mahdotontako?

Olen ollut nyt aupairina 3 kuukautta ja ihmetyttaa todellakin taman perheen lapset. He ovat 3- ja 5-vuotiaat. Perheessa on suht' kova kuri, millaiseen en omassa kotonani ole koskaan tottunut.

No mutta lapset huutavat kokoajan, inisevat joka asiasta. Ensiksi ajattelin, etta se on ihan tavallista lasten kayttaytymista, mutta sitten kun olen katsonut heita muiden lasten kanssa, he kayvat silloinkin todella vaikeaksi ja tuntuu etta sellainen elamanilo puuttuu kokonaan.
Tama 5-vuotias poika on kaiken lisaksi pelottavan aggressiivinen siskoaan kohtaan ja paiskoo joskus myos itseaan seinaan niin kauan etta satuttaa itsensa. Hirvittaa!

Yhtena aamuna, ennen kymmenta kun herasin, oli tama 3-vuotias tytto ehtinyt huutaa ja kiljua jostakin asiasta 8 kertaa.

Ei normaalia?... Ainakaan minulle ei tunnu normaalilta.

Mitahan voisi tehda? Olen yrittanyt huomioida heita kovasti ja pitaa sylissa ja antaa huomiota, kun vanhemmat tyoskentelevat kokoajan ja tuntuu lastenhoito jaavan todellakin vahemmalle. Pojan kanssa kuitenkin tuollainen laheisyys on vaikeaa koska se todellakin kay aggressiiviseksi todella helposti ja yritan mielellani valttaa naita tilanteita.
3671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sylissä pitäminen ei onnistu välttämättä ihan hetkessä. jos sulla olis paha olo jostain syystä, niin haluaisitko heti heittäytyä jonkun lähes tuntemattoman syliin ja antautua tilanteeseen? tuskin. 3kk on melko lyhyt aika lasten kanssa ja vaikka sinä olisit oppinut tuntemaan lasten tavat päällisin puolin, se ei tarkoita sitä, että lapset vielä luottaisivat sinuun täysin. tietysti poikkeuksiakin on, jotkut oppivat nopeasti ja jotkut hitaammin (esim. jos edellinen aupair on lähtenyt juuri ennen tuloasi voi heidän ajatukset olla vielä edellisessä). koita siis keksiä kaikkea mahdollisimman mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä (mielellään vielä hyödyllistä ja opettavaista) ja voittaa lasten mielenkiinto puollelesi. vasta sen jälkeen kun lapsilla on hyvä olla kanssasi ja heillä on se tunne, että saatat milloin tahansa keksiä jotain ihan "ylikivaa", alkaa mielestäni homma toimimaan. ja sen jälkeen saat lapset helposti myös paijattavaksesikin mikäli sitä toivot (ja tekeehän se lapsillekin ihan hyvää mikäli perheen vanhemmilla ei ole aikaa paijata).

Äänestä
  • sanoa, etta ne ynisivat ja inisevat aitinsa ja isansa kanssa ihan samalla tavalla.
    tytto oikein nauttii olla sylissa, poika ei. enka tietysti pakotakkaa!

    eli en usko etta ongelma on vain siina etta olen vieras. varsinkin kun vanhemmat kehuvat kuinka hyvin tulen lasten kanssa toimeen ja kuin paljon he minusta pitavat.

    mutta kiitos vinkeista!

    Äänestä

  • okkokkona kirjoitti:

    sanoa, etta ne ynisivat ja inisevat aitinsa ja isansa kanssa ihan samalla tavalla.
    tytto oikein nauttii olla sylissa, poika ei. enka tietysti pakotakkaa!

    eli en usko etta ongelma on vain siina etta olen vieras. varsinkin kun vanhemmat kehuvat kuinka hyvin tulen lasten kanssa toimeen ja kuin paljon he minusta pitavat.

    mutta kiitos vinkeista!

    sylikritiikistä, niin mielestäni se on juuri hyvä tapa. siinä voi aina sitten rauhottua ja tuntea olevansa "suojeltavana". ja vaikka olisi tuntemattomampi täti, niin siinähän sitä oppii luottamaan kun turvalliseen syliin pääsee !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


okkokkona kirjoitti:

Olen ollut nyt aupairina 3 kuukautta ja ihmetyttaa todellakin taman perheen lapset. He ovat 3- ja 5-vuotiaat. Perheessa on suht' kova kuri, millaiseen en omassa kotonani ole koskaan tottunut.

No mutta lapset huutavat kokoajan, inisevat joka asiasta. Ensiksi ajattelin, etta se on ihan tavallista lasten kayttaytymista, mutta sitten kun olen katsonut heita muiden lasten kanssa, he kayvat silloinkin todella vaikeaksi ja tuntuu etta sellainen elamanilo puuttuu kokonaan.
Tama 5-vuotias poika on kaiken lisaksi pelottavan aggressiivinen siskoaan kohtaan ja paiskoo joskus myos itseaan seinaan niin kauan etta satuttaa itsensa. Hirvittaa!

Yhtena aamuna, ennen kymmenta kun herasin, oli tama 3-vuotias tytto ehtinyt huutaa ja kiljua jostakin asiasta 8 kertaa.

Ei normaalia?... Ainakaan minulle ei tunnu normaalilta.

Mitahan voisi tehda? Olen yrittanyt huomioida heita kovasti ja pitaa sylissa ja antaa huomiota, kun vanhemmat tyoskentelevat kokoajan ja tuntuu lastenhoito jaavan todellakin vahemmalle. Pojan kanssa kuitenkin tuollainen laheisyys on vaikeaa koska se todellakin kay aggressiiviseksi todella helposti ja yritan mielellani valttaa naita tilanteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu