Eikä suinkaan ensimmäinen. Eikö yksinäisille naisilla tosiaankaan ole mitään paikkaa mihin mennä jouluaattona ja viettää aikaa ihmisten, vaikka vieraidenkin, kanssa? Eikä mitään sellaisia paikkoja joihin kuuluu ikäänkuin velvollisuutena viettää jouluyö jonkun miehen kanssa (olen senkin kokenut).
Yksinäinen joulu tulossa
4
1451
Vastaukset
- mies ämmällä
Tänne saa tulla, saa vatsan täyteen, eikä ole pakko jäädä yöksi :)
- Itse mies
"Eikä mitään sellaisia paikkoja joihin kuuluu ikäänkuin velvollisuutena viettää jouluyö jonkun miehen kanssa (olen senkin kokenut)."
Mitä ne paikat ovat? Kerro heti! Tai oikeastaan, en minä halua miehen kanssa jouluyötä viettää (en ole kokenut, enkä koe). - joulutonMies
Niinpä... Eipä ole meikäläiselläkään seuraa jouluisin ollut, eikä näytä olevan nytkään. Oikeestaan olen jo niin tottunut ja orientoitunut siihen, että yksin ollaan taaskin, niin en osaa edes kaivata muuta. Se vain ikävästi nousee pintaan kun tämän maan jouluhössötys tunkee ikkunoista ja ovista jo lokakuusta lähtien. Ärsyttävää.
Yritän olla sun kanssa hengessä mukana :) - glögi
Onneksi on kapakat nykyään aattona auki että voi siellä tuntea vähän jotain muuta kuin yksinäisyyttä. Ennen oli kaikki paikat aattona kiinni paitsi messuhalli jossa oli se asunnottomien joulu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199