessa helpointa olisi tilata suoraan muuttoauto pihaan muuttomiesten kera. Siinäpä nainen sitten yrittää soittaa poliisille, kun pari kolme ulkopuolista todistajaa on läsnä.
Lähde pois ja äkkiä! Näytä arvet yms lääkärille ja hanki niidtä todistus.
Älä missään nimessä jää tuollaisen lumpun kanssa saman katon alle!!
Kuka mies kehtaa mennä kellekkään avautumaan että jäljet käsissä,kaulassa ja naamassa on tyttöystävän tekemiä?Siedän tilannetta mutta nyt kun on alkanut itsellä vain mitta täyttymään ja olen käyttänyt ns.hallintaotteita riidoissa olen alkanut pelätä sitä että jos sitten mulla leipoo kone kiinni...
Taustalla on hallitsematon mustasukkaisuus.FB:ssä ei saa olla naiskavereita,jokainen viesti ja puhelu tentataan keltä se on.Kavereita ei parane mennä tapaamaan kun se on sama kuin pettäisin tyttöystävää-kun kuitenkin menen kuulemma tapailemaan entisiä sussujani.Siinä ne kaverit sitten on jääneetkin.Kun käy duunissa ja kaiken vapaa-ajan on kotona ja tyttöystävän kanssa niin elämä luistaa.Ruuan teko ja siivous,pyykkäys jää luonnollisesti minulle kun itselle on tärkeää että paikat on kunnossa ja pöydässä muutakin kun keitettyjä makarooneja.
Tällästä kaksisuuntaisen mielialahäiriöisen ja narsistin jorinaa.Elämä on ihmeellistä.Tie vie.
Kiinnostavaa lukea miesten näkökulmia naisen väkivaltaisuudesta parisuhteessa, varsinkin xyx31:n tarina oli koskettava ja herätti ajatuksia. Mielestäni henkisen väkivallan lietsoja on myös vastuussa seurauksista.
Olen itse agressiivinen nainen ja aina jossain vaiheessa ajan suhteet siihen pisteeseen että mies miettii miten hänestä rauhallisesta luppakorvasta on tullut väkivältainen naisen lyöjä.
Kaikki alkoi 10 vuotta sitten, sain ensimmäisen poikaystävän seurassa raivokohtauksen ja kävin kimppuun, hän heitti minut samantien ulos ja tajusin että en voi jatkaa riehumista. Meni muutamia vuosia kun aloin taas seurustella vakavasti ja aloitin e-pillerien käytön joista menin aivan sekaisin! Raivokohtauksia oli mahdoton hillitä ja jopa naapuri puuttui asiaan ja soitti mistä on kysymys ja kyllä hävetti. Lopulta poikaystävän päihteidenkäyttö paheni sain kunnolla selkään ja koko homma päättyi monistakin syistä johtuen eroon.
Meni taas jokunen vuosi, ja löysin elämäni rakkauden. Hyvän ja rauhallisen minua vanhemman miehen. Otin hormonikierukan ja vahdin painoani, olin käytännössä jatkuvasti laihdutuskuurilla, aloitin vaativat opiskelut ja juhlintaa oli myös usein. Pikkuhiljaa aloin taas muuttua agressiiviseksi ja varsinkin henkinen väkivalta jota harjoitin kilttiin mieheeni oli rajua. Löin todella ilkeillä asioilla, mutta riitojen jälkeen olin hyväntuulinen, mukava ja rakastava.
Tämäkin suhde päättyi aikanaan toisista syistä mutta hän varmasti muistaa riidat kanssani ikuisesti, niin raskasta se oli. Ja minä olin ensimmäinen nainen jota hän oli raivostuessaan lyönyt. Tunsin syyllisyyttä kun näin miten pahalta hänestä tuntui olla "naisen hakkaaja". Hän oli ajautunut rikkomaan pyhiä periaatteitaan koska minä käyttäydyin kuin itse riivaaja ja liekitin häntä.
Nyt on taas vuosia kulunut ja olen löytänyt hyvän miehen. Olen välttänyt tietoisesti e-pillereitä ja hormonikierukkaa, ja aivan selvästi se pitää minut rauhallisena. En hyökkäile päälle, ja hillitsen fyysisen agressiivisuuteni, mutta viiltävää kieltäni en saa hallintaan. Tulistun ja ajan miehen ihan epätoivoon, kun sitten laannun hän on henkisesti hajalla ja minä olen ihan ok.
Hän on myös hiljentänyt minut kovin ottein useamman kerran ja senkin vuoksi olen todella alkanut miettimään miten tuhoisaa on henkinen väkivalta ja toisen lannistaminen. Olen kuitenkin elänyt sellaisessa lapsuuden kodissa missä absolutisti-isä hallitsi kaikkia ja varsinkin äitiä hirvittävällä henkisellä piinalla ja aikaajoin nyrkillä.
Tällainen elämä on parisuhteessa raastavaa molemmille ja perheellisillä se pilaa lasten elämän pysyvästi ja antaa oudon mallin. Se väsyttää, kasvattaa vihaa ja pilaa monet hyvät hetket. Vaikka näen kaiken tämän en pysty täysin muuttumaan.
En ymmärrä, miten naiset aina vetoaa näihin e-pillereihin jne. Ne sisältää niin vähän hormoneja, että lääkäri sanoi olevan mahdotonta, että ne vaikuttaisivat mielialoihin naisilla. Ja sekin jo todistaa, että riidan jälkeen olet "hyväntuulinen, mukava ja rakastava". Jos hormoneilla olisi asian kanssa mitään tekemistä, olisit v-mäinen joskus myös riidan ulkopuolellakin?
Luulen ennemminkin, että lapsuutesi on aiheuttanut sinulle traumoja ja olet alitajuisesti ominut tällaisen toimintamallin riitatilanteessa. Ja ollessasi tuon "nallekarhun" kanssa, voi syynä olla se, että hän oli liian mukava luonteeltaan, että olisi ollut sinulle tasavertainen väittelijä, joten sinulla oli sitten tapana kiihtyä entistä enemmän hänen seurassaan, kuin esim. miehen, joka olisi lähtenyt mukaan sinun aggressiivisuuteesi. Vain ja ainostaan sen takia, että hän oli pidättyväisempi riitatilanteessa.
Ja sanot tulistuvasi ajavasi nyt nykyisenkin miehesi epätoivoon, vaikka et hormonaalista ehkäisyä käytäkään.
Olen huomannut oman aggressiivisuuteni kohdalla, että terapiassa käyminen auttaa. Olen huomannut kantavani sellaista painotaakkaa harteillani, joka ei minulle kuulu, ja se on purkautunut osaksi aggressiivisessa käyttäytymisessäni.
Itse syön e-pillereitä, ja olen hormonikierukkaakin käyttänyt, mutta ongelmat jatkuivat silti ollessani ilman niitä.
Sinun tulisi miettiä, että miksi haluat satuttaa toista ihmistä verbaalisesti tai fyysisesti? Mikä aiheuttaa sen tunteen, kun sinusta tuntuu, että nyt räjähtää? Sinun tulisi riitatilanteessa huomata, kun alat kiihtyä, että tietoisesti pyrkisit rauhoittumaan. Rauhallisella äänensävyllä saa paremmin viestin perille sille toiselle osapuolelle ;)
Hyökkää seuraaval kerral mukamas iha täysil sen kimppuun, karjut ja huidot tekemättä sen enempää vahinkoo, kunha pelottelet. Mut eiköhä lopu siihen sen väkivalta.
Ex-aggress, hyvää palautetta sinulta joten vastaan. Kokemuksen pohjalta lääkärit ja varsinkin gynekologit sanovat pillereistä ja muistakin ehkäisymenetelmistä aivan ristiriitaisia asioita. Jo ylipäätään se että pillerireseptejä auliisti kirjoitetaan nuorille naisille jo ennen seksielämän aloittamista ties millaisin syin on lääketeollisuuden häikäilemättömyyttä. Ei ole myyvää mainostaa veritulppia ja mielialan vaihteluja.
Nallekarhulle sanoin jo alussa että miksi otat tällaisen ärhäkän naisen kun on mukavia ja rauhallisempiakin, johon hän vastasi ettei rakastumisen kohdetta voi valita kuin jostain tunnistusrivistä. Toisin sanoen huvittaa kun näkee tämän klassikkototeamuksen siitä että naiset rakastuvat renttuihin(lue:väkivaltaisia alfauroksia jotka juo ja riehuu jne) niin vastaavastihan on nallekarhumiehiä jotka valitsevat kumppanikseen "jännittäviä naisia" (lue:vihaisia, dominoivia, renttumaisia ja uhmakkaita)?
Sanoit että minun tulisi miettiä miksi haluan satuttaa verbaalisesti tai fyysisesti toista, ja vastaan sinulle että olen sitä miettinyt elämässäni satoja kertoja, enkä oikeasti tiedä. Saan siitä jotain mielihyvää kun toinen on hetkellisesti alakynnessä. Kun tilanne kärjistyy oikein kunnolla niin tuleehan siitä "krapula" jälkikäteen.
Tuo loppulauseissa mainitsemasi tietoinen rauhoittuminen onkin jännä juttu, sen kyllä olen huomannut että saan itseni psyykattua raivoon, ja tiedän että mielenhallinta on avain ongelmaan. Mutta asia on vähän kuten peliriippuvaisilla ja alkoholisteilla, itsensä hillitseminen vaatii rautaista otetta ja jostain syystä sitä välillä "repsahtaa" eli toimit järkeä vastaan = ajaudut vaarallisille vesille vaikka tiedät että suunta on nyt väärä ja tunnet seuraukset.
Ja tuosta rauhallisesta äänensävystä, niin sitä minä käytänkin. Huutava riehuja on eri asia kuin hyytävä vallankäyttäjä.
Mainitsit että olet huomannut terapiassa että kannat raskasta painolastia joka ei sinulle kuulu, haluaisitko avata tuota vähän? Kannatko toisten murheita, vai otatko vastaan liikaa paineita kilttinä ihmisenä? Nimittäin se että on parisuhteessaan dominoiva ja aggressiivinen ei tarkoita että olisi sitä kodin ulkopuolella. Minun tapauksessani on näin. Olen tunnollinen ja kiltti, kerään huolet ulkoa ja kaadan henkisen likasangon kotona isännän päälle.
Kyllä ne hormonit naisilla näyttelee suurta roolia kaikessa elämässä ja ehkäisyongelmat usein johtaa myös parisuhdeongelmiin. En tiedä mikä paskalääkäri on sanonut etteivät ehkäisyvälineiden hormonit vaikuta naisiin kun monet saavat niistä niin pahoja henkisiä ja psyykkisiä oireita että joutuvat vaihtamaan tai lopettamaan.
Sanoisin että tuollaisella naisella on pahoja ongelmia ja jollei hän hae apua käytökseensä, ei jää muuta mahdollisuutta kuin nostaa kytkintä.
Kyllä myös miehellä on oikeus omaan koskemattomuuteen ja tuossa on sekin vaara että joskus jos puolustaudut niin se oletkin sinä joka saa pahoinpitelysyytteen ja lähestymiskiellon ja kenties menetät lasten huoltajuudenkin samassa rytäkässä.
Eli näin yksinkertaista:
1. Jos menee heti esimerkiksi demeterin terapiaan, katso mitä tapahtuu
2. Jos ei hakeudu hoitoon, jätä hänet.
3. Jos haluat että sinua pahoinpidellään niin jäät hänen kanssaan nykyiseen tilanteeseen.
olen itse pahoinpitelevä nainen. Hain apua ja sain pitää mieheni. Jollei hän olisi vaatinut minulta parannusta, olisiko sitä koskaan tullut? Minulla oli pahoja lapsuustraumoja yhdistettynä huonoihin parisuhteisiin taustalla.
Kannattaa miehet ihan oikeasti miettiä että kuinka hyvä äiti tuollaisesta aggressiivisesta naisesta tulee lapsille! Lähtekää, jättäkää nainen virumaan omaan paskaansa, soittakaa tämän vanhemmille ja kertokaa ja jos on millä todistaa niin menkää poliisiaseman kautta. Siinäpähän saa nainen elämänsä nöyryytyksen ja ehkä jopa oppii jotain.
Miesten hakkaaminen on mielestäni pohjimmiltaan merkki miesvihasta. Ei naisellinen, miehiä kunnioittava nainen tee tuollaista. Tuollainen nainen siirtää osan henkisestä tilastaan tyttäreensä, eikä osaa arvostaa poikaansa. Tuollaiset naiset pitäisi jättää lapsettomiksi siinä missä väkivaltaiset miehetkin.
"Lähtekää, jättäkää nainen virumaan omaan paskaansa, soittakaa tämän vanhemmille ja kertokaa"
Ei auta jos hänen vanhempansakin ovat samanlaisia kaheleita. Kokeiltu on. Pari kuukautta meno saattaa olla rauhallisempaa, mutta pian entinen perseily jatkuu.
"ja jos on millä todistaa niin menkää poliisiaseman kautta. Siinäpähän saa nainen elämänsä nöyryytyksen ja ehkä jopa oppii jotain."
Poliisilaitokselle ei voi ihan pikku kummassa mennä, vaikka olisi todisteitakin ja etenkin jos on pieni lapsi tai useampia. Viranomaiset nimittäin asettuvat naisen puolelle todella helposti ja pahimmillaan tämä johtaa siihen että nainen tajuaa saaneensa voimakkaan liittolaisen miestä vastaan.