että olet kiinnostunut.
Mutta mitä sellaista sinulla on että minun kannattaisi ottaa askel eteenpäin.
Hymysi menee kyllä suoraan sydämeen. Mutta entäs tuo sormus?
Mutta mitä sellaista sinulla on että minun kannattaisi ottaa askel eteenpäin.
Hymysi menee kyllä suoraan sydämeen. Mutta entäs tuo sormus?
Vastaukset 19
Vanhimmat
mun vai molempien, se oli kysymys.
Miksi se edes on siinä? Kuitenkin kun saavun paikalle, olet pienen hetken- ennen kun kokoat itsesi, kuin ilahtunut pikkutyttö...
aatoksia sinulla on. Ihmettelinkin, miksi olet ollut niin vaikea viime aikointa tavatessamme. Jos sormus sormessani sinua vaivaa, miksi et ole sanonut sitä suoraan?
ennenkin sellaisissa tilanteissa kun nainen heittää sormuksensa sormesta minun takiani ja lopputulos on yleensä ollut kehno. Siksi kysyinkin, mitä sellaista sinulla on, että haluaisin edetä näistä pienistä vipinöistä isompiin.
Kultaseni, kun asia on niin että minä en ole mikään ihmissuhdeterapeutti. Minä olen kiinnostunut sinusta aivan toisella tavalla. Mutta entiset suhteet on saatava alta pois, enkä minä aio auttaa sinua siinä. Jotkin asiat on tehtävä itse.
Mutta jos sen tekisit, voisit päästä katsomaan maailmaa minun kanssani. Minun maailmassani on tilaa katsoa maailmaa sen pienen tytönkin silmin, jonka minä välillä sinussa näen.
Enkä minä tee sinua onnelliseksi. Annan vain tilaa, tuen ja kannustan, niin että tulet itse tekemään itsesi onnelliseksi.
Mutta minä en etene, en ennen kuin osoitat minulle syyn siihen...
Jos nyt tulisin luoksesi ja kehottaisin luopumaan sormuksesta, unelmasi luultavasti romahtaisi. Arki tulisi vastaan, en enää olisikaan se mystinen mies joka hymyilee ja katsoo silmiin. Olisin vain mies joka on kiinnostunut sinusta. Ja samalla huomaisit että sinulla on kuin onkin oikeasti sormus sormessasi.
Ja silloin kirja laitettaisi kiinni. Ja satu jäisi lukematta. Kun oikea maailma on joskus niin raadollinen, että mieluummin suojaa itseään jättämällä kauniit sadut lukematta.
Ja onhan se minunkin unelmani... Sitä ei pidä romahduttaa vaan ruokkia. Jatkaa niin että se pysyy mielenkiintoisena, ei jää junnaamaan tylsänä paikoilleen, eikä lopu ennen aikojaan. Mutta onko meistä sitä kirjoittamaan?
minulle tunteistasi seuraavalla kerralla tavatessamme...En ole vielä valmis luopumaan sormuksestani ja lisäksi viimeaikainen käytöksesi on saanut minut miettimään, ettet enää välittäisi minusta (enhän tiennyt miksi käyttäydyit niin sinulle poikkeavalla tavalla). Kuten kirjoitit, sinunkaan unelmaa ei saa romahduttaa, joten meillä riittää puhuttavaa...
on. Olen iloinen, rehellinen, huumorintajuinen, romanttinen ym ym. Ei sormusta!
Ja SE sormus joka on sinun sormessasi kieltämättä häiritsee. Voisiko sille tehdä jotain?
Ostetaan sillä hinnalla skumppaa?
En tule viemään sormustasi kaniin, enkä juo skumppaa. Se sinun pitäisi kyllä tietääkin. Minä en käytä alkoholia.
Muuten idea olisi kyllä houkutteleva...
Annatko pesää?
Enkä ole homoseksuaalikaan...
Anteeksi, erehdyin tyypistä ;)
Kaipa minäkin erehdyin kun katsoin naista silmiin aivan kuin koittaakseni voisinko valloittaa hänet. Ja hän katsoikin takaisin...
Ei ole vaaraa, että olisit joutumassa terapeutiksi tai "laastarisuhteeseen". Olen valmis jättämään vanhan elämän taakse ja aloittamaan uuden, eikä sillä itse asiassa ole sinun kanssasi mitään tekemistä. Ajatus nimittäin on ollut valmiina jo kauan. Kuin ihmeenä sinä vain satuit osumaan elämääni juuri tänä ajanjaksona ja olemassaolollasi sait sydämeni muistamaan, millaista on TUNTEA jotain, ikuisen syväjään sijaan.
Kysyt, mitä sellaista minulla on että sinun kannattaisi ryhtyä toimeen. Minäpä kysyn, millä keinoin ajattelit toimeen ryhtyä, jos sen hyväksi ratkaisuksi havaitsisit? Pitäisitkö minua niin varmana ja helppona, että sinun ei tarvitsisi kuin sormiasi napsauttaa ja vaipuisin syliisi? Vaikka katsonkin sinuun ihastunein silmin (olenko oikeasti niin läpinäkyvä?!?), niin se ei tarkoita, että olisin sinun tuosta vaan.
Sitten, kun olet voittanut sydämeni itsellesi, saat ihmisen, joka uskoo rakkauteen, tulevaisuuteen (kanssasi), on valmis antamaan kaikkensa puolestasi, osaa antaa suhteessa myös tilaa, haluaa sitä välillä itsekin, hoitaa ongelmat puhumalla (ei huutamalla eikä mykkäkoululla), pienillä arjen teoilla valloittaa sydämesi yhä uudelleen ja uudelleen, osaa olla silkkaa palavaa intohimoa... Sellaista minulla on sinulle tarjota :-)
Jos elämä olisi niin helppoa että vaipuisit syliini kun sormiani napsauttaisin, en vaivautuisi edes napsauttamaan. Jos ajatus on kypsynyt jo kauan, sinuna heittäisin sen sormuksen pois nyt heti.
Aivan kuin pitäisit sitä varmuuden vuoksi - ettei vaan tarvitsisi jäädä yksin. Mutta sormus sormessasi sinä vasta yksin oletkin... Miksi tuhlata aikaa? Ehkä minä näen yhtenä päivänä jonkun uuden, jolla ei ole sormusta. Ja jos vielä senkin jälkeen sormus on sormessasi, seuraavankin kanssa voi käydä samoin.
Ei, en minä ole se voiman lähde joka antaa sinulle voiman lähteä kohti uutta. Se voima löytyy sinusta.
Siinäpä se, kun oikeasti en pelkää yksin jäämistä vaan läheiseni satuttamista. Kerrotko, miten löydän tästä hyväsydämisestä luonteestani riittävästi kylmyyttä kertomaan, että lähden pois, kun tiedän aiheuttavani tuskaa... Itse olen neuvoton.
Onneksi sinä et minusta välitä oikeasti. Jos välittäisit, joutuisin suremaan sitäkin, että aikaansaamattomuuteni satuttaisi sinuakin.
Yksinäisyys tuntuu tällä hetkellä suorastaan lempeältä vaihtoehdolta... kukaan ei odottaisi minulta mitään eikä minulla olisi ketään kohtaan mitään odotuksia.
(Huono päivä tänään)
Minun elämässäni se olen minä itse. En pysty pelastamaan maailmaa, en yhtäkään ihmistä, en edes sinua. Se ei tarkoita etten välittäisi. Eikä myöskään että olisin kovin itsekäs. Jos et rakasta itseäsi, miten rakastat ketään muuta? Rakkaus ja riippuvuus ovat kaksi eri asiaa.
Ja juuri kuten sanoit, yksinäisyys kuulostaa mielestäsi lempeältä vaihtoehdolta. Kun lähdet tuosta suhteesta, tuskin haluat heti uuteen suhteeseen - vaikka siltä saattaa nyt tuntuakin. Vasta kun alat elää itsellesi, omaa elämääsi, etkä kenenkään muun - silloin alat löytää sitä kaikkea joka on kadoksissa.
Minun elämäni ei kaadu sinun päätöksiisi. Sinun elämääsi niillä on suurempi merkitys.
Tietysti minä olen elämässäni se tärkein, sehän on selvä. Mutta kun pitäisi yrittää elää myös niin, että kehtaisi katsoa itseään peilistä: vastassa olisi rehellisen ihmisen kirkas katse. Nyt tunnen itseni niin kovin epärehelliseksi, kaikkia kohtaan (itseäni, sinua, häntä).
Minua on joskus sanottu pelottavan vahvaksi persoonaksi, ollakseni nainen, siis. Kyseessä on tietysti vain kova ulkokuori, jolla yritän viestittää maailmalle, että minua ei niin vain haavoiteta. Tämän nyt meneillään olevan "taistelun" pelkään taas vahventavan tuota kuorta. Kohta minua ei uskalla kukaan enää lähestyä, et edes sinä, kun ainoa antamani viesti on, että pärjään kyllä yksin tässä maailmassa. Ja niin pärjäänkin, mutta ei sen pärjäämisen tarvitsisi sulkea pois hellyyttä ja rakkautta. Minun elämässäni niin vain on aina ollut...
Elämisen ongelma on usein se, että kun pitäisi myöntää olevansa väärillä jäljillä ja antaa periksi, sen kieltää. Ja sitten taas jos kaikki on hyvin, huono itsetunto nostaa päätään ja myönnämme asioita jotka eivät liity elämäämme millään tavalla.
Aloita siitä että olet itsellesi rehellinen. Täysin. Kartoita tilanteesi. Mieti, miten pääset tilanteesta ulos ja parempaan elämään. Mieti, onko elämäsi niin solmussa että tarvitsisitko apua. Ja ennen kaikkea myönnä tunteesi ja uskalla tuntea ne. Niitä ei pääse pakoon. Ne on käytävä läpi.
Ja ketä sinä nyt yrität miellyttää? Tuskin kukaan ainakaan kovin mielissään on...