Aloitin tämän kesän lopussa seurustelun yhden yli 30-v melkein koko elämänsä sinnkkuna eläneen naisen kanssa. Itselläni on pitkä 9-vuoden seurustelu/-avioliitto suhde takana - tätä ennen kerskesin olla reilun vuoden sinkkuna. Tuntui kuitenkin että tämä suhde voisi olla se mitä elämältään haluaa. Aluksi tuntui et tästä suhteesta voi kehkeytyä vakavampikin suhde - alussa kaikki tuntui olevan niin ihanaa. Tapailimme toisiamme melkein päivittäin - uimareissuilla Stadikalla, iltakävelyillä Hkin ihanissa puistoissa - kahden käsikkäin.
Mutta heti 1 kk jälkeen tapaamisestamme hän alkoi haluta enemmän omaa aikaa - asia mikä tuntui ihan luonnolliselta tiiviin yhdessä olon jälkeen. Joudun myöskin työtehtäväni puolesta reissaamaan vähän väliä Tanskaan. Tämäkin toi sitä hänen kaipaamaansa omaa aikaa. En haluaisi olla liian tukahduttava seurustelun suhteen - haluan antaa hänelle omaakin aikaa. Toisaalta kuitenkin tiivisyhdessä olo kuuluu minusta alkuajan seurustelun ihastusvaiheeseen. Tai sitten toinen on vain jo luopunut toivosta seurustelun suhteen kanssani. Olen välillä ollut todella ahdistava ja tenttaileva käytöksessäni hänen mememisiensä ja tekemisensä suhteen. Mutten voi noille tunteilleni mitään kun kysyn häneltä et välittääkö/tykkääkö hän minusta niin hän sanoo et silloin tällöin.
No hän tuli raskaaksi tuossa alku syksystä...luultavasti olen lapsen isä ja olen sen suhteen valmis yrittämään jatkaa parisuhdetta.
Minua vain jäi vaivaamaan se asia et kun hän oli päättänyt lopettaa suhteen kanssani - hän ilmaisi asian supermarketissa et haluaa lopettaa suhteen kanssani. Hän kertoi syyksi ettei tykkää minun ahdisteluistani ja tavasta tarkkailla hänen menojaan. (paha tapani oli tarkistaa hänen soittamansa puhelut - tekstiviestit hän poisti heti puhelimestaan). Tiedän että käyttäydyin typerästi ja itsekkäästi ja tämä sai hänet ihan raivarin partaalle.
No lopetin seurailemasta hänen teksiviestejään, mutta sitä en voi hyväksyä et hän ei viitsi näyttäytyä seurassani keskustassa tai työpaikkansa läheisyydessä ostarilla. Aina tavatessamme on kiire kotia tai sitten neljän seinän sisälle, jottei kukaan huomaisi hänen olevan minun seurassani. Jotenkin hän on aina kauhean varuillaan ja ympärilleen vilkuileva jos ollaan hänen työpaikkansa lähettyvillä. Jotenkin tuntuu vain et hän häpeää olla seurassani - ei ole kehdannut edes sisarilleen sanoa tai muille sukulaisille. Jos joku sukulainen sattuu soittamaan täytyy minun olla hiiren hiljaa.
Ehkä kaikkein pahimmalta tuntui kerran herkän syleilyvaiheen/lemmiskelyn tiimellyksessä vastaus ihailunosoitukseeni - et välitän rakastan häntä todella. Niin siihen hän vastasi: rakastaisikohan sitten jos tuntisit hänet paremmin.
Nytkin raskaana ollessaan hän on ollut todella väsynyt - tiedän sen väsymyksen kuuluvan normaalina osana raskautta. Mutta kuitenkin hän sitten jaksaa omia aktiviteetteja harrastaa muttei sitten yhteisiä harrastuksia kanssani - ellei ostosreissuja ruokamarkettiin luoeta niiden joukkooon. Kerroin hänelle et tämä loukkaa minua - siitä oli sitten kauhee raivari eessä et miksi mä ahdistan häntä kysymyksillä ja ettenkö voi antaa hänen olla rauhassa - levätä. Hän kuullemma halveksii sellaisia miehiä jotka ovat aina lähellä - roikkumassa kiinni. Tuntuu vain et hän kaipaa noita sinkkuvuosiensa rientoja/menoja. Kerroin hänelle tänään että hän saa päättää mitä oikein haluaa parisuhteelta. Olen sanonut et olen lapsen suhteen valmis ottamaan vastuun - jos nyt satun olemaan lapsen isä. Hän kirjoitti tänne keskustelupalstalle nim. tuleva yh
Onko tää henkistä väkivaltaa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000574&posting=22000000021413970
voitte käydä lukee tuon haaran - niin ettei tule liian yksipuolinen näkökulma asiaan.
Olen huomannut ettei hän enää kiihotu rakastellessamme - asiaan vaikuttaa tietysti se et hän masturboi yöaikaan useampaan kertaan. Hän kertoi minulle et on tottunut sinkku naisena vastaavaan. Ja yhtenäkin yönä hän pelästyi kun heräsin kesken yön ja näin hänen kasvonsa ja hän säikähtyneenä kysyi et näinkö mitään (on nääs aika likinäköisyyttä simmuissani).
Kerroin hänelle et koen pettymystä tuosta yöllisestä masturboinnista - et jos sitä tapahtuu liian usein niin se on pois siitä läheisyydestä mikä kuuluu kahden toisistaan välittävän ihmisen läheisyyteen. No olin tuossa vaiheessa myöskin todella kiihtynyt ja tivasin et kenestä hän oikein unelmoi tässä tilanteessa.
Tämmösiä tunnelmia ....kaikki eivät asiallisia...

Vastaukset 9
Vanhimmat
*DUMP THAT BiTCH!*
En kyllä liikkunut missään, kun vaarinkin moikkaamisesta tuli hirveä tenttaus. Rakkauttakin piti todistella tunnin välein. Kaikki piti raportoida. Ei ollut aikuisen ihmisen suhde.
Jättäisin heti sellaisen miehen joka tutkii puhelimeni, kyselee hulluja (ketä ajattelit kun runkkasit, mitäs vittua se kenellekään kuuluu? mitä väliä? ehkä hän ei ajatellut mitään ihmeellistä?), roikkuu, vänisee, eikä ole mies, joka luottaa. luottaa pitää kunnes toisin todistetaan. naisystäväsi on varmaan kertonut työkaverille kuinka rasittava olet ja sen takia "häpeää" sinua. nyt ukko nenä pystyyn ja loppuu se kyttääminen. tollainen tenttailu ja kyttäys vie takuuvarmasti halut naiselta kuin naiselta. naiset kiihottuu omanarvon tuntevasta rehdistä miehestä eikä mustasukkaisesta vässykästä. äläkä kysele naisen kiihottumattomuudesta mitään, se saa naisen haluamaan sinua vielä vähemmän! lopeta ahdistelu
hei,
tuohon työkavereilleen pelon syyksi hän mainitsi sen ettei haluu tulla leimatuksi et kulkee aina eri miehen seurassa, kun edellisestä miesystävästä jotka työkaverit oli näheet oli kulunut aikaa n.1 1/2 vuotta. Et työpaikalla jotkut on tarkkoja sen suhteen kenen kans liikkuu ja jne. Juttu lähtee leviämään.
En enää kattele hänen puhelinviestejään, ei ne mulle kuulu. Ihmetyttää vain tuo pelko työpaikan läheisyydessä yhdessäliikkumisesta...:)
Oli syyt nyt mitkä tahansa niin nyt sinulla alkaa olla viimeiset mahdollisuutesi pitää naisesi ja saada hänet uskomaan että pystyt hallitsemaan mustasukkaisuutesi. Itsekin jonkun verran mustasukkaisena neuvoisin aktiivisesti kääntämään ajatukset muihin asioihin kun nämä asiat tulevat mieleen. Eli älä lähde miettimään että missä hän on ollut ja miksei halua näyttäytyä työpaikalla. Anna hänen olla nyt hetki rauhassa. Keskittykää vaikka tulevaan vauvaan. Jättäkää asia pöydälle ja yritä aktiivisesti jättää murehtiminen ja naisesi liikkeiden ja ajatusten ja tekemisten miettiminen taka-alalle.
siinäpä tuli oikein asiantuntijan neuvoja..heh
Sillä kirjoituksesi perusteella et ole päivääkään
seurustellut, tai saati sitten asunut yhdessä
vastakkaisen sukupuolen kanssa..
Et sillee..hoh hoijaa..
Itse en voisi seurustella kaltaisesi miehen kanssa.
Jos luottamusta ei ole, ei silloin ole mille rakentaakaan. Kännykän selailu ja viestien luku on toisen yksityisyyteen kajoamista.
Jatkuva epäily ja takertuminen ja narina saa hälytyskellot kyllä kilkuttamaan. Sellainen ei ole parisuhde,vaan vankila.
Ihminen tarvitsee tilaa hengittääkseen eikä tukehtuakseen jonkun epäilevän ja kyttäävän siipan alle.
Tuo masturbointi - ehkä hän ei saa tarpeeksi kanssasi. Ehkä hän jännittää juuri sitä kun alat jo analysoimaan hänen kiihottumisastettaan mikä on täysin sairasta! Ei ihme jos halut kaikkoaa.
Älä tivaa joka asiaa ja analysoi hänen käytöstään.
En usko kuitenkaan että suhteestanne mitään tulee. Tämä nainen on järkevä eikä ole suostunut alistumaan kaikenlaisiin oikkuihisi.
Hei,
kun luin kertomuksesi niin äkkiseltään tulee mieleen että taidat tosissaan kärsiä pahemman laatuisesta mustasukkaisuudesta.
Mieli tekee kaikenlaisia oikkuja etenkin kun naisesi ei ole onnistunut saamaan sinua vakuuttuneeksi että on kanssasi tosissaan. Kuitenkaan sinulla ei ole MITÄÄN mahdollisuuksia jatkaa suhdetta hänen kanssaan ellet pysty luottamaan häneen. Oli syy siihen ettet luota sinussa tai hänessä tai teissä molemmissa. Koskaan et tule saamaan päivittäin riittävästi dataa siihen että tietäisit mitä naisesi päässä liikkuu ja mitä hän tekee, sinun on vaan pakko uskoa mitä hän sanoo.
Ensinnäkin luottamuksen arvoinen ei voi olla ellei siihen anneta mahdollisuutta. Anna hänelle edes mahdollisuus. Kokeile mitä tapahtuu jos jätätkin hänen kännynsä katsomatta ja muutkin kysymykset tekemättä. Epäilisin että hän olisi mielellään luottamuksesi arvoinen kun se mahdollisuuden hänelle antaisit.
Ja mieti myös että mikä olisi pahinta mitä voisi sattua jos luottaisit etkä ollenkaan epäilisi häntä mistään etkä tarkistaisi hänen menojaan ja yhteyksiään. Voisi ilmetä että hän onkin selkäsi takana pettänyt sinua. Olisiko se pahempaa kuin se että sinä saisit hänet jo ensimmäisellä kerralla kiinni? Olisiko olennaista tehdän suhteenne kannalta että pettäisikö hän sinua kerran vai 10 kertaa? Itse asiassa hänhän ei edes voi pettää sinua ellet luota. Pettäminenhän on luottamuksen rikkomista.
Kaikkia asioita ei ihminen vaan voi hallita. Toiseen ihmiseen on pakko oppia luottamaan koska ikinä ei voi tietää kaikkea toisesta. Omaa oloasi helpottaisi kovasti jos keskittäisit energiasi johonkin muuhun kuin naisesi tarkkailuun. Ja ihan varmaa on myös se että tarkkailullasi lopulta tukahdutat suhteenne. Eli siitä sinun täytyy päästä eroon vaikka tarkoitatkin vain hyvää ja pelkäät että menetät. Muttei tarkkailu ja epäily vähennä menettämisen mahdollisuutta vaan itse asiassa se lisää sitä.
Naisesi kuitenkin ihan varmasti välittää sinusta oikein paljon kun on jaksanut esim puhelintarkistuksiasi. Moni lähtisi jo siinä vaiheessa. Lisäksi hän on pohtinut asiaa keskusteluissa mikä myös kertoo siitä ettei hän halua sinusta luopua, ahdistuu vaan tarkkailustasi.
En tiedä onko sinulla voimia saada luottamustasi kasaan yksin, sinuna miettisin myös juttelua jonkun terapeutin kanssa esim.
Yksi asia nousi minulla kaikkein päällimmäiseksi... Jos tulisin raskaaksi ja lapsen isä toteaisi että JOS se on minun. Voiko pahempaa epäluottamuslausetta sanoakaan. Tuota minun olisi varmaan lähes mahdotonta antaa koskaan anteeksi. Etenkin kun raskaana olessa on vielä ne hormoonit yms. ihan keikallaan muutenkin.
Luojan kiitos olen törmännyt sinun kaltaiseesi mieheen ainoastaan kerran ja siitäkin suhteesta pääse ehjin nahoin eroon vaikka se kestikin kauan. Luulen sinun olevan sairas, kannattaisi varmaan jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa. Näin voisit onnistua seuraavassa suhteessasi, tätä suhdetta en usko sinun pystyvän pelastamaan.