Argh!

Hei!

Kerronpas nyt oman stoorini tänne, tietysti siinä toivossa, että joku osaisi jelpata.

Mulla, kuten ilmeisesti muillakin palstalla olevilla, on ainakin jonkin asteinen akneiho. Otsa(!), posket, nenänalus ja leuka on lähestulkoon täynnä pieniä punaisia näppylöitä, joista jää vielä kaiken hyvän lisäksi jälkiä niiden häipyessään. Nenässä on vielä mustapäitä, joita olen yrittänyt saada pois keinolla millä hyvänsä, huonolla menestyksellä! Varsinkin nyt ulkomailta tulon jälkeen iho on kaksi kertaa huonommassa kunnossa kuin normaalisti. Näin yleensä ottaen iho on kuiva(!) ja punoittavakin joskus, mutta taas kesäisin todella rasvaisen oloinen.

Mikä siis neuvoksi? Clearasilia olen joskus kokeillut, mutta näppylöiden määrä vain kasvoi ja iho kuivui entisestään. Tätä on kestänyt jo useamman vuoden, joten ratkaisu ei olisi pahitteeksi. Joku tuolla kirjoitteli jojoba:sta, onko minkälainen tuote?
3350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No jos tilanne tosiaan alkaa käymään hermoon ja olet hiukan valmis sijoittamaan rahaa tähän ongelmaan, joka kantaa hedelmänsä tulevaisuudessa..kun ikää tulee niin neuvoisin sinua hankkiutumaan kosmetologille. Siellä käyt juttelemassa kosmetologin kanssa ja teette hoitosuunnitelman.
Itse aikanaan koetin erilaisia voiteita ja ties mitä poppakonsteja, mutta lopulta menin kosmetologille. Löysin kotipaikkakunnaltani kivan pienen kosmetologi-yrittäjän. Kävin vuoden aikana parin kk välein hoidattamassa ihon.. (oli muuten rentouttavaa, upeaa ja arjen keskellä aikamoista luksusta!) Kosmetologi teki hoidot ja otti mustapäät pois samalla sain häneltä hyvät neuvot oikeista aineista. Akne ja finnit katosivat ja nyt 28 vuotiaana mulla on aikasta hyvä iho.
Tosin muutamia vuosia aitten huomasin lepsuvani aika urakalla ihonhoidosta..pesin suurinpiirtein suihkugeelillä kasvoni ja laitoin voidetta kun kerkesin ja muisti... monella miehellä saattaa olla tällä hetkellä nykyisin samatilanne edelleen!Vaikka tämäkin on parantunut, rakas mieheni on ottanut minusta mallia ja petrannu urakalla..häneltä löytyy puhdistusgeeli, kasvovesi ja kosteusvoide hänen ihotyypilleen! =)
Jos en nyt olisi alkanut hoitamaan itseäni, näkyisi se 40-50 vuotisena oikein kunnolla.. nuoruudessa aikaan saadut tuhot, kun parhaiten ikääntyessä vasta tulevat esille..(aurinko, saasteet,lika,jne) eli nyt isosijoitus, voi olla tulevaisuudessa pikkusumma siltä, että näytät hyvälle ja se tuntuu hyvälle!

Eihän me täällä eletä kun kerran, panosta siis itseesi!

Äänestä
  • glerasil roskikseen, se on vain myrkkyä kasvoillesi, sisältää vettä, alkoholia ja muita aineita jotka vaan tekee pahaa kasvoillesi.(vaikka selosteessa muuta lukisikin)
    Hyvä ystäväni kävi couperosa ihon takia apteekissa kyselemässä neuvoja niin siellä kosmetologi kertoi heti, että se on myrkkyä iholle!
    parempia ja hellävaraisempia aineita löytyy kyllä samaan hintaan!

    Äänestä

Itselläni ongelmana on kasvojen T-alue. Finnejä ilmestyy eniten leuan alueelle, vähemmän otsaan ja nenässä puolestaan on mustapäitä.

Kävin pitkästä aikaa viime viikonloppuna kosmetologilla. Hän kertoi, että olin hoitanut ihoani täysin väärillä tuotteilla. Ongelmanani ei kuulemma olekaan rasvainen vaan liian kuiva iho!

Lisäksi kosmetologini kertoi, että näihin uusiin "rauhallisempiin" tuotteisiin siirryttäessä saattaa edelleen ilmestyä näppyjä, mutta se kuuluu asiaan eikä siitä pidä masentua, sillä se vaihe menee ohi.

Itse aion nyt yrittää uusilla tuotteilla ja toivottavasti saan vihdoinkin ihoni kuntoon.

Tsemppiä myös sulle! =)
Olin käyttänyt rasvaiselle iholle tarkoitettuja hoitotuotteita, mutta kosmetologini kertoi, että ne vaan pahensivat tilannetta kuivattamalla ihoani entisestään.

Koska ihoni on pintakuiva, tali ei pääse kunnolla erittymään ihon läpi, mikä sitten puolestaan näkyy epäpuhtauksina. Hoito-ohjeena kuului hellempiin ja kosteuttaviin ihonhoitotuotteisiin siirtyminen. Sekä päivä- että yövoiteen käyttäminen on kuulemma todella tärkeää.

Ehkä sullakin on sama juttu. Jospa hoidat ihoasi vääränlaisilla tuotteilla. Tuo ihon pintakuivuus on kuulemma tyypillinen ongelma meille suomalaisille.

Kosmetologini sanoi, että silloin täyttyy rasvaisen ihon määritelmä, jos kasvot tosiaan kiiltävät monta kertaa päivässä. Mutta T-alueelle ilmestyviä näppyjä ei kannata alkaa hoitaa rasvoittuvan ihon tuotteilla, muuten vain pahentaa tilannetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt, kirjoitti:

Hei!

Kerronpas nyt oman stoorini tänne, tietysti siinä toivossa, että joku osaisi jelpata.

Mulla, kuten ilmeisesti muillakin palstalla olevilla, on ainakin jonkin asteinen akneiho. Otsa(!), posket, nenänalus ja leuka on lähestulkoon täynnä pieniä punaisia näppylöitä, joista jää vielä kaiken hyvän lisäksi jälkiä niiden häipyessään. Nenässä on vielä mustapäitä, joita olen yrittänyt saada pois keinolla millä hyvänsä, huonolla menestyksellä! Varsinkin nyt ulkomailta tulon jälkeen iho on kaksi kertaa huonommassa kunnossa kuin normaalisti. Näin yleensä ottaen iho on kuiva(!) ja punoittavakin joskus, mutta taas kesäisin todella rasvaisen oloinen.

Mikä siis neuvoksi? Clearasilia olen joskus kokeillut, mutta näppylöiden määrä vain kasvoi ja iho kuivui entisestään. Tätä on kestänyt jo useamman vuoden, joten ratkaisu ei olisi pahitteeksi. Joku tuolla kirjoitteli jojoba:sta, onko minkälainen tuote?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu