Onko Niinistön turvallista palata Suomeen?

Miksi polonium myrkkyä on tuotu Suomeenkin? Vaalit lähestyvät, ja Sauli Niinistön paluuta pelätään Halosen leirissä.
Tony Halme arvosteli Halosta. Hänet kai eliminoitiin jollain myrkyllä työkyvyttömäksi.

Todella suuri vaara Halosen johtamalle Suomelle on Niinistön paluu.
Otetaanko meilläkin Venäjän malli mukaan valtataistelussa. Murhat ja myrkyt vain käyttöön, niinkö?
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

käytössä. Tuo Halosen "uudelleenvalintahan" oli puhdas huijaus! Tekaistuja ennakkoääniä, joita löytyi lumihangesta asti. Myös Sauli Niinistö huomasi saman, ensimmäisen kierroksen ennakkoäänten selvittyä, hän televisiossa ääneen ihmetteli, kun vuonna 2000 toiselle kierrokselle ilmestyi 150 000 uutta eli 3,3% äänestäjää! Sama tapahtui tänä vuonna! Ja he kaikki äänestivät Halosta! Halonen on vilpillä valittu jo 2 kertaa presidentiksi!

Putinin käskyjen mukaan täällä Haloslandiassa "demokratia" hoidetaan. Halonen ja Erkko, siinä kaksi mätämunaa.

Ukrainan presidentti sentään kävi Mannerheimin haudalla, Halonen ei ehtinyt. Kiitos Justsenkolle, että kunnioitti itsenäisyytemme puolustajia, jotka estivät Stalinia tapattamasta koko Suomea. Kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.redroom kirjoitti:

Miksi polonium myrkkyä on tuotu Suomeenkin? Vaalit lähestyvät, ja Sauli Niinistön paluuta pelätään Halosen leirissä.
Tony Halme arvosteli Halosta. Hänet kai eliminoitiin jollain myrkyllä työkyvyttömäksi.

Todella suuri vaara Halosen johtamalle Suomelle on Niinistön paluu.
Otetaanko meilläkin Venäjän malli mukaan valtataistelussa. Murhat ja myrkyt vain käyttöön, niinkö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu