Tuoko Niinistö muutoksen Suomeen?

Niinistön mukaantulo kevään eduskuntavaalit aiheuttaa varmaan monelle epämieluisia tuntemuksia vatsahermoissa.

Suomen paikalleen jämähtänyt poliittinen tilanne saa nyt uutta tuulta purjeisiinsa, ja monessa vallan kabinetissa lienee syntynyt jonkinmoinen paniikki uutisen johdosta, kenties ihan Mäntyniemeä myöten.

Veikkaukseni on, että Niinistö tulee ja puhdistaa pöydän.

Merkitseekä se samalla punavihreän vallan lopullista kukistumista, sen vain aika näyttää.

Joka tapauksessa uutinen kirvelee monenkin vasemmistolaisen ja keskustalaisenkin mielessä pitkän tovin, kunnes kansa pääsee sanomaan oman sanansa.

Ehkäpä presidentinvaalit opettivat Suomen kansalle, ettei paras ole aina siellä, missä sen luullaan olevan..
26549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat
Aloittaja

Piti olla : Niinistön mukaantulo kevään eduskuntavaaleihin aiheuttaa...

Sorry!

Äänestä

Mikä sinulla on vasemmistolaista Tarjaa vastaan?

Eikö ole ihan hyvä, että hän ja Erkki T. pitävät sopivaa etäisyyttää Yhdysvaltoihin, ettei meitä suomalaisia viedä kaikkiin sotiin kuin pässejä narusta?

Äänestä

Voiko uutinen aiheuttaa sen, että Mäntyniemeen pitää taas hankkia uusi kahviserviisi, kun entinen lentää pitkin seiniä?

Emäntä on siinä talossa tunnetusti tulinen matami!

Äänestä
  • Niinistön palvominen saa jo surkuhupaisia piirteitä. Vaikka edustan ikäni, ammattini jne. puolesta tyypillistä Sale fanittajaa, niin äijän habitus ja muukaan olemus ei vaan kolahda. Ehkä Sale vetoaakin enemmän 30v.naisiin, siitä esimerkkinä rva Niinistö 30 . Minulle Salen viehätysvoima ei vaan ole auennut, ehkä runsas elämänkokemus auttaa näkemään Niinistön läpi mutta nuoremmat lankeaa helppoon lirkutteluun.

    Äänestä

Tarkoitan lentoemäntä Merja Vanhasta, joka oli ennen nykyisen pääministerin vaimo.

Hänhän taisi ilmoittautua kansanedustajaehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin.

Äänestä
  • Jos Niinistö on Helsingissä ehdokkaana ja Vanhanen Uudenmaan ehdokkaana, ei kumpikaan voi viedä toistensa ääniä muuta kuin ääniharavan ominaisuudessa!

    Äänestä

  • Sananvapauden niinkuin työn !
    Sulle/mulle porukka on asialla.
    Totuutta ei saa tuoda julki,koska kintut on kastuneet kusesta!

    Äänestä

  • Epävarma äänestäjä kirjoitti:

    Jos Niinistö on Helsingissä ehdokkaana ja Vanhanen Uudenmaan ehdokkaana, ei kumpikaan voi viedä toistensa ääniä muuta kuin ääniharavan ominaisuudessa!

    Niinistö tulee ehdolle Uudenmaan vaalipiiriin.

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    Niinistö tulee ehdolle Uudenmaan vaalipiiriin.

    niinistö

    Äänestä

Mielestäni Katainen ei ole pystynyt luotsaamaan Kokoomusta, kuten oletin.
Nyt tarvitaan todellista valtiomiestä, jonka todellinen paikka olisi nyt muualla kuin Luxemburgissa, mutta toivotaan että Niinistön tulo herättää jälleen nukkuvan tuulipukukansan näkemään Halosen mafia, sekä politiikka, joka on ollut väärää varsinkin ulkopolitiikan suhteen.

Olet täysin oikeassa, sillä niin SDP kuin Keskustakin ovat nyt kurat housuissa "kuninkaan palattua".

Äänestä
  • Kerro edes yksi Saulin mainio poliittinen teko?
    Lausuu päivänselviä totuuksia. Ja välillä sammakko sieltä lipsahtelee... murusia pöydän alle..heheheh

    Valtionvarainministeri Sauli Niinistö ehdottaa maksuja kirjaston käyttäjille.

    Äänestä

puoluekannasta kiinni, vaan kyse on Suomen turvallisuudesta pidemällä tähtäimeillä. Niinistökin on varmaan tullut toisiin ajatuksiin Suomen Nato-jäsenyyden suhteen sen jälkeen kun tiedetään mitä Georgian ja Venäjän suhteiden kävi Georgian pyrittyä Nato-jäseneksi. Naton laajeneminen Venäjän läheisyyteen on uhka Venäjän kansalliselle turvallisuudelle. Venäjä tulee vahvistumaan tulevina vuosina ja USA heikkenemään. Mitä me sitten tehdään kun meillä vihollisena vahva Venäjä naapurina? .... Venäjä pystyy kyllä kyykyttämääm Suomen ilman suoraa sotilaallista hyökkäystäkin.

Äänestä
  • Se Georgian sota tutkittiin (puolueettomasti) ja todettin Georgian ensin hyökänneen. Tätähän STUBBIDO hihkui seuraavana aamuna jo innoissaan omaa 8.8.8 juttuaan kuin GW Bush aikoinaan 11/9.
    Pidä viholliset kaukana ja ystävät lähellä.

    Äänestä

ja pelottaa jos tuollainen olisi presidenttinä konfliktien tullessa. Viime pressanvaalitenteissä oli ihan pihalla siitä mitä puhuttiin. Tosin oli Halonenkin joka koetteli kierrellä ja kaarrella mutta ymmärsi sentään mistä puhuttiin. Ei kuitenkaan ollut suoraselkäinen eli ei tiennyt mitä mieltä itse on asioista.

Suomessa ei ole kovin montaa kellonnäyttäjää joka pystyisi sanomaan oikean ajan. Raskaamman sarjan suoraselkäisiä tyyppejä ei nyt tule mieleen kuin Soini joka ainakin tietää mitä mieltä on vaikken olekaan joistakin asioista samaa mieltä kanssaan. Lipponen olisi muuten mutta on ryvettynyt niin pahasti ajattelemattomissa lausahduksissaan kuten "me Suomessa ihailemme teidän päätöksentekokykyänne" kuten sanoa töräytti Bushille. Sinä hetkenä häpesin olla kiemurteleva suomalainen. Ulkomaisilta tutuilta sitten kuulin tuosta asiasta pitkään.
Katainenkin on vain myynti- ja markkinointimies eikä tuollaista voi ottaa tosissaan. Sanoo asiallisen oloisesti aivan puuta heinää.

Aika heikko tilanne tällä hetkellä. Jokohan varusteliivit ja yönäkölaitteet on viimeinkin lähetetty pojillemme Afganistaniin vai löytyykö jotain uusia selityksiä miksi heidän pitäisi kuolla siellä... tutut kertoivat sieltäpäin ettei mitään ole näkynyt. Vai ovatko menneet väärään osoitteeseen.

Äänestä

Niinistö tulee pahaan saumaan kun melkein kaikki on jo myyty. Jäljelle on jäänyt vain muutama miljoona köyhää suomalaista, jospa myydään heidät ulkomaille huoriksi ja halpatyövoimaksi.

Tähänhän Suomea myyneet ökyrikkaat globalisaation kannattajat nykyään perustavat ajattelunsa - jaetaan yltäkylläisyyttä välillä muillekin.

Niinistö on kokoomuslainen ja juuri Kokoomus on myymässä Suomea venäläisille. Ovat nyt Venäjä ja Kokoomus voissa paistumassa ja lopputulos on sama kuin aina; Suomelle ja suomalaisille käy köpelösti.

Äänestä
  • KOKOOMUSTA ON kesKUSTA ja henkilöillä ei ole väliä...NIINISTÖN PRESIDENTTIPELIÄ..Kuka hullu äänestää näitä koulutappajia ja pedofiilejä halpatyövoiman kannattajia???????????????

    Äänestä

Ihmiset ne vaan menee aina samaan ansaan...

Pitäkää mieles että Niinistö on Bildenberg-jäsen

Äänestä
  • Aloittaja

    Muistaakseni Paavo Lipponen ja moni muu maailman kärkipoliitikoista on Bildenberg-jäsen eikä se heidän työtään ole millään tavoin pilannut...

    Äänestä

Olipa Hitman kaukonäköinen jo v. 2006, kun hän osasi niin aikaisin aavistaa, millainen kansansuosikki ja Halosen painajainen Sauli Niinistöstä tulee.

Jo silloin presidenttivaalien paras ehdokas vielä tuolloin mennyt Mäntyniemeen, vaan tyytyi puhemiehen rooliin, jotta saisi panna eduskunnan rahoilla rällästelijät ajoissa kuriin ja herran nuhteeseen!

Tuollaista isäntää tämä kansa tarvitseekin.

Äänestä
  • Vähän kuiva ja liikaa totta puhuva, mutta luotettava.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vaikka Halonen onkin jakanut kansan aika pahasti kahtia, uskon Niinistön (niin halutessaan) presidentiksi suostuttuaan vievän kansamme sisäisesti paljon terveellisempään suuntaan.

    Hänkin on res. upseeri ja herrasmies, ja heidän joukostaan on helppoa löytää idoliksi sopivia johtaja-tyyppejä!

    Äänestä

  • nallew-tä ei voi tuoda muutosta
    vain uudistamalla pankkijärjestelmä voidaan saada aikaan muutos
    Niinistö kumartaa nallea - paha juttu

    Äänestä

  • Aloittaja

    korruptio pois kirjoitti:

    nallew-tä ei voi tuoda muutosta
    vain uudistamalla pankkijärjestelmä voidaan saada aikaan muutos
    Niinistö kumartaa nallea - paha juttu

    Voit olla rauhallisella mielellä, jos Niinistöstä tulee presidentti.

    Hän tietää arvonsa eikä kumartele henkisesti alempiarvoisiaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Vaikka Halonen onkin jakanut kansan aika pahasti kahtia, uskon Niinistön (niin halutessaan) presidentiksi suostuttuaan vievän kansamme sisäisesti paljon terveellisempään suuntaan.

    Hänkin on res. upseeri ja herrasmies, ja heidän joukostaan on helppoa löytää idoliksi sopivia johtaja-tyyppejä!

    Taas sinä täällä puhut 80% kannatuksesta. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa Timo!
    Maapallo kaipaa sotaa..

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Voit olla rauhallisella mielellä, jos Niinistöstä tulee presidentti.

    Hän tietää arvonsa eikä kumartele henkisesti alempiarvoisiaan.

    sitten pääse teetä hörppimään, koska hän ei kumartele henkisesti alempiarvoisiaan.

    Miksi Bush ei kutsunut sinua vieraakseen, vaikka molemmat olette henkisesti alempiarvoisia, kuin tavallinen suomalainen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6805913 kirjoitti:

Niinistön mukaantulo kevään eduskuntavaalit aiheuttaa varmaan monelle epämieluisia tuntemuksia vatsahermoissa.

Suomen paikalleen jämähtänyt poliittinen tilanne saa nyt uutta tuulta purjeisiinsa, ja monessa vallan kabinetissa lienee syntynyt jonkinmoinen paniikki uutisen johdosta, kenties ihan Mäntyniemeä myöten.

Veikkaukseni on, että Niinistö tulee ja puhdistaa pöydän.

Merkitseekä se samalla punavihreän vallan lopullista kukistumista, sen vain aika näyttää.

Joka tapauksessa uutinen kirvelee monenkin vasemmistolaisen ja keskustalaisenkin mielessä pitkän tovin, kunnes kansa pääsee sanomaan oman sanansa.

Ehkäpä presidentinvaalit opettivat Suomen kansalle, ettei paras ole aina siellä, missä sen luullaan olevan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu