Hei!!
Eli olen tällä hetkellä au pairina Englannissa Lontoon lähellä olevassa kaupungissa nimeltä Weybridge. Olen lähdössä jouluna kotiin ja perheeni tarvitsee uuden au pairin joulun jälkeen. Eli perheeseen kuuluvat äiti Juliet, isä Matthew, 11-vuotias poika George ja 8-vuotias tyttö Alex. Perhe on todella mukava ja huumorintajuinen :) Vanhemmat ovat myös todella kiireisiä, joten he todella tarvitsevat au pairia.
Tehtäviäni on viedä ja hakea lapset koulusta ja tehdä heille ruokaa noin kolme kertaa viikossa. Päivittäin pesen pyykkiä ja silitän ja kerran viikossa siivoan talon kokonaan. Palkka on 70 puntaa viikossa ja lisäksi saan extraa jos vahdin lapsia useammin kuin kaksi kertaa viikossa.
Weybridge on mukava kaupunki, jossa on paljon kahviloita ja joitakin hyviä kauppoja. Mutta Lontooseen on tosiaan vain puolen tunnin matka junalla :) Täällä on myös hyvä college, jossa voi opiskella englantia. Itse olen siellä käynyt ja tutustunut sen kautta moniin au paireihin. Muutenkin tällä alueella on todella paljon au paireja, joten kavereita riittää.
Perheelläni on ilmoitus au pair worldissä, jos haluat katsoa sieltä heidän oman ilmoituksen. Äiti kuitenkin haluaisi taas suomalaisen, joten ajattelin että jos täältä löytyisi kiinnostuneita.
Eli jos olet kiinnostunut, niin laita sähköpostia osoitteeseen:
hainesjuliet@yahoo.co.uk
ja kerro itsestäsi ja kysy lisää!
Au pairi Englantiin!!!
4
669
Vastaukset
- Nimetön
Joo olisin kiinostunut kovasti mutta onko perheellä joku tietty et minkä ikäinen se au pair saa korkeintaan olla tosin englannin kieli on aika heikko joten siellä varmaan vois oppia
- Nimetön
Uskoisin, että he haluavat, että au pair on noin 17-30 vuotias. Itsekään en puhu kovin hyvää englantia, mutta kyllä täällä pärjää :)
Niin ja unohdin laittaa tuohon, että sähköposti osoite on tosiaan perheen äidin, joten kirjoittakaa englanniksi :)
- ajalle
perheesi etsii aupairia? mahdollisimman pianko?
- Nimetön
Eli perheeni tarvitsee au pairin mahdollisimman pian uuden vuoden jälkeen. Itse olen täällä jouluun saakka. Perhe haluaisi, että olisit täällä noin 6-12 kk.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190