Jotain

Avoliitto ja vuosi on saman katon alla asuttu.

Yhtä asiaa minä ihmettelen, olen sitä joskus
kysynyt puolisoltani, mutta kunnon vastausta
en ole saanut.
Puolison työaika loppuu n.16.00 ja kotiin
hän tulee yleensä 20- 21.

Eilenkin hän tapansa mukaan kotiintui klo. 21.00
kysyin, että missä olit, että olitko töissä vai
miten niin näin myöhään viivyit?
Hän vastasi, et töissä ja kaupungilla, eikä muuta
kertonut.

Ei minua ehkä muuten asia harmittais, jos hän
soittaisi minulle, että en tule kotiin kuin
joskus myöhemmin, kertois ajan, ja kertoisi
missä aikaansa viettää.
Mutta niitä puheluja tai viestiä ei kuulu.

En ole mustasukkaista sorttia, mutta kyllä
joskus jään miettimään, että onkohan hänellä
jotain uusia virityksiä meneillään.

Minusta tuntuu, että tämä voi olla meidän
suhteen suurimpia ongelmia.

Mitä minun pitäis asialle tehdä, jos toinen ei
ole halukas puhumaan.
6906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Me ollaan oltu naimisissa viisi vuotta ja mieheni on aika äkkipikainen. Hän muuten jäi eilen illalla työmaalleen "harjakaisiin" ja eka kerta, kun ei tullutkaan kännissä kotiin ja alkanut haastaa riitaa. Tämä riidahakuisuus onkin se meidän parisuhteen koitinkivi, ja asia, josta ei sitten suostuta puhumaan. Ei pyydetä anteeksi jos ylipäätään on mesottu jostain järkevästä asiasta. Olen ottanut turpaani kerran jo toisenkin, ollut idiootti ja tullut käytännönsyistä takaisin, mutta koskaan asioista ei ole puhuttu jälkeenpäin eikä anteeksi pyydetty. Luultavasti myös teidän tapauksessa kyse on samasta asiasta: häpeä, pettyminen itseen tai ihan vaan annetaan asioiden mennä niinuin ne menee eli päin pe..settä omalla painollaan. Oltas varmn perheterapian tarpeessa, mutta "ei tässä ole aikaa sellaselle!". Odotan siis asioiden menevän niinkuin menee, kaveripohjalla, no kisses, no sex, only rock ´n´Roll

Äänestä

... toimin luultavasti itse siinä vaiheessa, kun jokin määritteleämätön asia alkoi pahasti "mättää" meidän suhteessanne... Mulla oli koko ajan paha olla ja kodissamme vallitsi ahdistava ankeus.
Mä en siis pettänyt, mutta kotiin oli vain niin ahdistavaa mennä, että kuljeskelin kaupoilla ja kirppiksillä töiden jälkeen ja kuluttelin aikaani.
Se oli outoa, ahdistus alkoi painaa jo päälle viimeisinä työtunteina niin että kun yleensä ihmiset hihkuvat kun työpäivä läheneen loppuuaan, niin mä olin lähes kauhuissani.
Tää on tietysti vaan meidän juttu, eikä mitenkään puolusteltavissa omalta puoleltani,, olihan se raukkamaista! Tuntui vaan että vaikka mieltä painavista asioista koetettiin puhua, ne eivät kuitenkaan selvinneet mihinkään. Ja niin toimin tällä tavalla.
Voisiko teilläkin olla näin? Vai onko kaikki muuten hyvin?
Ihmiset ovat kyllä myös sillä tavalla erilaisia että toiset ovat tällasia "kyläluutia" joista on kiva hengailla kaupungilla, jutella ihmisten kanssa jne. Toiset taas saattavat viihtyä parhaiten (jotkut jopa koko ajan) kotona. Tämä voi tietysti olla rasite parisuhteelle.

Äänestä

Jotain on todellakin pielessä suhteessanne. Eipä sen tarvitse toinen nainen olla. Mutta ei kuulosta parisuhde-elämältä tuollainen, jos toinen tulee ja menee miten sattuu omien mielihalujensa mukaan.

Niin kauan homma jatkuu kun annat sen jatkua.

Äänestä

Jos sinun, niin kaveri halusi vain ilmeisesti kortteerin, ruoanlaittajan ja pyykinpesijän.
Samalla hän voi jatkaa omia harrastuksiaan, kun ei tarvitse huolehtia mistään.
Oli miten oli, heittäisin tyypin pihalle tai lähtisin itse.
Tuo ei ole mistään kotoisin ja ihmisarvoa alentavaa sinulle:
olet vain olemassa jotakin käyttöä varten ?

Äänestä

tarkentaa kirjoitustani.

Puolisoni on nainen, joka "unohtuu" työmatkoilleen.
Joku kysyi, että kummanko kämpässä asutaan.
Ostimme yhdessä Unelma kämpän, iso tontti, ihastuttavalla paikalla, olin ostamassa tätä
osaltani siksi, että luulin myös puolison
viihtyvän tässä. Nyt olen tullut aatoksiin, että
erehdyin taas kerran.

Äänestä

Voipi olla niin, että hänellä on joku kaveri tai toinen nainen siellä jossain. Meinaan jotenkin vaikuttaa salailevan jotakin. Ehkäpä on jotenkin kyllästynyt sinuun, eikä huvita tulla kotiin heti suoraan töistä, vaan pitkittää sitä noilla muilla menoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pielessä? kirjoitti:

Avoliitto ja vuosi on saman katon alla asuttu.

Yhtä asiaa minä ihmettelen, olen sitä joskus
kysynyt puolisoltani, mutta kunnon vastausta
en ole saanut.
Puolison työaika loppuu n.16.00 ja kotiin
hän tulee yleensä 20- 21.

Eilenkin hän tapansa mukaan kotiintui klo. 21.00
kysyin, että missä olit, että olitko töissä vai
miten niin näin myöhään viivyit?
Hän vastasi, et töissä ja kaupungilla, eikä muuta
kertonut.

Ei minua ehkä muuten asia harmittais, jos hän
soittaisi minulle, että en tule kotiin kuin
joskus myöhemmin, kertois ajan, ja kertoisi
missä aikaansa viettää.
Mutta niitä puheluja tai viestiä ei kuulu.

En ole mustasukkaista sorttia, mutta kyllä
joskus jään miettimään, että onkohan hänellä
jotain uusia virityksiä meneillään.

Minusta tuntuu, että tämä voi olla meidän
suhteen suurimpia ongelmia.

Mitä minun pitäis asialle tehdä, jos toinen ei
ole halukas puhumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu