Miehet menevät naimisiin koska haluavat perheen.
Naiset menevät naimisiin saadakseen olla prinsessana ja palvottuna yhden päivän.
Kun sitten ongelmia syntyy, kun se prinsessana olo on ohi, naiset syyttävät miestä, kun kaikki ei ollutkaan niin ruusuista kuin kuvitelmissa ja miehet viihtyvät paremmin työpaikalla ja kapakassa kuin kotonaan.
Missä vika ?
Naiset alkavat nalkutaa ja vaatia miestä toteuttamaan heidän unelmansa. Miehet kyllästyvät kun sitä normaliarkea ja perhe-elämää ei olekkaan vaan se kitisevä nainen jota ei enää tunneta eikä haluta tuntea.
Ja pitäisi vain rakastaa, rakastaa sanoilla joita ei koskaan ole oppinut sanomaan ja joilla miehelle ei juurikaan ole merkitystä.
Miksi ei naiselle riitä se läheisyys ja yhteenkuuluvuus, perhe, koti ja lapset ?
miksi
6
743
Vastaukset
- nyt kuule
viitsi yleistää. Kyllä mulle ainakin riittää läheisyys, rakkaus, yhteenkuuluvuus, mun rakas mieheni ja meidän pieni poikamme.
Naimisiin menimme koska rakastamme toisiamme ja koska tiesimme, että jossain vaiheessa menemme kuitenkin naimisiin, joten miksei silloin. Ja se vaan tuntui oikealle ja tuntuu edelleen. Eli en siis mennyt sen takia naimisiin, että olisin yhden päivän prinsessana.
Mitä tuohon unelmiin ja arkeen tulee, niin samanlaisena kaikki on jatkunut häiden jälkeenkin.
Joten... Jos itsellesi on käynyt näin, se ei tarkoita, että kaikki naiset tekevät niin. Oletan meinaan tekstistäsi, että olet mies, sen verran katkerasti kirjoitat naisista. - onnellinen vaimo
Ainakin minun mieheni meni kanssani naimisiin rakkaudesta. Perhettä emme voi saada, sen mieheni tiesi jo kosiessaan ( kohtu poistettu ) eli perheen perustaminen ei ollut hänelle syy.
En ollut hääpäivänä prinsessa, läsnä oli vain todistajat. Ruusuisia kuvitelmia minulla ei ole koskaan ollut, johtuisikohan siitä että olin jo 30 naimisiin mennessämme.
Naimisissa olemme olleet vajaa kymmenen vuotta. Kumpikaan ei vaadi toiselta enempää kuin mihin toinen pystyy. Kummallakin on oikeutensa mutta myös velvollisuutensa.
En ole koskaan olettanut että mieheni toteuttaa minun unelmani. Toisaalta mieheni osaa sanoa minulle: rakastan sinua.
Niinpä en tunnistanut ainakaan meitä tekstistäsi.
Minulle riittää just tällainen elämä mitä elän ,tässä ja nyt! - Wiltsu
Oletko nyt suunnitellut naimisiin menoa? Vai mennyt jo ja nyt alkaa kaduttaan? Vai puhutko nyt jonkun muun kuin itsesi tilanteesta?
Uskon että jos avioliitossa tulee ongelmia (pätee ihan kaikkiin parisuhteisiin) on kummassakin osapuolessa omat syynsä tähän.. Jos kotona olo ei miellytä -> tee asialle jotain!
Ei asiat sillä parane että pakenee paikalta ja valittaa sitten jälkeenpäin kuinka kotona nalkutetaan. Silloinhan nalkutukseen on joku syy?
Josta seuraa:
-> et ole ollut läsnä. -> nalkutetaan -> olet vielä vähemmän läsnä -> nalkutetaan vielä enemmän... Ja tätä jatkuu ja jatkuu..
Jos ongelmia on havaittavissa, niistä tulisi ainakin yrittää keskustella "sivistyneesti". Mitä vaimosi sitten vaatii sinua toteuttamaan? Olettaako hän sinun tuovan kuun taivaalta? Vai onko hän vain pyytänyt viemään roskat? (se ei käy ilmi kirjoituksestasi..)
Miten normaalia perhe arkea voi olla jos mies ei ole kotona vaan kapakassa ja töissä? Oletitko että normaali perhe-elämä vain alkaa kun taputtaa käsiään? Ei ei ei.. Ensin pitää opetella toisen tavat ja koettaa sulattaa omansa niihin. Yhdessä sitten rakennetaan se omanlainen perhe-elämä. (perheitä kun on niin moneen lähtöön kuin on ihmisiäkin, joten ns. "normaalia perhe-elämää" ei ole olemassa mitenkään yleisellä kaavalla)
Kerrohan toki enemmän.. Ehkäpä tilanne ei olekaan niin paha miltä näyttää. (;
Tälle (itselleni siis...) naiselle riittää läheisyys ja yhteenkuuluvuus. (: Älä siis mene yleistämään. (; - mato-
vanhalta tutulta...
Minä menin naimisiin koska rakastan ja haluan elää mieheni kanssa elämän. Samoista syistä miehenikin meni kanssani. Perhe on meille melkeinpä itsestään selvyys, mikäli sellanen saadaan. No ite kyllä oon sen verran vanhanaikainen, että ajattelen, että naimisissa pitää olla ennen lapsia.
En usko että miehellekään riittää pelkästään perhe, koti ja lapset. Pitää olla myös jotain "omaa". Harrastuksia, menoja... Jaksaa sitte paremmin kotonaki. Kai. :)
Aika raakaa yleistystä. Jostain katkera? - mato-
Onko tää nyt se tutkimuksen tulos?
- ex-vaimo
no jaa... minun kokemukseni mukaan miehet menevät naimisiin siksi, että saisivat sillä tavalla itselleen ilmaisen huoltopisteen, jossa palvelut pelaavat niin kodin-, lastenhoidon kuin seksipalvelujenkin suhteen. tietysti olisi hyvä jos vielä paidat olisivat aina silitetty, mutta siihen en sitten koskaan ryhtynyt...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 885516
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113047Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv892958Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232584Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612039Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251976- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141439- 1851328