Olen jotenkin onnistunut kuivattamaan koko kroppani ihon parissa viikossa ihan karheaksi, naama on onneksi entisellään. Ihoni on aina ollut suorastaan harvinaisen pehmeä, joten olen ihan ymmälläni. Olen juonut ylen määrin vettä, käyttänyt kuorinta-ainetta ja kosteuttanutkin, mutta vielä ei näy apua tulleen.
Karheus näkyy lähinnä siinä, että karvatuppien kohdat ovat vähän koholla ihan kuin olisin vähän kananlihalla; ihan kuin kuivuneet ja kuolleet ihosolut eivät olisi irronneetkaan itsestään. Onko joku muu kokenut samaa ja mikähän (muu) tähän auttaisi?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.