putkicombo

Mitä eroa on putkicombolla ja transistorivahvarilla..? Kumpi kannataa ostaa ja minkälaisia suosittelette..? Kiitoksia vastauksista.
2383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puhtaasti tekniseltä näkökannalta, transistorivahvistimet on toteutettu puolijohteiden, eli transistorien avulla ja putkivahvistimissa käytetään elektrodiputkia. Itseasiassa nämä instrumenttivahvistimet ovat yksi niistä harvoista tekniikan aluesita, jossa trankut ei ole kyenneet syrjäyttämään putkia.

Putkivahvistimia pidetään ns. "referenssikoneina", eli vahvistimina, joiden soudiin muilla tekniikoilla toteutetuilla vehkeillä enemmän tai vähemmän pyritään. Transistorin ominaisuudet eivät kuitenkaan riitä "simuloimaan" putken yliohjausominaisuuksia. Yliohjattu(säröytyvä) transistori ei ole samalla tavalla miellyttävä/lämmin soundinen, niinkuin yliohjattu putki. Tässä lienee suurin syy, miksi putkivahvistimet on yleisesti halutumpia ja sitä kautta kalliinpia, vaikka itseasiassa niiden tekniikka on alkeellista kaiken maailman mallintavien digitaalivahvistimien rinnalla.

Huonoja puolia putkivahvistimissa tietysti se, että putket on kulutustavaraa ja suhteellisen herkkiä vaurioitumaan. Trankkupelin transistoreita ei yleensä tarvitse vaihtaa niihen elinaikana.
Toinen merkittävä pulma putkivahvvistimissa lienee niiden tehot. Putkivahvistimien ominaisuudet tulevat esiin vasta, kun niitä ns. luukutetaan, jolloin saadaan yliohjausta aikaiseksi ja soundi miellyttäväksi.
Yliohjaukseen pienimmillä tehoilla voidaan tietysti käyttää esim. OverDrive pedaalia, mutta vahvistimen oma luonnollinen tapa säröytyä on kyllä aina kaikkein "makoisin". Tämä tarkoittaa, että vahvistin on lyötävä niin pirun kovalle, ennekuin päästää parhaaseen tulokseen. Jo 10 wattiset putkistyrkkarit synnyttävät ääritehoillaan niin hirvittävän määrän äänenpainetta, että ei sitä kotioloissa välttämättä viitsi paljon kuunnella. On olemassa ns. keinokuorma, eli laite, jonka voi kytkeä vahvistimen ja kaiuttimen väliin ja tämä "syö" osan tehoista, jolloin vahvistina voi luukuttaa ja säätää kuormasta volumetason riittävän alhaiseksi. Keinokuormilla päästään yleensä "parempaan" lopputulokseen, kuin millään pedaaleilla, mutta ne ovat melko kalliita.

Trankkuvahvistimet saattavat siis olla jopa parempi vaihtoehto, jos pitää soittaa pienillä tehoilla vaikkapa kerrostalossa, sillä niiden soundiin ei juurikaan vaikuta volumetaso. Mallintavat vahvistimet saattavat olla vielä parempi vaihtoehto, koska niissä on jo aika hyvin onnistuttu matkimaan putkistyrkkarin ominaisuuksia, mutta silti ne toimivat myös pienillä tehoilla, kuten trankkupelit.
Mallintavien vahvistimien huono puoli on vaan se, että niiden tekniikka on jo niin monimutkaista, ettei kovin moni vahvistinkorjaaja osaa niitä edes korjata...mikäli vikatilanteita syntyy. Transistori ja putkivahvistimet on melko simppeleitä tekniikaltaan, eikä niiden korjaus tuota vaikeuksia alaan vähänkään perehtyneelle henkilölle.

Äänestä
  • Ja vielä kerran kiitos!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jiins kirjoitti:

Mitä eroa on putkicombolla ja transistorivahvarilla..? Kumpi kannataa ostaa ja minkälaisia suosittelette..? Kiitoksia vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu