tiedän että

äitiä. Äiti tietää ja kärsii, mutta kummatkin luulevat etten minä tiedä. Olen 17 v. ja kuulen ja näen ja ymmärrän enemmän kuin tietävät.

Äitiä käy sääliksi, on niin epätoivoinen ja itkee paljon. Isästä on tullut tunteeton ja hän suutuu helposti meille. Huono omatuntoko?

Haluan muuttaa äidin kanssa pois
5868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

enemmän kuin vanhempasi tajuavat. Lapset ja nuoret ymmärtävät aina enemmän kuin uskotaan. Ilmaise äidillesi, että tiedät ja kerro myös, että haluaisit muuttaa hänen kanssaan pois.

Usen vanhemmat pysyvät siinä tilanteessa lasten vuoksi. Ajattelevat, ettei lasten vuoksi kotia pidä hajottaa, ja kuitenkin lapsilla on paha olla. Luulen, että vanhemmat kokevat myös häpeää lastensa edessä, varsinkin kun on kysymyksessä isot lapset. Vaikka ratkaisu muuttamisesta on äidilläsi, sinä voit rohkaista häntä. Olet jo niin aikuinen.

Isäsi on ilmeisesti vähän hukassa. Tietää tehneensä väärin ja lukitsee tunteensa. Mikset sanoisi myös hänelle suoraan. Sano, että kärsit hänen suuttumisistaan ja ettet ole syypää hänen ongelmiinsa.

Toivon kovasti sinulle kaikkea hyvää.

Äänestä
  • kun se onkin,niin lapset ei voi pitää yhdessä vanhemoiaan.
    Vaikka se olisi kaikille parhaaksi että perhe pysyy kasassa.
    Elämä on raadollista.

    Jos vanhemmat ei saa välejään kuntoon niin siinä ei lasten mielipiteet auta silloin se on suorittamista eikä rakkautta.

    Äänestä

Mitäpä jos ottaisit asian puheeksi äitisi kanssa. Hänelle voisi olla myös helpotus, kun huomaisi sinun tietävän ja ymmärtävän tilanteen.

Ja vaikka tyttärensä oletkin, olet jo sen ikäinen, että voit keskustella hänen kanssaan ja kuunnella häntä. Ei sinun silti tarvitse niitä vanhempiesi taakkoja ja sotkuja kantaa, koska ovat heidän välisensä asioita. Mutta voit ilmaista tahtosi muuttamisesta äidille, se voisi olla jopa hänelle tuki?

Äänestä

tai pistä peliin kunnon raivasi, jossa kumpikin kuulee kunniansa. Tai kirjoita, mutta pelasta itsesi tuosta"meillä kaikki hyvin" pelistä.

Äänestä

Olen todella pahoillani, että joudut miettimään aikuisten välisiä asioita.Olen itsekin lapsena kuullut isäni pettämisestä eikä se ollut mukavaa. Kerro asiasta varsinkin isällesi, että tiedät ja sano myös kuinka pahalta se sinusta tuntuu! Jos isäsi on vastuuntuntoinen ihminen hän pystyy miettimään minkälaisen kuvan hän antaa sinulle avioliitosta. Kerro isällesi myös tämä asia. Äitisi oloa voi helpottaa,jos hän saa tietää ettei hänen tarvitse esittää enää, että asiat ovat hyvin!

Koita jaksaa!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isä pettää kirjoitti:

äitiä. Äiti tietää ja kärsii, mutta kummatkin luulevat etten minä tiedä. Olen 17 v. ja kuulen ja näen ja ymmärrän enemmän kuin tietävät.

Äitiä käy sääliksi, on niin epätoivoinen ja itkee paljon. Isästä on tullut tunteeton ja hän suutuu helposti meille. Huono omatuntoko?

Haluan muuttaa äidin kanssa pois

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu