Uskotteko Telepatiaan.
Minun täytyy olla jollain tapaa vakuuttunut???
Koska ,kai se toimii, mutta onko kellään sellaisia kokemuksia että on totta.
Minun täytyy olla jollain tapaa vakuuttunut???
Koska ,kai se toimii, mutta onko kellään sellaisia kokemuksia että on totta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jotenkin uskon, koska aika monta kertaa on esim. henkilö, jota ajattelen, soittanut. Tai kun itse olen soittanut hänelle, on hän ajatellut minua. Samoin nykyisen miesystäväni kanssa meillä telepatia joskus pelaa. Olemme esim. lähetelleet toisillemme lähes samaan aikaan viestejä ja jopa samoilla sanoilla :) Joskus on ihan huvittanut.
että toimii. Joidenkin ihmisten kanssa niin vahvoja kemioita, siis myös ystävien kanssa, että ensin alkaa naamaa kuumottaa ja sitten tulee viesti tai puhelin soi ja se on juuri kaipaamasi ihminen. Myös aamuherätykset menee samaan aikaan rakastetun kanssa. Ihmettelin kauan, että miksi herään sellaisiin outoihin aikoihin, mutta sitten sain tietää, että joutuu heräämään sellaisiin aikoihin aina välillä.
Merkillistä, mutta lohduttaa, kun näkee niin harvoin.
Kyllä minä uskon siihen vahvasti!
Jos joku sinua tai minua ajattelee kovin ,niin sen tuntee joko kuumotuksena että Poskea kuumotta ja kutiaa kiukkasen.
Kivaa tälläinen huu haa juttu eiks vaan.!!!!!
Jota ei voisi uskoa ,mutta onhan tutkijat sen todenneet ,(tutkimuksissaan )joka on perehtyneet tälle alalle ,hiukkas juttuihin.
Lähettelimme mieheni kanssa monesti viestejä samaan aikaan toisillemme kun elimme kaukosuhteessa. Kerran jopa näimme yöllä samaa unta ja aamulla kun soitimme ja rupesimme kertomaan unistamme niin kyllä siinä meni iho jo kananlihalle :)