Olen lukenut muiden perheväkivaltaa kokeneniden tarinoita, ja huomannut että usein mies pyytää seuraavana päivänä anteeksi (jos on esim. humalassa lyönyt), lupaa parantaa tapansa jne.
Minun exä ei pyydellyt anteeksi. Hän syytti minua lyönneistä, sanoi että provosoin ne.Hän ei osoittanut mitään katumuksen merkkejä lyödessään. Kun hän löi, hän jatkoi huutoa, raivosi entistä suuremmalla vimmalla. Hän ei myöskään ollut välttämättä humalassa, vaan ihan selvinpäin.
Hänen kotona oli ollut väkivaltaa (isä oli lyönyt äitiä). Kun tämä tuli esille, exä suhtautui asiaan hyvin kylmästi, tunteettomasti. Tuntui kuin se olisi ollut hänelle ihan yhdentekevää että hänen isä on lyönyt äitiä.
Myöhemmin sain kuulla että exä oli pettänyt edellistä naisystävää pahalla tavalla. Jossain bileissä hän oli harrastunut seksiä toisen naisen kanssa (kumpikin päissään), kun naisystävä oli tullut paikalle. siitä oli tullut riita tietenkin. Myöhemmin exä oli vain todennut: "Mitä mä olisin voinu muuta, kun se nainen tyrkytti itseään:"
Ei edes tuollaisessa tilanteessa kykenyt tuntemaan häpeää, tajunnut loukanneensa. Syy oli siinäkin muissa ihmisissä: naisessa joka "tyrkytti" itseään ja nalkuttavassa naisystävässä.
Exä on halunnut minua nähdä eromme jälkeen, mutta en ole suostunut. Mietin häntä usein, yhteiselämämme jätti jäljet...mutta en halua häntä nähdä. ei ole mitään selvitettävää, siltä se tuntuu sydämmessä. Hetken mietin, olisiko hän katunut tekojaan, mutta en usko. Haluan hänet vain irti elämästäni, mieluummin puran tuntoja ystäville ja vaikka nettipalstaan, hänen kanssa en halua menneitä selvitellä.
Minusta hänen käytös on suoraan sairasta. Ja hänen vanhemmat pahentavat tilannetta siten että hyväksyvät täysin poikansa käytöksen. Vanhemmat ovat myös sellaisia että näkevät syyn mieluummin muissa ihmisissä. Etenkin exän isä, hän ei koskaan ole pyytänyt anteeksi mitään, hän on aina oikeassa. Juo paljon, alistaa vaimoaan. Siellä oli ahdistavaa käydä kylässä, kun exän isä komenteli vaimoaan kiroillen. Kukaan ei sanonut mitään. Ei exäni, eikä kukaan muukaan. Minä kerran sanoin exän äidille, että voin auttaa, mutta hän ei sitä halunnut.
Ahdistaa vieläkin nuo muistot exästä, se kylmyys mikä paljastui pinnan alta, väkivalta mistä ei oteta vastuuta...minne vie tuollainen elämä?
Minun exä ei pyydellyt anteeksi. Hän syytti minua lyönneistä, sanoi että provosoin ne.Hän ei osoittanut mitään katumuksen merkkejä lyödessään. Kun hän löi, hän jatkoi huutoa, raivosi entistä suuremmalla vimmalla. Hän ei myöskään ollut välttämättä humalassa, vaan ihan selvinpäin.
Hänen kotona oli ollut väkivaltaa (isä oli lyönyt äitiä). Kun tämä tuli esille, exä suhtautui asiaan hyvin kylmästi, tunteettomasti. Tuntui kuin se olisi ollut hänelle ihan yhdentekevää että hänen isä on lyönyt äitiä.
Myöhemmin sain kuulla että exä oli pettänyt edellistä naisystävää pahalla tavalla. Jossain bileissä hän oli harrastunut seksiä toisen naisen kanssa (kumpikin päissään), kun naisystävä oli tullut paikalle. siitä oli tullut riita tietenkin. Myöhemmin exä oli vain todennut: "Mitä mä olisin voinu muuta, kun se nainen tyrkytti itseään:"
Ei edes tuollaisessa tilanteessa kykenyt tuntemaan häpeää, tajunnut loukanneensa. Syy oli siinäkin muissa ihmisissä: naisessa joka "tyrkytti" itseään ja nalkuttavassa naisystävässä.
Exä on halunnut minua nähdä eromme jälkeen, mutta en ole suostunut. Mietin häntä usein, yhteiselämämme jätti jäljet...mutta en halua häntä nähdä. ei ole mitään selvitettävää, siltä se tuntuu sydämmessä. Hetken mietin, olisiko hän katunut tekojaan, mutta en usko. Haluan hänet vain irti elämästäni, mieluummin puran tuntoja ystäville ja vaikka nettipalstaan, hänen kanssa en halua menneitä selvitellä.
Minusta hänen käytös on suoraan sairasta. Ja hänen vanhemmat pahentavat tilannetta siten että hyväksyvät täysin poikansa käytöksen. Vanhemmat ovat myös sellaisia että näkevät syyn mieluummin muissa ihmisissä. Etenkin exän isä, hän ei koskaan ole pyytänyt anteeksi mitään, hän on aina oikeassa. Juo paljon, alistaa vaimoaan. Siellä oli ahdistavaa käydä kylässä, kun exän isä komenteli vaimoaan kiroillen. Kukaan ei sanonut mitään. Ei exäni, eikä kukaan muukaan. Minä kerran sanoin exän äidille, että voin auttaa, mutta hän ei sitä halunnut.
Ahdistaa vieläkin nuo muistot exästä, se kylmyys mikä paljastui pinnan alta, väkivalta mistä ei oteta vastuuta...minne vie tuollainen elämä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä luotin exääni aika paljon jossain vaiheessa, uskoin että hän on rehellinen. Suhteen loppuvaiheessa huomasin kuitenkin että hän valehteli monista asioista täysin kirkkain silmin. Kun valheet paljastui, hän selitti ne todella taidokkaasti ja välillä onnistui heittämään "syyllisyyskoukkuja" minulle...miksi aina utelen, mitä sekin asia minulle todella kuului, hän oli kertomassa mutta odotti oikeaa hetkeä jne.
Ajattelin usein että minussa on jotain vikaa,siksi hän on kylmä. Mutta erään hänen hyvän ystävän sairastuttua sama kylmyys tuli ystävää kohden. Hän ei tukenut, antanut mitään empatiaan viittavaakaan ystävälleen. Mitä hän teki? Lakkasi pitämästä yhteyttä tähän sairastuneeseen ystävään.
Tajusin että hän suosii sellaisia ihmisiä, jotka menestyvät. Usein sellaiset ystävät/tutut jotka kohtasivat tragedian muodossa tai toisessa, olivatkin hänelle yht'äkkiä jotain mihin ei kannata enää pitää yhteyttä. Surullisinta oli nähdä se hänen ystävän sairastuminen ja hänen reaktiot. Ystävä haki häneltä apua uskoutumalla sairaudestaan, ja hän vain lakkasi pitämästä yhteyttä.
Naisiin hän aina suhtautui "herrasmiesmäisesti" julkisissa tilanteissa, rakasti flirttailla kevyesti. Jos olin mustasukkainen, se oli minun vika tai niiden toisten flirttien naisten.
Olen tyytyväinen että lähdin tuosta suhteesta. Päivääkään en ole katunut. En myöskään halua unohtaa noita fiiliksiä mitä sain suhteesta, olkoot opetuksena elämässäni. Toivon etttä vastaisuudessa kuuntelen paremmin omaa vaistoa ja sydämen ääntä.
mielenvikanen narsisti, just ku mun sairas ex. Mut minäpä olin vahvempi mokomaa paskiaista, tais narsistilta ns. murtuu jotain.
Tuo kuulostaa pahimmalta mahdolliselta tapaukselta. Olet törmännyt lisääntyvään harvinaisuuteen.
Toipuminen kestää aikansa. Kaiken uskominen on jo itsessään shokki.
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Kannattaa lukaista kyseistä keskustelupalstaa.
Voin sanoa, ettei sellaiset noihin usko, jotka ei ole itse niihin törmänneet.
Sääliksi käy minunkin näitä tunnekylmiä. Se on karmea elämä minkä itselleen ja läheisilleen rakentavat. Varo silti ettei sääli vie takaisin hänen luokseen. Nämä paranevat valitettavan harvoin. Eivät yleensä suostu sinne peiliin katsomaan vaan kaivavat syynsä aina muualta.
Voimia sinulle toipumiseen ja toisiin ihmisiin uudelleen luottamiseen.
Exäsi kuulostaa pesunkestävältä,narsistiselta luonnehäiriöiseltä.Hyvä,ettet tapaa häntä,hän vain manipuloisi ja syyllistäisi sinua.Kyseiset ihmiset eivät huomaa omaa huonoa käytöstään,vaan syyllistävät ympäsistön/läheisensä.Pelasta itsesi ja unohda koko otus,muuten sairastut itsekkin.Hyvää Joulun odotusta Sinulle.
Ex-mieheni oli täysin samanlainen, lisäyksenä raaka fyysinen väkivalta. Tommoset ihmiset ei muista välitä ku ittestään. Onnittelut sulle, että pääsit eroon. Pidä myös siitä kiinni, ettet tapaa häntä enää. Koska se tapaaminen voi olla vaikka sun viimeinen tai paluu entiseen, ja sitähän et varmaan halua?! Olet valinnut järkevän/oikean reitin, kaikkea hyvää sulle!